Niin en tiennyt mihin osioon tämä ongelma kuuluu..itte olen kärsinyt aikasemmin pahemminkin jännittämisestä ihmisten seurassa,sos-tilanteiden pelko diagnoosi saatu joskus,myös 2suuntainen mielialahäiriö löytyy..no kuitenkin koen että mulla on vaikeempaa kahdestaan ihmisten kanssa kuin esim. just esiintymis tilanteissa missä yleensä ihmisillä on vaikeinta. No nekin on ikäviä mutta mulla on ollut ongelmana outona semmosena jo kauan kauan sitten etten keksi puhuttavaa ihmisten kanssa. viime aikoina se on kyllä ollut tapetilla viellä enemmän johtuen varmaan vähän elämän tilanteestakin että menneisyyden asiat on noussu taas pintaan enemmän. en oo koskaan ollut mikään höpöttäjä mutta tätä on mun läheisienkin ihmisten kanssa. Huomaan kun ihmiset höpisee mitä höpisee ja puhuu paljon enemmän kuin minä. Joskus tuntuu että pää on yksinkertasesti tyhjä. Voiko tää olla jo jonkunlainen pakkomielle tai joku? eihän normaalit ihmiset ajattele mitä ne puhuu,ne vaan puhuu. varmasti taustalla sitä että pelkään että sanon jtn tyhmää ja mulle nauretaan ja sitte pitäs mukamas olla tosi fiksu jne. vaikka ei tartte. Pelkään että jään ihan yksin heh jos oon tommonen tuppisuu. En halua olla. Varmasti naurettava ongelma mutta tämmöstä mulla.
Puhumisen ajatteleminen
456789809
13364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla on aivan sama ongelma, eli mietin koko ajan, mitä sanon ja pelkään, että en keksi puhuttavaa. Minulla auttaa vaan se, että tutustun niihin ihmisiin vähän ja sitten kun olen tutustunut, niin rentoudun sen verran, etten enää ajattele niin paljon ja juttua alkaakin tulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aluksi olen vaan porukassa tuppisuuna, kuuntelen ja tarkkailen muita. Pian uskaltaudun piipittämään jotakin ja kohta uskallankin höpistä ihan kunnolla. Tai no kunnolla ja kunnolla, muut varmaan pitävät ujona ja vähäpuheisena vielä silloinkin kun itse kuvittelen puhuvani normaalisti, mutta ainakin puhun.
Liiasta miettimisestä on ainakin se etu, että harvemmin tulee möläytettyä mitään typerää ja harkitsematonta. Tietysti vastaanotto riippuu kuulijasta, mutta kun kuuntelee joitakin, jotka pälättää mitä sylki suuhun tuo, niin pitää tätä harkitsevaa piirrettä erittäin hyvänä asiana. Ehkä tietynlainen spontaanius keskusteluissa puuttuu minun kohdallani, mutta vaikutanpa fiksummalta kuin hölisevät paskanjauhajat. :)
Toisaalta saattaa olla, että kun sitten avaat suusi, töksäytätkin jotain todella ilkeää, koska olet harkinnut sanomisiasi niin paljon, etteivät ne enää ole luonnollisia ja tule "selkäytimestä". Tuttavani on hiljainen ja harkitseva (mitä vastaan minulla ei mitään ole), mutta yllättäin juuri hän on loukannut minua sanomisillaan enemmän kuin puheliaat toverini. Sanoille tulee suurempi paino, kun ei sano mitään ja sitten yhtäkkiä sanookin. Silloin siis todella kannattaa harkita, mitä sanoo. Sanoisin myös, ettei hiljaisuus tee jutuista jalompia. Samanlaisia sammakoita tulee suusta niin hiljaisilta kuin puheliailtakin. Tuo "pälättää mitä sylki suuhun tuo" on enemmän sellainen hiljaisten itsetunnon pönkitysjuttu. Lisäksi hiljaisuudellaankin voi loukata - usein enemmän kuin sanoillaan. Kun vastapuoli esim. kertoo jostain surullisesta asiasta ja toinen vain istua pönöttää hiljaa ja vastaa korkeintaan kerran "niin" - ei sekään ole välttämättä kovin hyvä reaktio. En kannata amerikkalaista lässynlässyn-kulttuuria, mutta todella hiljaisen ihmisen kanssa on välillä vaikea olla. Annat itsestäsi, muttet saa takaisin kuin arvioivan katseen.
helpottavaa tietää ettei ole ainut ihan joka tästä kärsii. Itte oon kyllä aina ollu aika vähäpuheinen tai varmaan moniin muihin ihmisiin verrattuna. Joo mutta mielellään voisin vaikka sanoakkin jtn tyhmää yms. mutta tuntuu että tää on mielessä koko ajan. sillonhan se on jonkunlainen pakkomielle kai. Se on kait että sitä miettii etukäteen mitä sitä sanois vaikka eihän se niin mene, sitä ei kannata miettiä etukäteen vaan vaan olla ja antaa tilanteen soljua.
Ja tämä viesti taas kuulosti puheliaan ihmisen kateelliselta panettelulta.
Itse ainakin olen huomannut, että monet hiljaiset kaverit ovat paljon syvällisempiä ja onhan se niin, sillä jos ajatuksia pyörii kokoajan mielessä, ei niitä kaikkia edes ehdi tuoda julki ja jotkut ajatukset niistä voi mennä niin yli hilseen jollekin peruspulliaiselle, että niitä ei kannata edes ääneen laukoa. Ja totta sekin, että kun puhuu vähän, kaikki ainakin kuuntelee kun on jotain sanottavaa. Otetaan tyyppi vakavammin.
Ja ehkä hiljaiset ovat jotenkin herkempiä ja saattavat aistia ihmisistä kenen kanssa he tulevat toimeen parhaiten.
Se, jos puhe vaikuttaa ilkeältä harkitsevan ja hiljaisen suusta, on täysin kuulijan ratkottavissa. Eikös näin sosiaalisella ihmisellä ole sen vertaa sosiaalistaälyä , että ymmärtäisi toisen olevan ujo ja arka ja näinollen ei tekisi virheellisiä johtopäätöksiään? Se ujokin voi olla erittäin halukas tutustumaan, mutta tarvitsee vain hirmuisen paljon enemmän aikaa sulautua ympäristöön. Hänestäkin voi tulla ajan saatossa se suupaltti.
"Kun vastapuoli esim. kertoo jostain surullisesta asiasta ja toinen vain istua pönöttää hiljaa ja vastaa korkeintaan kerran "niin"
- Ja edelleenkin painottaisin tätä sosiaalistaälyä. Miksi mennä kertomaan puolitutulle surullisia asioita? Miksei mene ammatti-ihmisen luo, tai vaikka ystäviensä luo puhumaan tällaisista asioista? Miksi sosiaalinen ihminen sitten luottaa hiljaiseen, kerta he ovat niin paljon haitaksi? Aivan kuin sosiaalisilla ihmisillä olisi jokin valta määrätä ja odottaa jonkinlaista tiettyä käyttäytymismallia hiljaisemmilta ja kun se ei toteudukkaan, on sinun sanoillasi se pääpainoarvo.
Eikä tämäkään tarkoita, etteikö hiljainen ihminen tunteisiin osaa reagoida, tunnepohjainen keskustelu voi luonnistua hiljaiselta hyvinkin, kun taas turhanpäiväinen lässytys ja small-talki ei.
Voihan puheliaankin ihmisen kanssa olla vaikeaa. Esimerkiksi jos tulevat puhumaan liikaa itsestään tai henk.koht. asioistaan, niin eikö ole kohteliaampaa olla vain hiljaa ja yrittää myötätunnosta ymmärtää (vaikka hävettäisi) , kuin sanoa suoraan: turpa kiinni, mene helvettiin?
Antakaa hiljaisille mahdollisuus puhua, kysykää heiltä ja auttakaa niin he ehkä osaavat avautua. Liika itsestään puhuminen on esteenä hiljaisille ihmisille, se antaa kuvan että puheliaita ihmisiä eivät hiljaisen asiat kiinnosta pätkän vertaa. Jokseenkin omahyväisen kuvan.
"Ja tämä viesti taas kuulosti puheliaan ihmisen kateelliselta panettelulta."
- No, pitää vastata, että minua kyllä yleensä luonnehditaan hiljaiseksi.. Tosin osaan kyllä puhuakin. :) Mistäköhän olen kateellinen? En tiedä...
Mielestäni yhdistät ihmisen puheliaisuuteen ja hiljaisuuteen ominaisuuksia, jotka eivät elimellisesti liity siihen. Esimerkiksi hiljaisuus ja syvällisyys eivät ole sama asia. Minulla on todella hiljainen kaveri, muttemme ole koskaan puhuneet mistään syvällisestä. Toisaalta olen saattanut puhua syvällisiä jonkun näkökulmastani hyvinkin puheliaan ihmisen kanssa. Ongelmallista on mielestäni nähdä asiat joko-tai-ilmiöinä. Ihmiset ovat aina jotain siltä väliltä. Lisäksi se, että on puhelias tai hiljainen ei automaattisesti tarkoita, että on samalla aina jotain muutakin (hiljainen= jalo, pitää itseään parempana; puhelias= tyhmä, aito jne.). Missään nimessä en hyökännyt hiljaisia vastaan, vaan esitin, että on hyvä nähdä asioista molemmat puolet. Jos pitää hiljaisuuttaan täydellisenä, vain siksi että on itse hiljainen, ja näkee, että syy vuorovaikutuksen epäonnistumiseen on aina muissa (puheliaissa), liikkuu kyllä maailmassa melko itsekeskeisenä kykenemättä katsomaan asioita laajasta perspektiivistä.
"Ja ehkä hiljaiset ovat jotenkin herkempiä ja saattavat aistia ihmisistä kenen kanssa he tulevat toimeen parhaiten. " - Aika moista ihmisten luokittelua... Ilmeisesti esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa on tunnetusti suhteellisesti paljon puheliaita, ei olla herkkiä tai aistivia.
"Miksi mennä kertomaan puolitutulle surullisia asioita?" - Minä en puhunut puolitutusta. "Miksei mene ammatti-ihmisen luo, tai vaikka ystäviensä luo puhumaan tällaisista asioista?" - Käsityksemme ystävyyssuhteista eroavat melkoisesti. Toki kerron ystävälleni, jos äitini on kuollut.
"Voihan puheliaankin ihmisen kanssa olla vaikeaa. Esimerkiksi jos tulevat puhumaan liikaa itsestään tai henk.koht. asioistaan, niin eikö ole kohteliaampaa olla vain hiljaa ja yrittää myötätunnosta ymmärtää (vaikka hävettäisi) , kuin sanoa suoraan: turpa kiinni, mene helvettiin? " - Tämä on taas oma henkilökohtainen ongelmasi. Itse en häpeä muita, korkeintaan itseäni. Mikä minä olisin muiden sanomisten arvoa arvottamaan. Noinko ne hiljaiset (jalot ja herkät) ihmiset sitten ajattelivatkin? Eiköhän tämä juuri todista, ettei hiljaisuus tai puheliaisuus kerro ihmisen sisimmästä mitään. Voit istua hiljaa kuuntelematta ja ajatella toisesta silkkaa pahaa tai kuulla toisen aidosti ja ymmärtäen puhuessasikin.
Annetaan kaikille tilaa - hiljaisille ja puheliaille. Sitähän kai sinäkin toivot. :)
Tämä on kyllä totta. Mokailtua tulee usein siltikin, vaikka olisi kaiken jo etukäteen mielessään miettinyt. Vielä kun oppisi mokistaan... :)
No ajattelin vastata samalla tavalla kuin sinäkin heti aloituksessa. "Noh, pistetäänpä tämä nyt sitten vaikka kateellisen panetteluksi". Et sinäkään tunnu näkevän itsessäsi hirveästi vikaa, ainakin tekstistäsi jotenkin kuultaa sellainen.
En suinkaan yhdistä, ne olivat vain esimerkkejä. Hiljainen voi olla ilman mitään syytäkin, mutta useimmiten heillä on jokin syy olla sitä -> trauma, kiusaaminen jne.
Ehkä hiljaiset ihmiset vain kokevat ns. "turhanpäiväisen" jaarittelun itsestäänselvänä kliseenä, notta siitä tarvitsisi puhua.
Ja niinhän sitä sanotaan "Hiljaisuus on syvällistä". Silloin kun ihminen ei juuri mieti lainkaan, on se parhaimmillaan syvällisyyttä. Itseasiassa tämä syvällisyyskin on vain häilyvä käsite. Ihminen voi olla niin montaa eri luonnetta päivistäkin riippuen.
Ja jos sinulla on hiljainen kaveri, joka ei mielestäsi ole syvällinen. Saanen kysyä; Miksi olet hänen kaverinsa? En kysy tätä pahalla, vaan siksi, että tietäisin mikä saa sinut näkemään hänessä kaverisi. Mitä hän voi tarjota sinulle, kerta hän on hiljainenkin?
" Jos pitää hiljaisuuttaan täydellisenä, vain siksi että on itse hiljainen, ja näkee, että syy vuorovaikutuksen epäonnistumiseen on aina muissa (puheliaissa), liikkuu kyllä maailmassa melko itsekeskeisenä kykenemättä katsomaan asioita laajasta perspektiivistä."
- Itseasiassa ei. Monet hiljaiset kärsivät tästä kyseisetä ongelmastaan, eikä puheliaiden panettelu ainakaan lievitä asiaa yhtään.
Oletin vain viestisi hyökkäyksenä, joka loukkaa hiljaisia ihmisiä. Ja kuten tunnettua, hiljaiset harvemmin saavat ääntänsä kuuluviin, kun yleensä mennään niiden puheliaiden säännöillä. Eikö ole mielestäsi hyvä ,että edes joku yrittää pitää puolia? Olen lopen kyllästynyt siihen, että hiljaisia ajatellaan automaattisesti ylimielisiksi, tyhmiksi tai jotenkin jälkeenjääneiksi vain siksi, etteivät välttämättä keksi mitään juteltavaa, etenkin jos on seurassa missä jauhetaan sisäpiiri asioita. Miten ihminen edes voi päästä tällöin juttuun jyvälle?
"Aika moista ihmisten luokittelua... Ilmeisesti esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa on tunnetusti suhteellisesti paljon puheliaita, ei olla herkkiä tai aistivia. "
- Millähän tavalla minä luokittelin ihmisiä? Itsekin juuri teit samaa, kun väitit juuri Etelä-Euroopassa olevan paljon puheliaita...suhteellisesti. Ei niitä vain Etelä-Euroopasta löydä. Ihmisiä on monenlaisia maailman laajuisesti.
"Käsityksemme ystävyyssuhteista eroavat melkoisesti. Toki kerron ystävälleni, jos äitini on kuollut."
- Olisit kertonut heti, että kyse on juurikin ystävyyssuhteesta eikä mistä tahansa puolituttujen välisestä kohtaamisesta. Mitä sitä silloin enää koko aiheesta kinaamaan. Ystävyyssuhteet ovat asia erikseen ja silloin saa olla sellainen kuin on, mutta työ ja muu maailma on erilainen.
"- Tämä on taas oma henkilökohtainen ongelmasi. Itse en häpeä muita, korkeintaan itseäni. Mikä minä olisin muiden sanomisten arvoa arvottamaan. Noinko ne hiljaiset (jalot ja herkät) ihmiset sitten ajattelivatkin? Eiköhän tämä juuri todista, ettei hiljaisuus tai puheliaisuus kerro ihmisen sisimmästä mitään. Voit istua hiljaa kuuntelematta ja ajatella toisesta silkkaa pahaa tai kuulla toisen aidosti ja ymmärtäen puhuessasikin."
- Milloin olen väittänyt sen olevan oma ongelmani? Mistä tiedät että koskaan olisin käyttäytynyt noin. Annoin sinulle vain kaksi radikaalia käyttäytymismallia valittavaksi, mutta ilmeisestikin sisimmissäsi tiedät kumpiko niistä olisi se moraalisesti hyväksyttävämpi tapa toimia.
Kyllä sinäkin häpeisit muita ihmisiä, monessakin tilanteessa. Ihmisillä kun on tunteita skaalasta skaalaan, eikä se tee ihmistä yhtään itsekkääksi. (Itsekkyydestä voimme jauhaa seuraavaksi).
En minäkään muiden sanomisille arvoa anna, elämästä kun ei yleensäkään anneta mitään arvosanaa. Olemme kaikki samaa massaa, ihmisiä.
Sinä et taida huomata, että teet itsekin aika huimaa jaottelua asioiden suhteen. Voihan se hiljainenkin nimittäin olla erinomainen kuuntelija? Jopa parempi kun ei hölötä kokoajan päälle. Mielestäni aito ihminen on sellainen, kuka sanoo mitä mieltä oikeasti on, nauraa jos on aihetta ja itkee silloin kun siltä tuntuu, ei teeskentele vaan on sellainen kuin juuri on.
Anna siis hiljaistenkin elää tavalla, jolla he haluavat ja hyväksy he joukkoosi niinkuin hyväksyisit puheliaatkin.
Tuntuu, että laitat kovasti suuhuni sellaisia sanoja, joita sieltä ei tullut. Vuorovaikutus on paljon muutakin kuin sanojen määrää. Se on tulemista puolitiehen, se on kompromissien tekoa, omienkin puutteiden myäntämistä. En ole väittänytkään, etteikö itsellänikin olisi paljon parannettavaa monessakin suhteessa. Ihmissuhteiden onnistuminen ei ole kuitenkaan kiinni puheliaisuudesta tai hiljaisuudesta. Ilmeisesti koit huomautukseni, että hiljaisuudessa on huonojakin puolia jotenkin niin lähelle osuvana, että sinussa heräsi valtaisa puolustusreaktio. En kuitenkaan millään usko, etteikö sinunkin suustasi sammakkoja satelisi siinä missä puheliailtakin. Kummaa, että ihmisen arvo ystävänä ja ihmisenä voitaisiin mitata puheen määrällä.
En nyt viitsi lähteä kommentoimaan joka kohtaa erikseen, jottei tästä tule turhanpäiväistä väittelyä, jossa sokeasti nähdään vain mitä halutaan. Mutta tätä kohtaa kommentoin: "Ja jos sinulla on hiljainen kaveri, joka ei mielestäsi ole syvällinen. Saanen kysyä; Miksi olet hänen kaverinsa?
- En arvottanut kaveriani millään tavalla. Totesin vain, että yksi ystävistäni on hiljainen ja hänen kanssaan emme siitä huolimatta puhu syvällisiä. En myöskään siis sanonut, että meidän pitäisi puhua syvällisiä tai että syvällisyys olisi jokin hyve. Itse asiassa sinä itse arvotit hyvyyden toteamalla, että hiljaiset ovat jotenkin syvällisempiä kuin puheliaat ("...jotkut ajatukset niistä voi mennä niin yli hilseen jollekin peruspulliaiselle, että niitä ei kannata edes ääneen laukoa"). Hän on ystäväni, koska hän on juuri sitä, mitä hän on. Hän on hän eikä hänen tarvitse olla mitään muuta. Sitä on ystävyys. Hän on yksi kiinnostava lisä siinä ihmisten kirjossa, jonka saan onnekseni tuntea. En ymmärrä, että kaveruudelle pitäisi olla jotkin syyt - ikään kuin plussat ja miinukset sille, kenen kaveri kannattaa olla ja kenestä "saa" jotakin. Sori nyt vaan, jos olen jotenkin vanhanaikainen, mutten ajattele niin. Totta kai on ihmisiä, joiden kanssa tulen paremmin juttuun ja joista saan kuulla "enemmän". Itse luen kuitenkin ihmistä silloinkin, kun hän ei puhu. Ongelmaksi olen kokenut ystävyyssuhteessamme lähinnä sen, ettei hän ilmaise itseään. Hän saattaa olla vihastuneen oloinen, muttei koskaan sano (kysyttynäkään), mikä mättää, jolloin vastapuoli joutuu kokemaan jatkuvaa syyllisyyttä ja olemaan koko ajan varuillaan. Toisinaan hän saattaa (omaa tulkintaani) sitten kostaa teoissaan, kun ei ole saanut ilmaistuksi vihaansa, pettymystään tms. siinä tilanteessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkä voisi olla hänen ystävänsä. Jokainen toimii joskus toisen näkökulmasta väärin. Ehkä hänen mielestään minun pitäisi toimia jossain toisin. Itse taas toivoisin, että hän kertoisi missä.
Loppukaneettiisi ("Anna siis hiljaistenkin elää tavalla, jolla he haluavat ja hyväksy he joukkoosi niinkuin hyväksyisit puheliaatkin") totean kuitenkin, että tätähän juuri yritin sanoa. Lainaan vielä omaa tekstiäni: "Annetaan kaikille tilaa - hiljaisille ja puheliaille. Sitähän kai sinäkin toivot. :) "
Niin laitat itsekin sanoja suuhuni, miksi se on sinulle sallittua, mutta minulle ei? Tähän haluaisin kovasti saada vastauksen. Esimerkiksi tuo, että aihe jotenkin minua loukkaisi henkilökohtaisesti, ehkä minulla on vaitiolovelvollisia puitteita, miksen halua asiasta puhua. Mutta ilmeisesti sinulle on aivan normaalia jakaa kaikki asiat puolituttujen ynnä muiden kanssa.
Puskaradio on asia, mistä en pidä.
Juu eihän ne ihmissuhteet niistä ole kiinni. Kun löytää puolituttavan, voi senkin jo nimetä ihmissuhteeksi. Kyse on vain siitä, miten olet hiljaiseen tutustunut? Eihän hän voi kovin hiljainen olla, kerta on tullut kanssasi juttuun. Miten muutenkaan ystävyyssuhde onnistuisi kuin alottamalla puhumaan tai juttelemalla niitä näitä ja jakamalla yhdessä iloja ja suruja? Kyse onkin ihmissuhteen laadusta.
En minä ainakaan rehellisesti voi sanoa pitäväni kaikista ihmisistä, se on sinisilmäisyyttä ja tuo luokseen epäilyttäviäkin tyyppejä. Jokin itsesuojelu pitää ihmisellä olla.
Ja turha sinun on minua syyttää terveestä varovaisuudesta ihmisten suhteen. Ei se minua sen itsekkäämmäksi tee kuin ketään muutakaan.
"En kuitenkaan millään usko, etteikö sinunkin suustasi sammakkoja satelisi siinä missä puheliailtakin. Kummaa, että ihmisen arvo ystävänä ja ihmisenä voitaisiin mitata puheen määrällä."
- Toki lentää. Eikö sinulta itseltäsi? Mutta mikä se on määrittelemään hyvän ihmisen? Eikö ole ihmiselle luonnollista käyttäytymistä omata huonoja päiviä? En millään jaksa uskoa, että jokainen päivä on sinulle auringon paistetta ja ruusunpunaisissa unelmissa elämistä.
En itse milloinkaan väittänyt, että ihmisen arvo ystävänä mitattaisiin puheen määrällä. Pistin asian vain suurennuslasin alle kysyäkseni, miten olet aikoinasi tähän "hiljaiseen" ystävään voinut tutustua, jos hän ei juurikaan puhu mitään? Mikä teidät on ajanut ystäviksi?
Ja ehkäpä voisit yrittää tehdä puheliaana ihmisenä aloitteen ja puhua hänen kanssaan syvällisiä. Miksi aliarvioit hiljaisten ihmisten älykkyyttä? Se on ennakkoluulomaista käytöstä.
"Hän on ystäväni, koska hän on juuri sitä, mitä hän on. Hän on hän eikä hänen tarvitse olla mitään muuta. Sitä on ystävyys. Hän on yksi kiinnostava lisä siinä ihmisten kirjossa, jonka saan onnekseni tuntea. En ymmärrä, että kaveruudelle pitäisi olla jotkin syyt - ikään kuin plussat ja miinukset sille, kenen kaveri kannattaa olla ja kenestä "saa" jotakin."
- Tottakai pitää olla hyvä syy, miksi joku on ystäväsi! Vai mitä luulet, tuntusiko ystävästäsi hyvältä, kun kerrot hänelle että: "Olet vain yksi muiden joukossa. Ei minulla mitään syytä ole kanssasi olla, sinä vain olet." Ystävyys on omasta mielestäni sitä, että vastaanottaa ja antaa toiselle jotain, miksi olla ystäviä.
Etkö sinä voisi olla jokaisen maailman ihmisen kanssa ystäviä tällä periaatteella? Epäilen.
Ja elämässä valitettavasti aina on se plussa ja miinus puoli, asioista löytää negatiivisia ja positiivisia puolia. Kyse on vain siitä, miten kukin jäsentää päässään nämä asiat ja mihin suuntaan ne haluaa kääntää.
" Itse luen kuitenkin ihmistä silloinkin, kun hän ei puhu. Ongelmaksi olen kokenut ystävyyssuhteessamme lähinnä sen, ettei hän ilmaise itseään. Hän saattaa olla vihastuneen oloinen, muttei koskaan sano (kysyttynäkään), mikä mättää, jolloin vastapuoli joutuu kokemaan jatkuvaa syyllisyyttä ja olemaan koko ajan varuillaan. "
- Aivan samoin kuten hiljainenkin voi lukea sinua. Oletko tullut ajatelleeksi? Ei se hiljaisuus tarkoita, ettei mieti.
Ehkä hänellä ei oikeasti ole mitään syytä olla vihainen, kyse voi olla edesvastuuttomasta vihan purkamisesta sinuun, vaikkei se merkitsisikään mitään henkilökohtaista. Taustalla on aina syyt, miksi ihminen käyttäytyy kuin käyttäytyy. Oletko kokeillut kirjoittamista ystäväsi kanssa? Ehkä sieltä voi tulla syvällisempää tekstiä kuin uskotkaan.
Oletko koskaan koittanut ymmärtää häntä? Ehkä hänellä on mielenterveysongelmia, eivät ne mitään harvinaisia tänä päivänä ole. Tai arkuus estää häntä ilmaisemasta tavalla, jolla hän haluaisi.
Muistutan myös, että asian voi kääntää taaskin toisinpäin. Hiljainen voi ihmetellä, miksi hänelle ollaan vihaisia, eikä täten uskalla edes asiasta kysyä ja kantaa aikamoista taakkaa harteillaan. Vieläpä kun ne puheliaat usein ovat verbaalisesti lahjakkaita, eivätkä siltikään kerro syvimpiä tuntojaan. Tällainen on vain kiusaamista ihmistä kohtaan, joka ei muutenkaan uskalla ja saattaa olla niin herkkä, että ajattelee ystävyytenne kariutuneen.
Muutamaa kohtaa vielä kommentoin ja sitten on vuorossa sovinnollinen kättely. :) Virhetulkintoja tulee nyt liikaa puolin ja toisin. Käväisen kyllä lukemassa, jos haluat vielä jotain "korjata".
"Mutta ilmeisesti sinulle on aivan normaalia jakaa kaikki asiat puolituttujen ynnä muiden kanssa. Puskaradio on asia, mistä en pidä. "
- Laitat sanoja suuhuni. En ole sanonut, että minulle on normaalia jakaa kaikki asiat puolituttujen kanssa. En levittele juoruja saati ole puskaradio. Mistä sinä tällaistakin päättelet? Puheliaisuus saati se, että on kanssasi jostakin eri mieltä, ei tee kenestäkään puolitutuille kaiken pulisijaa saati puskaradiota.
"En minä ainakaan rehellisesti voi sanoa pitäväni kaikista ihmisistä, se on sinisilmäisyyttä"
- En ole sanonut kertaakaan pitäväni kaikista maailman ihmisistä. Jälleen ihmettelen, mistä tämän keksit. Pitäminen on kiinni enemmän elämäntilanteestani, arvoistani, kasvatuksesta jne. kuin muista. Én kuitenkaan häpeile ketään. Kulje ensin toisen kengissä ja tuomitse vasta sitten.
"En millään jaksa uskoa, että jokainen päivä on sinulle auringon paistetta ja ruusunpunaisissa unelmissa elämistä."
- En ole näin väittänytkään. Sanoisin olevani kuitenkin hyvin tasapainoinen ja elämäniloinen ihminen. Elämä ei ole aina kuin leikkiä, joskus se on vain ruusuilla tanssimista. :)
"Pistin asian vain suurennuslasin alle kysyäkseni, miten olet aikoinasi tähän "hiljaiseen" ystävään voinut tutustua, jos hän ei juurikaan puhu mitään? "
- Tutustuin häneen, koska puheliaampana ihmisenä tein aloitteen. Puheliaisuudesta on siis joskus hyötyäkin, usko pois. Kommunikaatioyhteyttä toiseen ihmiseen ei synny, jos ei avaa suutaan. Mielestäni hiljaisenkin ihmisen on hyvä muistaa tämä, eikä se silti tarkoita kenenkään syyllistämistä. Aivan samoin puheliaan on muistutettava itseään kuuntelemisesta. Vastuuta ihmissuhteiden luomisessa ei kuitenkaan pidä paeta hiljaisuutensa taakse. Ei ole aina puheliaamman vastuulla olla ensimmäisena luomassa kontaktia, kysellä toiselta, pitää huolta toisenkin puheenvuoroista, kantaa syyllisyyttä siitä, ettei mene juttelemaan kaikille maailman hiljaisille tai ettei toinen saanut sanonutuksi jotain jne. Samoin hiljaisen on hyvä muistaa lupansa olla oma itsensä tässä puheen mailmassa. On hyvä kuitenkin osata tai ainakin yrittää avata suunsa. Kukaan muu kun ei voi puolestasi puhua.
"Miksi aliarvioit hiljaisten ihmisten älykkyyttä? Se on ennakkoluulomaista käytöstä."
- Missäköhän olen näin tehnyt? En ole kirjoittanut noin saati ajatellut.
"Vai mitä luulet, tuntusiko ystävästäsi hyvältä, kun kerrot hänelle että: "Olet vain yksi muiden joukossa. Ei minulla mitään syytä ole kanssasi olla, sinä vain olet." Ystävyys on omasta mielestäni sitä, että vastaanottaa ja antaa toiselle jotain, miksi olla ystäviä."
- Jälleen yrität väännellä sanomisiani. Jokainen ihminen on vain yksi muiden joukossa. Puhuin hänestä osana sitä ihmisten kirjoa, jonka tunnen. En sanonut "olet VAIN yksi muiden joukossa". Sen kirjoitit sinä. Se, mitä toiselta saan on silkka ihmisyys. Ihminen viihtyy ihmisten parissa. En ole sanonut, ettemmekö antaisi ja saisi toisiltamme. Jo ekaa kertaa tavatessamme tavallaan annoin jotain - teinhän aloitteen. Hän antaa aikaansa, läsnäoloaan jne. Ihan tavallisia juttuja siis.
"Aivan samoin kuten hiljainenkin voi lukea sinua. Oletko tullut ajatelleeksi? Ei se hiljaisuus tarkoita, ettei mieti. "
- Jälleen löydät tekstistä jotain, jota en sanonut. Enhän sanonut, etteivät hiljaiset lukisi minua. Vai sanoinko? Enpä tainnut. Me kaikki luemme toistemme eleitä ja ilmeitä. Ja olenko väittänyt, että hiljaisuus tarkoittaisi, ettei ihminen mieti? EN. Kai minäkin nyt olen suurimman osan elämästäni hiljaa, kuten jokainen ihminen, joten luultavasti tiedän siinä missä sinäkin, että ihminen ajattelee ollessaan hiljaa. :)
"Oletko koskaan koittanut ymmärtää häntä? "
- Ihan yhtä paljon kuin muitakin ihmisiä.
"Tällainen on vain kiusaamista ihmistä kohtaan, joka ei muutenkaan uskalla ja saattaa olla niin herkkä, että ajattelee ystävyytenne kariutuneen. "
- Miksi hänen tekonsa olisivat vähäisempiä vain, koska hän on hiljainen? Miksi minä olisin automaattisesti kiusaaja? Onko hiljainen ihminen aina jotenkin vähemmän syyllinen - automaattinen uhri? Lisäksi miksi hän ajattelisi ystävyytemme kariutuneen? Ei meillä mitään välirikkoa tietääkseni ole. Taidat tosin tietää asiani paremmin kuin minä itse.
Sovinnon kättäpäivää ja aurinkoisia kevätpäiviä sinulle. Seesteisiä hiljaisuuden hetkiä ja kuplivaa puhetta. Niiden vuorottelusta syntyy kauniita hetkiä. :)
Oivalsin, että on aivan turhaa väitellä asiasta, kun meillä kummallakin on omat näkemyksemme asiasta ja arvostan myös sinun näkemystäsi. Toki väittelyä voisi jatkaa äärettömiin, mutta mitä me siitä hyödymme, kun voimme samaan aikaan lyödä kättä päälle ja vannoa solidaarisuuden nimeen?
Taitavat puheliaammatkin keskustelijat vain säpsähtää tällaista kädenvääntöä. ;)
Onnellista kevättä!
Mulla on kanssa sama ongelma, paitsi että läheisten ihmisten kanssa juttu luistaa hyvin, mutta vähänkin tuntemattomien kanssa ei tule mitään sanottavaa mieleen, ei yhtään mitään. Tai kyllä mä vastaan, jos joku kysyy jotain, mutta se keskustelu yleensä kuivuu tosi äkkiä kasaan. En vaan tajua, että mitä järkeä mun on alkaa höpistä omista asioistani joidenkin puolituntemattomien kanssa, kun niitä ei kuitenkaan oikeasti edes kiinnosta.. ja mitä mun asiat niille edes kuuluu? En mä kyllä osaa hölistä mistään muistakaan 'yleisistä' jutuista. Turha sitä juttua väkisin on vääntää, jos ei ole mitään sanottavaa. Mutta ei se tarkoita, että olisin jotenkin vihainen muille, tykkään vaan olla omissa oloissani.. ja oonhan mä kanssa ujokin ja arkakin, mikä on kanssa osasyynä. Joskus yritin kovasti olla vähän puheliaampi, mutta silloinkin sanottiin, että oon liian hiljainen ja arka, ja sitten mä annoin sen yrityksen olla, kun mitään muutosta ei huomattu.
"En vaan tajua, että mitä järkeä mun on alkaa höpistä omista asioistani joidenkin puolituntemattomien kanssa, kun niitä ei kuitenkaan oikeasti edes kiinnosta.. ja mitä mun asiat niille edes kuuluu? "
Puolituntemattomien kanssa höpistään siksi, että niihin tutustuttaisi ja kukaties niistä voisi tulla parempiakin tuttuja, jopa ihan kavereita tai ystäviä, joille voi sitten kertoa henkilökohtaisempia asioita. :)