Niin todella, kuinka moni myöntäisi suoraan jos olisi päätynyt aborttiin lapsen vamman takia? En muista ikinä kenenkään naisen myöntäneensä tehneen aborttia viikoilla 12-22 mutta monesta keskenmenosta ja sikiö kuolemasta olen kuullut. ja sitten otettiin osaa ja itkettiin sekä yritettiin tukea. En siis todella nyt tarkoita että epäilisin omia ystäviäni mutta mistä sitäkään oikeesti koskaan tietää. Jos kumminkin raskaudesta on kaikille jo hehkutettu ja sitten selviää joku vamma lapsella, äiti ei haluakkaan enää lastaan vaan päätyy aborttiin kertoen kaikille asiasta kuulleille nyyhkytarinan keskenmenosta.. törkeää.. miten itse tekisit JOS olisit vastaavassa tilanteessa aborttiin päätynyt? suurentelisitko vammoja ja lapsen mahdollisuuksia selviytyä hengissä vai sanoisitko saaneesi keskenmenon?
Kuinka moni myöntäisi suoraan
ainokainenko
18915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
sinulla miten monta omaa lasta?
ei pikkuvammojen vuoksi saa aborttia. aina vakava vamma tai kromosomihäiriö oltava. mä tekisin abortin vain jos lapsi kuolisi pian synnyttyään tai kärsisi kohtuuttomasti.
jos jollekkin en haluis kertoo miks yhtäkkiä en enää olekkaan raskaana niin sanoisin että se on henkilökohtainen asia enkä halua puhua siitä, mutta tuskin ihan jokaiselle puolitutulle mainostaisin että abortoin vammaisen vauvan. lähimmilleni voisin kertoa. mut en valehtelis kellekkään.
oon joskus miettiny ihan samaa että jos joku ei kehtaa sanoo tehneensä aborttia niin saattasivat hyvinkin sanoo että tuli keskenmeno. ite en niin hirveesti välitä mitä muut ajattelee, mutta en silti toitottas sitä asiaa kaikille koska eihän se kuulu muille.
meillä kävi niin et keskusteltii miehen kanssa et halutaanko seulonta vai ei. totesin sit et mun kohdalla abortti ei tule olemaan mahdollinen jos sieltä jotsin häiriöitä löytyy..ehkä siinä tilanteessa voisin harkita, jos lääkäri sanoisi et pienelle ei ole aivoja eikä mitään, mut toivon etten tällaisen tilanteen eteen joudu..mieheni sitten vain sanoi että äitinsä on kokenut keskenmenon kahdesti ja et toinen oli ollut tosi vaikea päätös mut et lapsi olisi ollut todella vaikeasti vammainen yms..olin hetken hiljaa ja sanoin et se sit mikään keskenmeno ole ollut jos on päätetty eli ihan puhdas abortti. miehenikin sitten tajusi ja luulen et sitä asia jäi vähän kaihertamaan..eli jotkut jopa lapsilleen valehtelee niin miksei tutuillekin?
Ja abortti on meillä kuitenkin niin arka asia, että sen tehnyt nainen tuskin kamalan usein siitä kylillä huutelee. on tietysti väärin selittää keskenmenona ja saada sympatiat, mutta ei varmastikaan ole kovin helppokaan se päätös ollut ja tukea ja ymmärrystä myös sen jälkeen tarvitsee.
Kyllähän keskenmenneistä iso osa on vammaisia. Luonto karsii automaattisesti. Mun sisko ainakin sai keskenmenon kun sikiöllä oli niin paha häiriö! Eli aivan hyvin voinut anoppisikin saada oikean keskenmenon ja kun sikiö on tutkittu (kuten aina isommilla viikoilla tehdään) niin tiedetään kuinka vammainen olisi ollut. Ei todellakaan aina kyse abortista. Ota selkoa!
minä otin selkoa ja abortti oli kyseessä.
olisi mikään "vaikea päätös" jos olisi ollut keskenmeno..
nimen omaan tuosta lausahduksesta itsekin päättelin, ja kun vähän kyselin lisää niin tosiaan selvisi että abortti oli ollut kyseessä, en vain jaksanut tänne yksityiskohtaisemmin alkaa tapausta ruotimaan. onneksi joku edes tajuaa.
kyllä mä tiedän yhden parin jonka piti keskeyttää raskaus reiluilla viikoilla, oli vissiin sen sortin kehityshäiriö ettei oikein ollut vaihtoehtoja.
Vähän off topic mutta sinällään hassua että mä tiedän sen, koska en hirveen hyvin heitä tunne. Mutta kiitos erään ystäväni joka tykkää kertoa yksityiskohtia toisten kavereittensa terveydentilojen muutoksista. siksi musta onkin outoa kun kuulee aina noita raskaus-synnytys-tarinoita kummin kaiman serkusta ja väliin aika yksityiskohtaisiakin. Musta on käsittämätöntä riepotella noinkin intiimejä tarinoita kolmansien ja neljänsien osapuolten kesken. Ihan kuin raskaus ja synnytys ei kuuluisi naisen omaan intimiteettiin ja ns. tietosuojan piiriin, vaan niitä sais kuka vaan revitellä jos on kerran erehtyny jakaan jonkun asian esim tuttavan tai sukulaisen kanssa. Siitä syystä olen ajatellut pitää raskauteeni vaiheet ja mahdolliset vaivani sekä synnytykseni ja sen vaiheet yksityiskohdiltaan omana tietonani, ja mahdollisesti jakaa intiimeimmät seikat esim vain siskoni kanssa. Tiedän esim anoppini jakavan ystävättäriensä kanssa kaikkien tuttavien em. yksityiskohdat. Ja sama koskee luonnollisesti tätä "tietotoimisto"ystävääni.
En todellakaan käsitä miksi jotkut puhuvat toisten välilihoista ja repeämistä, missä vaiheessa synnyttäneiden ruumiista tulee julkista omaisuutta??? minua ne eivät kiinnosta vaikka esikoista odotankin.
ulkopuolisille raskaudesta ennen rakenneultraa. Tällä haluttiin säästää varsinkin tulevien isovanhempien tunteita, jos lapsella olisikin havaittu vakava vamma / vammaisuus. Olisi ollut ikävää ensin hehkuttaa lasta ja sitten kertoa raskaudenkeskeytyksestä.
Niin, meille oli miehen kanssa selvää että raskaus keskeytetään jos sikiöllä todetaan vakava vamma. En haluaisi syntyvälle lapselleni yhtään enempää kipuja ja kärsimystä, kuin mitä tämä maailma jo nykyisellään aiheuttaa ihan ns. terveenäkin syntyvälle. Tottakai vammainen / sairas lapsi otetaan vastaan jos sellainen meille, tutkimuksista huolimatta, tuleekin. Eli jos asenteeni kuulostaa "kylmältä", se ei tarkoita että poikkeava lapsi jätettäisiin susille...
Mutta niin...minä kertoisin ja kerroinkin ihan suoraan kantamme (kun joiltakin tuli ihmettelyä miksemme ole kertoneet aiemmin), eikä siinä mitään, ihmiset ovat ottaneet asian ainakin päällisin puolin asiallisesti vastaan. Hukkaan olisi mennyt nyyhkytarinat.
Öö miks hankitte lapsen jos maailma teidän mielestänne on täynnä kipuja ja kärsimystä??? Haluattte kostaa jotain lapsellenne..?
No olipas lapsellinen kommentti..
Meilläkin on miehen kanssa ollut selvää jo ennen lapsenteon yritystä, että abortti tehdään jos selviää että lapsesta tulee vaikeasti vammainen. Halusin puhua asian tarpeeksi ajoissa, eikä vasta sitten jos semmoinen tilanne tulee eteen, siinä tilanteessa ei välttämättä osaa ajatella järkevästi. Onneksi ei ole tarvinnut päätöstä tehdä!
Minä en kyllä aborttia tekisi muussa tapauksessa, kuin että lapsi oletettavasti kuolisi heti synnytyksen jälkeen tai muuten ei olisi elinkelpoinen. Enhän hylkäisi terveenä syntynyttä lastakaan jos hän esim. onnettomuudessa vammautuisi tai muuta vastaavaa. Ihan yhtä rakas lapsi olisi siitä huolimatta.
Maailma ei ole TÄYNNÄ kipua ja kärsimystä, muutakin onneksi mahtuu. Mutta ajattelen kuinka terve ja toimintakykyinenkin lapsi joutuu löytämään oman paikkansa maailmassa...se ei ole aina kovin helppoa.
Ja kun yhteiskunnan palveluja heikennetään koko ajan, ei huolenpito sairaista ja vammaisista vaikuta enää niin turvatulta kuin vielä 15-20v.sitten. Asenteetkin on tosi kovia nykyisin, pitäisi olla kaunis ja seksikäs, pärjäävä menestyjä. Tässä menossa saa olla kohtalaisen vahva kasvaakseen tasapainoiseksi ihan kuka vaan.
Ja ei, emme halua kostaa mitään lapsellemme. Olemme vain molemmat kokeneet erinäisiä vastoinkäymisiä elämässämme että se on vaikuttanut varmasti katsantokantaamme.
Mulle on tehty raskaudenkeskeytys viikolla 18. Ja kyllä mä siitä olen tutuille/läheisille puhunut ihan keskeytyksenä. Oli erittäin tuskallinen ja vaikea päätös. Itse päädyin siihen lääkärien ja oman perheen toiveesta, sikiöllä ei juuri mahdollisuuksia ollut ja omakin terveys oli mennä.
Ihmettelen vaan miten viitsit edes miettiä moista? Mitä väliä sillä on? Tarkoitatko että jos joku onkin tehnyt keskeytyksen, hän ei tarvitse osanottoa, tukea ja itkemistä??? Aika ikävä asenne sulla, jos ajattelet tuollaisen "salailun" olevan törkeää. Oli se sitten keskeytys tai keskenmeno, on se aina erittäin vaikea, ikävä ja surullinen asia. Kyllä se on "nyyhkytarina" joka tapauksessa. Jokaisella on oikeus päättää omista asioistaan, voihan se olla olla helpompaa kertoa keskeytyksestä keskenmenona, ei tarvitse alkaa selittelemään. Jokaisella on omat selviytymiskeinot surusta. Mulle asiasta puhuminen oli todella pitkään vaikeaa, enkä siitä aluksi pystynyt puhumaankaan.
Kyllä mulla on sympatiat kaikkien niiden puolella, jotka joutuvat näiden asioiden kanssa kamppailemaan, oli se sitten keskeytys tai keskenmeno ja miten he asian esittävät!
En ole tarkoittanut ainakaan väittää että se jotta on keskeytykseen päätynyt ei olisi surullista :/ se ei ollut tarkoitukseni vaan se että jos on keskeyttänyt itse siis tehnyt myöhäisen abortin ja sanoisi kaikille lapsen kuolleen kohtuun on törkeätä.. siis lähinnä se miten on asian ilmaissut.. törkeää valehdella että lapsi on kuollut kohtuun jos on itse päätynyt aborttiin.. surullista toki aborttikin ja suuria asioita tuollaiset päätökset jota en kenenkään kohdalle koskaan haluaisi. eri asia tietenkin on jos myöntäisi suoraan tehneensä keskeytyksen, mutta mun mielestä on moraalisesti väärin valehdella tuollaista asiaa.. tietenkään kaikille ei tarvitse kertoa totuutta mutta silloin parempi on olla täysin hiljaa kuin valehdella lapsensa kuolleen kun on itse sen elämän lopettanut.. ei kukaan rupea utelemaan jos on hiljaa, kyllä ihmisellä sen verran on tunneälyä ettei väkisin rupea toisen lapsen kuolemasta puhumaan jos toinen ei siitä puhua halua.. mutta itseäni suututtaisi se että kuulisin jonkun tehneen myöhäisen abortin ja kertoneen kaikille lapsen kuolleen kohtuun.. siinä on vissi ero!
mikä sitten on surullista tai suututtavaa kenenkin mielestä. Minustakin on moraalisesti väärin valehdella asioista, mutta toisaalta ymmärrän että on olemassa ihmisiä, jotka eivät esim. ole niin vahvoja että kestäisivät ratkaisujensa mahdollista tuomitsemista. Minusta on surullista että maailma on joskus sellainen, ettei yksittäinen ihminen kykene kertoman totuutta. Joko sen vuoksi että tulee tuomituksi tai pelkää tulevansa tuomituksi.
Aihe on tunnepitoinen, silloin rationaalinen järkiajattelu "tämä on oikein - tuo on väärin" ei aina niin hyvin onnistu. Tilanteeseen vaikuttaa monet asiat lähtien maailmankatsomuksesta. Joku kokee esim. uskontonsa vuoksi erittäin vahvasti että abortti on synti ja kantaa siitä syyllisyyttä kuolemaansa saakka. Ymmärrän hyvin, jos tällainen henkilö ei kykene avoimesti kertomaan ratkaisustaan.
Minusta ideaalitilanne ylipäätään elämässä olisi että jokainen pystyisi avoimuuteen ja rehellisyyteen tarvitsematta valehdella, mutta se taitaa olla mahdotonta. Kaikilla ei ole sellaista vahvuutta kestää mahdollista kritiikkiä tai tullaan vuorovaikutuskulttuurista joissa vaikeista asioista ei ole opittu puhumaan. Tai... selityksiä on kasapäin.
Minulle sanottiin että jos päätän lapseni pitää, hän syntyy pahasti vammaisena ja tulee kuolemaan parin päivän sisällä.
Pidimpä kuitenkin. Syntyi 10 pisteen tyttö joka on hiukan pienikokoisempi kuin ikäisensä, ja ainakin tähänasti kehittynyt kaikkien normien mukaan. Täytti siis juuri 4v.
Nyt leikkii pikkuveikan ja isoveikan kanssa iloisena.
En kadu päätöstäni!