Odotan leikkipuistoo
Milloin se tulee?
Severi 75-v
14238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
elä hättäile, kunhan lumet sulaa, niin sitten se alkaa.Katsos nyt hilöjasuuvessa valmistellaan ja sitten PAM äkkiä ylös, ettei kukaan ehdi sanoa stop
tälläkin hetkellä 5 leikkikenttää keskustan alueella,tervemenoa temmeltään.
ajatelkaa, meillä on jo 5 leikkikenttää keskustassa. Kyllä leikkipuiston tulee olla keskellä, että sivukyliltäkin asioivat voivat helposti jättää lapsensa leikkimään keskustaan.
Laittakaapa vaikka sillä 60 000 eurolla nämä olemassaolevat kuntoon ja unohtakaa muuten koko juttu. hyvä valtuusto.
pyhäsalmen läpilaiskat iskät ja äiskät eivät jaksa käydä nykyisillä leikkikentillä (-telineillä) kun kaupunki ei ole huolehtinut lumenaurausta keinujen ympäriltä.
eikä adressileikkijöitä saa innostumaan olemassa olevien kohentamisesta talkoovoimin mitenkään! heillä kun on peukalo keskellä kämmentä ja perstaskussa olevassa etupiirin henkilötodistuksessa osoite PYHÄSALMI.
Rahoitus ja siunaus oli valtuuston ryhmämoka!
antaa nyt vapaat kädet leikkipuiston sijoittamiskysymykseen.
puistopartion raportti päättyy julkilauselmaan;
ei uutta hylätyksi jäävää puistoa vesitorninmäelle, uusi leikkipuisto kaikille ja kaikilla mausteilla keskutaan, lähelle toimintaa.
kirjoitus oli just sitä mitä ittekki olen sanomassa.
pelastakaa syrjäkylien lapset r.y.
vaan onks se hirveetä, mikäli leikkipuiston paikan valinnassa käytetään koordinaatteja mitoitukseen? keskustan alueella.
meillä pyhäjärvellä, pyhäjärvisillä on aito tilaisuus yhdistää ideat toimiviksi kokonaisuuksiksi.
leikkipuisto ja uusi tori-alue, yhteiset olekselupaikat keskellä kauppojen ja toimintojen ydintä.
mikäli tähän yhtälöön ei kiinnitetä homiota, kaikki elävöittäminen tapahtumien kautta valuu viemäriin. ei jää paikkaa mahdollistaa kehittyvää yhteisöelämää. tori yksistään on klisee, mutta kun sen välittömässä lähietäisyydellä ihan on monipuolinen leikki-ja senioripuisto, silloin pyhäjärvi voi olla todellinen maaseutukaupunki.
kaupunki joka infraa toteuttaessaan näki koko pitäjän käyttäjät.
on todella väärin antaa työryhmän valinnan ylittää valtuuston, virallisilla vaaleilla valitun paikkakunnan hvynvoinnista ja kokonaisuudesta vastaavan päätöksillä
Syrjäkylälle,siellä lapset masentuu ihan käsiin ei mitää virikkeitä,10 vuotiaana jo metälle Iskän kanssa opettelemaan tappamista.Mitä ne siellä Rannakylälläkin tekee ei mitään.Jos vielä Isä ja Äiti on alkoholisoitunut siitä ei hyvä seuraa..
antoiko valtuusto siunauksen: 60 000 euroa vesitorninmäelle- vai yleensä leikki-huvipuiston rakentamiseen keskustaan.
Nyt on kaupunginhallituksen tarkistettava pöytäkirjoja, kun on pannut päätöstä täytäntöön. Silloin hallituksella on mahdollisuus tarkentaa päätöstä.
Hallitus... asia uudelleen valtuustoon onhan tuo niin perustavaa laatua oleva asia., että mikä sitten.
leikkipuiston sijoitusasia tultaneen palauttamaan käsiteltäväksi..tai sitten ei.
periaattesta jos edetään, niin silloinhan ei kukaan, ei tietenkään vesitorninmäen puolesta touhunneet peräänny. paikka se on huonokin paikka, sano äijä tipppuvan räystään alla.
poliittisestihan kuumana päätöksenä asiaa ei voi painaa villaisella!
eihän voi olla että neljän henkilön porukka lisättynä vt teknisellä johtajalla olisivat asiasta perehtyneinä ja faktaan perustuen kuntalaisten tarpeista perillä?
rannankylän miehiä jos nyt puhutaan valtuustossa olevista, ei niillä ole ollut jostahin syystä mielipidettä. joko se on silmänlumeeksi neutria tai sitten rohkeus loppuu kesken kun pitää puhua sivukylän käyttäjien puolesta.
Leikkipuistoasia- PRO- PRO- HUOM
Onko tämä nyt sellainen Pro-Pyhäjärven asia, että se tulisi viedä uudelleen valtuuston tarkasteltavaksi, huomioiden ne seikat, jotka täälläkin ovat moneen kertaan tulleet esille.
Tässähän ei ole kyse , ei prolla kuin muillakaan poliittisilla puolueilla, vesittää määrärahaa, mutta tuntuisi, että pron tehtäväkuvaan kuuluisi nyt asian ottaminen pöydälle, toisinsanoen : nostetaan kissa pöydälle. on tämä niin merkittävä yhteinen asia, ilman puoluepolitikointia.
Tässähän ei haluta toimia ketään vastaan- vaan pyhäjärvisten yhteisen hyväksi.
kyllä se minunkin lapsenlapsien leikkipaikan kunnostukseen kelpaisi 60 000 egeä.
siis JOS...
-ajattelisin vain omaa silmänalla/ nenänpäästä avautuvaa näköalaa.
-ellen välittäisi muistakin käyttäjistä
-ellen välittäisi siitä, että tulevasta leikkipuistosta vesitorninmäelle
tulee torso 1.elinkaarivuonnaan.
-hyljätty ja heikossa hapessa niinku junttiselkä
missähän ne nyt luuraa nämä pro-mieliset ja henkiset?
Oon kuullu että yksi ainakin on käyttänyt puheenvuoron heti valtuuston päätöksen jälkeen valt.salissa; ettei paikka voi olla ainoa ja yksiselitteisesti "lupausten mäellä"
Jospa Pro kerää nyt porukoitaan kokoon ja laatii aloitteen kaupunginvltuustolle, että asia otetaan uudelleen harkittvaksi, nimenomaan paikan suhteen .
Elävä city- aloittaa toimintansa. Mitähän sanoo projektinvetäjä tästä asiasta, jos hänen tehtävänään on nähdä keskusstan kokonaiskuva? Näyttää, ettei vs ja tekninen lautakunta kykene asiaa hoitamaan. ottamaan asiaa uudelleen paikan osalta käsiteltäväksi. Ei valtuusto varmaankaan hyvässä tahdossaan antaessaan tämän rahan, tarkoittanut, että lasetn huvipuisto tulee vain tälle kaupunginosan lapsille.
minkä yrittävät juonia leikkipuiston paikaksi.
kääntyy siinä pari pullanaamaa kohti aurinkokuuta, ennenku rahaa tuommoseen.
Yhteyttä sano rannankylän mies, ku ...
No se siitä. Kyllä täällä rannankylällä on hyvä harrastaa. Meilä on vielä koululla muutama telinekin kiipeilyä helpottamassa.