Poikani on aina "tyttöillyt", eli sanonut haluavansa olla tyttö, vaateostoksilla ihaillut ja hiplaillut mekkoja ja tyttöjen kenkiä, leikkinyt barbeilla tähän päivään asti , käyttänyt kotioloissa isosiskojensa vaatteita eikä leikkinyt veljiensä tapaan raisuja leikkejä. Ennen kouluikää hän kyseli, miksei hän voi käyttää mekkoja jos kerran haluaa niin. Hiuksia hän ei ole antanut leikata sen jälkeen kun on oppinut puhumaan. Jonkun vieraan ihastellessa hänen hiuksiaan "onpa tytöllä ihanat kiharat" hän vaan on hymyillyt autuaana. Nyt, pojan ollessa murkkuiän kynnyksellä on mieleeni tullut, että tunteeko hän olevansa tyttö ihan oikesti vai onko se vaan hänen mielikuvitustaan? Ja olenko minä "ruokkinut" sitä ostamalla hänelle hänen pyytämiään "tyttöjen" tavaroita? Miten te koitte aikoinaan asian? Oliko se selvää teille aina, että olette "väärää" sukupuolta ulkoisesti? Kun en tiedä, uskoako häntä vai olenko jotenkin saanut hänet uskomaan niin, sallimalla tyttöilyn? Toisaalta 11 vuotias osaa kertoa mitä tuntee, mutta silti epäilen...En tiedä, onko tämä oikea palsta kysyä näin tyhmiä, mutta luulisin teillä olevan ainakin kokemusta asiasta.
lapsuuden leikkiäkö?
anna kaikkien...
7355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toivottavasti lapsesi uskaltaa puhua, jos hän kokee olevansa tyttö: asiaa ei tiedä kukaan muu kuin hän itse. En usko, että vanhempi pystyy tekemään lapsestaan jotain muuta kuin mitä lapsi jo on. Käytännössä jokainen transnainen on tästä elävä todiste: vaikka kuinka yritettiin kasvattaa pojaksi, tyttö tuli kaikesta yrittämisestä huolimatta.
Lasta tuskin haittaa, että saa tolkullisissa rajoissa mitä tahtoo.
Transnaiset ja -tytöt ovat yksilöitä siinä missä kaikki muutkin ihmiset, joten lapsuudenkokemukset vaihtelevat.
äitien mietteitä, että olenko itse "syyllinen" tilanteeseen, kun olen antanut käyttää tyttöjen vaatteita tms. Ei se siihen liity mitenkään. Äidit nyt vaan usein syyttävät itseään kaikesta. Jos olisit kieltänyt tyttöilyn, ei se olisi loppunut, vaan hän olisi tehnyt sitä salaa ja tuntenut asiasta hirveää häpeää.
On mahdollista, että hän on "vaan" transvestiitti, mutta kannattaa myös varustautua henkisesti siihen, ettei sinulla ole poikaa vaan tytär.
Tietääkseni tässä iässä ei voi olla vielä varma onko lapsesi transsukupuolinen vai ihan tavallinen (tai ehkä vähän tavallista feminiinisempi) mies.
Olen ymmärtänyt että vallalla oleva näkemys olisi se että vanhempien hyväksyntä (tai sen puute) ei juuri vaikuta siihen, tuleeko lapsesta transsukupuolinen.
Mielestäni et ole tehnyt mitään väärin. Ja joka tapauksessa se mitä olet antanut lapsellesi - turvallisen lapsuuden, jossa hän voi kokea rakkautta ja hyväksyntää pelkäämättä jatkuvasti olevansa vääränlainen - on arvokkaampaa kuin mikään muu. Tuli hänestä mikä tuli.
Muut vastasivatkin aika hyvin: olet toiminut oikein ja hyvin.
On vaikea sanoa, mikä hänestä kehittyy vielä tuossa iässä. Tunteeko hän inhoa maskuliinisia tuntomerkkejään kohtaan?
Transsukupuolisuuteen/transvestisuuteen ei voi kasvattaa, pikemminkin useita täällä palstalla on yritetty kasvattaa siitä pois, tuloksetta.
En löytänyt nyt viitettä, mutta muistelen jostain asiallisehkosta lähteestä lukeneeni, että kysyjän kuvaamalla tavalla lapsena epätavallisesti sukupuoltaan ilmaisseista 20 % saisi aikuisena transsukupuolisuusdiagnoosin. Eli vain pieni osa, mutta kuitenkin hyvin paljon useampi kuin ihmisistä keskimäärin (jos transsukupuolisuuden esiintyvyys on luokkaa yhden suhde muutamaan tuhanteen).
Vaikka aikuisella seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti ovat eri asioita, lapsen epätavallinen sukupuoli-ilmaisu voi ennakoida myös homoseksuaalisuutta. Erään ystävän tyttöilevästä pojasta varttui ei-erityisen-feminiinen homo. Esim. Pirkko Saisio on kertonut, kuinka hän pienenä kieltäytyi kaikista tyttöjen vaatteista, kampauksista ja muista tyttöjen jutuista, mutta eipä hänkään kasvanut transihmiseksi vaan maskuliiniseksi lesbo- tai bi-naiseksi.
Pisteet kysyjälle sensitiivisestä kasvatuksesta. Jos asiantuntijan mielipiteitä haluaa, kannattaa ottaa yhteyttä ennemmin Transtukipisteeseen kuin satunnaiseen lastenpsykologiin (joka, jos on fiksu eikä ole ilmiön asiantuntija, ottaisi joka tapauksessa yhteyttä TTP:hen).
Kun on useampi lapsi, niin ei niitä enää kasvatusoppaan mukaan kasvateta, onneksi. Silloin tulee jo maalaisjärki mukaan. He saavat kasvaa ihan omaksi minäkseen ja omaan tahtiinsa ilman oppaiden aiheuttamaa ahdistusta vanhemmille. Mutta oli ihana lukea teidän mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta, tiedän, että olen toiminut oikein ja käyttänyt sitä maalaisjärkeä. Ja vieläkin saa kirjoitella asian tiimoilta, luen kaikki ja otan neuvosta vaarin.
Vielä heitän yhden pähkäilyni, voiko pojan (miehen) feminiimisyys olla geeneissä? Ei siis opittua. Koskapa pojan isä on kaappitransu, käyttää vain naisten alusvaatteita ja sukkiksia (eivät näy vaatteiden alta), mutta poika ei ole mitenkään voinut sitä koskaan nähdä. Ja lisäksi pojan isällä on ollut lyhyitä suhteita miesten kanssa, eli on bi, jolla välillä on kiinnostus naisiin vahvempi ja välillä toisinpäin. Tämä on kyllä yhtä sekametelisoppaa, mutta yrittäkää pysyä kärryillä...
Muutamassa tuoreessa tutkimuksessa on löytynyt geeni tai pari, jotka hiukan lisäävät riskiä (siis hatusta heittäen nostavat vaikkapa promillesta prosenttiin), mutta sen enempää tämä ei geneettistä ole. Sen sijaan sikiökehityksen aikaisella hormonitasojen vaihtelulla on isompi vaikutus, jopa niin että eläinkokeissa on muistaakseni pystytty kasvattamaan transsukupuolisia hiiriä. Ihmisillä kokeita ei oikein voi tehdä, vaan on tyydyttävä havaintoihin...
Joka tapauksessa tarkkaa syntymekanismia ei tiedetä varmasti, mutta sen sijaan aikamoinen varmuus on siitä, että transsukupuolisuus on synnynnäistä eikä siihen voi kasvatuksella vaikuttaa.