Kumma et yritetään väkisin vääntää töissä jos edellytykset eläkkeelle olisikin. Ilmeisesti jäänyt joku uusi eläke pykälä lukematta. Eläkekertymä tulee laskemaan ja tähän asti kertynyttä eläkettä vieläpä leikataan. Jos ennen eläke oli n.65% palkasta niin seuraavien kymmenen vuoden jälkeen se on 45%. Revi siintä sitten huumoria.
Bipot on siintä etuoikettu ryhmä et käytännössä pelkkä diagnoosi jo riittää eläkkeeseen. Kunhan vaan myöntää ettei ole ihan "täyspäinen".
Bipot on siintä etuoikettu ryhmä et käytännössä pelkkä diagnoosi jo riittää eläkkeeseen. Kunhan vaan myöntää ettei ole ihan "täyspäinen".
Vastaukset 6
Vanhimmat
eläkkeelle nyt ihan niin vain siirrytä, monilla on ensin useamman vuoden kuntoutustukijaksoja.
Olen bipo ja haluan olla työelämässä, lääkityksen ja terapian avulla pystyn siihen, onneksi-
oon bipo enkä viimeks päässy eläkkelle vaan kuntoutustuelle (määräaikainen eläke)
Voisko joku selittää mulle miksi niin moni bipo jää eläkkeelle, eikö lääkkeet sitten tehoa?
Ja eläköityneille (myös määräaikaiset): millaista se teidän elämä on? Voitteko kuvailla vauhdikkaampia ja vaisumpia jaksoja?
Sain eläkkeen toisella yrittämällä. Minulla on noita työvuosia jo paljon ja henkisesti ihan poikki.
Työpaikkojen määrä huima, aina piti vaihtaa kuin paitaa, missään ei ollut hyvä olla.
Olen tyytyväinen nyt, sillä jouduin työttömäksi ja työkkärissä roikkuminen teki oloni pahaksi.
Jännitin äärettömästi uusia kursseja ja sun muita tehokkaita toimenpiteitä.
Viimeinen kurssi otti voimille, olin hajota siihen paikkaan, se kertoo jo aika paljon, sillä yleensä nämä työvoimakurssit ovat sellaisia aikuisten päiväkerhoja.
Nyt hyvä lääkitys, vauhtia ei tule, alakuloa hetkittäin, mutta olo varsin tasainen.
Tässä nyt oikeasti vasta opettelen elämään rauhallisesti, vauhdikkaista oloista voin vain enää haaveilla.
Myönnän silloin elämä oli hienoa, mutta se mahalasku kauhea.
suurin "syy" ole et bipoille noin keskimäärin ei työnteko sovi. Liikaa muuttuvia tekijöitä. Oikealla lääkityksellä tilanne saadaan yleensä jokseenkin hallintaan.
Ja jos ollaan tilanteessa ettei vapailta markkinoilta töitä ei löydy vaan jäädään kortistoon notkumaan. Tuskimpa bipo on kovinkaan potettiaalinen työnhakija. Homma katkeaa siihen kun kysytään mitä on tullut tehtyä viimeisen työtodistuksen jälkeen ? "Tossa nyt olen ollut välillä osastolla välillä kotona". Eli se siintä työnhausta.
Kaiken maailman kuntoutus kursseille niin entäs sitten. Näillä kuntouttavilla toimenpiteillä ei ole niinkään tarkoitus saada kenellekään töitä vaan "siivotaan" tilastoja.
Itse nyt 43 vuotiaana eläkkeelle jääneenä täytyy sanoa et 7 vuotta on ollut niin kiire kun vaan voi kuvitella. Idea on siinä että voin itse valita mitä teen ja jos on huonopäivä niin en tee mitään.
Jos aikoinaan oli kiva olla töissä niin vielä mukavempaa on olla eläkkeellä. Perustaa vaan firman mistä ei saa palkkaa vaan pääomatuloja jotka ovat riippuvaisia liikevaihdosta. Jolloin tämä tulo ei vaikuta eläkkeen määrään. Koska olen ainut omistaja niin kaikki tulo on yksin minun. Vaikka en virallisesti tee päivääkään töitä.
Ei elämä eläkkeellä ole sen kummallisempaa kun muutenkaan. Tää meidän luterilainen kasvatus saa vaan kaiken vääristymään. Jo llapsena opetetaan et työn teko on joku PAKKO. Ei se niin mene.
Oikeassa olet. Kotona minulle iskostettiin ajatus että sitä parempi ihminen mitä enemmän raataa.
Nyt viimeisen kymmenen vuoden ajan jankutetaan työnteon tärkeyttä, minulle jolla on jo ikää 49, eikä ympäristö ollenkaan tajua nykytilaa. Tarkoitan sukuaisia. He eivät tiedä että nyt olen eläkkeellä.
Tässä tilanteessa en voi tietenkään kertoa mistä, psykiatrini valoitti asiaa ettei vanhoilliset käsitä sitä ja suhteisiin tulee lisää solmuja, okay, olen reumantapaisesta sairaudesta jos joku kysyy. :)
Äitini häpeää minua suunnattomasti, koska olen ollut työtön jo monta vuotta, tosin määräaikaisia töitä on ollut, ja niitä surullisen kuuluisia kursseja.
Aikoinaan valitsin ammatin jossa sain toteuttaa luovuuttani ja silloin "hepulikohtauksia" pidettiin siihen ammattiin aivan sopivana.
Masennukset olivat hirveitä, apua en saanut, turvauduin pulloonkin siinä hädissäni, mutta sekään ei oikein natsannut.
Nyt elämä on aika mukavaa, eläke jäi harmittavan pieneksi, mutta plussan puolelle jään henkisen tasapainon takia, ties muuten minulla olisi kaksi metriä multaa päällä.