Kun vanhemmat eroavat, niin silloinhan oman käsitykseni mukaan kaksi aikuista ihmistä oikeasti EROAA toisistaan, mutta jatkavat yhteisten lasten vanhempina. Lasten asiat hoidetaan asiallisesti ja hyvin. Aikuiset jatkavat elämäänsä erillään eläen omaa elämäänsä eteenpäin. Eikös näin tapahdu erotessa, vaikkei yhteisiä lapsia olisikaan? Toisen osapuolen asioita ei ole tarpeen tietää, eikä niiden pitäisi edes kiinnostaa, muuta kuin tietysti sellaisella suuripiirteisellä yleisellä tasolla,. Jos sitten ERONNEILLE ihmisille tulee uusia ihmissuhteita, tämä uusi pari määrittelee oman tapansa elää elämäänsä. Näin minä olin kuvitellut sen homman menevän, ennekuin yritin suhdetta kumppanin kanssa, jolla oli lapsia edellisestä liitosta. Tällöin hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että vaikka olin parisuhteessa, ei minulla näyttänyt olevan juuri mitään sananvaltaa meidän yhteiseen elämäämme. Parisuhteen toinen osapuoli kuvitteli, että elämämme menee HÄNEN pillinsä mukaan, ja myös hänen ex-puolisonsa on luvallinen määrittelemään meidän parisuhteemme elämää. Ja HUOM! jätän lapset TÄYSIN tämän keskustelun ulkopuolelle, koska haluan tässä tuoda ilmi vain havaintoni aikuisten ihmisten mielestäni omituisesta suhtautumisesta uuden suhteen luomiseen eron jälkeen, jossa vanhemmuus kuitenkin säilyy.
Monet näyttävät luulevan, että uuden puolison täytyy "alistua" täysin lapsia omaavan puolison elämään, ja elää sitä hänen ja pahimmassa tapauksessa exän sanelemien ohjeiden mukaan. Mutta eihän missään parisuhteessa ( oli lapsia tai ei) homma toimi vain toisen ehdoilla? Eikö kompromissejä pidä tehdä kaikissa parisuhteissa. Mielestäni, jos vielä HALUAA uuden parisuhteen, ei voi olettaa, että sitä eletään vain toisen pillin mukaan. Parisuhde on kahden kauppa, ja siinä pitäisi huomioida molempien tarpeet. Haluaisinkin antaa hieman ajattelemisen aihetta "lapsellisille" ihmisille...kannattaa miettiä tarkkaan, haluaako ja pystyykö rakentamaan sellaisen parisuhteen, jossa ei alista toista osapuolta, vai olisiko parempi hoitaa vaikkapa ne lapset aikuisiksi, ja koettaa uutta parisuhdetta vasta sitten. Tämä voi olla hyvä ratkaisu joillekin.
Monet näyttävät luulevan, että uuden puolison täytyy "alistua" täysin lapsia omaavan puolison elämään, ja elää sitä hänen ja pahimmassa tapauksessa exän sanelemien ohjeiden mukaan. Mutta eihän missään parisuhteessa ( oli lapsia tai ei) homma toimi vain toisen ehdoilla? Eikö kompromissejä pidä tehdä kaikissa parisuhteissa. Mielestäni, jos vielä HALUAA uuden parisuhteen, ei voi olettaa, että sitä eletään vain toisen pillin mukaan. Parisuhde on kahden kauppa, ja siinä pitäisi huomioida molempien tarpeet. Haluaisinkin antaa hieman ajattelemisen aihetta "lapsellisille" ihmisille...kannattaa miettiä tarkkaan, haluaako ja pystyykö rakentamaan sellaisen parisuhteen, jossa ei alista toista osapuolta, vai olisiko parempi hoitaa vaikkapa ne lapset aikuisiksi, ja koettaa uutta parisuhdetta vasta sitten. Tämä voi olla hyvä ratkaisu joillekin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
villakoiran ydin aika pitkälle onkin.
ei mitäänkäsitystä perhe elämästä, tai eron tuomista asioista, ja uusien suhteiden perustamisesta, ei olem itäänkäsitystä miten siinä pitää toimia!
Onhannäitä puhujia ja arvostelijoita, varsinkin lapsettomat ovat perin kovaa poppootta arvostelemaan toisten toimia, mutta hyvä se on sanoa, kun käytäntö on kuitenkin toinen.
Kuka tahansa voi puhua ja arvostelle sellaista mistä ei ole omaa kokemusta, mutta se puheeksi jääkin.
Provoa taas kehitit, vaikka faktaa uskottelet.... huh huh...
Ihminen joka on eronnut joilla onlapsia ja elänyt perhe elämää, ei ikinä voi ajatella noin kuivasti. Kukaan eronuut ihminen ei tee kompromissejä jos ei siltä tunnu.
Ja mitä tulee uusiin suhteisiin, heidän olisi parasta pysyä kaukana eroperheen asioista. Mutta jos haluaa sotkea niitä enemmän, niin sehän onnistuu... ei siis mitään käytöstapoja ihmisillä, joita asiat ei koske.
koira älähtää johon kalikka kalahtaa.....
Lissu on oikein paska-ex:n ruumiillistuma.
mitäänkäsitystä
perhe elämästä
olem
itäänkäsitystä
Onhannäitä
onlapsia
perhe elämää
eronuut
Vaikka luen pientenkin lasten kirjoituksia sujuvasti on tuon edellisen kirjoittajan tuotos kyllä käsittämätöntä sontaa kirjoitusvirheineen ja varsinkin ajatuksineen.
No Lissu on Lissu, vaikka voissa sen paistais.
On oikeasti täysin epärealistista olettaa, että täysipäinen aikuinen ihminen ei itse myös halua päättää elämästään. Ihmiset joilla lapsia on ja jotka kokevat, että eivät kykene ottamaan huomioon myös kumppanin tarpeita heidän tosiaan kannattaa ensin kasvattaa lapset isoiksi ja sitten vasta aloitaa uudet suhteet.
Tiedän täysin tunteen.
Minulla on uusperhe-elämää takana vajaa viisi vuotta ja vasta nyt ollaan siinä tilanteessa ettei miehen ex sanele enää mitään.
Yksinkertaisesti multa meni lopullisesti kuppi nurin ja olin jo valmis ottamaan avioeron.
En sitä kuitenkaan miehelleni kertonut vaan sanoin, ettei hän voi ENÄÄ vaatia että minä ja lapseni
elämme hänen ex:nsä pillin mukaan.
Mielestäni kestin tuota paskaa ihan liian kauan, mutta olen todella tyytyväinen että se on lopulta loppu.
Ikävä kyllä sinä et voi oikein muuta kun puhua miehesi kanssa asiasta. Miehesi on se, joka voi hommaan laittaa topin, ja vain hän.
Meillä miehen ex käytti häikäilemättömästi lapsia hyväkseen kiristämällä miestäni, ja se jos joku yleensä toimii.
Onneksi liittomme kuitenkin pelastui, ja ex saa niellä sappeaan yksin.
provoa.
mitä provoa ???
Mikä tuossa oli se osuus josta sinä provosoiduit ?
Tuo oli silkaa faktaa.
Tuota paskaa sitä elettiin vuosia, muttei enää.
ONNEKSI !
Meillä oli sama tilanne, mutta itselläni katkesi pinna huomattavasti aikaisemmin.
Kyllä se mieskin ymmärtää kun sille puhuu. Eihän nekään suostu hyppäämään naistensa
exien pillin mukaan mutta jotenkin odottavat sitä vaimoltaan.
Meillä tilanne oli aina sama, miehen ex kiristi, mies ei suostunut, ex sanoi ettei anna lasten tulla, ja mies suostui. Lopulta tuli se päivä kun mies sanoi että tehdään sitten kuten olet sanonut, pidä lapset siellä luonasi koko ajan, minä en jaksa sun kanssa enää tapella. No se muutti tilannetta, ex alkoi vaatia että lapset muuttaa meille. Tähän mies sanoi puhuttuaan ensin kanssani että selvä, lapset saa muuttaa meille. Me ilmoitamme heidät tänne kouluun, koska sovitaan muutosta. No eihän tämäkään tietysti sopinut ex-akalle. Loppujen lopuksi se tajusi ettei pysty enää kiristämään miestäni ja on ottanut opikseen. Toki se vieläkin välillä yrittää, mutta antaa nopeasti periksi kun huomaa ettei sen kiristykset edelleenkään mee läpi.
Taistelumieltä, ei kenenkään ulkopuolisen pidä antaa määrätä oman perheen elämää.
Ihan vain tiedoksi, että kyllä niitä vielä löytyy sellaisiakin miehiä ja naisia (lapsellisia), jotka ottavat kumppaninsa huomioon. Molemmat tekevät kompromisseja ja yhteistä arkea eletään tasavertaisina aikuisina. Lapsetkin huomioon ottaen, vaikka aloittaja puhuikin vain parisuhteesta.
Ja todellakin ihan uusperheessä näin homma toimii!