koululautakunta,
kun kurinpitoon kompastui ?
Vaikka se on lakiin säädetty virkavelvollisuus !
kun kurinpitoon kompastui ?
Vaikka se on lakiin säädetty virkavelvollisuus !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
rankkitynnyrit ennen jeppasten kuusikossa.
kuin takkiinsa pyyhkimään !
voi perhana !
kuuluvansa?
Olisikohan ketjun aloittajan syytä tutustua kuntalain sisältöön. En minä ainakaan löytänyt sieltä pykälää,
joka myöntäisi lautakunnille luvan kurittaa virkamiestä, jotenka oli koululautakunnalta oikea veto vetää
antamansa muistutus pois. Kyllä se kunnan viran- tai toimenhaltijan asema määritellään työsopimuslaissa
sekä alan työ- tai virkaehtosopimuksissa, eikä siihen ole puuttuminen kuntalain perusteella.
Luottamiselinten asemaa taasen käsitellään kuntalaissa ja siksi pitäisi pitää pää kylmänä ennen, kuin lähdetään usuttamaan näitä kahta eri osapuolta toistensa kimppuun. Sitten jos kaupungin hallinto-
sääntö on ristiriidassa edellä mainitun kuntalain kanssa, ei hallintosääntöä voida siltä kohdin noudattaa.
väärässä.
Pitääkö tuo edellinen kommentti lukea niin, kuin se on kirjoitettu, elikkä sininen teksti
samaan pötköön.
pystyy antamaan esittelijöilleen joko kirjallisen-tai suullisenhuomautuksen.
No kerroppa meille lukutaidottomille, että mihinkä kunta- tai jonkun muun suomen lain
pykälään tuo väittämäsi perustuu ? En yhtään epäile, etteikö lautakunta pystyisi sen tekemään,
mutta perustuuko se lakiin, on sitten kokonaan toinen juttu. Eiköhän tuo nimimerkki kepulaisen
kommentti ole lähinnä oikeaaa.
hallintolakiin.
Haapaveden kaupunki ei säädä lakeja. Jos tarkoitat Haapaveden kaupungin hallintosääntöä,
tai vastaavaa, niin se ei saa olla ristiriidassa lain kanssa ja jos on, niin siinä kohden sitä ei voi
noudattaa.
No tuntuu siltä, että jos lautakunnalle olisikin valvonta ja kurinpitovelvollisuus, niin ei se
voisi sitä suoraan käyttää, vaan delekoimalla asia kaupunginjohtajalle. Näin maalaisjärjellä
ajatellen.
kaupunginjohtajasta ei ole huomauruksen antajaksi.
valtuusto on hallintosäännössä määrännyt koululautakunnallle kaikki alansa tehtävät paitsi koulujen lakkautus, 7.luku 32 §.
Kurinpitotoimet yksittäistä virkamiestä kohtaan ei ole lautakunnalle kuuluvia tehtäviä,
väitettäköön miten tahansa. Valtuusto on hallintosäännössään määritellyt
kaupunginjohtajan tehtäviin kuuluvaksi kurinpitotoimenpiteet alaisiaan kohtaan, eikä
lautakunnalla ole asiassa muuta sanottavaa, kuin viedä kurinpitoasia halutessaan
kaupunginjohtajan kautta käsittelyyn. Muutenkin olisi lautakunnan taholta taitamattomuutta mikäli sekaantuisi itse ns. likaiseen työhön.
päättää haapaveden asioista, johon myös virkamiesten kurinpito kuuluu.
Osan asioista valtuusto on antanut lautakunnille eli kouluasiat kurinpitoineen koululautakunnalle.
Eli toimivalta on aivan selvä ja lakiin perustuva.
asia on myös tarkistettu kuntaliitosta.
Tarkistappa se vielä kuntalaista vuodelta 1995 ja jos siellä on mainittu noin ja vielä Haapavesi
mainittu erikseen, kuten väität, niin syön hatullisen paskaa.
silloon teköö,kun kerran virkamiehet ovat kaapanneet luottamusmiehiltä vallan?
Ja aivan selvästi sanottu.
tyhymä-erkkiki.
esittelikänsä ESIMIES,eli toisinsanoen koululautakunta voi antaa huomauruksen sivistysjohtajalle.
toimielimen perustehtäviä.
naamaasa kylällä näyttää ?
Eihän tuossa kuntalain 1 §:ssä todeta muuta kuin, että valtaa kunnassa käyttää vaaleilla valittu kunnan-
valtuusto. Lautakunnat eivät ole kuntalaisten vaaleilla valitsemia elimiä. Lain 14 §:n mukaan valtuusto voi siirtää toimivaltaansa muille elimille niin, kuin se on tehnytkin kurinpitoa koskevassa asiassa, mutta on huomattava se seikka, ettei se ole siirtänyt sitä hallintosäännössään koululautakunnalle, vaan sälyttänyt sen kaupungin johtajan tehtäväkenttään. Koululautakunta ei voi ohittaa hallintosääntöä ja ottaa oikeutta
omiin käsiinsä, eikä valtuustokaan voi sitä jälkikäteen sille myöntää, koska hallintosääntö sitoo myös itse valtuustoa.
toimielimille.
Kuten se on Haapavedellä antanut koululautakunnalle kaiken vallan opetustoimessa paitsi koulujen lakkautuksen.
Myös kurinpitovallan, joka kuuluu valvonnan ytimeen.
Kuka kertoo totta ja kuka muunneltua totuutta. Asia selviäisi, jos kaupunki pistäisi hallintosääntönsä
näkyviin nettiin, mutta tuskinpa sieltä selkärankaa niin paljon löytyy. Kepulaisten taktiikkaan kuuluu
pitää kansa pimennossa. Tuolla toisessa ketjussa oli joku pistänyt näkyviin luettelon kaupunginjohtajan
toimenkuvaan kuuluvista tehtävistä ja vaikutti siltä, että tuota luetteloa ei ollut tyhjästä tempaistu.
Luetteloon sisältyi kurinpitotehtävät enkä usko, että se aivan turhaan oli listassa.
Kyllä asia tulee käsittää siten, että koululautakunnan tehtävät on määritelty yleispiirteisesti, eikä
lautakunnan ole tarkoitus takertua lillukan varsiin. Mikäli valtuusto ei olisi nimennyt kurinpitoa
kaupunginjohtajan tehtäviin kuuluvaksi, olisi se erikseen sen maininnut lautakunnan kohdalla.
on netissä.
Kaupungin sivuilta löytyy tuo hallintosääntö ja siinä se oleellinen 7. luvun 32. § , jossa valtuusto antaa koululautakunalle kaiken toimivallan alallaan paitsi koulujen lakkautuksen.
Ja määrää valvonnan, johon virkamiesten kurinpito kuuluu,
koululautakunnan tehtävksi .
Siellähän lukee jotta "asiat jotka lainsäädännöllä on määrätty kunnan tehtäväksi" Tuskin lainsäätäjä
on ajatellut, että aivan yksittäisen virkamiehen rökityksetkin kuuluisi lautakunnan tehtäviin,
mutta eipä sieltä hallintosäännöstä näy muutakaan asiasta löytyvän. Kuitenkin kuudennen luvun
§ 12. antaa ymmärtää, että asiat mitkä liittyvät virkasuhteeseen, ovat kunnallisesta viranhaltijasta
annetun lain (304/03) mukaisia asioita ja olisivat kaupunginhallituksen käsiteltäviä asioita.
Huonosti laadittu hallintosääntö kaikenkaikkiaan. Liekkö missään määritelty sen kummemmin
kaupunginjohtajan tehtäväkenttää. En löytänyt hallintosäännöstä edes mainintaa, että hän
toimisi esimiehenä suhteessa kaupungin muuhun henkilöstöön. Kuuluneeko hänelle sitten yhtään
muita asioita, kuin on hallintosäännössä on lueteltu hänen ratkaisuvaltaan kuuluvaksi. Vähälläpä äijä saa palkkansa tienattua.
KHO:n päätös 2005:30 sisältää kannanoton kirjallisen varoituksen antamisesta. Sen mukaan se on työnjohdollinen toimenpide. Työnjohto on esimiehen tehtävä.
Lautakunta ei ole esimies vaan toimielin. Esimies on aina yksi henkilö.
esimiehen esimiehelle voi toimielin antaa varoituksen
Tässä tapauksessa toimielimen olisi tullut antaa esimiehelle, elikkä kaupunginjohtajalle toimeksianto
antaa huomautus sivistysjohtajalle toiminnallisena ohjeena vastaisuuden varalle. Ei liene eroa sillä,
onko kysymys huomatuksesta kurinpitotoimenpiteenä, vai toiminnallisena ohjeena, tarkasteltaessa
sitä kenelle huomatuksen antaminen kuuluu. Kyllä tuo asia pitäisi kääntää ylösalaisin ja katsoa loppuun
asti ja vaatia lautakunnalta selitys tuohon ketkuiluun.
näin:
" Jos todetaan että esittelijä/viranhaltija on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä ( ks. kunnallisen viranhltijalain 17§) , alaisestaan toiminnasta vastaavana viranomaisena lautakunta voi antaa huomautuksen toimiohjeena vastaisen varalle.
Huomautus/toimiohje on pakostakin kirjallinen, koska se kirjataan pöytäkirjaan.
Em. päätökseen liitetään muutoksenhakukielto. "
Näin selvä kanta on siis kuntaliiton lakimiehellä.
ja järkeenkäypä.
Eli valtuutettu esko joentakanen oli aivan oikeassa vaaltiessaan koululautakunnan huomautuksen peruuttamisen peruuttamista.
Tekosyynä oli käytetty toimivallomuutta, joka ei siis ole totta.
No voipahan tuo asia olla nuinkin, mutta jos oletetaan, että oli asialliset perusteet huomautukselle, niin eiköhän tuossa olisi riittäny, kun olisi antanu ne toimiohjeet. Hehhehhee, annetaan huomautus toimiohjeena eikä kerrota mitkä on ne toimiohjeet. Ei niitä toimiohjeita ainakaan pöytäkirjaan
oltu kirjattu, tuskin mihinkään muuallekkaan. Sese hyvästi passaa, huomautella. Taitas tuossa olla
huomautuksen paikka koululautakunnalle.
Mikäli kysymys olisi kurinpitoasiasta, niin siihen ei voi puuttua muu, kuin esimies. Nyt kun laista
on poistettu huomautus kurinpitotoimenpiteenä, ei sitä voi antaa kukaan.
Kun huomautus annetaan toimiohjeena, se ei silloin ole kurinpitotoimenpide ja sen voi antaa lautakuntakin.
tulevia juttuja verrataan vanhoihin munauksiin.
Että onko parannusta alkanu tapahtuun.
tiedät hyvin kun tuo pahasuinen akkaski pläjäyttää sulle huomautuksen,
niin kuria se on.
Niin viimesen pääle, huokaat kanervikkoon paenneena.
1. Aikaisemmin tapahtunut
Koululautakunta antanut asiallisten syiden vallitessa kurillisena toimenpiteenä huomautuksen sivistysjohtaja Ahti Karvoselle.
2. Lautakunta kokouksessaan 17.2.2010 päättänyt
Päättänyt poistaa em. huomautuksen toimivaltaansa kuulumattomana.
3. Lautakunta kokouksessaan 24. kokouksessaan vastineena E. Joentakaselle ilmoittanut
lisäksi, että huomautus kuritoimenpiteenä on poistunut viranhaltijalaistalaista, mutta lauta-
kunnalla on ollut oikeus antaa huomautus toimiohjeena vastaisuuden varalle.
No mitä tuosta edelläolevasta sitten opimme ? Jotain Karvonen on töpeksynyt, siitä kai olemme
yhtä mieltä ja siitä, että syyt ovat edelleen olemassa. Huomautus, joka on annettu kurin- pidollisena toimenpiteenä on poistettu (tämä aivan oikein)
Lautakunta toteaa, että on ollut oikeus antaa huomautus toimiohjeena. Tässäpä se villakoiran ydin onkin, kun ei ole annettu, vaan kurinpitomielessä, joka sekin poistettu. Elikkä huomautus
tulisi uusia oikean kaavan mukaan ja kirjallisena. Täytyyhän jo karvosen oikeusturvan vuoksikin
käsitellä tapaus loppuun, koska lautakunta ikään kuin näkee, että huomautus olisi edelleen
voimassa, vaikka se ei sitä missään tapauksessa ole. Joentakasen vaatimus asian uudelleen käsittelyyn on perusteltua ja siinä häntä ei jätetä yksin. Asiaan palataan vielä
Joo tuossa on vinha perä. Eihän jälkikäteen voi muuttaa perusteluja jo annettuun päätökseen. Toisekseen, kun huomautus oli jo kokonaan peruttu, niin tottakai se pitäisi synnyttää uudelleen ja nyt oikeilla perusteilla. Näyttää olevan tyypillistä kepulaisen kunnan töpeksimistä.
yoimivallomuuten vedoten ei saa julkisen vallan eli koululautakunnankaan päätöstä tehä.
Eli huomautuksen peruutuspätös oli laiton.
Ei mennyt perille niin, kuin sitä jo ennakkoon vähän aavistelinkin. Lautakunta oli toimi-
vallaton, mutta rakentaessaan huomautuksen eri muottiin, saa sen kirjallisena kyllä
tehdä, mutta ei ole sitä kuitenkaan tehnyt. Oikeastaan, kun antaisi vain ne toimiohjeet ko. henkilölle, niin se riittäisi. Pelleily sinänsä tulisi lautakunnan taholta jo lopettaa.
jossa moititaan aiempaa vilunkipeliä.
Niin niin, mutta kun se peruttu huomautus oli annettu kurinpitomielessä, ei
toimiohjeena. Siinä on tietty ero noiden kahden asian välillä. Toisekseen se
alkuperäinen oli peruttu, eikä uutta ole annettu sen jälkeen. Ei löydy pöytä-kirjoista, ei mistään. Elikkä asia on jätetty kesken niin, kuin olettaa saattaakin.
väärinkäytökseen eli kurinpitoa.
Vaika äänettämädti pieraset, niin akkas siitä heti huomauttaa.
Mutta jos se akka peruu huomautuksensa, niin en minä ainakaan katso, että
se sitten enää on voimassa. Huomautuksen syy on kylläkin edelleen olemassa.
Eikä huomautus kunnalliselle viranomaiselle voi olla kurinpitoa. Tämänhän on
koululautakunat todennut, että kyseinen pykälä on laista poistettu ja tähän
seikkaan on lautakunta vedonnut vetäessään huomautuksen pois.
he sitä itse ?
No tietää ja tunnistaa ne asian oikean laidan, mutta toivovat asian unohtuvan, Jos asia jää nykymallille,
ei juridisessa mielessä ole mitään sellaista päätöstä olemassa, että Karvosta olisi huomautettu edes
toimiohjeena.
kesken.
Hän on lain ja oikeuden mies alusta loppuun.
jatkuu ja voi vain laajeta.
yhen karvan vuoksi.