Tämä voi tietysti kuullostaa oudolta, mutta viis siitä, tunteet eivät aina ole niin yksinkertaisia, eivätkä helppoja. Onko kellään muulla tullut joskus pakkomielteen kaltaista suhdetta johonkin henkilöön? Tarkoitan, että olet tavannut jossain jonkun kivannäköisen- ja oloisen henkilön, mutta et vain saa tehtyä aloitetta tai ympäristö ei ole paras mahdollinen jutusteluun. Itsellä on useitakin kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista elämässäni. En viitsi mennä yksityiskohtiin asti, mutta enää en halua näitä tilanteita kokea. Tuntuu turhauttavalta kokea rakkautta jotain henkilöä kohtaan ja huomata, että se ei johda mihinkään :( Erään kerran elämässäni olen kokenut tietyn henkilön seurassa niin voimakasta rakastumisen tunnetta, että ei mitään rajaa. Miten tällaisesta sitten tuntemattomalle ihmiselle alkaa kertomaan? Onneksi tuo tunne on mennyt jo ohi, sillä tuon ihmisen näkemisestä uudelleen alkoi tulla jo pakkomielle. Kiduttavaa, koska tiedät, että et tuota ihmistä itsellesi saa ja silti tunnet pakahduttavaa rakkautta häntä kohtaan. Onko muilla yksinäisillä samoja kokemuksia rakastumisesta- tai ihastumisesta johonkin henkilöön edellä mainitulla tavalla? Voisiko tuo johtua jostain tarkasta analysoimisesta, että pystyy ikäänkuin aistimaan jonkun henkilön olemuksessa jotain, mitä kenenkään muun kanssa ei ole koskaan kokenut? Onko tuon toisen ihmisen kasvonpiirteissä jotain johon ihastuu? Onko hänen äänessä jotain josta pitää? Hölmäjä juttuja tietysti, mutta niin tosia.
Jalat alta...
melkein.
4282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
salainen ihastus tämän palstan naisiin :) Tuommoisia tunteita oli viimeksi ala-asteella mut ei sen jälkeen. Nykyään jaksa enää ihastua muiden komeisiin kasvonpiirteisiin.
Vuosi sitten nettideitissä huomasin erään tytön profiilin, joka oli luonteeltaan kaikkea sitä mitä tytössä etsin ja minäkin olin sitä mitä hän etsi ja muutenkin oli paljon yhteistä.
Niin typerältä ja säälittävältä kuin se kuulostaakin niin rakastuin häneen ja ajattelin, että hän on elämäni rakkaus, joten päätin lähettää viestin mutta hän ei koskaan kirjautunut sisään ja näin hän ei koskaan huomannut viestiäni tai profiiliani. :(
Kolmen kuukauden ajan lähes pakkomielteisesti kävin silloin tällöin katsomassa hänen profiilian, että onko hän ollut kirjautuneena mutta hän ei koskaan kirjautunut. :(
Ilmeisesti hän oli kyllästynyt nettideittailuun tai löytänyt miehen ja hän unohti poistaa profiilin. :P
Mutta ehkä parempi näin. Nyt jälkeenpäin ajattelen, että ei hän ehkä ollutkaan minun tyyppiä ja tuskinpa olisi tuntenut samoin minua kohtaan. :P
Rakkauden tai ihastumisen tunteita en ole itsessäni koskaan tunnistanut, mutta viimeisen vuoden aikana olen koulumatkalla yrittänyt bongailla erästä nättiä ja ylimielisen/varautuneen näköistä naista bussissa. Hän nousi aina silloin tällöin samaan bussiin pari pysäkkiä ennen kuin itse jouduin jäämään pois.
Kartoitin usein kuinka katseenkestäviä mimmejä samaan bussiin astui. Jos nättejä naisia oli ollut paljon, hänen näkemisensä kruunaisi aamun. Jos kaunottaria ei juuri näkynyt, hänen tuli nousta bussiin kompensoidakseen asiaa. Kerran hän sattui istumaan viereeni, ja silloin ajattelin, että hän sillä hyvitti sen, etten ollut nähnyt häntä koko viikkona.
En tiedä voisiko tätä kutsua pakkomielteeksi, mutta ylläkuvatulla ajatusleikillä viihdytin itseäni aamuna jos toisenakin.
Olen (tai olen edelleenkin) toistaiseksi vasta kerran tuntenut samalla tavoin erästä tyttöä kohtaan. Lukiossa pari vuotta sitten olin aivan rakastunut. Kouluunkin tuli mentyä vain lähinnä että näkisi hänet (oli viimeinen vuoteni). Olet oikeassa, että tuollainen on erittäin turhauttavaa... en ole ainakaan mielestäni todellakaan mikään hyvännäköinen tai muutenkaan himoittava niin sen tiesi koko ajan, etten voi häntä koskaan saada.