olen ollut masentunut jo lähemmäs 5 vuotta.
Olen 18 vuotias tyttö ja olen menettänyt kaikki tunteeni, elämän halunkin. Olen jo niin väsynyt, etten jaksa edes yrittää lähteä tästä maailmasta. Minulla on fyysisiäkin kipuja joista tiedän, etteivät ne johdu mistään sairauksista
Olen käynyt terapiassa joskus vuosi sitten. En jaksanut ja halunnut lähteä psykoterapiaan, koska kotoa oli niin vaikea lähteä liikkeelle. En jaksanut herätä aamuisin aikaisin. En jaksa tehdä velvollisuuksiani, joten en sellaisia edes ota.
En myöskään tahdo hoitoon, jottei vanhempani joudu maksamaan lääkkeitä ja hoitoja, koska en kehtaa yksinkertaisesti pyytää heiltä rahaa. En ole ikinä kehdannut ja pienempänä häpesin rahan pyytämistä niin, että jos pyysin uusiin vaatteisiin niin rupesin itkeä heti päälle, koska tuntui niin nololta vaatia jotain.
Tiedän itsekin, että minut on opetettu liian kiltiksi ja kohteliaaksi ja että minulle on aina näytetty seinäruusun ja kynnysmaton mallia. Kellekkään en jaksa, viitsi, kehtaa, tai halua sanoa mitään vastaan :/
Terapiaan on vaikea mennä senkin takija, etten enää jaksa muistella mistä kaikki lähti ja miksi. En jaksa itkeä. Poikaystävän kanssa riidellessä olen enemmän "ihan sama tehdään niin..anteeksi" pyydän aina anteeksi ja hän on ajan myötä oppinut käyttämäät sitä hyväksi.
En ole koulussa. En ole töissä. Kaikki pitävät minua laiskana ja saavat minun puolestani pitääkin, kunhan he eivät saa tietää miten paha minun on yksin olla. Oikeastaan enää ei ole edes paha olla. Ei ole mitään..ei yhtään mitään :(
motivoikaa minua hakemaan apua :'/ en jaksa.
Olen 18 vuotias tyttö ja olen menettänyt kaikki tunteeni, elämän halunkin. Olen jo niin väsynyt, etten jaksa edes yrittää lähteä tästä maailmasta. Minulla on fyysisiäkin kipuja joista tiedän, etteivät ne johdu mistään sairauksista
Olen käynyt terapiassa joskus vuosi sitten. En jaksanut ja halunnut lähteä psykoterapiaan, koska kotoa oli niin vaikea lähteä liikkeelle. En jaksanut herätä aamuisin aikaisin. En jaksa tehdä velvollisuuksiani, joten en sellaisia edes ota.
En myöskään tahdo hoitoon, jottei vanhempani joudu maksamaan lääkkeitä ja hoitoja, koska en kehtaa yksinkertaisesti pyytää heiltä rahaa. En ole ikinä kehdannut ja pienempänä häpesin rahan pyytämistä niin, että jos pyysin uusiin vaatteisiin niin rupesin itkeä heti päälle, koska tuntui niin nololta vaatia jotain.
Tiedän itsekin, että minut on opetettu liian kiltiksi ja kohteliaaksi ja että minulle on aina näytetty seinäruusun ja kynnysmaton mallia. Kellekkään en jaksa, viitsi, kehtaa, tai halua sanoa mitään vastaan :/
Terapiaan on vaikea mennä senkin takija, etten enää jaksa muistella mistä kaikki lähti ja miksi. En jaksa itkeä. Poikaystävän kanssa riidellessä olen enemmän "ihan sama tehdään niin..anteeksi" pyydän aina anteeksi ja hän on ajan myötä oppinut käyttämäät sitä hyväksi.
En ole koulussa. En ole töissä. Kaikki pitävät minua laiskana ja saavat minun puolestani pitääkin, kunhan he eivät saa tietää miten paha minun on yksin olla. Oikeastaan enää ei ole edes paha olla. Ei ole mitään..ei yhtään mitään :(
motivoikaa minua hakemaan apua :'/ en jaksa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
julkisella hoito on maksutonta ja lääkkeet maksavat nykyisin (koska monella lääk.on gen.sub.-valmiste) todella vähän, eli rahasta se ei voi olla kiinni ellet sitten halua yksityissektorille.
Millainen on toimeentulosi kun et opiskele etkä ole työelämässä?
Kiitos.
toimeentuloni on täysi 0. Vanhempien luona asun edelleen (olen tosin yrittänyt muuttaa kotoa 3 kertaa ja tullut aina takaisin)
pitäisi lähteä työkkärin kautta työharjoitteluun parin viikon sisällä, mutta paikkaa on kovin vaikea lähteä hakemaan. Tuntuu vain ettei jaksa ja viitsi ja pelottaa, jos jossain kieltäydytään.
Sieltä tulisi 500 e kuussa ja sillä pärjäisin, kun kotonakin vielä asun.
Hei,
Voit tosiaan hakea kunnalliselta puolelta apua (mielenterveystoimisto). Yksityisellä puolella luulisin, että Kela korvaisi kokonaan/melkein kaikki terapiakulusi. Lääkkeet ovat tosi halpoja nykyään. Toivon todella, että hakeudut hoitoon, koska olet noin nuori. Sinulla on vielä hyvä tulevaisuus edessäsi.
Itse olen yli 40 v ja nyt vasta hakeuduin yksityiselle puolelle terapiaan. Olen koko ikäni ollut enempi tai vähempi masentunut. Olisinpa aikaisemmin ymmärtänyt hakea apua.
Lääkeet auttavat nopeasti ja pääset vähän parempaan kuntoon. Siihen kun saisit vielä terapiaan, niin olosi parantuisi huomattavasti.
Olet tuskin enkeli etkä ainakaan särkynyt.
Itse pikku hiljaa parantumassa kohtalaisen pahasta masennuksesta/ahdistuksesta/unihäiriöstä. Kaksi kertaa syönyt ssri lääkkeitä (perus masennus/ahdistus lääke), mutta oireet on lopettamisen jälkeen tullu pikku hiljaa takaisin kummallakin kerralla n. vuoden sisällä lopettamisesta. Ne lääkkeet ei korjaa masennuksen "kemiallista" ongelmaa.
Jos serotoniinia (hyvänolon hormoni) on elimistössä liian vähän ihminen masentuu. Serotoniinia taas saa eri ruoista aminohapon kautta nimeltä tryptofaani. Ssri lääkkeet eivät lisää serotoniinia ollenkaan kehossa vaan estävät sen takaisinoton soluihin, eli masentuneen ihmisen vähäinen serotoniini pikku hiljaa vapautuu kehoon ja luo hyvän olon. Lopettamisen jälkeen todellinen ongelma pysyy, eli kehossa on vieläkin liian vähän serotoniinia ylläpitämään tasaista hyvää oloa.
Raju dietti tai vähä-hiilihydraattinen ruokavalio voi aiheutta helposti masennusta, sillä vähä-hiilihydraattisesta ruoasta ei saa tarpeeksi tryptofaani aminohappoa, mikä siis lisää serotoniinia ja näin hyvää oloa. Serotoniini vaje voi muodostua monien vuosien ellei vuosikymmenien mittaan, jos kehon serotoniini kulutus on ollut edes vähän enemmän kuin se mitä ruoan kautta on hiljalleen saanut.
Itsellä on olo alkanut parantua huomattavasti, mutta pikku hiljaa, siitä lähin kun ostin luontaistuote/lisäravinne kaupasta Tryptofaani tabletteja (tryptofaani on yksi kahdeksasta aminohaposta mitä ihminen tarvitsee, koska keho ei osaa valmistaa sitä), b vitamiinia (b6 ja b12 auttaa tryptofaania imeytymään)sekä magnesium ja kalaöljy tabletteja. Magnesium ja kalaöjly tehostaa serotoniinin tuottoa. Kaupoissa oli myös valmiita tryptofaani tabletteja missä oli b vitamiinit mukana. Yllätyksekseni minulla on unihäiriökin alkanut parantua noin kuukauden kuluttua aloittamisesta. En ole saanut noin kahteen vuoteen nukuttua ilman melatoniini tabletteja ennen nukkumaan menoa, mutta nyt olen noin viikon verran saanut unta mukavasti vanhaan tapaan. Netistä luin, että serotoniinista syntyy myös melatoniinia mikä säätelee unta ja ruokahalua.
Masennus ja ahdistus on minulla näköjään ollut pelkkää kemiaa kehossa. Huonot dietit ja paikoin heikko syöminen on ajan kanssa luonut kehooni serotoniini vajeen, mutta nyt alkaa olo parantua kunnolla. Ssri lääkkeitä en suosittele kenellekkään. Sen aikaa kun niitä söin oli hyvä olla, mutta lopettamisen jälkeen on kummallakin kerralla taas alkanut pikku hiljaa alamäki pään sisällä. ssri lääkkeitä ja tryptofaani tabletteja ei saisi yhdistää, sillä ssri lääkkeet estää serotoniinin takaisinoton ja tryptofaani lisää serotoniinia, mikä voi johtaa serotoniini ylitulvaan aivoissa ja se on vaarallista ( kun ssri lääkkeet lopettaa serotoniini palautuu soluihin, mutta jos on syönyt tryptofaania ssrilääkkeen kanssa on serotoniinia liian paljon soluihin takaisin otettavaksi ). Ihanaa kun ei tarvitse reseptiryynejä enää ottaa ja olo silti paranee. Kehotan kokeilemaan. Luontaistuotekaupoista ja urheilulisäravinnekaupoista saa tryptofaania sekä kalaöljy tabletteja. Apteekista b vitamiinia ja magnesiumia.
Ei ole tieteellistä näyttöä serotoniinivajauksen vaikutuksesta masennukseen, myös korkean serotoninin omaat masentuvat.
Mielialalääkkeet ovat pääosin lumevaikutteisia psyykkisen kivun lievityksen lääkkeitä, jos tehoavat. Nehän ovat virallisenkin tiedon mukaan OIREIDENMUKAISTA hoitoa, eivät siis syyperusteista.
Ja luontaistuotteet ovat silkkaa huuhaata. Niiden vaikutuksesta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.
kuulostaako typerältä jopa masentuneen suusta jos sanon, että minua hävettää mennä lääkäriin, koska tunnen, että he ajattelevat "taas tuo"
Joskus joitain asioita tiedustellessani olen käyttänyt väärää nimeä ;s jos olen oikeast ollut kipeä ja kysynyt, vaikka että monelta on päivystys johon voi mennä ilman ajanvarausta.
aikki hävettää niin kamalasti. Luulen koko ajan, että kaikki ajattelevat minun käyvän tietyissä paikoissa liian usein. Eniten pelkään, että ihmiset luulevat minun luulevat itsestäni liikoja ;s
olen koko ajan ahdistunut, nolona ja masentunut :/ en jaksaaaaaaa.
Lääkäristähän sen diagnoosin saa, mutta onko muilla ollyt ongelmaa häpeämise kanssa?