Olen noin 22-vuotias nainen ja minulla on alkanut esiintyä pahoinvointia, repivää päänsärkyä , huimausta/tasapaino ongelmia ja korvissani soi välillä jatkuvasti. Näiden lisäksi olen saanut muutaman kerran sellasia tajuttomuus kohtauksia, eli jalat ovat menneet alta yhtäkkiä ja olen puoli tiedottomana ollut sitten lattialla ja lyönyt pääni muutamaan otteeseen sen takia . Lääkärillä olen käynyt, mutta minule vain sanottiin sen johtuvan alhaisesta verenpaineesta . Ajattelin aluksi itsekin niin ja meni vajaa vuosi ja oireet pahenivat entisestään ja varasin aikaa lääkärille ja saan odottaa nyt muutaman kuukauden verran että pääsen uudestaan vastaanotolle kunnalliseen vaikka selitin jatkuvan pyörtyilyn ja huimauksen haittaavan työtänikin jatkuvasti. Olen harkinnut yksityistä ja tiedän että se voi maksaa todella paljon , vanhemoani eivät auta, heidän mielestään minulla on nyt vain joku kausi meneillä ja pitäisi mukamas löytää vaivaa joka paikasta vaikka mitään vaivaa ei ole. Rahaa minulla ei ole kalliilla yksityisellä oikein käydä kun vuokraan ja elämiseen menee jo paljon rahaa, mitä voisin tehdä?? Pelkään että minulla on aivokasvain.
epäilen aivokasvainta
fkasjfoas
3303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
missäpäin asut? voin ehkä suositella jotain
Oletko vertaillut tajuttomuuskohtauksiasi ja huimaustasi paikallisalkuisen epilepsian oireisiin? Ikävä sanoa, mutta se on yksi yleisimmistä aivokasvaimen oireista. Kun olet työssä, etkö saisi työterveyshuollon kautta lähetettä tutkimuksiin? Hae vaikka sossusta rahat lääkärinpalkkioon, mutta täytyyhän sinun apua saada noihin oireisiin, olivat sitten mitä hyvänsä. Alhaiseen verenpaineeseenkin on olemassa lääke, jos se ei ruokavaliolla nouse.
Mene lekuriin! Älä kuuntele muita. Se mikä toisille on ei mitään, sinulle se voi olla vakavampaa. Itse joudun kaksi vuotta ravat lekureilla, ennen kuin yksi otti tosissaan ja lähetti kuviin. Sieltähän sitten löytyi kasvain.