sentään että osaa kyllä väsyttää. tuntuu että voimat ovat loppu. rankka vaihe töissä just nyt, tätini hautaus on viikonloppuna, töissä vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän. työkaveri veti kyllä kissan pöydälle. oli katsottava totuutta silmiin. yksi työkavereistani sai burn-outin, ei pystynyt säätelemään omaa ajankäyttöään, ei osannut kieltäytyä kun pyydetttiin aina uuteen ja uusiin tehtäviin. sanoi itse ettei pysty lepoon. ajattelen, burn out, minun piti tänään kieltäytyä rakkaasta harrastuksesta ensimmäistä kertaa. niin väsynyt olen tämän rankan elämänvaiheen aikana. setä kuoli 5 kuukautta sitten.nyt täti, työkaverini sai burn outin. kaikki haukkuivat sitä kokouksessa selän takana, voihan helvetti sentään. se oli minun läheisin työtoverini ja tollaisen pommin sitten sain niskaan tämän kaiken päälle. eikä tässä vielä kaikki. ne hautajaiset jännittää ja stressaa minua jollakin tavalla, niimpä niin.olen niin väsynyt, en voi muuta kuin valittaa miten väsynyt olen, melkein uupumuksen partaalla.kumpa hautajaiset olisivat jo ohi ja saisin huokaista helpotuksesta. ollut yhtä helvetin koulutusta ja palaveria koko vitun työelämä muutaman viikon, en helevetti minä enään jaksa ainuttakaan vitun palaveria ja vitun helvetin koulutusiltamia, voihan vittu saatana sentään, mie en enään sievemmin haluakaan enään sanoa. yksi tutuistani elää ehkä enään 2 vuottta, on vähän sairastunut syöpään jos vaikka mihin sellaisiin... tuntuu ettei tässä ole minkäänlaista selviämistä ilman sairaslomaa.. olen ollut kuin sumussa nämä 3 viikkoa tätin äkillisen poismenon takia. sitten sain kuulla että ehkä yksi hyvä tuttuni saattaa elää enään 2 vuotta. nuori ihminen. vain 40 vuotias. ajatelkaa. nyt sillä epäillään kait jotain leukemiaa. tuntuu että olen hajonnut palasiksi 3:n viikon aikana. koska helvetti se raja tulee vittu vastaan, että se paska loppuu. tuntuu, että on jossakin vitun montussa jostaei pääse omin avuin ulos. lauantaina menen hiihteleen lappiin ja sitten on se kamala päivä. hautajaispäivä. voihan vittu että osaa stressata niin sitten mahdottomasti. ajatelkaa nuori ihminen jolla on pienet lapset ssaattaa kuolla parin vuoden päästä. julmaa, kertakaikkiaan raakaa ja rajua. aina vaan kamalampaa ja kamalampaa kuuluu. sitten on vielä oma perhe-elämä vähän retuperällä. pentu on siinä iässä että ei mitään uskota...voi hirveä niitä tappeluita ja huutoja mitä mie olen joskus saanut osakseni, ne ovat jotain kamalia, kertakaikkiaan hirveitä..sitten on vieläpä epävarma työllisyystilanne, no, se on aika pientä. kyllähänsitä toimeen tulee kun on pakko, mutta eikö tämä paska jo riitä. sitten naapurini kolaroi autoani.juttu kesken vieläkin. sitten olen ihastunut mieheen mitä en voi saada. tämä on tietysti.paskaa
voihan
hygtrf
1163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tervehdys! Luin viestisi ja mitä pidemmälle pääsin sitä enempi hämmästyin että kykenet vielä olla työssä. Hae sairauslomaa, ihan oikeasti sun on päästävä rentoutumaan ja selvittämään ajatuksiasi. Ehkä joku rauhoittava voisi olla myös muutaman viikon, saisit mielen tasapainoon ja pääsisit sen avulla pois noista ajatuksista jotka takuulla vellovat päässä vielä kun illalla silmät sulkee.
Kyllä välillä tuntuu että on yhdelle ihmiselle kasattu ihan liikaa kuormaa :(
Neuvoisin että on päästävä rauhaan ja ottaa etäisyyttä nyt ainakin työhön, nuo hautajaiset nyt on käytävä toki läpi. Taitaa olla teini talossa? Vähän on sama homma, mulla eka teini ja saa olla helisemässä välillä ja se syö voimia paljon.
Kaikkea hyvää sulle!