Taas sama kuvio toistui niin kuin usein tai lähes aina: mies lähti kaverinsa kanssa jonnekin ja minä jäin yksin kotiin.
Surettaa, kun tuntuu että mies ei välitä eikä arvosta minua kun ei halua/muka ehdi viettää aikaa kanssani.
Jos otan asian puheeksi mies melkein suuttuu ja ottaa heti kaiken syyttelynä, siispä en enää viitsi asiasta puhua.
Viikonloput ovat lähes ainoa tilaisuus viettää yhteistä aikaa kun teemme molemmat vuorotyötä, joten siksikin se loukkaa minua kun mies tuntuu keksivän aina kaikkea menoa muitten kanssa kuin minun vapaa-aikanaan...
Olen alkanut miettiä eroa mutta sekin tuntuu kovin pelottavalta ratkaisulta vaikka näinkään ei enää kauaa voi jatkua. Tuntuu että koko elämä valuu hukkaan.
Miehessä on kuitenkin paljon hyviäkin puolia; ei juokse kapakoissa, rauhallinen, asiansa hoitava...
Mutta kuitenkin se sellainen henkinen yhteys tuntuu puuttuvan ja se saa ainakin minut tuntemaan että emme ole samalla aaltopituudella. Kaipaisin syvällisiä keskusteluja, ulkoilua yhdessä ja sellaista ihan tavallista arkea että tehtäisiin yhdessä ruokaa yms. Siis ihan tavallisia juttuja, ei mitään kuuta tarvitsisi taivaalta hakea.
Mies ei halua puhua, ei ainakaan suhteemme asioista. Joskus olen yrittänyt mutta mies menee ihan lukkoon, ahdistuu ja alkaa mykkäkoulun.
Hänen mielestään kaiken pitäisi mennä omalla painollaan ilman mitään ponnisteluja.
Sekin loukkaa kun hän ei tee mitään puolestani ellen erikseen pyydä.
Äh, tästä tuli hirveä vuodatus mutta oli pakko purkautua...
Surettaa, kun tuntuu että mies ei välitä eikä arvosta minua kun ei halua/muka ehdi viettää aikaa kanssani.
Jos otan asian puheeksi mies melkein suuttuu ja ottaa heti kaiken syyttelynä, siispä en enää viitsi asiasta puhua.
Viikonloput ovat lähes ainoa tilaisuus viettää yhteistä aikaa kun teemme molemmat vuorotyötä, joten siksikin se loukkaa minua kun mies tuntuu keksivän aina kaikkea menoa muitten kanssa kuin minun vapaa-aikanaan...
Olen alkanut miettiä eroa mutta sekin tuntuu kovin pelottavalta ratkaisulta vaikka näinkään ei enää kauaa voi jatkua. Tuntuu että koko elämä valuu hukkaan.
Miehessä on kuitenkin paljon hyviäkin puolia; ei juokse kapakoissa, rauhallinen, asiansa hoitava...
Mutta kuitenkin se sellainen henkinen yhteys tuntuu puuttuvan ja se saa ainakin minut tuntemaan että emme ole samalla aaltopituudella. Kaipaisin syvällisiä keskusteluja, ulkoilua yhdessä ja sellaista ihan tavallista arkea että tehtäisiin yhdessä ruokaa yms. Siis ihan tavallisia juttuja, ei mitään kuuta tarvitsisi taivaalta hakea.
Mies ei halua puhua, ei ainakaan suhteemme asioista. Joskus olen yrittänyt mutta mies menee ihan lukkoon, ahdistuu ja alkaa mykkäkoulun.
Hänen mielestään kaiken pitäisi mennä omalla painollaan ilman mitään ponnisteluja.
Sekin loukkaa kun hän ei tee mitään puolestani ellen erikseen pyydä.
Äh, tästä tuli hirveä vuodatus mutta oli pakko purkautua...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun mielestä teidän pitäisi saada keskustelua aikaiseksi.
Mulla on käyny tänään ihan samoin, oon mies mutta nainen lähti kavereiden kanssa johonkin vaikka olisi voitu viettää viikonloppua yhdessä. Surettaa myös, niin yksinäistä... en tiedä mitä sanoisin... haluaisin löytää jonkun kenen kanssa jutella... voisitkohan sä ehkä vaihdella mun kanssa ajatuksia. Jos haluat niin lähetä sähköpostia [email protected] olisi mukavaa löytää joku kenen kanssa jutella.
Kuulostaa tutulta. mulla miehen kanssa 4 kk vanha tyttö, eikä enää vietetä ikaa juurikaan yhdessä. Mies töissä päivät ja kun pääsee töistä niin on niin väsynyt, että ottaa vähän päikkäreitä pari tuntia, jotta jaksaa sitten illan kukkua töllön edessä ja minä hoidan lasta. Viikonloppuisin ottaa osaa lasten hoitoon mutta kun lapsi menee nukkumaan niin mies lähtee omille kavereille. Tylsää olla yksin ja ei täältä kotoa voi minnekään lähteä. Joskus miehen viikonloppureissut venähtää seuraavaan päivään, raivostuttavaa....