Eli ongelma on seuraavan kaltainen:
Olen kyllä kuullut että synnytys käynnistetään, jos vauva on liian iso tai yliaikainen. Mutta nyt sitten kun olimme ultrassa mieheni kanssa, lekuri ilmoitti meille, että voi olla että joudutaan käynnistämään. Laskettuun aikaan on yli kaks viikkoa, mutta vauveli on kuulemma _pieni_
Ei sanonut mitään muuta, sanoi vain kätilölle, että varaa ajan taas viikon päähän. Jolloin saan kuulla taas lisää. Raskaus on ollut todella hankala minulle. Kaksi kertaa munuaisaltaatulehdus ja keuhkokuume kaupan päälle. Olen täällä miettinyt johtuisiko noista sitten, että vauva ei oikein ole kasvanut kunnolla? Tai että istukka on sitten päättänyt, että on tehtävänsä tehnyt. Tiedän, että olisin saanut kaikki vastaukset lääkäriltä, jos olisin muistanut kysyä. Mutta siinä tapahtui kaikkea muutakin samaan aikaan.
Onko täällä kohtalotovereita? Eli onko kukaan joutunut käynnistykseen sen takia, että vauva olisi pieni?
Kiitos, asiallisia vastauksia

Vastaukset 1
Vanhimmat
on sinulla kohtalotovereita, meillä käynnistettiin synnytys juuri tuon syyn takia 37 3. Käynnistelyt kesti monta päivää, kun ihan alusta aloitettiin ja tasan 38 syntyi pieni, ihana ja täysin terve tyttönen. Ilmeisesti istukka oli sanonut sopimuksensa irti. Kätilö sanoi istukassa näkyvän jokin tummempi kohta ja arveli pienen koon johtuvan siitä. Todennäköisesti osittain pieni koko johtuu myös geeneistä, koska tyttö on yhäkin -1SD käyrällä (me vanhemmat olemme ihan normaalikokoisia suomalaisia, joten meidän kokoon verrattuna tyttö on himpun pikkuinen, mutta suvussamme on näitä hieman pienempiä paljon).
Minua seurattiin ensin 2 vkon välein, sitten viikon ja kohta jo päivittäin, kun kasvu vain hidastui.Sitten jouduin osastoseurantaan, kun liikkeetkin olivat huonohkoja. Pelkäsin hirveästi vauvan vointia synnyttyä ja varauduin siihen, että hänet kiidätetään lastenosastolle viimeistään huonojen sokeriarvojen vuoksi, mutta ei tarvinutkaan :) Ja ihan normaalisti hän on kasvanut ja kehittynyt verrattuna ikätovereihinsa. Ainoa miinuspuoli on ollut pieni koko, olemme ostamassa turvaistuinta ja nauroimme kaupassa, että tyttö lienee sen 9kg joskus 1,5 vuotiaana hyvässä lykyssä :)
Mukavia käynnistelyjä, toivottavasti syntyy nopeasti!