uutisoidaan nimillä eikä paeta seurakuntaäidin (sen erehtymättömän ja ainoan oikean) taakse peittämään ja salamaan sen taakse kaikki laittomuudet (lähde: mtv3):
"Ratzinger ei maininnut suoraan pedofiliaskandaaleja, joita on tullut yhä enemmän esiin viime aikoina katolisen kirkon piirissä. Pappien seksuaalisesti riistämiä uhreja on tullut esiin useissa maissa, ja viime aikoina arvostelu on kohdistunut yhä suoremmin myös Ratzingeriin hänen piispanaikaisten toimiensa vuoksi.
Ratzinger sanoi saarnassaan, että usko antaa "rohkeutta olla pelkäämättä hallitsevan mielipiteen pikkusieluista juoruilua".
Hän sanoi myös, miten ihminen voi joskus "vajota mitä alhaisimmalle tasolle" ja "upota synnin ja vilpillisyyden suohon".
Messussa luettiin myös rukous, jossa pyydettiin jumalan apua "nuorille ja niille, jotka opettavat ja suojelevat heitä". Vatikaanin radion mukaan rukous heijasti katolisen kirkon "tuntemuksia tänä vaikeana aikana, jolloin se joutuu kohtamaan pedofilian vitsauksen"."
uutisessa ei puhuta paavista vaan virattomasta henkilöstä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kalliiksi on tulossa katoliselle kirkolle:
miljardeja on jo tuomittu korvauksia.
http://freepathways.wordpress.com/2010/03/30/vakivallan-peittely/