Hei! Itselleni autossa pidemmillä ja usein lyhyemmilläkin matkoilla alkaa ahdistaa ja meinaa paniikkikohtaus tulla päälle. Miten muut häiriöiset selviydytte matkustamisesta autolla, junalla, bussilla, lentokoneella jne?
Nolottavaa jännittää tällaista tilannetta etukäteen. Matkan jälkeen onkin ihan uupunut kun on skarpannut koko pitkän matkan.
Nolottavaa jännittää tällaista tilannetta etukäteen. Matkan jälkeen onkin ihan uupunut kun on skarpannut koko pitkän matkan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Mulla on samanlaisia matkustuspaniikkeja. Lentokoneeseen en voi mennä ollenkaan, laivaan hirveellä jännittämisellä niin, että välillä en uskallakaan mennä ja autolla meen monta kertaa viikossa, mutta varsinkin pimeillä moottoriteillä tulee epätodellinen ja ahdistava olo ja tuntuu että on pakko päästä pois. Ite oon koittanut mahdollisuuksien mukaan uhmata paniikkia ja yrittää vähän kerrallaan. Oon myös huomannut, että etukäteisjännittäminen ja panikointi on usein tosi paljon suurempaa ku itse sitten matkalla panikointi. Sekin saattaa lohduttaa. Jos jaksaa oikeesti harjoitella säännöllisesti ja pitkään niin rentoutustekniikat ihan oikeasti auttaa. Kannattaa lainata kirjastosta Vapaaksi ahdistuksesta -työkirja paniikista ja peloista kärsiville -kirja, siinä on tosi hyviä ja konkreettisia neuvoja just tähänkin tiettyyn ongelmaan. Voimia ja jaksamista! Muista, että elämä voi olla hyvää ja ihanaa vaikkei kaikista peloista pääsisikään eroon. Itse olen luovuttanut lentokoneeseen uskaltamisessa, eikä ole kaduttanut, vaan helpottanut.
Olen sairastanut paniikkihäiriötä jo 10 vuotta, alkuaikoina en pystynyt menemään bussilla ja jäin aina pois kesken matkan siihen meni todella kauan ennen kuin kulkeminen taas onnistui ja nykyään voin kulkea bussilla.
Laivalla olen ollut myös muutaman kerran 10 vuoden aikana ja muutamalla kerralla tuli paha paniikki mutta jotenkin oli vain pakko siihen tottua koska laivalta ei pääse pois ja loppu matka meni sitten ihan suht hyvin. Oli kyllä kurja sää joka oli myös osasyy eli laivan keinuminen.
viime kesänä tein jotain mitä en koskaan uskonut tekeväni eli rohkenin lentokoneeseen, kentällä sain pahan kohtauksen mutta lento lähti vasta reilun tunnin kuluttua eli sain itseni rauhoitettua ja ajattelin että jos en nyt mene niin en mene koskaan joten päätin vain mennä. Nousun jälkeen olo oli maailman ihanin ja se tunne että selvisin ja uskalsin lähteä ja voitto paniikkihäiriötä vastaan tuntui niin hyvältä.
Minulla on siis ollut semmoista taistelua aina että menenkö vai en mutta aina kun sitä uskaltautuu edes vähän pidemmälle esim bussilla kuin ennen on pystynyt niin se on jo voitto.