Hei!
Osaako joku kertoa mikä minua vaivaa..?!!
Minulla on kaksi lasta ja synnytyksen jälkeen olen alkanu pelkäämään ihan hirveästi kaikkia sairauksia, vuoden aikana olen sairastanut mielessäni rintasyöpää, maksa ja haimasyöpää, imusolmukesyöpää, mahasyöpää ja nyt suolistosyöpää. Googletan paljon ja sitten pelkään kahta kauheammin.
Minulla on pinna koko ajan melkein kireällä, paitsi ei töissä. Kotona en jaksa olla lasten kans kärsivällinen enkä myöskään mieheni kanssa. Hermostun TODELLA herkästä, naputan joka asiasta, kireä olo koko ajan ja pelottaa.
Ahdistaa jo todella paljon tämä olotila. Ulospäin muut ihmiset eivät taatusti tätä hoksaa, koska esim. töissä jaksan olla todella ystävällinen ja iloinen.
Kotioven kun aukaisen kaikkia paska kaatuu niskaan heti.
Olen polttanut tupakkia, mutta senkin olen lopettanut koska en uskalla sitä enään polttaa.
Mahavaivoja ollut jonkin aikaa, mm. ilmavaivoja, helpottaa kun saa käytyä kakalla, hieman ummetusta ollut nyt tupakan polton lopetuksen jälkeen. Ja tän mahaoireen takia nyt olen AIVAN varma että minulla on joku suolistosyöpä,tms. yöllä tätä vaivaa ei ole.
Taitaa olla aika mennä jonkun ammatipuhujan luokse, tulenko muuten kohta oikeasti hulluksi tai masennun!?!!?!?
kiitos vastauksista!
Osaako joku kertoa mikä minua vaivaa..?!!
Minulla on kaksi lasta ja synnytyksen jälkeen olen alkanu pelkäämään ihan hirveästi kaikkia sairauksia, vuoden aikana olen sairastanut mielessäni rintasyöpää, maksa ja haimasyöpää, imusolmukesyöpää, mahasyöpää ja nyt suolistosyöpää. Googletan paljon ja sitten pelkään kahta kauheammin.
Minulla on pinna koko ajan melkein kireällä, paitsi ei töissä. Kotona en jaksa olla lasten kans kärsivällinen enkä myöskään mieheni kanssa. Hermostun TODELLA herkästä, naputan joka asiasta, kireä olo koko ajan ja pelottaa.
Ahdistaa jo todella paljon tämä olotila. Ulospäin muut ihmiset eivät taatusti tätä hoksaa, koska esim. töissä jaksan olla todella ystävällinen ja iloinen.
Kotioven kun aukaisen kaikkia paska kaatuu niskaan heti.
Olen polttanut tupakkia, mutta senkin olen lopettanut koska en uskalla sitä enään polttaa.
Mahavaivoja ollut jonkin aikaa, mm. ilmavaivoja, helpottaa kun saa käytyä kakalla, hieman ummetusta ollut nyt tupakan polton lopetuksen jälkeen. Ja tän mahaoireen takia nyt olen AIVAN varma että minulla on joku suolistosyöpä,tms. yöllä tätä vaivaa ei ole.
Taitaa olla aika mennä jonkun ammatipuhujan luokse, tulenko muuten kohta oikeasti hulluksi tai masennun!?!!?!?
kiitos vastauksista!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kärsin itse pakkoajatuksista, ja sen vuoksi minun on helppo huomata, että sairastat selvästi samaa sairautta kuin minäkin, eli pakko-oireista häiriötä. Pakkoajatuksesi on, että sairastut, haet helpotusta internetistä saaduista tiedoista, mutta siinä käykin aivan toisinpäin ja kierre on taas valmis...
Itse olen saanut suuren avun Sertralin-nimisestä mielialalääkkeestä. Sinunkin kannattaa ehdottomasti mennä puhumaan asiantuntijalle, minä käyn myös terapiassa.
Uskaltaudu vain puhumaan ongelmastasi, näin teet itsellesi ja perheellesi suuren palveluksen.
P.S. Hieno homma, että pakko-oireilustasi on seurannut jotakin hyvää, sinun tapauksesi tupakanpolton lopettaminen.
vastauksestasi.
Saanko kysyä minkä ikäinen olet? itse täytän kesällä 23v.
Minkälaisia oireita sinulla on ollut tän vaivan kans?!
Minä olen jo niin ahdistunut, ajattelen esim. näin: Minulla on gastroskopia kolmen viikon päästä kun minulla närästää niin paljon, ja nyt olen aivan varma siitä että sieltä sitten löytyy joku syöpäki samalla. Ja oon päättäny että en hanki itselleni edes mitään terapia aikaa ennen sitä, koska jos ja kun sieltä löytyy joku vakava sairaus nii sitten olen jo niin masentunut että turha ees mitää hoitoa hakea.
Ajattelen siis että jos nyt ei yhtäkkiä löydykäään mitää nii sit voin mennä sinne terapeutille.
Tää olotila on aika hurja oikeasti kun on niin pelokas ja satavarma jostakin sairaudesta.
olisi kíva jos kertoisit omista kokemuksistasi..
Hei,Minulla myös on vastaavia oireita.Aloitin kolme vuotta sitten työt ja niihin aikoihin alkoi oireilu.Eli aina minulla oli joku paikka kipeänä ja etsin netistä tietoa ja vauhkosin että kyse on jostain vakavasta.Menin aina yksityislääkärille ja vaiva tutkittiin ja kun mitään ei löytyny,niin vaiva hävisi.Vähän aikaa oli oireetonta aikaa,kunnes taas tuli joku uusi vaiva ja taas netistä lukemaan ja taas lääkäriin ja kierre oli valmis.
Ihan hävetti aina vähän väliä sanoa työnantajalle,että taas pitäs kesken työpäivän käydä lääkärissä ym.muissa tutkimimuksissa.Pitivät minua varmaan ihan luulosairaana.Tätä jatkui useampi vuosi ja rahaa meni ihan hirveästi erilaisiin tutkimuksiin,mm,tähystyksiin,ultratutkimuksiin,verikokeisiin ja erikoislääkäreille.
Nyt minulla on ollut elokuusta asti päivittäistä pahoinvointia ja tutkimuksia tehty valtavasti,eikä syytä löydy.Lääkärini suositteli minulle terapiaa,ja sanoi että kärsin psykosomaattisesta oireilusta.Eli tarkoittaa sitä,että ihmisellä on fyysisiä oireita joille ei löydy lääketieteellistä syytä,mutta siitä huolimatta ihminen luulee,että sairastaa jotain sairautta.Ja kun ihminen koko ajan miettii,että onkokan minulla joku sairaus,niin pakostakin tulee stressiä ja ahdistusta.
Olen käynyt yhden kerran psykiatrin vastaanotolla ja minulle tehtiin hoidontarpeen arviointi ja päädyttiin,että alan käydä keskusteluterapiassa,eli saa ammattilaiselle puhua kaikki mieltä painavat ja tyhmältäkin tuntuvat ajatukset.Nyt tässä odottelen aikaa keskusteluterapiaan.Nyt olen alkanut vähentämään sitä,että netistä etsin tietoa heti jos jotain paikkaa vähän kolottaa.Suosittelen sinulle myös,että käyt puhumassa asioistasi ammattiauttajan kanssa.Itse olen 29 vuotias.Tuo netistä lukeminen on pahasta,minulle tämä psykiatri neuvoi että kun tulee tarve mennä lukemaan sieltä eri sairauksista,niin pitää vaan yrittää olla menemättä sinne ja tehdä sen sijaan jotain muuta joka saisi ajatukset muualle.Mutta kokemuksesta tiedän,että se on helpommin sanottu kuin tehty.
Minä olen tällä hetkellä 35 vuotias. Minun pakkoajatukset ovat olleet usein menneisyyden ikäviin tapahtumiin liittyviä. Oikeastaan kaikkein vaikein pakkoajatus, mikä minulla on ollut on mustasukkaisuus. Mieheni vietiin aikoinaan polttareissaan stripparipaikkaan. Siitä seurasi monen vuoden ahdistus, minulla oli aivan pakonomainen tarve saada tietää, minkä näköisiä stripparit siellä oli. Eniten minua ahdisti ajatus, että ne oli jotakin silikonirintaisia muijia. Minä etsin myös internetistä stripparien kuvia, aina ahdistuin, jos ne olivat hyvännäköisiä. Kyselin ihmisiltä aivan rasittavuuteen asti, että minkä näköisiä ne muijat siellä paikoissa ovat. Miehelläni oli varmasti tuolloin erittäin raskasta kanssani, häntä myös ahdistelin joka päivä strippareihin liittyvillä kysymyksillä. Tiedän, että mieheni on katsonut ennen minun kanssa seurustelua pornofilmejä ja harrastanut itsetyydytystä. Se oli erittäin ahdistava ajatus. Silloin yritin saada käsiini 1990-luvun alun pornofilmejä. Niissä kanssa ahdisti se ajatus, että ne ovat upeita silikonirintoja, ja se, että mieheni ei muka ymmärtäisi, että ne eivät ole luonnollisia. Kun sain käsiini niitä filmejä, niin onnekseni huomasin, että 1990-luvun alun filmeissä muijilla on harvoin silikoneja. Nykyajan filmit on varmasti toista maata, onneksi mieheni ei katsele niitä...
Tämä kaikki mustasukkaisuus johti päivittäiseen riitelyyn perheessämme, riidat johtivat joskus jopa väkivaltaisuuteen. Miten sinun parisuhteesi voi? Tukeeko miehesi sinua?
Minun kohdallani lääkitys on aivan välttämätön, ainoastaan sen avulla pystyn tarjoamaan lapsilleni tasapainoisen perhe-elämän.
Sinulle voimia toivotellen, Eeva
Moi! Mulla on ihan sama vaiva! Hitto, mä aloitin työt joulukuussa 4,5 vuoden tauon jälkeen. Olin ton ajan kotona mun kahden lapsen kanssa. Kotona ku olin, ei mulla ollut tällaisia pelkoja eikä ahdistusta! Ekat pari viikkoa meni töissä hyvin, mitä nyt oli huono omatunto, ku mun nuorimmaisella oli vaikeeta mennä hoitoon aluksi. Sit se alkoi. Eka oli voimattomat kädet, (fyysinen työ, ni aluksi tuli siitä oireita). Mä sain päähän, et mulla on vähintään ALS ja mä kuolen kohta, enkä näe lasteni kasvavan aikuisiksi.Tiesin, ettei mulla mitään ALS:ia ole, mutta nuppi ei uskonut. Se als ahdistus meni ohi n. viikossa. Seuraavat pari viikkoa meni hyvin, kunnes tuli rytmihäiriö kaupassa, mulla on niitä muljahduksia ollut teini ikäisestä asti, eikä ne ole vaarallisia, tiedän, mutta ahdistus puski pintaan ja panikoin, et on sydänkohtaus tms. Kun menin sit työpaikkalekurille ja kerroin, et mulla on joku ahdistus päällä hän sanoi, et mun kannattaisi aloittaa Sempram 10mg. Söin sitä 2vk ja sit nostettiin 20mg. Nyt oon syönyt Sempramia 20mg/vrk neljä viikkoa. Viimeisin pelko on ollut, et sekoan, sairastun skitsofreniaan tai psykoosiin. Mä tiedän, etten todennäköisesti sairastu, mut silti pelottaa. Pieninkin juttu saa ahdistuksen pintaan. Välillä on hyviä aikoja, mut en tiiä, tää ei tunnut häipyvän kokonaan. Saisi jo loppua. Kun nukkuu levottomasti, niin näkee sit ihan sekopäisiä ja ahdistavia uniakin ja ne sit lisää ahdistusta. En kotona näytä lapsille mun ahdistusta, enkä töissä työkavereille. Puhun mun miehelle, mun vanhemmille ja mun lääkärille. Nyt pitäis päästä varmaan johonkin ahdistuksen hallinta terapiaan.
Tää on tosi uuvuttavaa, kun tietää, et keksii typeriä sairauksia, joita muka on. Ja silti tietää, ettei niitä ole. Semmoista itsensä kanssa taistelua ja mitä jossittelua, vaikka tietää, ettei ole oikeasti hätää.
Miten tästä paranee?
luulenpa vaan että on kyse ns. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä pakkoneuroosista. ei nuo siihen nyt viittaa musta vaikka en ole lääkäri. kysy asiaa heiltä. tiedän läheltä katsoneena että näin kävi eräälle naiselle. selvitä asia. ja jos joku viisastelee että on pakkoneuroosi niin mä tiedän kyl aika hyvin kun siitä itse olen 15v kärsinyt
t mies vaan 40v
Ainahan ne on kovia paikkoja. Tunsitko itsesi tavallista haavoittuvaisemmaksi jostain syystä? Saitko tarpeeksi tukea hoitohenkilökunnalta ja mieheltäsi ym. vai keskittyivätkö kaikki lähinnä vauvaan? Onko vielä paljon kipuja? Et varmastikaan saa levätä rauhassa. Pitäisi olla sellainen rauhoitusaika aina äidille, että keskityttäisiin vain hänen toipumiseensa ja muut hoitaisivat vauvaa paitsi milloin hän tarvitsee maitoa ja äidin läheisyyttä.