Tämä on minun näkökulmani masennukseeni ja yksinäisyyteeni. Mieletön maailma saa aikaan mielettömiä ihmisiä, eikä minun tarinani ole varmasti yksin.
Tein blogin päästäkseni perille omista ajatusmalleista, ja omasta menneisyydestä joka on varsin tuskallinen. Halusin myös jotain muuta tekemistä kuin päivät pitkät istua yksin kotona.
Alun jälkeen voin suositella kaikille masentuneille ja yksinäisille blogin pitämistä omaksi ilokseen. Luovuus on tärkeä osa ihmisenä olemista, ja sitä kautta voi kanavoida omia pettymyksiään sanoiksi. Tuntuu hyvältä luoda, kunhan tekee asiat miten oikeasti haluaa.
Luetko blogeja yksinäisyydestä? Onko sinulla blogia masennuksesta? Vai teetkö jotakin muuta luovaa?
Keskustelua.
http://exit-mundi-fluv.blogspot.com/
Tein threadin myös tänne saadakseni mahdollisimman paljon keskustelua. En häpeä ratkaisuani.
Tein blogin päästäkseni perille omista ajatusmalleista, ja omasta menneisyydestä joka on varsin tuskallinen. Halusin myös jotain muuta tekemistä kuin päivät pitkät istua yksin kotona.
Alun jälkeen voin suositella kaikille masentuneille ja yksinäisille blogin pitämistä omaksi ilokseen. Luovuus on tärkeä osa ihmisenä olemista, ja sitä kautta voi kanavoida omia pettymyksiään sanoiksi. Tuntuu hyvältä luoda, kunhan tekee asiat miten oikeasti haluaa.
Luetko blogeja yksinäisyydestä? Onko sinulla blogia masennuksesta? Vai teetkö jotakin muuta luovaa?
Keskustelua.
http://exit-mundi-fluv.blogspot.com/
Tein threadin myös tänne saadakseni mahdollisimman paljon keskustelua. En häpeä ratkaisuani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerran jostain syystä päätin kirjoittaa vähän historiaani ja kevyttä itseanalyysia. Kun olin jokusen sivun sitä hakannut, niin otin ja poistin sen.
Voi luonhan minä hetkittäin, mutta en masennustani varten tai sen johdosta.
Itse olen jo vuosien ajan pitänyt "vanhanaikaista" paperista päiväkirjaa. Välillä olen pitänyt blogejakin, mutta olen kuitenkin poistanut ne, koska minusta se tuntui jotenkin nololta ja ahdistavalta, kun jotkut minulle täysin tuiki tuntemattomat ihmiset pääsevät lukemaan minun tylsää ja pateettista ruikutusta elämästäni, joka on pelkkää masennusta ja yksinäisyyttä.
Päiväkirjojen kirjoittaminen ei ole ollut minulle mitenkään terapeuttista, vaan niiden lukeminen. Itse kirjoittaminen, ajatusten siirtäminen paperille, ei ole avannut minulle mitään syvempää ymmärrystä siihen, miksi mieleni on koko ajan alakuloinen, apea, surumielinen ja ahdistunut. Kirjoitan siksi, että haluan välillä pääni tyhjäksi kaikista niistä toinen toistaan enemmän tai vähemmän tyhmistä mietteistä. Ihanneolotila olisi, jos mieleni olisi täysin tyhjä, ajatukseton, tyyni. Kirjoittamisen terapeuttinen näkökulma minulle on tullut vastaan vasta sitten, kun olen päässyt lukemaan vanhoja, yli vuoden takaisia, päiväkirjamerkintöjä. Se että saa etäisyyttä niihin asioihin, joista on kirjoittanut, vasta auttaa ymmärtämään niiden merkityksen kokonaiskuvaan.