Voisikohan perussuomalaiset nostaa nyt tämän rauhalan päiväkodin homeasian pöydälle ..se on ollut täällä kuumana puheenaiheena muutaman päivän.Hirvonen ja Taipale ovat sellasia jämptejä pienen ihmisen puolustajia että hehän voisivat ottaa asian hoitaakseen.Lapsille tulee suoda turvallinen ja terveydelle riskitön ympäristö saada kasvaa ja sehän ei onnistu hometarhoissa.Tuntuu hurjalta että ongelma tiedetään vuosien takaa ja mitään ei kuitenkaan tehdä!Minä pienen lapsen äitinä pyydän,ottakaa asia hoitaaksenne!
Pyyntö Persuille
Äiti myös
10132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Että tarttuvat, tai varsinaisten valtuutettujen se pääasiassa on mutta varallakin oleva voi polkaista kyllä asioita käyntiin.
Eipä ole persut kantaa ottaneet viestiketjuun : ( ehkä pienien lapsien asiat eivät jaksa kiinnostaa,he kun eivät äänestä.
Kyllä asiaa on mietitty mitä sille voi tehdä, mutta jos siirtoja jo tehdään muihin päiväkotihin. On vaikea ottaa enää kantaa asiaan, koska sitä korjataan.
Taas jos menneisyyttä ajatellaan , niin siitä on turha oikeastaan enää muuta tehdä kun moittia korkeintaan.
Sulkeahan se pitää ja ilmeisesti sitä tehdään paraikaa...
Ei mietitä menneitä. Persut tekee juuri sitä miettii menneitä ja tuo menneitä asioita esille päivittäiin tällä palstalla. Painut hevon v...Täyttä paskaa sun tarina.
Tässä hieman parin johtopersun kanssa soittelin. Pyysivät kysymään, että mikä siellä on ongelmana ja onko homemittauksia tehty? Onko oltu kaupungin tekniseen puoleen yhteydessä ja mitä sanoo työsuojelupäällikkö PULKKINEN (käskivät kirjoittaa isolla). Onko kukaan jo ollut Lasten ja nuorten lautakuntaan yhteydessä?
ei oteta kantaa. ei liity ak:hon.
Hometta on kuuleman mukaan ollut jo vuosia,työntekijöitä siirretty toisiin päiväkoteihin jos ovat sairastuneet ja nyt on päätetty siirtää lapset käpylän päiväkotiin jossa jo muutenkin on riittävästi lapsia,ryhmät yhdistetään yhteen huoneeseen jossa tapahtuu kaikki toiminta jotenka tilaa ei lapsilla tule juurikaan olemaan.Sitä en tiedä onko kukaan ollut yhteydessä lasten ja nuorten lautakuntaan ja voiko sitä kautta vaikuttaa asiaan joka on jo päätetty...tilanne on katastrofaalinen lapsien kannalta ja jokainen voi vaan kuvitella minkälaista tulee olemaan kun iso ryhmä syä nukkuu ja leikkii yhdessä huoneessa.Tähän asiaan olisi hyvä puuttua ja miettiä että voisiko ne tilat kukaties löytyäkin jostakin muualta?Monet vanhemmat aivan samaa mieltä,päättäjäthän voivat käydä ekstempore tilanteen tarkistamassa kun ryhmä rauhalasta siirtyy käpylään ja käpyläläiset joutuvat luovuttamaan omia tiloja heidän käyttöönsä!Kiitos mielenkiinnosta : )
Persut kyseenalaistaa muille asetettuja kyssäreitä täällä ja eivät pysty itse vastaamaan näin yksinkertaiseen kysymykseen. Tässä näemme PERSUJEN onnettomuuden. Persut siirti vastuun taas muille niin kuin aina.
palolaitos ja kaikki homepesät mennöö purkuun, eikä siinä tatvita ku isoja konneita!
MePersut tartumme asiaan, tulemme moottorisahojen (saamme niitä ilmaiseksi) kanssa, ilman housuja ja puramme tuon homepesäkkeen sahoillamme hetkessä.
MePersut osataan!