Minulla on todettu fibromyalgia melkein 20 vuotta sitten. Minulla on lähes kaikki vajaatoiminnan oireetkin lukuunottamatta ummetusta. Nuorempana minulla on ollut kaksi keskenmenoa, jotka voivat ehkä liittyä kilpirauhastoimintaan, vai voiko?
Olen joutunut jäämään sairaslomalle uupumuksen ja masennuksen vuoksi. Olen ollut väsynyt ja uupunut jo pitkään, nyt hankala tilanne töissä sai minut hakemaan apua. Olen saanut nukuttua unilääkeiden avulla ja en oikein usko olevani masentunut vaan sairas muuten.
Sain tänään työterveyslääkäriltä uuden lähetteen labraan kilpirauhaskokeisiin. Lääkärin mukaan S-TSH 4.84 viitearvo 0,4-4.0 ei ole korkea. Minusta 20% viitearvoa suurempi on kyllä minusta jo aika paljon. Vai onko?
Muut kokeet tulevat vasta parin viikon kuluttua, mutta jos oireisiin on uskominen niin toivottavasti saan sitten apua. Voiko tuon yhden kokeen perusteella sanoa vielä mitään?
Kun luin täällä olevia kirjoituksia, niin tuli mieleen: että onko se todellakinn lääkäristä kiinni saako apua vai ei?
Täällä on kerrottu kovin erilaisia labra-arvoja, joku on saanut lääkityksen ja joku toinen taas ei vaikka arvot ovat kauempana viitearvoista.
Ihmettelee Doris 54 v.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä yli viitteen oleva T4V on jo korkea - viitteen yläkantissakin oleva on jo korkeahko, vars. jos on oireita (terveillä se normi on lähes järjestään alle 2,5). Keskenmenot saattavat liittyä kilpirauhaseen. Nyt kannattaa tutkia T4V ja kilpirauhasen vasta-aineet.
Kiitos vastauksestasi, se vahvisti kyllä omaa oletustani.
Toinen juttu on sitten se miten saada se sanotuksi lääkärille, jolla on aivan toisenlainen näkemys asiasta.
Voihan hän kokea sen vaikka omaan ammattitaitoon kohdistuvana loukkauksena. Löysin kyllä kilpirauhasliiton sivuilta tietoa ja sielläkin oli mainittu tuo 2.5.
Odotan nyt niiden uusien kokeiden tulokset. Nähtäväksi jää joudunko hakemaan apua yksityiseltä puolelta.
Kuinka pian lääkityksen aloituksen jälkeen on odotettavissa, että olotila alkaisi paranemaan?
Yleensä olon kohenemista alkaa tulla viikoissa - riippuen eri tekijöistä kuten annoksesta ja vajiksen syvyydestä.
Uupumuksen ja masennuksen vuoksi jouduin myös minä sairauslomalle. Kilpirauhasta työterv lääkäri ensin epäili mutta koska tsh oli silloin jotain kolmen pintaan niin sanoi ettei ole siinä vikaa.
Minulla itselläni oli koko ajan sellainen tunne, että ennen kaikkea jotain on fyysisesti vialla.
Minulla on ollut useamman vuoden tosi paljon kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä oireita.
Nyt sitten otettiin uudestaan kilpirauhaskokeet, tsh oli 4,25 ja t4v oli 11 ja lääkäri antoi heti thyroxin lääkityksen ilman että tarvisi edes pyytää, sanoi vaan että ilman muuta hän kirjoittaa thyroxin reseptin, sitä olen syönyt muutaman viikon ajan. Jo viikossa esim. kasvojen turvotus väheni huomattavasti.
Sinullakin on ollut jo aiemmin selkeät lukemat vajaatoiminnasta. Onneksi sinulle on sattunut asiansa tunteva lääkäri kohdalle.
Minullakin on kasvoissa tällä hetkellä voimakas turvotus, ehkä se on voimistunut nyt muutaman kuukauden aikana. En ole voinut moneen vuoteen syödä illalla mitään, kun kasvot ovat turpeana aamulla.
Tuo turvotuksen laskeminen kuulostaa kyllä hyvältä.
Minullakin on noita oireita ollut todella monia vuosia, mutta kilpirauhasesta otetut labrat eivät oikein selvinneet vajaatoiminnaksi. Kerran eräs lääkäri sanoi, että ei haittaa jos toinen arvo on korkea kun toinen on vastaavasti matala!? Silloin en tiennyt tästä koko sairaudesta mitään enkä osannut odottaa apua, koska lääkäri oli tuota mieltä tuloksista.
Minulla on ensi viikolla ultra. Minusta tuntuu, että kaulakin olisi paksuuntunut, mutta voi olla että kuvittelen. Onko teillä muilla ollut turvotusta kaulan alueella. Kipuja minä en muista koskaan olleen.
Tuntuu hyvältä kuulla, että on muitakin samojen ongelmien kanssa painivia ihmisiä ja että apua saa lääkkeistä.
Minä taas pohdin että kuvittelenko vain, että mun kaula on huomattavasti kaventunut sen jälkeen kun aloitin lääkityksen :) Mutta en mä voi kuvitella, peili näyttää sen ihan selvästi.