Muslimit

huhu puheitten mukaan tänne Lieksaan on jo perustettu johonkin kerrostalohuoneistoon jonkin sortin muslimien temppeli (kirkko) moskeija, tai mikä se nyt on oikealta nimeltään? Joskus muistan lukeneeni lehdistä ,että josssain etelä suomessa maahanmuuttaja muslimit ovat kantaneet lampaita johonkin kylppäriin,ja teurastaneet ne siellä.joten mitenköhän täällä ?
38785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Voi hyvä isä sentään, niinhän ne soluttautuu täällä etelässäkin joka kaupunginosaan ja hetken päästä on moskeijat ja kaikki. Onhan sen joku laskenut, että muutamassa vuosisadassa Eurooppa on muslimien hallussa.

Äänestä

Lieksalaiset metsästelevät hirviä ja niitä varmaankin on kannettu. Siis ihan kristittyjen juttuja. Sitä varmaankin muistelet. Nyt tosin ei ole hirvenmetsästysaika, vaan sitten syksymmällä. Hirviporukoihin ei tosin pääse sellaiset, joilla ei ole maa-alueita antaa hirviseurueille.

Äänestä
  • Mihinkä on kadoneet sudet, onko salaa tapettu niitä ei ole näkynyt Lieksan saloilla tappamassa kotikissoja ja koiria, jos tiedät mistä susi löytyy siitä olisi pääsiäisipaisti reunatie 1 jossa moskeija sijaitsee ei välttämättä lammasta jos isäntärenki sitä lahjoittasi sinne maahanmuuttajien moskeijaan

    Äänestä

Koto-toimisto ja moskeija sijaitsevat osoitteessa Reunatie 1.

Äänestä

Viime kesänä kun kävin Lieksassa, niin ei tuntunut Lieksa enää Lieksalta. Laihoja 'kurjia' mamu poikia notkui rautatieaseman nurkilla ja muuallakin keskustassa. Kaikilla uuden uutukaiset vaatteet, kengät ja alkuasukkaat kulki linttaan poljetuissa lenkkikengissä ja rytkyissä. Ei se hyvältä tunnu, ei.

Äänestä
  • Lieksassa oli aikoinaan hienot visiot ja suunnitelmat 2000 luvulle. 1991 tuli LAMA ja rahat laitettiin vääriin paikkoihin / palkkoihin ja nyt sitten ollaan jouduttu muuttamaan hieman suunnitelmia ?

    Äänestä

  • Asemanseutu kirjoitti:

    Lieksassa oli aikoinaan hienot visiot ja suunnitelmat 2000 luvulle. 1991 tuli LAMA ja rahat laitettiin vääriin paikkoihin / palkkoihin ja nyt sitten ollaan jouduttu muuttamaan hieman suunnitelmia ?

    Liekasn kirkko
    kuin meille tehty mireniitit vain puuttuu.Alkaak heti tekemään ei ole aika odottaa se suurisynti.

    Äänestä

  • Mikkelit kirjoitti:

    Liekasn kirkko
    kuin meille tehty mireniitit vain puuttuu.Alkaak heti tekemään ei ole aika odottaa se suurisynti.

    "Kaikilla uuden uutukaiset vaatteet, kengät ja alkuasukkaat kulki linttaan poljetuissa lenkkikengissä ja rytkyissä. Ei se hyvältä tunnu, ei. "

    No mutta sehän on vain lieksalaista kulttuuria nuo linttakengät ja paskaset rytkyt.
    Sitä kun on eletty sikolätissä koko ikänsä niin ei muuta voi odottaakaan.
    Olisihan se tietysti kivampi lieksalaisen heikolle itsetunnolle jos pakolaiset viilettelisi kylillä riekaleissa ryntteissä kuin Ryysyrannan Jooseppi.
    Pallit vaan vilkkuis!

    Äänestä

  • Mikkelit kirjoitti:

    Liekasn kirkko
    kuin meille tehty mireniitit vain puuttuu.Alkaak heti tekemään ei ole aika odottaa se suurisynti.

    Sinäpä sen sanoit: vain minareetit puuttuu! En ole koskaan pitänyt tuosta lättänä kirkosta. Entinen
    Engelin kirkossa oli historiallista mahtipontisuutta. Näyttäisi koko keskusta erilaiselta, kun se mitä,
    nyt sillalta alaspäin katsotaan, se on pannukakku.

    Äänestä

  • Juuri niin kirjoitti:

    Peltikatto vai huopakatto. Siinäpä vasta pulma. Mietippä sitä.
    Toinen. Tilla pitsa.
    http://www.youtube.com/watch?v=EaTSwKgj_M4

    Äänestä

  • Täällä oli sillon vaan muutama irakilainen, joita ei erot kantaväestöstä. Kaikki ovat hyvin syöneen näköisiä. ei kannata satuilla.

    Äänestä

  • sing sua kirjoitti:

    Peltikatto vai huopakatto. Siinäpä vasta pulma. Mietippä sitä.
    Toinen. Tilla pitsa.
    http://www.youtube.com/watch?v=EaTSwKgj_M4

    Peltikatto se on parree, ei sitä tartte kevväin, ja syksysin kerätä kankahalta, niinkon huonosti asennettu huopakatto.

    Äänestä

  • parree kirjoitti:

    Peltikatto se on parree, ei sitä tartte kevväin, ja syksysin kerätä kankahalta, niinkon huonosti asennettu huopakatto.

    Mina laitta telvaa hoopakatoon. Palo pikia ja anopi vahti. Ee menna kankalle. Mina osa olla ammamiis. Huva hoopakatto kesta

    Äänestä

  • tavanlieksu kirjoitti:

    Täällä oli sillon vaan muutama irakilainen, joita ei erot kantaväestöstä. Kaikki ovat hyvin syöneen näköisiä. ei kannata satuilla.

    mut oisko niin,että ulkolaisten kannatusryhmät oovat naissii 99% prosentisesti,misttään tuo johtunneen?

    Äänestä

  • hyvinnii kirjoitti:

    mut oisko niin,että ulkolaisten kannatusryhmät oovat naissii 99% prosentisesti,misttään tuo johtunneen?

    Toomi mees olla tuhma eik tyhmamees. Kilotta hopojuttu tane. Me tanssi teijan roovan kans pita haska. Sila aika. Käyhä kass misa sinu rova on. Onko mannu hus poikke.

    Äänestä

  • kol pakko kirjoitti:

    Mina laitta telvaa hoopakatoon. Palo pikia ja anopi vahti. Ee menna kankalle. Mina osa olla ammamiis. Huva hoopakatto kesta

    ammattimiehen, siitä sen tietää, ettei se osaa laittaa kuin huopakattoja ja nekin kehnonlaisesti.

    Äänestä

  • huonon kirjoitti:

    ammattimiehen, siitä sen tietää, ettei se osaa laittaa kuin huopakattoja ja nekin kehnonlaisesti.

    Ei uska nosta pältikättö. Putota kellan ola pilun luukaas. Mani moni luuta likki. Tattu pasasti.

    Äänestä

  • hyvinnii kirjoitti:

    mut oisko niin,että ulkolaisten kannatusryhmät oovat naissii 99% prosentisesti,misttään tuo johtunneen?

    .. niin sehän olis vaan merkki siitä, että naiset ovat vähän fiksumpia kuin miehet. Näinhän se on muutenkin Lieksassa.

    Äänestä

  • K O L pakko kirjoitti:

    Ei uska nosta pältikättö. Putota kellan ola pilun luukaas. Mani moni luuta likki. Tattu pasasti.

    lopettaa kaljan juonti, ei enää saa selvää onko, se peltikatto, vai huopakatto? vältä myös huomista masentumista, koska rapula vaivaa aina pitkä juopottelun jälkeen.

    Äänestä

  • Kunta Kinte kirjoitti:

    .. niin sehän olis vaan merkki siitä, että naiset ovat vähän fiksumpia kuin miehet. Näinhän se on muutenkin Lieksassa.

    ollakko naisista niin väliä naisena, kuhan on paljon miehiä?

    Äänestä

  • Kunta Kinte kirjoitti:

    .. niin sehän olis vaan merkki siitä, että naiset ovat vähän fiksumpia kuin miehet. Näinhän se on muutenkin Lieksassa.

    tai hävittäkää tämä epäasiallinen ketju.

    Äänestä

  • K O L pakko kirjoitti:

    Ei uska nosta pältikättö. Putota kellan ola pilun luukaas. Mani moni luuta likki. Tattu pasasti.

    ( R ) vika jota ei saa kierrettyä ärrän ympäri?

    Äänestä

  • kirjoittajaa kirjoitti:

    ( R ) vika jota ei saa kierrettyä ärrän ympäri?

    Kuhan kusetetaan vaan höyryäjiä. . Ei tommosta joutavaa paskaa kehtaa muuten kuin naurun kanssa lähestyy. Peltikatto on ihan ok.

    Äänestä

  • kyllästynyt iita kirjoitti:

    tai hävittäkää tämä epäasiallinen ketju.

    kyllä myös taitaa olla paikkakunnan lieksalaisilla on omat temppelit asunnoissaan,joka viikonloppu on semmoset meiningit ettei millään väliä ja uhrit taitaa välillä olla asunnon omistajat , vieraat,tutut ja tntemattomat

    Äänestä

  • temppelit kirjoitti:

    kyllä myös taitaa olla paikkakunnan lieksalaisilla on omat temppelit asunnoissaan,joka viikonloppu on semmoset meiningit ettei millään väliä ja uhrit taitaa välillä olla asunnon omistajat , vieraat,tutut ja tntemattomat

    Lieksan Lehdessä, että on pieni moskeija. Muistakaa lieksalaiset naisihmiset, että muslimi miestä ei nainen saa katsoa kasvoihin eikä varsinkaan silmiin, se on PAHA virhe. Varmaan myös täytyisi
    Liesan asukkaille järjestää kurssi maahammuuttajien tavoista ja kulttuurista, ettei tapahdu ikäviä yllätyksiä.

    Äänestä

  • Sivistystä molemmill kirjoitti:

    Lieksan Lehdessä, että on pieni moskeija. Muistakaa lieksalaiset naisihmiset, että muslimi miestä ei nainen saa katsoa kasvoihin eikä varsinkaan silmiin, se on PAHA virhe. Varmaan myös täytyisi
    Liesan asukkaille järjestää kurssi maahammuuttajien tavoista ja kulttuurista, ettei tapahdu ikäviä yllätyksiä.

    kansakunnan kynttilä valistaa. Oon muute tuijottanu montahi kertoo eikä oo päälle tulleet. On nimittäin nii komioita poikia näiden lieksalaisten junttien rinnalla että kannattaa tuijottoo. Siellä joku rupinenä tuasen kirjottelee... voi pientä.

    Äänestä

Pakolaiskeskukseen miehiä töihin ! Tulijoilla senverran kärsinyt arvostus naisia kohtaa että silmiin ei tohi katsoa !

Jos niille ei opeteta mitään - niin ei hyvää seuraa !

Äänestä
  • minä olen opastanut heitä. partalanmäellä opastin kahta irakilaista heidän keskiolut ostoksessaan ja hyvin se sujui.
    Rantalan kioskilla yritin opastaa suomen kieltä osaamatonta, luku ja laskutaidotonta mustaa nuorta poikaa, joka ei osannut kertoa haluaako 4 vai neljäkymmentä oluttölkkiä.

    Äänestä

  • olen minäkin kirjoitti:

    minä olen opastanut heitä. partalanmäellä opastin kahta irakilaista heidän keskiolut ostoksessaan ja hyvin se sujui.
    Rantalan kioskilla yritin opastaa suomen kieltä osaamatonta, luku ja laskutaidotonta mustaa nuorta poikaa, joka ei osannut kertoa haluaako 4 vai neljäkymmentä oluttölkkiä.

    Viinaa pää täyteen, lenkkimakkara kouraan ja kuselle viinakaupan nurkalle.

    Äänestä

  • alu bin kirjoitti:

    Viinaa pää täyteen, lenkkimakkara kouraan ja kuselle viinakaupan nurkalle.

    takkalenkki käyttöön ja olusille. Sitten tappelut ja autonhajotukset. Sitäkö Kiiskinen tavoille opettamisella tarkoitti Lieksan lehdessä tänään? Tapoja on nääs monenlaisia hvyiä ja huonoja. Kumpaa sorttia valtuutettu tarkoitti vai kumpaakin. Maassa maan tavalla ja Lieksassa Lieksan tavalla. Nuorten kantalieksalisten humalahakuisuus on huolestuttavaaa. Niihinkö tapoihin pitäisi vieraiden uppotua?

    Äänestä

  • kampuramiina kirjoitti:

    rahaa mamut (ei meidän veronmaksajien) käyttävät tehkööt sillä mitä haluavat

    Äänestä

  • omaa kirjoitti:

    rahaa mamut (ei meidän veronmaksajien) käyttävät tehkööt sillä mitä haluavat

    omaa rahaa sanovat sossutantat mamujen käyttävän ajokorttia ajaessaan. MUTTA jos on omaa rahaa ajokortiin, niin silloin on myös elämiseen ,johon rahat ensisijaisesti käytettävä. Eikä silloin toimeentulotukia, jos todella oin niin paljon OMAA rahaa.

    Äänestä

  • Höplästä vedetään kirjoitti:

    manu käy autokoulua toimeentulotuella! Heillehen Kela maksaa lainmukaista kotoutumistukea, joka on työmarkkinatuen suuruinen ja opiskelijoille lisäksi ylläpitokorvauksen.

    Äänestä

  • Höplästä vedetään kirjoitti:

    omaa rahaa sanovat sossutantat mamujen käyttävän ajokorttia ajaessaan. MUTTA jos on omaa rahaa ajokortiin, niin silloin on myös elämiseen ,johon rahat ensisijaisesti käytettävä. Eikä silloin toimeentulotukia, jos todella oin niin paljon OMAA rahaa.

    MUTTA jos on omaa rahaa ajokortiin, niin silloin on myös elämiseen.
    Johon rahat ensisijaisesti käytettävä.

    Äänestä

Näitä lukieaasa ei voi kuin nauraa. Tämä taitaa olla kotouttamista ihan suomalaisille jotka eivät tiedä muslimien kulttuurista mitään ?

Esim töitä hakiessa jo Suomen lajissa on kohta ettei saa kysyä että mitä uskontoa harjoittaa ja kenen kanssa asuu jne jne...

Koettakaa nyt edes hieman olla kiinnostuneita miten muut voiisvat kotoutua Lieksaan ja autta heitä saamaan ystäviä sekä tuttuja.

Rokulipäiviä ei tunneta ollenkaan - sillä uskonto ei anna lupaa juoda ollenkaan !

Äänestä
  • (Näitä lukieaasa...)
    montas ite joit?

    Äänestä

Muistan minäkin televisiosta uutispätkän,kun jossain irakissa vihittiin lentokenttä,niin jotta se lentokenttä olisi jumalien suojeluksessa,niin muutamallta lampaalta viillettiin kurkku auki.(no sitä ei näytetty)mutta näytettiin kuvaa henkitoreissaan olevista lampaista siinä maassa.siinä ne vähän sätki.No,pahalta se tuntui,vaikka kuitenkin syön eläintenlihaa,,,,mutta kyllä minulla on se käsitys,että eläimen teurastus suoritetaan Suomessa ensin tainuttamalla,ja sitten,,,,
Mutta sitten varsinainen kysymys:Kun tämä teurastus,oli se sitten lammas,sika tai lehmä,niin se nyt on oleellinen osa tätä muslimien uskontoa,niin onko nyt sitten niin ,ettei nämä Lieksan Mamut muka sitä tee juhla pyhinä,kuin se siellä heidän maassa tehdään?
Onhan täällä jo jossain kerrostalo huoneessa moskeija,joten suoritetaanko ne "uhraukset " siellä kylppärissä?

Äänestä
  • Lampaat uhrataan lain mukaisesti kylpyammeissa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pääsiäinen kirjoitti:

huhu puheitten mukaan tänne Lieksaan on jo perustettu johonkin kerrostalohuoneistoon jonkin sortin muslimien temppeli (kirkko) moskeija, tai mikä se nyt on oikealta nimeltään? Joskus muistan lukeneeni lehdistä ,että josssain etelä suomessa maahanmuuttaja muslimit ovat kantaneet lampaita johonkin kylppäriin,ja teurastaneet ne siellä.joten mitenköhän täällä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu