Olen ollut viime viikon tiistaista asti ripulilla ja kuumeessa, hyppäsin terveysasemalla jossa ammattimaiset sairaanhoitajat hoki vain että on noro. No viikon sairastaneena eli tämän viikon tiistaina menin jälleen terveysasemalle jossa taas sairaanhoitaja meinasi että on vain noro, sanoin että nyt en kyllä lähde kotiin ton vastauksen kanssa ja aikani siinä vänkäsin niin pääsin lääkärille, joka määräsi verikokeisiin ja kun eri arvot oli kokolla ja jo viikon sairastelun jälkeen oli painokin tippunut ja kunto erittäin huono niin lääkäri laittoi keskussairaalaan lähetteen että pitää tiputukseen ja muihin tutkimuksiin. No menin keskussairaalaan heti sinä tiistai-iltana ja annoin ulostenäytteen ja laittoivat tiputukseen. Seuraavana aamuna sain lähteä kotia. Tänään perjantaina soitin tuloksista ja varmistui salmonella. Haluaisinkin tietää että onko moni saanut siitä sen niveltulehduksen ja jos on niin minkä ajan päästä? Luin että se voi tulla paljon myöhemmin. Ja sitten toinen asia, onko moni oikeasti joutunut olemaan kuukausia, jopa puoli vuotta sairaslomalla kun salmonella ei ole millään lähtenyt? Haluan parantua kaikessa rauhassa mutta kuukausien sairasloma töistä kuullostaa hirvittävältä. Keskussairaalan lääkäri määräsi antibioottia, Ciproxin nimistä. Mutta eipä siihen salmonellaan kuulemma lääkkeet auta. Kuurin jälkeen viedä uusi ulostenäyte.
Salmonella
s.a.s.a
11102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ammatissa toimit? Itse olen sh ja olin ainoastaan 2 viikkoa salmonellan takia aikoinani sairauslomalla. Miten pitkä sairausloma sinulle nyt kirjoitettiin?
Vaikka ne näytteet olisivatkin positiivisia (itselläni ne olivat 3 kk ajan positiivisia kunnes sain 3 perät.negaa) niin ei se sitä tarkoita että pitäisi olla sairauslomalla koko se aika. Toki jos on niin huonossa kunnossa ettei kykene töihin niin toki sitten. Itse kykenin sen kahden viikon jälkeen normaalisti töihin.
Niveloireita oli jonkun verran muttei siten että se olisi haitannut.
En nyt oikein ymmärrä mistä tämä kuukausien sairausloma-asia on tullut mieleesi. Lääkärikö sinulle sanoi niin?
On toki ammatteja joissa EI saa toimia jos näyte ei ole negatiivinen, mutta ne ammatit ovat harvassa.
Hyvä hygienia estää tartunnan.
Niin, antibiootti tosiaan ei auta.
Itse sain tautini aikoinaan lentokoneen ruoasta, puoli koneellista sairastui:(((
Toipumisia!