häpeä

Elämäni. Mitä sille tekisi? Lukion jälkeen kierrellyt maailmaa ristiin ja rastiin. Hauskaa toki on ollut –hetkellisesti. Nyt vain kaipaisi jotain pysyvämpää. Tuntuu vain siltä, että vaikka itse on muuttunut paljon viime vuosina, elämä täällä Suomessa on jäänyt siihen mitä se oli ennen. Tai itseasiassa sosiaalinen elämäni on nyt vieläkin olemattomampaa, kun jotkut kontaktit vaan on surkastuneet vuosien myötä. Ja sit kun en oo missään vakituisessa työssä tai opiskelussa, ei oikein muutenkaan tapaa ihmisiä.

Kouluvuosina olin se ujo, syrjäänvetäytynyt, sulkeutunut tyttö, jolla oli vaan muutama kaveri. Olin hiljainen ja kiltti lapsi ja nuori, joka ei koskaan tuonut itseään mitenkään erityisesti esille. Ainainen myötäilijä, jolla ei ollut omia mielipiteitä. Matkustaminen toi lisää itsevarmuutta ja tuli ihmisiinkin tutustuttua niin helposti –vaikka ei kovin syvällisesti. Nyt kun olen takaisin Suomessa, tuntuu että olen taas samassa pisteessä. Olen ujo ihmisten seurassa, enkä uskalla olla kunnolla oma itseni. Ehkä olen vain paennut menneisyyttäni matkoillani pääsemättä siitä kuitenkaan kunnolla irti?

Kaikesta eniten elämääni vaikeuttaa häpeä. Häpeän, että minulla ei oikeastaan ole elämää –ei ole ihmisiä (siskojani ja yhtä kaveria, joka asuu toisella paikkakunnalla, lukuunottamatta) joiden kanssa viettää aikaa ja tehdä asioita. Tämä estää entisestään uusiin ihmisiin tutustumista. Ulkomailla oli helpompaa; kukaan ei tiennyt minkälainen olet ”oikeassa” elämässäsi. Täällä Suomessa ”kotipaikkakunnallani” (en ole asunut täällä koko ikääni, mutta käynyt lukion lähistöllä ja asunut viimeiset pari vuotta) olen jotenkin ”paljaampana”. Koska eikö semmoinen ihminen, jolla ei ole edes kavereita vaikuta aika luuserilta?

Jotenkin nämä asiat täytyisi selvittää ja oppia olemaan sinut itsensä kanssa, jotta pääsis elämään täyttä elämää. Nyt vaan tuntuu, että olen jotenkin umpikujassa ja masennus (olin lievästi masentuneena koko lukioajan) taas vaanii nurkan takana..
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eivät yleeensä ulkopuoliset tiedä, kenellä on kavereita ja kenellä ei. Sellaista ei tarvitse pelätä. Mene vaan toisten joukkoon. Jonkin ajan kuluttua huomaat kuuluvasi siihen. Sillai elämä menee eteenpäin. Turha masentua. Itsestä se on paljon kiinni. Eikä kukaan tule kotoa hakemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neitinäkymätön kirjoitti:

Elämäni. Mitä sille tekisi? Lukion jälkeen kierrellyt maailmaa ristiin ja rastiin. Hauskaa toki on ollut –hetkellisesti. Nyt vain kaipaisi jotain pysyvämpää. Tuntuu vain siltä, että vaikka itse on muuttunut paljon viime vuosina, elämä täällä Suomessa on jäänyt siihen mitä se oli ennen. Tai itseasiassa sosiaalinen elämäni on nyt vieläkin olemattomampaa, kun jotkut kontaktit vaan on surkastuneet vuosien myötä. Ja sit kun en oo missään vakituisessa työssä tai opiskelussa, ei oikein muutenkaan tapaa ihmisiä.

Kouluvuosina olin se ujo, syrjäänvetäytynyt, sulkeutunut tyttö, jolla oli vaan muutama kaveri. Olin hiljainen ja kiltti lapsi ja nuori, joka ei koskaan tuonut itseään mitenkään erityisesti esille. Ainainen myötäilijä, jolla ei ollut omia mielipiteitä. Matkustaminen toi lisää itsevarmuutta ja tuli ihmisiinkin tutustuttua niin helposti –vaikka ei kovin syvällisesti. Nyt kun olen takaisin Suomessa, tuntuu että olen taas samassa pisteessä. Olen ujo ihmisten seurassa, enkä uskalla olla kunnolla oma itseni. Ehkä olen vain paennut menneisyyttäni matkoillani pääsemättä siitä kuitenkaan kunnolla irti?

Kaikesta eniten elämääni vaikeuttaa häpeä. Häpeän, että minulla ei oikeastaan ole elämää –ei ole ihmisiä (siskojani ja yhtä kaveria, joka asuu toisella paikkakunnalla, lukuunottamatta) joiden kanssa viettää aikaa ja tehdä asioita. Tämä estää entisestään uusiin ihmisiin tutustumista. Ulkomailla oli helpompaa; kukaan ei tiennyt minkälainen olet ”oikeassa” elämässäsi. Täällä Suomessa ”kotipaikkakunnallani” (en ole asunut täällä koko ikääni, mutta käynyt lukion lähistöllä ja asunut viimeiset pari vuotta) olen jotenkin ”paljaampana”. Koska eikö semmoinen ihminen, jolla ei ole edes kavereita vaikuta aika luuserilta?

Jotenkin nämä asiat täytyisi selvittää ja oppia olemaan sinut itsensä kanssa, jotta pääsis elämään täyttä elämää. Nyt vaan tuntuu, että olen jotenkin umpikujassa ja masennus (olin lievästi masentuneena koko lukioajan) taas vaanii nurkan takana..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu