Päässä vikaa?

Kuulostaa kliseeltä, mutta tiettyyn rajaan asti olet sitä mitä uskot/koet olevasi. Jos ajattelet olevasi ruma, se ajatus huokuu sinusta etkä näytä niin viehättävältä mitä oikeasti olet. Vastaavasti taas terve itseluottamus ja tyytyväisyys "kaunistaa" ja suuntaa huomion positiivisiin asioihin.

Melkeinpä jokaisen ihmisen voi nähdä tosi kauniina tai tosi rumana, riippuu ihan millaisiin asioihin kiinnittää huomiota. Harva ihminen on niin täydellisen näköinen, ettei häntä voisi halutessaan nähdä rumana. Minulla oli joskus nuorempana samankaltaista. En kylläkään lihavana itseäni nähnyt, mutta muuten vaan välillä näytin mielestäni ihan karsealta (rumat kasvot jne), ja välillä taas pidin itseäni mitä viehättävimpänä.

Ajan kanssa nuo erot ovat tasoittuneet, eikä tapani nähdä itseni ole enää niin kaksijakoinen kuin nuorempana. Tiedän, että minuakin hehkeämpiä on, mutta toisaalta olen kuitenkin tosi nätti etenkin jos vähänkin panostan, joten olen ihan tyytyväinen. Kutakuinkin kaikki ihmiset ovat jotain sieltä miss universumin ja ruman örkin keskiväliltä, joten sellainen "olen joko kaunis tai ruma, mutta kumpi" -ajattelu ei mielestäni ole toimivaa eikä realistista. Minun veikkaukseni on, että olet ihan nätti ja viehättävä, mutta haluaisit ehkä olla täydellinen ja kiinnität toisinaan huomiota enemmän puutteisiin kuin hyviin puoliin.

Minun historiani on se, että yläasteaikana pidin itseäni hirvittävän rumana, mutta täysi-ikäisenä itsetunto nousi ja heilahdinkin sellaiseen "ah kun olen niin viehättävä" -ääripäähän. Hauskaa on se, että yläasteella muutkin tuntuivat pitävän minua rumana, kun taas tuolloin vanhempana sain paljon ihailua ja minua tosiaan pidettiin hyvinkin vetovoimaisena. Se on siis tosi paljon kiinni siitä, miten itse itsensä kokee.

Kaikki eivät ole yhtä kuvauksellisia. Minä ainakin olen ihan nätti ihminen, mutta kuviin asti se viehättävyys ei kauhean usein välity. Olisihan se kivaa olla kuvauksellinen, mutta eipä tuo mikään maailman oleellisin asia ole :)