Oli tässä muutama päivä sitten tuo ajokortin kakkosvaiheen suorittaminen. Paikan päällä sitten ilmoittauduin autokoulun tiskille. Käännyin ja näin tämän ihanan naikkosen, katsoi minua suoraan silmiin, ajatteli varmasti samaa kuin minä! Hiemman nolostuneena käänsin katseeni lattiaan ja kävelin pöydän ääreen.
Tunti siinä pidettiin. Hän istui noin parin metrin päässä itseni takana. Opettajan kysellessä kaikkien kokemuksia liikenteen vaaratilanteista, laskiskelin ja kuuntelin oppilaiden ääniä. Takarivissä, missä hänkin oli, istui myös pari muuta tyttöä. Kuuntelin kuinka vastaukset etenivät hänen kohdilleen. Miten ihana ääni! En viitsinyt kääntyä katsomaan, koska kaikki olisivat huomanneet. Takkia riisuessani vilkaisin nopeasti kainaloni alta; hän katsoi minua jälleen suoraan silmiin! Käänsin äkkiä katseeni takaisin opettajaan ja loppu tunti menikin nopeasti.
Tunnin loputtua välttelin tytön katsetta; minua nolotti. Olen usein hyvin puheliaskin naisten ja muidenkin ihmisten kanssa, mutta hän sai naamani täysin punastumaan. Istahdin tauolla yksikseni luokkahuoneen nurkkaan. Hän puhui kaverinsa kanssa, käväisivät ulkona ja tulivat pian takaisin sisälle. He istuivat aivan eteeni. Huomasin hänen kauniin katseensa jälleen.
Pari tuntia myöhemmin menisimme ajoratahajoittelupaikalle. Käväisin kotona vielä ennen radalle lähtöä ja stailasin tukkaani. Saavuin ajoradalle miltei pari minuuttia myöhässä. Kaikki istuivat jo luokassa. Kävelin hiljaa ensimmäiselle mahdolliselle paikalle. Takin riisuttuani huomasin hän olevan siinä, seuraavassa rivissä, miltei edessäni. Huomasin miten hän kääntyi katsomaan, kuultuaan saapumiseni. Tämä pieni ja nopea katse sai jälleen naamani punoittamaan. "Salamyhkäisenä" yritin katsella hänen kasvojaan. Paljon en hänen upeiden hiustensa taakse nähnyt, mutta tämä riitti minulle!
Siirryimme ulos tarkastelemaan ajorataa. Itse hankkiuduin jatkuvasti kävelemään sellaiseen kulmaan, mistä hän ei minua näkisi. Hän tuntui myös kävelevän hyvin "piiloutuvasti". En tiedä tunsiko hän samoin kuin minä!
Radan päässä pysähdyimme seisomaan ja kuuntelemaan opettajan ohjastuksia. Hän tuntui "piiloutuvan" kaverinsa taakse. Jälleen salamyhkäisenä katselin hänen siloja poskiaan. Ajattelin miten ihanaa olisi halata tätä kaunista neitoa, ja kosketella hänen hienoja hiuksiaan! Pari tuntia myöhemmin koko harjoittelu oli ohi.
Palasimme radan sisätiloihin. Nyt olisi ainoa hetki kuulla hänen nimensä. Opettaja kasasi papereita pöytänsä takana ja sanoi ensimmäisen nimen. Henkilö oli eturivissä istuva nuorempi mies. Haltioissani odotin hänen nimeään, mutta turhaan. Jo seuraavana jouduin itse hakemaan lupapaperini. Minua hermostutti; miksi juuri nyt joudun olemaan jonossa ensimmäisten joukossa, kun haluankin olla viimeinen? Haen paperini ja lähden tyhmin päin ulos autolle, kun en kehdannut jäädä istumaan luokkaan. Tämä saattoi olla viimeinen kerta kun näin hänet. Koskaan ennen en ole häntä nähnyt, ja nyt joudun hänet myös unohtamaan.
Juuri nyt mietin, lähetänkö kyseiselle autokoululle postia. Kysyisin juuri tuona päivänä mukana olleiden nimiä. Mieleeni kuitenkin painaa, mitä sanon? Valehtelenko valkeasti, vai sanonko miten asia on? En tiedä miten helposti he tuollaisia nimiä antavat. Jo tänään ja eilen selasin facebookin ja irc-gallerian läpi monta tuntia - tuloksetta. En tiedä onko minun vain vastaan luontoani valehdeltava, kuten "unohdin palauttaa hänelle jonkin tavaran, enkä tiedä hänen nimeään" jne. Kiitos kaikille lukijoille, sydän keventyi tämän kirjoituksen seurauksena. Antakaa vain vinkkejä tuosta nimi-jutusta, olisi ihanaa edes päästä puhumaan hänen kanssaan.
Tunti siinä pidettiin. Hän istui noin parin metrin päässä itseni takana. Opettajan kysellessä kaikkien kokemuksia liikenteen vaaratilanteista, laskiskelin ja kuuntelin oppilaiden ääniä. Takarivissä, missä hänkin oli, istui myös pari muuta tyttöä. Kuuntelin kuinka vastaukset etenivät hänen kohdilleen. Miten ihana ääni! En viitsinyt kääntyä katsomaan, koska kaikki olisivat huomanneet. Takkia riisuessani vilkaisin nopeasti kainaloni alta; hän katsoi minua jälleen suoraan silmiin! Käänsin äkkiä katseeni takaisin opettajaan ja loppu tunti menikin nopeasti.
Tunnin loputtua välttelin tytön katsetta; minua nolotti. Olen usein hyvin puheliaskin naisten ja muidenkin ihmisten kanssa, mutta hän sai naamani täysin punastumaan. Istahdin tauolla yksikseni luokkahuoneen nurkkaan. Hän puhui kaverinsa kanssa, käväisivät ulkona ja tulivat pian takaisin sisälle. He istuivat aivan eteeni. Huomasin hänen kauniin katseensa jälleen.
Pari tuntia myöhemmin menisimme ajoratahajoittelupaikalle. Käväisin kotona vielä ennen radalle lähtöä ja stailasin tukkaani. Saavuin ajoradalle miltei pari minuuttia myöhässä. Kaikki istuivat jo luokassa. Kävelin hiljaa ensimmäiselle mahdolliselle paikalle. Takin riisuttuani huomasin hän olevan siinä, seuraavassa rivissä, miltei edessäni. Huomasin miten hän kääntyi katsomaan, kuultuaan saapumiseni. Tämä pieni ja nopea katse sai jälleen naamani punoittamaan. "Salamyhkäisenä" yritin katsella hänen kasvojaan. Paljon en hänen upeiden hiustensa taakse nähnyt, mutta tämä riitti minulle!
Siirryimme ulos tarkastelemaan ajorataa. Itse hankkiuduin jatkuvasti kävelemään sellaiseen kulmaan, mistä hän ei minua näkisi. Hän tuntui myös kävelevän hyvin "piiloutuvasti". En tiedä tunsiko hän samoin kuin minä!
Radan päässä pysähdyimme seisomaan ja kuuntelemaan opettajan ohjastuksia. Hän tuntui "piiloutuvan" kaverinsa taakse. Jälleen salamyhkäisenä katselin hänen siloja poskiaan. Ajattelin miten ihanaa olisi halata tätä kaunista neitoa, ja kosketella hänen hienoja hiuksiaan! Pari tuntia myöhemmin koko harjoittelu oli ohi.
Palasimme radan sisätiloihin. Nyt olisi ainoa hetki kuulla hänen nimensä. Opettaja kasasi papereita pöytänsä takana ja sanoi ensimmäisen nimen. Henkilö oli eturivissä istuva nuorempi mies. Haltioissani odotin hänen nimeään, mutta turhaan. Jo seuraavana jouduin itse hakemaan lupapaperini. Minua hermostutti; miksi juuri nyt joudun olemaan jonossa ensimmäisten joukossa, kun haluankin olla viimeinen? Haen paperini ja lähden tyhmin päin ulos autolle, kun en kehdannut jäädä istumaan luokkaan. Tämä saattoi olla viimeinen kerta kun näin hänet. Koskaan ennen en ole häntä nähnyt, ja nyt joudun hänet myös unohtamaan.
Juuri nyt mietin, lähetänkö kyseiselle autokoululle postia. Kysyisin juuri tuona päivänä mukana olleiden nimiä. Mieleeni kuitenkin painaa, mitä sanon? Valehtelenko valkeasti, vai sanonko miten asia on? En tiedä miten helposti he tuollaisia nimiä antavat. Jo tänään ja eilen selasin facebookin ja irc-gallerian läpi monta tuntia - tuloksetta. En tiedä onko minun vain vastaan luontoani valehdeltava, kuten "unohdin palauttaa hänelle jonkin tavaran, enkä tiedä hänen nimeään" jne. Kiitos kaikille lukijoille, sydän keventyi tämän kirjoituksen seurauksena. Antakaa vain vinkkejä tuosta nimi-jutusta, olisi ihanaa edes päästä puhumaan hänen kanssaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
HEi!
Hetken jo mietin että olenko itse kirjottanut tämän viestin tänne, kun aivan sama ajattelutapa meillä!
Itsekkin suoritin autokoulun kakkosvaiheen tuossa taannoin.. Aivan samat tapahtumat tapahtui minullekkin.
Mutta siihen se jäi sitten.
Autokoulu ei vissiin luovuta noita nimiä ollenkaan kellekkään, ellet ole opettajan kanssa todella hyvissä väleissä. tuskimpa silloinkaan.
En halua lannistaa sinua tulevaisuuden rakkauttasi kohtaan.
voimia!
Löysin hänet tänään facebookista. Hän seurustelee amk-koulukaverini kanssa. Tunteita on mahdoton kuvailla.