Olen 28v mies ja ongelmanani on yhä kasvavampi huono itsetunto. Syitä varmasti on monia, yhtenä suurimmista huono kokemukset naisten kanssa. Ja hassuinta on kun minulla ei olisi mitään syytä potea tätä riittämättömyyden tuntua, tiedän sen itsekkin ja moni ajattelee minusta täysin päinvastaista. Mutta silti tuntuu että elmänä menee tunnetasolla täysin päin helvettiä.
Kaikki on alkanut jo monta vuotta sitten eläessäni avoliitiitossa itseäni vanhemman naisen kanssa. Kyseinen nainen oli henkisen alistamisen mestari, ja rakastuneena häneen otin kaiken itseeni. Koin riittämättömyyttä, hän vertasi minua muihin, arvosteli joskus julmastikkin, ja lopulta sain hänet kiinni pettämisestäni ja toisesta suhteesta selkäni takana. Seuraava nainen ei ollut vastaava mutta hänelle en ollut riittävä koulutuksellisesti ja sosiaalisesti, hän oli korkeasti koulutettu ja itse olen pelkkä duunari palomies. Olen urheilullinen ja ilmeisesti aika komea koska hän piti minua vain hetken edustus miehenä, itse olin vakavasti ihastunut.
Nykyään olen ollut sinkkuna jo pari vuotta. En enää osaa lähestyä naisia sillä mielellä että olisin kiinnostunut ja haluan tutustua. Koen etten kelpaisi kenellekkään kuitenkaan. Kuitenkin kaikki puhuvat minusta kuinka mukava ja hyvän näköinen ja huippu saalis olisin. He pitävät minua itsenäisenä ja vahvana, mutta eivät tiedä todellisista tunteistani, että olen sisältä aivan rikki ja huudan. Olo on kuin sirkus pellellä jolla on iloinen maski mutta sen maskin alla hän on surullinen. Olen kavereiden silmissä suuri panomies, mutta totuus on että seksi ei ole sujunut pariin vuoteen. Sanokaa mitä sanotte mutta jos kuuntelee monta vuotta vähättelyä ja painostusta niin lopulta sitä alkaa uskoa että se on totta. Mutta tässäkin hassua että kun asiat sujuvat niin olen todella hyvä sängyssä. Miten voi olla että tavallaan tiedän omat kykyni ja vahvuuteni, mutten luota niihin ja pelkään pettymystä, sattumista ja häpeää liikaa.
Toivoisin niin löytäväni niasnen joka oikeasti rakastaisi minua sellaisena kuin olen, haluan onnellisen perheen ja rauhallisen perhe-elämän. Ja tuon naisen ja onnen eteen olisin valmis tekemään kaikkeni. Kuitenkin minulla on tunne etten koskaan enää tapaa ketään ja jään ikuisesti yksin. Onahn minulla sentään kaksi kultaista noutajaa ettei ihan yksin tarvitse olla, nykyään onkin tämä elämä jo siirtynyt ajatukseen että nautin niistä pienistä arkisista asioista joista vielä voin.
Kaikki on alkanut jo monta vuotta sitten eläessäni avoliitiitossa itseäni vanhemman naisen kanssa. Kyseinen nainen oli henkisen alistamisen mestari, ja rakastuneena häneen otin kaiken itseeni. Koin riittämättömyyttä, hän vertasi minua muihin, arvosteli joskus julmastikkin, ja lopulta sain hänet kiinni pettämisestäni ja toisesta suhteesta selkäni takana. Seuraava nainen ei ollut vastaava mutta hänelle en ollut riittävä koulutuksellisesti ja sosiaalisesti, hän oli korkeasti koulutettu ja itse olen pelkkä duunari palomies. Olen urheilullinen ja ilmeisesti aika komea koska hän piti minua vain hetken edustus miehenä, itse olin vakavasti ihastunut.
Nykyään olen ollut sinkkuna jo pari vuotta. En enää osaa lähestyä naisia sillä mielellä että olisin kiinnostunut ja haluan tutustua. Koen etten kelpaisi kenellekkään kuitenkaan. Kuitenkin kaikki puhuvat minusta kuinka mukava ja hyvän näköinen ja huippu saalis olisin. He pitävät minua itsenäisenä ja vahvana, mutta eivät tiedä todellisista tunteistani, että olen sisältä aivan rikki ja huudan. Olo on kuin sirkus pellellä jolla on iloinen maski mutta sen maskin alla hän on surullinen. Olen kavereiden silmissä suuri panomies, mutta totuus on että seksi ei ole sujunut pariin vuoteen. Sanokaa mitä sanotte mutta jos kuuntelee monta vuotta vähättelyä ja painostusta niin lopulta sitä alkaa uskoa että se on totta. Mutta tässäkin hassua että kun asiat sujuvat niin olen todella hyvä sängyssä. Miten voi olla että tavallaan tiedän omat kykyni ja vahvuuteni, mutten luota niihin ja pelkään pettymystä, sattumista ja häpeää liikaa.
Toivoisin niin löytäväni niasnen joka oikeasti rakastaisi minua sellaisena kuin olen, haluan onnellisen perheen ja rauhallisen perhe-elämän. Ja tuon naisen ja onnen eteen olisin valmis tekemään kaikkeni. Kuitenkin minulla on tunne etten koskaan enää tapaa ketään ja jään ikuisesti yksin. Onahn minulla sentään kaksi kultaista noutajaa ettei ihan yksin tarvitse olla, nykyään onkin tämä elämä jo siirtynyt ajatukseen että nautin niistä pienistä arkisista asioista joista vielä voin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
aivan kuin minun kynästäni tuo kirjoituksesi. Paitsi että olen nainen ja kärsinyt kuvailemastasi ongelmasta koko ikäni...en tiedä mistä se tulee...
Olen kuullut usein kuinka kaunis olen ja blaa blaa blaa, mutta omassa päässäni olen muodostanut kuvan, että meikittä olen sitten ruma...tai mitään sanomattoman näköinen.
Olen myös ajatellut, että eiköhän tämä loppuelämä mene yksin ollessa (tosin minullakin koira :)), sillä en uskalla enää lähteä suhteisiin miesten kanssa, sillä riittämättömyyden tunteeni on niin kova ja riistävä.
Samoin haaveilen perheestä ja miehestä...mutta musertava tunne sisälläni sanoo, että yksin tulen olemaan sillä en kestä olla kenenkään kanssa sillä pelkään olevani riittämätön ja siihen se suhde sitten tyssää ja koen suurta tuskaa.
Minustakin saa pinnalle varmaan toisen kuvan mutta sisältä olen aivan rikki tämän asian vuoksi, sillä suurin toiveeni olisi saada rakastaa ja tulla rakastetuksi ilman pelkoja, tunnetta vaillinaisuudesta.
Omia kirjoituksiani ja joitakin hyvä vastauksia täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8847807
että nyt pitää saada nainen, nyt pitää saada nainen. Jos olet paniikinomaisessa olotilassa, niin pelko heijastuu ulkopuolelle. Olisi hyvä löytää omat vahvuudet ja olla oma itsensä. Tärkeintä olisi vaikka aloittaa siitä, että on vain sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka ymmärtää ja joiden kanssa voi iloita, kun on hauskaa tai näyttää surullisen puolensa. Ehkä sinun pitäisi tutustua omaan herkkään puoleesi ja näyttää sitä enemmän. Naiset helposti kavahtavat "kovan panomiehen" roolia vetävää miestä, vaikka se olisi keksittyäkin. Kyllä siitä huonosta itsetunnostakin pääsee ajan kanssa eroon. Huonot ihmissuhteet tuotavat usein huonoa itsetuntoakin, että huonoista ihmissuhteista kannattaa pysyä kaukana.
Sama setti alusta loppuu... Paitsi ettei mul oo ees koiria... ikäkäskin täsmää noin suurinpiirtein....
Ei kait tässä voi kuin antaa veden virrata...Ajan kulua...
Nainen se osaa tehdä elämän taivaaksi ja helvetiksi yhtä aikaa...
Sen verran kuintenkin sanon...omasta elämästäni, että...jos en kelpaa vikoineni niin painukoot hitoille...
Muutan elämääni vain itseni vuoksi jos olen työtön tai duunari ja sen vuoksi riittämätön niin
sitten en ole hänen vaan jonkun toisen, ja vaikka kuinka kaipaan toista kun olen yksin...
niin silti en tule koskaan tyytymään parisuhde tasolla kombromisseihin.