Help..
Surettaa... masentaa...
Lauantai ilta ja päätin sitten baarin sijasta jäädä kotiin mättämään. Eikö olekin järkevää? Varsinkin ku mättöjen jälkeen en saanutkaan oksennettua. Olin kai ostanut "liian vähän" eli vatta ei vessaan mennessä tuntunu niin räjähtävältä (vatsalaukku kai lievästi sanottuna kasvanut ku ei tunnu järjettömät määrät niin pahalta). Olis vaan pitänyt ostaa litroittain herkkujäätelöitä.. mutta ei.. ostettiin sitten sipsejä ja suklaata ja nannaa.. ja vaikka jätskiäkin vedin. Mutta surullinen tarina lyhyesti sanottuna.. ei sitten tullu mitään ylös vaikka kuinka koitin ja pitkään. Jotenkin voimat loppu kesken.
Nyt kun olen ollu tyytyväinen kroppaani.. ni pelkään että tää näkyy heti. Kilot tulee päälle.. ja kun ylihuomenna pitäis mennä treeneihin ja laittaa kireet harkkavaatteet päälle.. ni tuntuu etten voi. Pelkään että kaikki huomaa lihomisen..
Tiedän että tää stoori kuulostaa typerältä.. Mutta ehkä vaan kaipaa joltain sieluntoverilta lohdutuksen sanoja. Kumpa en olis ikinä sairastunut tähän paskaan. Alotin pari viikkoa sitten terapian helsingin syömishäiriökeskuksessa.. ja jo viime kertanen jäi väliin väsymyksen vuoksi.. ja semi masennuksen. Mutta en luovuta... nyt ku kerran hakeuduin hoitoon. Toikin vaan laukas taas pahemman ahmimisviikon.. Kun annoin itteni missata terapian.
Äh.. nyt aloin vaan tarinoimaan kun kysymys kuului.. onko teillä tullu kertoja ku mättömäärät jää sisään? Ja onko ne tuntunut heti painossa? Ite treenaan aika lailla rankasti noin 4-5 viikossa potkunyrkkeilyä.. joten ehkä paastoamalla ja treenamalla saan sitte nää kilot taas poistumaan. Vittu. Minkä takia ihminen ei voi vaan syödä tarvitsemansa ruokamäärän.. ottaa sitten ne pari suklaakonvehtia. ja olla tyytyväinen. Ei pitää näköjään mennä ääripäästä ääripäähän.
Surettaa... masentaa...
Lauantai ilta ja päätin sitten baarin sijasta jäädä kotiin mättämään. Eikö olekin järkevää? Varsinkin ku mättöjen jälkeen en saanutkaan oksennettua. Olin kai ostanut "liian vähän" eli vatta ei vessaan mennessä tuntunu niin räjähtävältä (vatsalaukku kai lievästi sanottuna kasvanut ku ei tunnu järjettömät määrät niin pahalta). Olis vaan pitänyt ostaa litroittain herkkujäätelöitä.. mutta ei.. ostettiin sitten sipsejä ja suklaata ja nannaa.. ja vaikka jätskiäkin vedin. Mutta surullinen tarina lyhyesti sanottuna.. ei sitten tullu mitään ylös vaikka kuinka koitin ja pitkään. Jotenkin voimat loppu kesken.
Nyt kun olen ollu tyytyväinen kroppaani.. ni pelkään että tää näkyy heti. Kilot tulee päälle.. ja kun ylihuomenna pitäis mennä treeneihin ja laittaa kireet harkkavaatteet päälle.. ni tuntuu etten voi. Pelkään että kaikki huomaa lihomisen..
Tiedän että tää stoori kuulostaa typerältä.. Mutta ehkä vaan kaipaa joltain sieluntoverilta lohdutuksen sanoja. Kumpa en olis ikinä sairastunut tähän paskaan. Alotin pari viikkoa sitten terapian helsingin syömishäiriökeskuksessa.. ja jo viime kertanen jäi väliin väsymyksen vuoksi.. ja semi masennuksen. Mutta en luovuta... nyt ku kerran hakeuduin hoitoon. Toikin vaan laukas taas pahemman ahmimisviikon.. Kun annoin itteni missata terapian.
Äh.. nyt aloin vaan tarinoimaan kun kysymys kuului.. onko teillä tullu kertoja ku mättömäärät jää sisään? Ja onko ne tuntunut heti painossa? Ite treenaan aika lailla rankasti noin 4-5 viikossa potkunyrkkeilyä.. joten ehkä paastoamalla ja treenamalla saan sitte nää kilot taas poistumaan. Vittu. Minkä takia ihminen ei voi vaan syödä tarvitsemansa ruokamäärän.. ottaa sitten ne pari suklaakonvehtia. ja olla tyytyväinen. Ei pitää näköjään mennä ääripäästä ääripäähän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi, tiedän todellakin tuon tunteen, kun vetää vaan kamaa sisään siinä uskossa että no kohta se on poissa, mutta näin ei tapahdukaan. Vaikka yrittäisi, yrittäisi niin viimeiseen asti. Se olo on niin käsittämättömän masentava, surullinen, itseinhoinen, "etkö muka pystynyt sitten parempaan? No nyt lihot heti sen kaiken sisään jääneen paskan, voi voi."-tyylisiä ajatuksia... Ja just tuo tunne, että se lihominen tapahtuu ja ennen kaikkea näkyy hetkessä. Mutta noista omista kokemuksista voin sanoa sen verran lohdutusta, että niillä ei ole edes ollut huomattavaa vaikutusta painoon. Seuraavana päivänä epäonnistuneesta yrityksestähän en edes uskalla punnita itseäni saatika katsoa peilikuvaani, mutta myöhemmin turvotuksen laskiessa tajuaa, että ei se maailma nyt ihan tuhoutunutkaan. Joskus tuo mattöjen sisällä pysyminen saattaa jopa vauhdittaa vatsantoimintaa ja painokin on jopa silloin tällöin pudonnut sitten viimepunnituksen (johtuen varmaan siitä, että jonkinmoinen säästöliekki saattaa hyvinkin olla tässä kehossa päällä...).
Mutta otat nyt rauhallisesti, itselläni ainakin auttaa tee maidon kera varsinkin sillon seuraavana päivänä, se jotenkin rauhoittaa ja täyttääkin vähäkalorisesti massua. Eikä tuo mässäysten sisälle jääminen kerran silloin tällöin ole tosiaan niin vakava asia kuin miltä se varmasti tuntuu (tuon asian jos vain itsekin muistaisin tämmöisen tapauksen tapahtuessa). Ne kilot ei todellakaan ilmaannu yhtäkkiä yllesi, eikä mässäyksiä varsinkaan ylihuomenna kukaan edes huomaa, kun siihen mennessä mahdollinen turvotuskin on luultavasti ehtinyt jo laskea. Lisäksi, jos harrastat vielä moista lajia, niin ei sulla todellakaan ole pelkoa ensimmäiseksi ainakaan lihomisesta. Ja hienoa lisäksi vielä kuulla, että olet kuitenkin ottanut tuon rohkean askeleen kohti parantumista. Jaksamista ja tsemppiä!
Et tiedäkään kuinka paljon parempi mieli mulle tuli. Lohduttavat sanat on kultaakin arvokkaampia sillon kun oma mieli ei jaksa.. sanat sellaselta, joka oikeesti tietää, että mitä joutuu käymään läpi. Koitan hengähtää.. kattoa jotain hyvää sarjaa ja maata sohvalla.. huomenna varmasti jo helpottaa ku ei jääkaapissakaan ole jäljellä mitään mihin yön aikana sortuis.
Kiitos ja voimia sullekin L´:)