suomalaisista tyytymättömiä elämäänsä. Näin kirjoittaa paikkakuntani sanomalehti pääkirjoituksessaan. Onko näin? Tämä perustuu Taloustutkimuksen teettämään tutkimukseen.
Lähes puolet yli 50-vuotiaista
50 v
18384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tiedä siinä sitten, mikä on hyvä ja mikä ei ja mihin on tyytyminen. Vähempi virikkeellisyys nuoruudessa jättäisi tilaa vielä aikuisiän tavotteille. Sitten tulee tylsää ja tyytymättömyyttä, kun "ei tapahdu mitään".
Liian vähän tarkoituksellista tekemistä.
Liian vähän haasteita.
Liian vähän onnistumisen elämyksiä. Niitä ei tule jos ei koe epäonnistumisiakaan.
Liian materiakeskeistä elämää.
Liian vähän vastuuta itsestään. "Onhan niiden pakko --- jne."
Liikaa vertaamista ja hyväksymisen hakua aineellisilla symboleilla. Aina jollain on jotain enemmän.
Ei rajoitu vain nuoruuteen vaan koskee koko elinkaarta. Nuoruudessa opitaan mallit.
Mari Koistisen "Elämän kohtuullistaminen" on hyvä.
Pieni voi olla kaunista ja aineellisesti vaatimaton hyvää.
Hmm,mikäs sen mukavampaa kun katsoa kun kello tikittää hijaksensa eteenpäin eikä itse tarvitse tehdä yhtikäs mitään.
Muista en tiedä, omaani olen tyytyväinen. Joka päivä on syötävää, lämmin, kaunis, tilava koti, lämmin vesi, onnellinen ihmissuhde. Paljon, mitä ei lapsena edes osannut toivoa.
Kukaan ei vaihtaisi omaansa minun elämääni, mutten minäkään heidän omaansa.
Tyytymättömyys on useimmille elämäntapa, kun ei osata/haluta muistaa, miten hyvin on moni elämänedellytys, eikä mikään riitä, ennen kuin sekin on menetetty.
Vaikka jäin hyvästä ammatista työttömäksi vähän ennen viiskymppisäni, en tunne itseäni onnettomaksi. Nykyisessä työssäni ei ole kykyjäni vastaavia haasteita, mutta löytyy sitä muuta korviketta. Eläkekin tulee pienentymään ja joudun olemaan joka vuosi muutaman kuukauden kortistossa. Hyvä parisuhde on paras lääke jaksamiseen. Hyvä itsetunto on ihmisen paras lahja lapsuudesta. Hyvä itsetunto säästä esim. ainaiselta toisten hyväksynnän tarpeelta. Hyvällä itsetunnolla voit olla oma itsesi, rehellinen ja avoin toisten seurassa. Paras lääke tyytymättömyyteen on reilu ja rento ote elämään. Ei pidä myöskään murehtia tulevia eläkepäiviä. Elämä on tässä ja nyt!
Sama juttu täälläkin eli elän elämäni parasta aikaa. Olen tavallinen pienipalkkainen nainen. Aviossa ihanan miehen kanssa ja melkein 30v yhteistä taivalta. Samaa mieltä edellisen kanssa, että hyvä parisuhde on vastaus jaksamiseen:)
ja lue kaikki mitä eteesi kirjoitetaan.
Silloin huomaat että onnellisuus ja ilo koitttaa viisikymppisenä.
Joitain poikkeuksia on mutta hekin lauhtuvat muutamalla "sidukalla".
:)
tyytymätön; ostin tänään moottoripyörän. Olen jo monta vuotta istunut hyvän aviomieheni pyörän kyydissä ja tänään me käytiin hakemassa mulle oma pyörä. Tänään jo harjoittelin pappa-mopolla, jolla olen jo aiemminkin ajellut. Olen rohkea ja olen päättänyt toteuttaa haaveeni; haluan ajaa itse moottoripyörää. Ihana mies on tukena ja opettaa ajamaan ja luulen, että myös uskoo minuun. Tyytymätön ei tarvitse olla, pitää tietää mitä haluaa, ja pyrkiä sitä kohti. Vain sinä itse teet olostasi paremmaan, ei kukaan toinen tiedä mitä haluat.
mää oon kateellinen sulle kun uskallat mää uskalsin just ja just meidän pappatunalla nyt en enää uskaltas enää ees kokeilla kun tytöllä on jo seittemän ja puolsatanen kun sillä oli pienempi se houkutteli mua monta kertaa ajamaan mutta ei ollu rohkeutta ja niin tykkäisin ajaa :(((((
Kuulostaa vaaralliselta.
Täälläkin just ollut juttuja pärristä. Vanhat ukot ja akat koittaa toteuttaa haaveitaan, mitä oli joskus teininä ja jääneet toteuttamatta. Siis taantumista ja dementian esikartanoa.
AIka säälittävää. Pitäis ajatella etehenpäin, ei taaksepäin. Sinällään mopokin on kiva. Mutta ei tosiaan enää mun juttu, raato siitä tulisi, jos lähtisi pärtsäämään. Siis ainakin yksi. Mutta olen haahuillut kolmipyöräisen polkupyörän tekemisestä. Mökillä on vanhoja polkupyörän raatoja ja hitsivehkeet. Sellasella ois eri rentoo polkee osuuskauppaan lauantaisin ostaan keskikaljaa ja lenkkimakkaraa. Ja paljon halvempaa kuin taksilla ajeleminen.
Siis tulevaisuutta ajatellen.
=DW=
ei minustakaan ajelemiseen olis tätä nykyä, minusta tullut pelkuri... Pari kertaa pojan kyydissä olleena, sanon ei kiitos. Seuraavana päivänä lihakset kipeinä pelkästä jännittämisestä...Nuorena neitokaisena, pitkä tukka hulmuten se oli kyllä ihan mukavaa...Tukka oli kyllä takussa ajon jälkeen, mutta ihanaa oli.
tyytväinen elämääni nyt JA ITSE OLEN SEN RAKENTANUT. Se on sitä elämänhallintaa.
Onneksi meitä tyytyväisiä on sitten yli puolet.
Kaikkea piisaa, hyvä on elää ja unelmiakin on.
Pienen elämän pieni ihminen.
ja niin paljon mulle annettiin yleensä elämän peleissä jää mustapekka käteen mutta mitä siitä sitten.
Ei tätä riemua pääse karkuun kuin tappamalla ittes ja eihän me siihen ruveta,jos ei aina olekkaan rahaa tarpeeks niin ei se oo este elämälle,hiraste vaan.
Mä kattelen kauniita aamuja ja nautin illan rauhasta toisinaan nauran vaik tyhjälle ja elämältäni en enää armoa rukoile.
Tänään ku vetelin napaani läskisoosia olin oikein ilonen, tekis mieli sanoo et onnellinen mies.
Huomasin tänään ettei tarvi kun oma hulluus, sekin usein riittää saamaan naurua aikaiseksi.
Ja kun nauraa ei silloin voi olla onneton.
se on pienestä kii, onni..
P.s. läskisoosi ON hyvää..:)
Mun mielestä on yllättävää, että puolet kuvittelee olevansa tyytyväisiä. Aika pysähtynyttä meininkiä, kun tyytyväinen ihminen vaan on, mutta tyytymätön ehkä koittaa kehittää elämää eteenkin päin. En tiedä miten tuotakin tyytyväisyyttä lie mitattu. Jos kysyy, onko tarpeeksi rahaa, melkein sataprossaa vastaa ihan varmasti, että ei ole. Ihan sama asumisessa jne. Ja kun puolet on ottaneet avioeronkin, onko net sitten niitä tyytyväisiä vai tyytymättömiä.
Galluppeja ja tutkimuksia tulossa kiihtyvällä vauhdilla. On kahdet vaalit edessä.
=DW=
kuulu. Olen joutnunut pois oravanpyörästä ja ihan hyvä. Elämä on tasaista ja tekemisen tahti hitaampaa, mutta miksi kiirehtiä kun ei ole pakko. Rahaa tulee vähemmän kuin ennen, mutta ei sitä kulukkaan samaan tahtiin. Ihan tyytväinen olotila, turhista ei enää tällä iällä viitsi narista.
Lapsuudessani 50-luvulla ei ollut kovin paljon valmiita virikkeitä, kaikkea kivaa silti keksittiin ja tehtiin itse.