En tunne näitä paria ihmistä ollenkaan, mutta aina kun näen heidät, minun on vaikea kohdata heitä normaalisti. Joskus kun olen katsonut heitä silmiin, olen punastunut (en tiedä miksi) ja siitä on lähtenyt pelko, että henkilö luulee minun olevan jollakin tapaa kiinnostunut itsestään. Sen jälkeen minua on hävettänyt ja aina kun olen nähnyt heidät, olen joko kääntänyt vaistomaisesti pääni poispäin tai punastellut. En ole osannut kohdata heitä normaalisti, kuten muita ihmisiä. Tämä käytös saa minut pelkäämään entistä enemmän, että he luulevat minun olevan kiinnostunut heistä erityisesti ja punastelukierre on jatkunut. Ihmeellinen noidankehä.
En siis ole ollut ihastunut tai kiinnostunut kummastakaan henkilöstä mitenkään erityisesti, siitä ei ole kysymys. Toinen oli ihan tavallinen miesopettaja entisestä koulustani, jolla ehkä oli jotenkin outo, läpitunkeva ja tuijottava katse, jota ensimmäisellä kerralla pelästyin. Siitä lähtien en uskaltanut katsoa häneen kunnolla ja punastelin todella pahasti. Luulen siis, että reaktioni johtui tuosta katseesta.
Toinen on melkoisen erikoinen ja erikoisen näköinen tyyppi, joka on todella äänekäs ja suosittu. En oikein tiedä, mihin katsoisin kun näen hänet. Joko jään tuijottamaan tai käännän pääni. Enää en ole sentään punastunut, toisin kuin ekoja kertoja hänet nähdessäni. En osaa edes puhua hänen läsnäollessaan normaalisti. Olen muutenkin ujo, mutta en osaa puhua sitä vähääkään kun hän on vaikka samassa porukassa koulussa. Korkeintaan piipitän, sillä henki salpautuu, enkä saa kunnolla ääntä kulkemaan. Jotenkin ajattelen, että minun pitäisi olla kuulostaa kiinnostavalta, enkä tiedä, mitä sanoa. Luulen, että alitajuisesti nostan ko. henkilön jalustalle, koska hän on erittäin suosittu ja pelkään tutustua häneen.
Minua inhottaa tuo tapani kääntää päätä, koska se vaikuttaa todella epäkohteliaalta, kuin haluaisin sanoa: "En halua olla koskaan missään tekemisissä kanssasi, enkä halua että tulet juuri minua vastaan käytävällä!" Punastumista häpeän ja se saa punastelemaan vielä lisää.
Mikähän ihme tässä voi olla? Haluaisin pystyä käyttäytymään kaikkien ihmisten seurassa normaalisti ja omana itsenäni, enkä mistään selittämättömistä syistä pelätä ja ahdistua tietyistä henkilöistä.
En siis ole ollut ihastunut tai kiinnostunut kummastakaan henkilöstä mitenkään erityisesti, siitä ei ole kysymys. Toinen oli ihan tavallinen miesopettaja entisestä koulustani, jolla ehkä oli jotenkin outo, läpitunkeva ja tuijottava katse, jota ensimmäisellä kerralla pelästyin. Siitä lähtien en uskaltanut katsoa häneen kunnolla ja punastelin todella pahasti. Luulen siis, että reaktioni johtui tuosta katseesta.
Toinen on melkoisen erikoinen ja erikoisen näköinen tyyppi, joka on todella äänekäs ja suosittu. En oikein tiedä, mihin katsoisin kun näen hänet. Joko jään tuijottamaan tai käännän pääni. Enää en ole sentään punastunut, toisin kuin ekoja kertoja hänet nähdessäni. En osaa edes puhua hänen läsnäollessaan normaalisti. Olen muutenkin ujo, mutta en osaa puhua sitä vähääkään kun hän on vaikka samassa porukassa koulussa. Korkeintaan piipitän, sillä henki salpautuu, enkä saa kunnolla ääntä kulkemaan. Jotenkin ajattelen, että minun pitäisi olla kuulostaa kiinnostavalta, enkä tiedä, mitä sanoa. Luulen, että alitajuisesti nostan ko. henkilön jalustalle, koska hän on erittäin suosittu ja pelkään tutustua häneen.
Minua inhottaa tuo tapani kääntää päätä, koska se vaikuttaa todella epäkohteliaalta, kuin haluaisin sanoa: "En halua olla koskaan missään tekemisissä kanssasi, enkä halua että tulet juuri minua vastaan käytävällä!" Punastumista häpeän ja se saa punastelemaan vielä lisää.
Mikähän ihme tässä voi olla? Haluaisin pystyä käyttäytymään kaikkien ihmisten seurassa normaalisti ja omana itsenäni, enkä mistään selittämättömistä syistä pelätä ja ahdistua tietyistä henkilöistä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinusta on kyse.
Ajattele sillä tavalla, ettei muut ihmiset ole sen ihmeellisempiä kuin sinä itse olet. Minusta punastelu johtuu yleensä huonosta itsetunnosta, koska ajatellaan toisten olevan jotenkin parempia kuin itse on. Toista itsellesi, aina kun tapaat ihmisen, että ihan tavallinen ihminenhän tuo toinenkin on. Kaikki haluavat, että onnistut. Et menetä mitään, vaikka joutuisitkin toisten kanssa tekemisiin. Ihmiset eivät välitä punastumisestasi, mutta haluavat tietää, mitä sinulla on heille kerrottavanaan. Tottakai myös ulkoiset merkit vaikuttavat sosiaaliseen kanssakäymiseen, mutta niitä voi kontrolloida.
Silmiin katsominen taitaa olla monelle perussuomalaiselle vaikea paikka, mutta jos pystyisit katsomaan toista edes pari sekuntia, niin se on hyvä. On olemassa kaikenlaisia katseita, mutta älä anna niiden häiritä. Ihmisiähän on erilaisia! Ujot ihmiset tekevät yleensä virheellisiä päätelmiä toisten katseista... heidän ei kuitenkaan tarvitse murehtia, sillä ei kukaan pysty lukemaan toisen katseesta mitään. Kätellessä on tosiaankin epäkohteliasta katsoa johonkin muualle ja antaakin huonon vaikutelman. Ensivaikutelmahan on se kaikista tärkein!
Tiedän, että ujomman tyypin ja puheliaamman tyypin kanssa saattaa mennä välillä sukset ristiin, mutta se ei tarkoita aina sitä, eivätkö he voisi tulla hyvin juttuun. Kaikista tärkeintä on se sisäinen ääni, ja tietynlainen rauhallisuus erilaisissa tilanteissa. Pidät vain lipun korkealla!