Mitä kuuluu hyvään isovanhemmuuteen?

mummon onnea

Itse olen tyytyväinen ja iloinen mummo ja toivon olevani avuksi ja iloksi aikuisille lapsilleni ja lastenlapsilleni. Toki myös muillekin läheisille ja kanssaihmisilleni, miksei muillekin kanssaihmisille. - Olen varma, että elämäni on antoisaa ja elämä eri sukupolvien kesken on vielä vanhanakin mielenkiintoista eikä liika yksinäisyys vaivaa.

4

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummuksi

      haaveilen isovanhemmuudesta, ja haluaisin tietysti olla hyvä isoäiti. Olen 62-vuotias, korviani myöten työelämässä ja suoritan lisäksi jatko-opintoja. Lapsia on kolme, ja jos he kaikki saisivat samoihin aikoihin lapsia, minulta ei taitaisi paljoakaan käytännön apua irrota nuppia kohden.
      Elämäni on antoisaa ja mielenkiintoista, yksinäisyyttä joskus kaipaan. Mutta kyllä kaipaan lastenlapsiakin. Meillä olisi varmaan niin päin, että he olisivat avuksi ja iloksi minulle.
      Mikähän tosiaan on hyvän isovanhemmuuden ydintä?

    • Toivottavsti joskus

      Itse en ole vielä isoäiti, mutta toivottavsti jonkun vuoden päästä. Tuohon ap kysymykseen onkin vaikea vastata. Näkökulmiakin on niin monta: isovanhemmat itse, isovanhempien ikä, lapsen lapsi, lapsen vanhemmat, ympäristö maalla vai kaupungin ydinkeskustassa(ehkä vähemmän tärkeä)...

      Itse toivoisin, että lapsen lapseen syntyisi aikanaan toimiva suhde. Kuuluuko siihen paljon toimintaa vai enemmän kyläilyä, riippuu myös isovanhempien toimintakyvystä siinä vaiheessa. Omilla lapsillani oli tosi iäkkäät isovanehmmat, joita ei koskaan voinut pyytää arkipäivän avuksi. Mutta silti säännöölisesti kyläilivät ja me siellä. Sekin on eräs muoto isovanhemmuudesta. Parempi kuin ei mitään.

      Joku kerran sanoi, ettäihmissuhde sekin on vaikka tapaisi vain keran vuodessa. Kuka ulkopuolinen voi arvioida sen tärkeyttä puolin tai toisin.

    • __isoäiti__

      Jokainen jolla on ollut mummu, omaa jonkinlaisen mielikuvan siitä millainen mummu oli. Yhteiskunta muuttuu ja ihmisten on muututtava muutoksen myötä.
      Perinne mummu, jäi maaseudulle, palmikkonutturansa ja röyhelöessunsa kanssa.

      Lapsuutemme kouluruokailu ja -hammashuolto ravitsi ja korjasi hampaat. Hampaat yöpöydällä vesilasissa nukkuvan mummu, on myös historiaa, olemme ensimmäinen mummuikäpolvi jolla on omat hampaat suussa.
      Olemme ensimmäinen mummujen ikäpolvi, joka on ostanut lastenpäivähoidon, koska lapsia ei voinut hoitaa työn sivussa. Olemme ostaneet myös elintarvikkeet kaupasta ja teolliset vaatteet.
      Olemme ensimmäinen mummuikäpolvi jolla on henkilökohtainen työeläke, kodin ulkopuolella tehdystä palkkatyöstä.

      Lapsiemme koulukuluista vastasi yhteiskunta, vanhempien maksaman Yhteiskoulu jäi historiaa. Rahaa riitti antaa lapsille, heidän ei tarvinnut hakea työtä, opiskelun aikana.
      http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2008/05/22/lapselle-40-euroa-kuussa/200813951/139

      “Rahavirta” on kääntynyt, maksoin vanhemmilleni ruoasta, kun vierailin. Samoin tein ihan maatalon töitä, joka vierailulla, se oli edellytys sopuisaan kyläilyyn. Nyt avustan nuoria kodin hankinnoissa töissä, lapsenlapset ovat vierailulla ja yökylässä.

      Olisi hulvatonta utopiaa uskoa jonkun hoitavan minua iäkkäänä, ikäpolveni vain jäi luontevasti väliin, sukupolvien väliseltä avulta ja yhteiskunnan tuilta.
      http://www.stat.fi/ajk/tapahtumia/2009-06-08_kotitalouksien_kulutus_sauli.pdf
      Katso sivu 8.
      Kun rinnastaa elinolojaan tai ollutta elintasoaan, on se ollut suhteessa aina samantasoinen omassa luokassaan. Luoja olkoon armollinen, etten tarvitse koskaan lähimmäis- suku- tai yhteiskunnan apua.

      Mitä kuuluu hyvään isovanhemmuuteen?
      - Riittävä toimeentulo
      - Terveys
      - Seuraan lasteni kasvua vanhemmiksi
      - Seuraan lastenlasteni kasvua ja kerron heille menneistä ajoista ja asioista
      - Oikeus olla ikäiseni
      – Oikeus arvokkaaseen elämän iltaan.
      .

      • kiva mummo

        Meidän mummo harrastaa kaikenlaisia: hän jumppaa, piirtää, kulkee metsässä kesät talvet. Leffoissakin, kaikisssa näyttelyissä ja tapahtumissa hän kulkee. Mutta silti hänellä on aina aikaa myös meidän lasten kanssa kommunikoida ja olla jopa lastenlasten hoitajina tarpeen tullen. Mummo keksii aina jonkun teeman tapaamiseen ja loihtii tarjoilunkin kuin tyhjästä. Rakastamme mummoamme hyvin paljon ja on mieluista nähdä ja tavata häntä. Maailma näyttää niin mukavalta, kun on saanut jutella mummon kanssa. Ja minusta on on ihanaa, kun mummo on joskus ihan laiska ja silloin me kaikki laiskottelemme tekemättä yhtään mitään, Sekin on hauskaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe