Uusi riesa

Hei!
Olen 23-vuotias ja n. viikko takaperin jouduin ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti tutustumaan migreeniin. Ensin tulivat näköhäiriöt, tämän jälkeen päänsärky, suunalueen puutuminen ja pahoinvointi. Miesystäväni joutui soittamaan puolestani töihin koska oma puheeni oli pelkkää mongerrusta. Olin siis pois töistä. Seuraavana päivänä olo oli ihan ok, mutta annas olla kun kahden päivän päästä menin taas töihin; sama juttu mutta pahempana. Rupesi jo tosissaan pelottamaan. Minut kiikutettiin terveyskeskukseen jossa jouduin odottamaan lähes 4 tuntia lääkärille pääsyä. Päänsärky oli aivan hirvittävä. Lääkärisetä antoi pillerin mutta ei osannut muuten suuremmin kertoa migreenistä, neurologisellekaan minua ei huolittu koska "päänsärkyni oli jatkunut vasta kolme päivää".
Kysyisinkin nyt, osaako joku kertoa miksi minulla alkoi migreeni vasta näin "kypsällä iällä", aivan yllättäen? Kaikilla kolmella veljelläni on migreenitaipumus, mutta heillä kohtaukset alkoivat jo n. 10 vuoden iässä. En keksi mitään olosuhteen muutosta tai stressitekijää joka olisi voinut laukaista kohtaukset. Voivatko fyysiset tekijät kuten esim. jumissa olevat hartiat ja niska tai näön heikkeneminen aikaansaada migreenin? Migreeniä tämä kuitenkin mitä ilmeisimmin on, vaikka lääkäri ei voinutkaan varmuudella sanoa. Osaako joku viisaampi minulle kertoa mahdollisia migreenin "synnyttäjiä"?
Kiitos
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...mikä migreenisi laukaisi, mutta minullakin se alkoi parikymppisenä. Olen kyllä itsekin huomannut, että hartioiden ja niskan jännitystilat provosoivat migreeniä. Toivottavasti sait hyvät lääkkeet; minulla testattiin kymmeniä monen vuoden ajan ennenkuin se ainoa tehoava löytyi (täsmälääke). Pääsee paljon vähemmällä kärsimyksellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen kirjoitti:

Hei!
Olen 23-vuotias ja n. viikko takaperin jouduin ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti tutustumaan migreeniin. Ensin tulivat näköhäiriöt, tämän jälkeen päänsärky, suunalueen puutuminen ja pahoinvointi. Miesystäväni joutui soittamaan puolestani töihin koska oma puheeni oli pelkkää mongerrusta. Olin siis pois töistä. Seuraavana päivänä olo oli ihan ok, mutta annas olla kun kahden päivän päästä menin taas töihin; sama juttu mutta pahempana. Rupesi jo tosissaan pelottamaan. Minut kiikutettiin terveyskeskukseen jossa jouduin odottamaan lähes 4 tuntia lääkärille pääsyä. Päänsärky oli aivan hirvittävä. Lääkärisetä antoi pillerin mutta ei osannut muuten suuremmin kertoa migreenistä, neurologisellekaan minua ei huolittu koska "päänsärkyni oli jatkunut vasta kolme päivää".
Kysyisinkin nyt, osaako joku kertoa miksi minulla alkoi migreeni vasta näin "kypsällä iällä", aivan yllättäen? Kaikilla kolmella veljelläni on migreenitaipumus, mutta heillä kohtaukset alkoivat jo n. 10 vuoden iässä. En keksi mitään olosuhteen muutosta tai stressitekijää joka olisi voinut laukaista kohtaukset. Voivatko fyysiset tekijät kuten esim. jumissa olevat hartiat ja niska tai näön heikkeneminen aikaansaada migreenin? Migreeniä tämä kuitenkin mitä ilmeisimmin on, vaikka lääkäri ei voinutkaan varmuudella sanoa. Osaako joku viisaampi minulle kertoa mahdollisia migreenin "synnyttäjiä"?
Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu