Ehdotuksia?

Minulla on ongelmina rytmihäiriöt, ajoittaiset pistävät/viiltävät rintakivut (joskus myös hiljaista jomotusta) sekä hengenahdistus (sekä rasituksessa että ilman; kuntopyöräillessä esim. tulee tarve vetää todella syvään henkeä ja haukotella koko ajan, mutta ahdistaa kyllä muutenkin, tuntuu että jatkuvasti...). Lääkäri on todella haluton lähettämään mihinkään tutkimuksiin, koska olen "vasta" 28v. Sukuni on täynnä sepelvaltimotautia sekä äidin että isän puolelta, ja olen koko aikuisikäni syönyt TODELLA epäterveellisesti ja ollut ylipainoinen (nyt laihduttanut). Onko kellään muulla minun ikäiselläni samantapaisia ongelmia? Kokemuksia? Miten saada lääkäri reagoimaan?
35137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki kunnioitus lääkäreille, enkä yleistä mutta OLETAN että lääkäri jolla olet käynyt on tyypillinen esimerkki kiireisestä työstressin alle hautautuneesta julkisen sektorin terveyskeskuslääkäristä...Pätevää väkeä ihan hekin mutta joskus kyllä on ehkä hieman liikaa tätä ikään ja vain sen hetkiseen tilanteeseen katsomista, taustojen selvittämisestä nyt puhumattakaan.

Eli jos menet vaikkapa sydänvaivaa valittamaan joka on kiusannut itseäsi jo kauan, niin lyhyt nopea kuunteleminen, ehkä sydänfilmi, ja jos ei mitään löydy niin "ei löydöksiä, näkemiin". Ymmärrettäväähän se niillä kiireillä ja potilasmäärillä onkin mutta esim. hankalaa tietysti mennä vaikkapa rytmihäiriöiden takia jos ne eivät ole silloin päällä. Jos olet tarpeeksi nuori ja tosiaan ei näy mitään, joskus tunnutaan hiukkasen nopeita diagnooseja tekemään.

Eli jos nyt aivan suoraan sanon mitä teet tai mitä ITSE tekisin, niin mene yksityispuolelle jos asia vaivaa todella, sydän nyt kuitenkin on sellainen asia että kannattaa vähän maksaakin. Esimerkkinä jos hinnoista mainitsen niin 50-80e yksi käynti ihan alan spesialistilla (sisätautilääkärillä/kardiologilla), joka kyllä sitten jo tällä yhdellä käynnillä kartoittaa todella tarkasti tilanteesi ja kuuntelee kaikki sukutaustat ym. (nehän muuten yksi tärkeimipiä huomioonotettavia on jos oireita alkaa jo nuorena olla).

Eihän hänkään tietysti paljoa muuta voi sillä kertaa kuin kuunnella sydämen, ottaa sydänfilmin ja määrätä jatkotutkimuksiin MUTTA tässä on yksi oleellinen ero julkisen puolen hommiin, yksityispuolellakin aika harvoin kummoisia muita tutkimusvehkeitä on kuin ihan filmin otto, ja mahdollisesti ultraääni, mutta sieltäkin kyllä laitetaan sitten ihan samalla lailla jatkotutkimuksiin sairaaloihin ns. jonoon. Mutta ero on että kun ihan spesialisti tekee lähetteen niin pääset tutkimuksiin paljon nopeammin.

Jonotus nyt aina on n. muutamasta viikosta pariin kuukauteen (tietysti ihan oireiden ja löydösten mukaan, mutta siis jos ei kummoisia löydy eikä katsota kiireelliseksi), ja spesialisti kyllä sitten laittaa kerralla suositukset tai suorat lähetteet kaikkiin tarpeelliseksi katsottuihin jatkokokeisiin.

Eli jos nyt ihan hinnoilla puhuu, n. 50-80e käyntimaksu ja parikymppiä filmi päälle, plus asiantunteva ohjaus tarvittaessa jatkotutkimuksiin ja ihan mukavalla aikataululla, niin ehkä kannattaa vähän punnita mikä kannattaisi..

Tai voithan kokeilla, ravaat tarpeeksi kauan terveyskeskuksessa eikä vaan mitään löydy niin voi olla että vuoden-parin sisään saatat tuurilla jopa löytää itsesi jostakin alustavasta tutkimusjonosta jossa sitten muutamia kuukausia vierähtää jo ennen kuin edes tulee aikoja koska sinut tutkitaan. Ymmärrettävää tietysti toisaalta mutta kuten sanoin, terveyskeskus on aina vähän liikaa sen hetken vointia tutkiva ja jos "terve" leiman saa vähän turhan heppoisesti kyllä joskus. Varsinkin ruuhkaisilla paikoilla.

Äänestä

Periaatteessa kokeneen terveyskeskuslääkärin tutkimukset riittävät aika pitkälle. Jos ei luota lääkäriinsä niin voihan sitä käydä kardiologin juttusilla yksityisellä puolella.

Tärkein tieto saadaan potilaan suusta eli minkälaisia rytmihäiriöt ovat ja millaisia rintakivut ovat ja liittyvätkö ne rasitukseen vai ei. Lisäksi riskitekijöiden arviointi on tärkeää.

Hyvälaatuisia rytmihäiriöitä ovat satunnaiset "muljautukset" eli yksittäiset lisälyönnit jotka ovat varsin yleisiä mutta vaarattomia. Nuorilla saattaa olla myös "tykyttelyjä" jotka usein alkavat nopeasti ja päättyvät nopeasti. Jos rytmihäiriöön liittyy tajunnanmenetys niin tarkemmat tutkimukset ovat aina paikallaan varsin nopealla aikataululla. Millaisia sinun rytmihäiriösi ovat?

Rintakipu voi aiheutua todella monesta syystä esimerkiksi sydämestä, keuhkoista, rintakehästä tai ruoansulatuselimistön puolelta. Tyypillinen sydämen hapenpuutteesta kertova rintakipu liittyy rasitukseen ja on useimmiten laaja-alaista ja säteilee leukaperiin ja vasempaan käteen. Useimmiten sydänsairaan potilaan suorituskyky on huonontunut pikkuhiljaa ja ylämäessä kävellessä alkaa rintakipu tai hengenahdistus joka nitrolla korjaantuu. Millainen sinun suorituskykysi on? Alkavatko rintakivut ylämäessä kävellessä ja helpottavatko vauhtia hidastaessa?

Sepelvatimotauti kehittyy tyypillisesti vuosikymmenten kuluessa riippuen perimästä ja riskitekijöistä. Suojaavia tekijöitä ovat nuori ikä ja naissukupuoli ainakin. Riskitekijöitä ovat ainakin sukutausta (sydäninfarkti isällä tai veljellä alle 50 vuotiaana sekä äidillä tai sisarella alle 60-65 vuotiaana), tupakka, verenpainetauti (mikä oli muuten verenpaineesi), sokeritauti, lihavuus, liikkumattomuus, korkeat kolesteroliarvot (mitattiinko niitä?) jne.

Potilaan tutkimuksessa huomioin tällaisessa tapauksessa painon ja pituuden (BMI), turvotukset jaloissa tai muualla, pulssistatuksen, verenpaineen, kuuntelisin keuhkot ja sydämen, tunnustelisin vatsan sekä rintakehän (löytyykö kipualue?) ja tarkastelisin kaulalaskimopaineen, kynnet, ihon värin ja yleisen olemuksen (silmät ja jänteet). Tarvittaessa voisi tietysti tutkia laajemminkin.

Perustutkimukseksi riittäisi mielestäni ekg, keuhkokuva, kolesterolikokeet, verensokeri, perusverenkuva, (kilpirauhaskoe).

En usko että tutkimuksissa löytyisi mitään erikoista. Satunnaiset rytmihäiriöt lienevät yksittäisiä lisälyöntejä ja jos niitä on paljon on mahdollista tehdä ns vuorokausirekisteröinti jolla asia selviää. Rintakivut lienevät tukirankaperäisiä ja niihin auttaa kipulääke. Hengenahdistus taas liittyy liian voimakkaaseen hengitykseen eli ns hyperventilaatioon ja sen hoito on hengittely paperipussin kautta. Sinällään jos tietoisesti saa oireita hengittämällä syvään niin on mahdollista todentaa tämä hyperventilaatiosyndrooma verikokeella (otettava oirekuvan aikana).

Jos suorituskykysi huononee tai tilanne huononee niin kannattaa tietysti mennä uudestaan lääkäriin eikä käsittää asiaa niin että lääkäriin ei uudestaan saisi hakeutua. Oirekuvasi on muuten melko tyypillinen ja yleinen nuorilla perusterveillä potilailla.

Äänestä
  • Kiitoksia molemmille vastauksista, olen todella kiitollinen että viitsitte vaivautua!
    Rytmihäiriöni ovat tosiaan "muljahteluja" ja "tykytyksiä", jotka useimmiten eivät kestä kuin muutamia sekunteja mutta joskus voi olla "sarjoja". Rytmihäiriöitä on aika usein, ei nyt ihan päivittäin mutta... Rintakipua esiintyy niinkuin "koska vaan" eli ei mitenkään rasitukseen liittyen..? Viiltävät kohtaukset menevät ohi kun hengittelen todella pintapuolisesti enkä liiku. Joskus vihlaisee kun hengitän syvään nopeasti. Tämä hiljainen jomotus sen sijaan on outoa ja enemmän jatkuvaa; minulla on kyllä myös vasen olkapää/edestä solisluun kohdalta kipeä, vasemmalla puolella kaulaa, ja joskus vasen kainalokin.. voisiko johtua treenistä, en tiedä. Hengenahdistus on ärsyttävin, sitä esiintyy voimakkaampana kuten sanoin kuntopyöräillessä, mutta muutenkin vaikka jatkuvasti, tv:tä katsellessa tai sohvalla maatessa, ihan miten vaan. Olisiko stressiä... PEF-mittarin mukaan ei ainakaan ole astmaa...
    BMI 24 joten ylipainoa ei enää ole. Verenpaine usein lääkärillä mitattaessa hieman yli, esim. 130/88 tai jopa 90, 91... sairaalassa ihan muun asian yhteydessä 130/80 (tarkkailtiin paikallispuudutuksessa tehdyn leikkauksen aikana). Kolesteroli ok; kokonaiskolesteroli kylläkin 5,1 mutta "pahan" kolesterolin osa pieni, erittäin hyvä, mutta minulla on epätavallisen korkea "hyvä" kolesteroli joka nostaa tuon loppusumman... en sitten tiedä onko tärkeämpää että kokonaissumma on alle 5 vai että huono kolesteroli on matala... ekg:ssä näkyi yksi pieni olisiko se takykardia se sana.. ;)
    Turvotuksia ei ole... mutta mitä ihmettä niistä kynsistä katsotaan..?!?! Entä miten kaulalaskimopaine tarkastellaan?
    Mielestäsi siis kipu ja hengenahdistus eivät tarvitse tutkimuksia? Voiko kyseessä olla joku muu kuin sepelvaltimotauti, on kai nuoremmillakin erilaisia sydänongelmia...?
    Jos nämä oireet ovat ihan "harmittomia", mistä ihmeestä ne johtuvat??
    Kiitoksia!! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen kirjoitti:

Minulla on ongelmina rytmihäiriöt, ajoittaiset pistävät/viiltävät rintakivut (joskus myös hiljaista jomotusta) sekä hengenahdistus (sekä rasituksessa että ilman; kuntopyöräillessä esim. tulee tarve vetää todella syvään henkeä ja haukotella koko ajan, mutta ahdistaa kyllä muutenkin, tuntuu että jatkuvasti...). Lääkäri on todella haluton lähettämään mihinkään tutkimuksiin, koska olen "vasta" 28v. Sukuni on täynnä sepelvaltimotautia sekä äidin että isän puolelta, ja olen koko aikuisikäni syönyt TODELLA epäterveellisesti ja ollut ylipainoinen (nyt laihduttanut). Onko kellään muulla minun ikäiselläni samantapaisia ongelmia? Kokemuksia? Miten saada lääkäri reagoimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu