Tuli vaan mieleen (jostain syystä päädyin etusivulta tänne), että kun te häpeätte riippuvuuttanne ja sen aiheuttamia velkoja, niin eikö mm. marketeissa niiden peliautomaattien edessä kököttäminen hävetä?
Poikaystäväni (ei peliriippuvainen) meinaa silloin tällöin käydä tunkemassa jonkun kolikon noihin automaatteihin kauppareissulla ja minäkävelen aina suoraan ulos kaupasta, kun en kertakaikkiaan kehtaa seisoskella niiden automaattien läheisyydessäkään. Nykyään hän ei enää yhteisillä kauppareissuillamme katsele sinnepäinkään. En sitten tiedä, miten silloin kun käy ksin kaupassa. Ehkä pelaa, mutta eipähän tarvitse olla vieressä häpeämässä.
Minusta se pelikoneiden rivi edustoineen vain on kuin lava, jonne ihmiset menevät tunkemaan kolikoitaan ja ikäänkuin kaikkien nähtäväksi "Katsokaa, olen niin tyhmä, etten ymmärrä että RAY vie enemmän rahojani, kuin antaa takaisin." Emt. mutta suhtaudun noihin kolikontyöntäjiin vähän samaan tapaan säälivästi, kuin puiston penkillä pullo kourassa nuokkuviin laitapuolen kulkijoihin.
Sitä vai ihmettelen, tässä muutaman ketjun luettuani, että kuinka ihmeessä te häpeätte sen ongelman myöntämistä läheisillenne, muttette häpeä näyttää riippuvuuttanne kaikille niille tutuille ja tuntemattomille, jotka siellä kaupassa tai huoltoasemalla tai missälie näkevät teidät pelaamassa? Eikö tuossa ole pienoinen ristiriita? Jokainen ei-peliriippuvainen kyllä huomaa, että niillä jotka tunkevat kolikoita toisensa perään päivästä toiseen koneisiin, on riippuvuus.
Riippuvuudet on riippuvuuksia ja kyllä minulla riittää ymmärrystä, ettei niitä ole helppo voitaa. Mutta ihmettelen tosiaan sitä, että kuinka on niin vaikea "tulla kaapista" läheisille, niille jotka välittävät ja haluavat auttaa, mutta ei ole konsti eikä mikään olla julkiriippuvainen ventovieraille?
Poikaystäväni (ei peliriippuvainen) meinaa silloin tällöin käydä tunkemassa jonkun kolikon noihin automaatteihin kauppareissulla ja minäkävelen aina suoraan ulos kaupasta, kun en kertakaikkiaan kehtaa seisoskella niiden automaattien läheisyydessäkään. Nykyään hän ei enää yhteisillä kauppareissuillamme katsele sinnepäinkään. En sitten tiedä, miten silloin kun käy ksin kaupassa. Ehkä pelaa, mutta eipähän tarvitse olla vieressä häpeämässä.
Minusta se pelikoneiden rivi edustoineen vain on kuin lava, jonne ihmiset menevät tunkemaan kolikoitaan ja ikäänkuin kaikkien nähtäväksi "Katsokaa, olen niin tyhmä, etten ymmärrä että RAY vie enemmän rahojani, kuin antaa takaisin." Emt. mutta suhtaudun noihin kolikontyöntäjiin vähän samaan tapaan säälivästi, kuin puiston penkillä pullo kourassa nuokkuviin laitapuolen kulkijoihin.
Sitä vai ihmettelen, tässä muutaman ketjun luettuani, että kuinka ihmeessä te häpeätte sen ongelman myöntämistä läheisillenne, muttette häpeä näyttää riippuvuuttanne kaikille niille tutuille ja tuntemattomille, jotka siellä kaupassa tai huoltoasemalla tai missälie näkevät teidät pelaamassa? Eikö tuossa ole pienoinen ristiriita? Jokainen ei-peliriippuvainen kyllä huomaa, että niillä jotka tunkevat kolikoita toisensa perään päivästä toiseen koneisiin, on riippuvuus.
Riippuvuudet on riippuvuuksia ja kyllä minulla riittää ymmärrystä, ettei niitä ole helppo voitaa. Mutta ihmettelen tosiaan sitä, että kuinka on niin vaikea "tulla kaapista" läheisille, niille jotka välittävät ja haluavat auttaa, mutta ei ole konsti eikä mikään olla julkiriippuvainen ventovieraille?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hmm. Ehkä niitten läheisten mielipide tai "tuomitseminen" on tärkeämpää kuin jonkun puolitutun kaupan kassan. Ja jos addiktio on oikeasti päällä, niin siinä ei paljon muutenkaan mietitä.