Suurta ihmetystäni herättää, kuinka kaupunginjohtaja Kimmo Mikander suoriutuu jatkossa tehtävästään. Mikanderin esityksestä Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyi nämä surullisen kuuluisat Savcor kaupat. Kaupan ehtona oli, että Savcorin pääosin omistama Cencorp siirtää toimintaansa Mikkeliin ja luo tänne n. 30 uutta työpaikkaa. Kuinka tällainen soopa on voinut upota lakia lukeneeseen kaupunginjohtajaamme, kun tavallinen kaduntallaajakin ymmärtää, ettei tappiota tuottava yritys kykene luomaan uusia työpaikkoja. Sinne meni 5 miljoonaa euroa. Oi kuinka iloiseksi se minut tekee.
Iloa minulle tuottaa myös kaupungin torin alle rakennettava parkkihalli ja se kaunis näkymä, joka Mikkelin keskustassa tällä hetkellä vallitsee. Ellen näistä vielä riemastu tarpeeksi, ajan polkupyörällä ruskean ruosterinkulan ohi ihailemaan ainutkertaista Mikkelipuistoa. Silmiä hivelee Mikkelipuiston maisemointi; kaunis, monivärinen puuaita ja paskalaitokselta tulevat hajut luovat oivat puitteet puistohankkeelle.
Kaikki nämä ja monta muuta Mikkelin päättäjien aikaan saamaa asiaa saavat minut todella onnelliseksi siksi, että olen vihdoin ymmärtänyt jättää uppoavan laivan ja muutan pois Mikkelistä. Hyvää jatkoa Mikkelin kaupunginjohtajalle, valtuustolle ynnä erinomaisesti toimivalle virkamieskoneistolle. Yhden suuren ilon aiheen haluan vielä jakaa kanssanne; olen niin niin onnellinen, ettei yhtään sukulaistani ole hoidettavana Mikkelin kaupungin vanhustenhoitopaikoissa tai tk-sairaalassa. Oi Kimmo Kimmo...olisitpa osannut sijoittaa ne 5 miljoonaa euroa sinne, missä niistä olisi ollut hyötyä ja iloa muillekin kuin vain poismuuttaville mikkeliläisille. Myötätunnon osoitukseni arvokasta hoitotyötä tekevälle, loppuunajetulle ja alipalkatulle hoitohenkilökunnalle.
Toivotan niin Mikanderille, kauppunginvaltuustolle kuin virkamieskoneistolle yhä jatkuvaa myötätuulta Mikkelin kaupungin kehitystyössä. Muistakaa kuitenkin, että jos aina vain kehittyy ja kehittyy, voi lopulta käydä kuten Dolly Partonin rinnoille. Kaikki "kehityksen" alle jäävä jää varjoon ja loppujen lopuksi, liika ei ole aina kaunista eikä edes järkevää.

Vastaukset 9
Vanhimmat
minä muutan myös perheeni kanssa mikkelistä. täällä kaupunkia johtaa muutkin kuin kaupunginjohtaja. Esim.viisas ja karismaattinen exkansanedustaja ja taidokas bingoemäntä Arto Seppälä. josta ei toivottavasti paikalliset tee kolmannen kauden kansanedustajaa.
juuh tänä päivänä joka paikassa on sama suo vastassa.
Menet minne vaan niin joka paikassa tapellaan samasta asiasta....rahasta.
On kyllä karannut käsistä tämä rahankäyttötaito.kaikkeen mikä ei ole niinkään tärkeää työnnetään rahaa ja tärkeät asiat jäävät huomioimatta.
Samoin tuo,että jos vähänkin vihjasee että olisi tulossa muutama työpaikka...niin avustusta tulee kun vettä vaan.
Puumala on lypsetty myös tällätavoin.
Moni yritys joka jo toimii paikkakunnalla voisi työllistää kenties muutaman työntekijän lisää jos heille annettaisiin siihen avustusta.
Mutta ei...raha pitää työntää sinne mikä on uutta.
Epäilen,että työpaikkoja olisi monta kun avustus olisi annettu niille henkilöille joilla on kokemus asua näillä itä-suomen alueilla ja joilla on täällä jo vankka yritystausta.
Ei varmaan tarvitsisi edes kauhean isoja rahoja näille ahertajille ja saisivat ihmeitä aikaan.
Tätä olemassa olevaa varasntoa ei vaan osata arvostaa eikä auttaa saatika hyödyntää tarpeeksi.
Kaikkihan sen tiesi, että noita työpaikkoja ei ole tulossa ja Savisalojen tarkoitus on ollut siirtää loppukin toiminta Austraaliaan, mutta halusivat sitä ennen ottaa matkamuistona pari miljoonaa mukaan.
Joka kaupungista kyllä löytyy ihmisiä, jotka haluavat rahallisesti hyötyä muista, mutta Mikkelin erikoisuus on se ettei tähän koskaan puututa; ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa. Onneksi en enää asu Mikkelissä ja se lohduttaa kun tätä toimintaa ei enää makseta minun kunnallisveroina, muuten voisi vähän v****taa.
Kerrassaan mahtavia kriitikoita... Tervemenoa ja toivottavasti pitää noi muuttojutut paikkansa.Dolly Partonin rinnatkin vielä !!!!!
Kaupungin päättäjäkin eksynyt linjoille. ;)
edelliset kirjoittajat "sokeita". Uskomatonta on lukea tuollaista "vali-vali" tekstiä samaan aikaan kun Mikkelin kaupungin talous on kääntynyt selvästi aikaisempaa parempaan suuntaan. Kyse ei ainakaan ole sattumasta, kun tiedämme minkälaisen taantuman ja laman aikana muutos on tapahtunut. Eiköhän muutoksesta kuulu jonkinlainen kiitos myös nykyisille päättäjille? Kuka vielä kaipaa sitä menoa, jota kaupungin edelliset päättäjät vetivät? Nykyinen johto ja muutamat elinkeinoelämän toimijat ovat tekemässä Mikkeliin keskustaan dynaamisia, tulevaisuuteen tähtääviä muutoksia. Ja samalla siis kaupungin talouden syöksykierre on pysäytetty. Mielestäni tuo on hyvä suoritus. Totean nyt vielä ettei minulla ole mitään "sidoksia" kaupungin johdon yms. suuntaan, vaan kommentoin tätä tavallisena Mikkeliläisenä veronmaksajana. Ollaan ylepitä siitä muutoksesta mikö kaupungissamme on tapahtumassa. Muutos parempaan onnistuu vain yhteistyöllä!
Hah hah..."Ollaan YLEPITÄ siitä muutoksesta MIKÖ kaupungissamme on tapahtumassa. "
Toivottavasti Mikkelin dynaaminen muutos ylettyy myös onnellisen mikkeliläisen (mikkeliläinen kirjoitetaan muuten pienellä alkukirjaimella) kirjoitustaitoon.
Me kirjoitustaitoiset olemme jo muualla ja olemme YLEPITÄ siitä.
Veronmaksaja1 : sanoit kaupungin talouden kääntyneen nousuun. Muista, että pitää tarkastella kaupunkikonsernin taloutta. Ja sitä, miten kaupunki on myynyt omaisuuttaan. Jos yhtään tajuaa talousasioista, niin ymmärtäää että nämä Naistinkit, ESKOt, YIT:t jne ovat vain kikkailuja.
Eli koko kaupunkikonsernin tuloslaskelma ja tase esiin.
Nouseehan se kaupungin talous väkisellä, jos kaikki tappiota tuottaneet touhut on siirretty kaupungin omistamiin yhtiöihin. Lopullinen maksaja silti mikkeliläinen veronmaksaja.