En voinut uskoa kuulemaani, kun kuulin, että eräs tyyppi sanoi, ettei koulu kiinnostunut lukioaikoina ja siksi keskiarvo oli VAIN 8,3. Pidättekö te tuota oikeasti huonona keskiarvona? Minulla on nimittäin sama keskiarvo ja pidän itseäni keskimääräistä parempana oppilaana. Olen aina keskittynyt tunneilla opetukseen ja koulussa on käyty ja opiskeltu ja luettu kokeisiin. Keskiarvo oli noin kahdeksan yläasteella ja ala-asteella ehkä vähän vajaa kahdeksan. Ja aina olen kokenut, että olen menestynyt hyvin.
En sitten tiedä, että vaihteleeko arvostelu noin paljon kouluittain. Itse olen pikkukaupungissa elänyt ikäni. Ehkä sitten isoimmissa kaupungeissa on parempia oppilaita, ja jos muut saa kympin keskiarvoja, niin sitten tuo 8,3 kuulostaa ehkä liian vähältä?
Mikä teidän mielestä on hyvä keskiarvo ja mikä huono?
Hyvä keskiarvo
152
23396
Vastaukset
- .......
Terve. En nyt osaa arvioida keskiarvojen perusteella ihmisiä, mutta itsellä on ollut aina yläasteesta lukion toiseen vuoteen saakka keskiarvo alimmillaan 8.9, ja korkeimmillaan 9.4. Panostusta ei hirveästi tarvitse, koulu on todella helppoa! Yläasteella kokeisiin ei tarvinnut lukea ollenkaan, mutta lukiossa nyt luen jonkin verran, noin tunnin per aine.
:)- Ope222
Ei haistakaa paskaa ne jotka kusettaa. Tollast jotka saa 8.9 - 9.4 nii ei ne kerro totuutta, istuu pävittäi lukemassa koealueen läpi-
- kuuntelu on avain
Ope222 kirjoitti:
Ei haistakaa paskaa ne jotka kusettaa. Tollast jotka saa 8.9 - 9.4 nii ei ne kerro totuutta, istuu pävittäi lukemassa koealueen läpi-
Oot ihan väärässä. Itsellä keskiarvo lukuaineista 9.8, eikä sen ylläpitäminen tuota mitään ongelmaa, kun seuraa opetusta ja lukee kokeeseen kerran tai kaksi.
- Leijumista!
kuuntelu on avain kirjoitti:
Oot ihan väärässä. Itsellä keskiarvo lukuaineista 9.8, eikä sen ylläpitäminen tuota mitään ongelmaa, kun seuraa opetusta ja lukee kokeeseen kerran tai kaksi.
Leijumistahan tuo on, jos väittää, että esim. englannin/ruotsin sanat jäävät yhden lukukerran jälkeen päähän.
- supbro
Leijumista! kirjoitti:
Leijumistahan tuo on, jos väittää, että esim. englannin/ruotsin sanat jäävät yhden lukukerran jälkeen päähän.
englannista sain 10 päättötodistukseen lukematta kokeisiin ollenkaan. Sanat on vain oppinut muualta kuten tv:stä.
- indeed.
kuuntelu on avain kirjoitti:
Oot ihan väärässä. Itsellä keskiarvo lukuaineista 9.8, eikä sen ylläpitäminen tuota mitään ongelmaa, kun seuraa opetusta ja lukee kokeeseen kerran tai kaksi.
jep! riittää ku seuraa tunnilla ja tekee muistiinpanoja lukee kerran kaks koealueen läpi ja 9 tai 10 tulee helposti. ei siihen ihmeitä tarvita.
- lukiolainen222
supbro kirjoitti:
englannista sain 10 päättötodistukseen lukematta kokeisiin ollenkaan. Sanat on vain oppinut muualta kuten tv:stä.
Näin. Ei ne sanat tyhjästä kenenkään päähän tule. Osa lukee kirjoja enkuksi tai vaikka surffailee enkunkielisillä nettisivuilla. Sitten muut ihmettelevät, kun on helppoa.
- ka 9.7
Ope222 kirjoitti:
Ei haistakaa paskaa ne jotka kusettaa. Tollast jotka saa 8.9 - 9.4 nii ei ne kerro totuutta, istuu pävittäi lukemassa koealueen läpi-
en ole mikään hikari, luen kokeisiin yhtä paljon kuin muutkin, ehkä joskus jopa vähemmänkin, mutta silti tulee aina ysejä ja kymppejä. ilmeisesti asiat vain jäävät päähän
- juhoohhhhhhh
niiiiiiiiiiiiii varmaah
- selitä!
Leijumista! kirjoitti:
Leijumistahan tuo on, jos väittää, että esim. englannin/ruotsin sanat jäävät yhden lukukerran jälkeen päähän.
tuo on totta eikä hölynpölyä! kyllä ne kerrasta voi jäädä päähän ainakin itselläni
- Kdkdi
ka 9.7 kirjoitti:
en ole mikään hikari, luen kokeisiin yhtä paljon kuin muutkin, ehkä joskus jopa vähemmänkin, mutta silti tulee aina ysejä ja kymppejä. ilmeisesti asiat vain jäävät päähän
Miten voit lukea kokeisiin yhtä paljon kun muut kun muut eivät lue yhtään?
- olltsduagfsg
Itellä lukioon mentäessä keskiarvo oli tasan 9. Nyt kun lukion ensimmäinen vuosi lähestyy loppuaan, niin keskiarvo taitaa olla noin 8.0-8.5. Itse olen täysin tyytyväinen tähän. Läksyjä teen sen verran mitä ehdin (eli en kovin ahkerasti), kokeisiin taas luen hyvin. Kaikkien lukiolaisten keskiarvojen keskiarvo on luullakseni koulusta riippuen jotain 7-8 väliltä
- geryyr
Mitä sinä meiltä kyselet mikä on hyvä ja mikä huono?! Sinähän sen päätät! Oma ka on YLLÄRI 8.3 ja se on LOISTAVA minulle!!
- .....dfldslfsfs
Taitaapi olla melko yleistä pitää itseään keskimääräistä parempana opiskelijana, näin lukiolaisten keskuudessa.
Ei sitä ka:a kannata tuijotella, vaan sitä että opiskelee niitä asioita mistä tykkää tai mistä on hyötyä. Se on aivan v*tun sama nappaatko kaikista terveystietomaantiedoista kympit, jos matematiikka on se mistä on hyötyä myöhemmin elämässä.
Käytännössä pelkällä vastaustekniikalla on lukiossa erittäin suuri vaikutus keskiarvoon, se on se numero ainakin suuntaansa.
8,3 ei ole huono keskiarvo. Mutta huonokin opiskelija voi saada 8,3 tai vaikka 9,9 keskiarvon. Ja hyvä 8,3 tai vaikka 6 keskiarvon.- jeahjooh
Kun en lukenut 7-luokalla kokeisiin mutta tein aina läksyt ja viittasin silloin tällöin, ka oli vuoden loputtua 7,8 :)
8-luokalla eroavaisuutena oli lähinnä se, että asiat alkoivat käydä jo vähän kiinnostavammiksi: kuuntelin enemmän, ja ka oli vuoden loputtua 8,3.
Nyt 9-luokan päättävänä ka:ni on 9,2-9,3, ja teen töitä samalla tavalla kuin keskustelun aloittaja :)
- -
vittu
- Hahadfc
No paska
- tokarihai
Ei ole huono keskiarvo :)
Minun mielestä hyvä on yli 7,0 keskiarvo ja alle 7,0 keskiarvo on huono. 7,0 on siltä väliltä eli ihan ok.- joku...
Se, missä määritellään ns. "hyvä" keskiarvo, taitaa varmaan riippua ihan lukiosta. Jossain Ressun kaltasissa "eliittilukioissa" luulisi, että tuo 8.3 keskiarvo on aika pohjaluokkaa. Normaaleissa lukioissa se taitaa aikalailla olla keskitasoa parempaa luokkaa. Omani oli joku reilu 8 yläasteella, nyt se on hieman tipahtanut, mutta tulee kyllä nousemaan. Tosin itse panostaisin enemmän yo-kirjoituksiin.
- vcbcnv
joku... kirjoitti:
Se, missä määritellään ns. "hyvä" keskiarvo, taitaa varmaan riippua ihan lukiosta. Jossain Ressun kaltasissa "eliittilukioissa" luulisi, että tuo 8.3 keskiarvo on aika pohjaluokkaa. Normaaleissa lukioissa se taitaa aikalailla olla keskitasoa parempaa luokkaa. Omani oli joku reilu 8 yläasteella, nyt se on hieman tipahtanut, mutta tulee kyllä nousemaan. Tosin itse panostaisin enemmän yo-kirjoituksiin.
Ja lukiossahan keskiarvoon vaikuttaa todella paljon aineet mitä lukee. On miljoona kertaa helpompaa vetää jostakin terveystiedosta yhdestä pakollisesta kurssista 10 joka sitten näkyy päättötodistuksessa kuin kahlata läpi fysiikan kaikki 8 kurssia. Tosin ite sain terveystiedosta tähän mennessä lukioaikani huonoimman koenumeron. Taktikointi myös lukiossa onnistuu:D Esim sain kuviksen ykköskurssista 10 ja musiikin 8. Vaihdoin siksi kuvis 2 kurssin mäkeen ja otin musiikki 2 tilalle, josta lopulta tuli 9. Siis päättötodistuksessa kuvis 10 ja musiikki 9.
- lahjakas(ko?)
vcbcnv kirjoitti:
Ja lukiossahan keskiarvoon vaikuttaa todella paljon aineet mitä lukee. On miljoona kertaa helpompaa vetää jostakin terveystiedosta yhdestä pakollisesta kurssista 10 joka sitten näkyy päättötodistuksessa kuin kahlata läpi fysiikan kaikki 8 kurssia. Tosin ite sain terveystiedosta tähän mennessä lukioaikani huonoimman koenumeron. Taktikointi myös lukiossa onnistuu:D Esim sain kuviksen ykköskurssista 10 ja musiikin 8. Vaihdoin siksi kuvis 2 kurssin mäkeen ja otin musiikki 2 tilalle, josta lopulta tuli 9. Siis päättötodistuksessa kuvis 10 ja musiikki 9.
Kai tiesit, että kuvista ja musiikkia ei yleensä lasketa keskiarvoon, koska ainut millä on mitään väliä, on lukuaineiden keskiarvo, ainakin jollet tahdo opiskelemaan jotain noihin aloihin liittyvää.
Mutta kyllä tuo 8.3 keskiarvo on ainakin omassa koulussani keskiarvoa parempi, suuri osa oppilaista iloitsee jopa pelkästä läpipääsystä. Itsekin omaan tuon kyseisen 8.3 keskiarvon koska koulunkäynti ei kiinnosta. Lintsaan noin puolet oppitunneista, enkä tee läksyjä enkä muistiinpanoja. Kokeeseen lukiessani lainaan vihon jossa on muistiinpanot kaveriltani, luen sen pari kertaa ja koealueen kerran, sillä saa yleensä kasin kokeesta. Joskus laiskottaa ja en lue kuin puolet jolla yleensä saa jo seiskan tai ainakin kutosen. Tuo .3 tulee sitten siitä, että koska englanti, matikka, kemia ja fyssa on aina ollu helppoja, nii niistä tulee arvosanoja 9-10, oikeastaan harjoittelematta. - dsffdsfsdf
lahjakas(ko?) kirjoitti:
Kai tiesit, että kuvista ja musiikkia ei yleensä lasketa keskiarvoon, koska ainut millä on mitään väliä, on lukuaineiden keskiarvo, ainakin jollet tahdo opiskelemaan jotain noihin aloihin liittyvää.
Mutta kyllä tuo 8.3 keskiarvo on ainakin omassa koulussani keskiarvoa parempi, suuri osa oppilaista iloitsee jopa pelkästä läpipääsystä. Itsekin omaan tuon kyseisen 8.3 keskiarvon koska koulunkäynti ei kiinnosta. Lintsaan noin puolet oppitunneista, enkä tee läksyjä enkä muistiinpanoja. Kokeeseen lukiessani lainaan vihon jossa on muistiinpanot kaveriltani, luen sen pari kertaa ja koealueen kerran, sillä saa yleensä kasin kokeesta. Joskus laiskottaa ja en lue kuin puolet jolla yleensä saa jo seiskan tai ainakin kutosen. Tuo .3 tulee sitten siitä, että koska englanti, matikka, kemia ja fyssa on aina ollu helppoja, nii niistä tulee arvosanoja 9-10, oikeastaan harjoittelematta.Joo, mutta tuo olikin vain esimerkki. Sitähän voi soveltaa myös lukuaineisiin. Jos jostakin saa esim 8 ja vaikkei olekaan ajatellut lukea sitä niin suorittaa kuitenkin toisen kurssin 9 arvoisesti niin arvosana on 9.
- Anonyymi
7,0 keskiarvo ei kyl vitus oo hyvä. 7,5-7,7 on mulle iha jees.
- 222
Oma peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoni oli 8.6. Itse en pidä sitä hyvänä, koska olisin pystynyt parempaankin, jos olisin lukenut ja panostanut enemmän tunnilla. Oikeastaan jos mietin tarkemmin, yli 8 keskiarvo on hyvä. Ehkä vain tavoittelen täydellisyyttä ja koen tuon huonommaksi kuin se oikeasti on :P
- Jonasiee
Lukion keskiarvoon vaikuttaa mielestäni aivan järkyttävästi myös ihan pärstäkerroin. Olen itse pieneltä paikkakunnalta, ja vaikka viittaan tunneilla, teen kotitehtävät, osaan vastata kokeissa yms. niin jos saan kokeesta 8½, se on todistuksessa 8. Hyvänä vastakohtana taas toimii kaverini, joka sai matikan kokeista 8½, mutta todistuksessa oli 10.
Yo-kokeet ovat ainoat, jotka mittaavat edes jotenkin objektiivisesti tuota osaamista (tyyli ei tietenkään sovi kaikille, eikä kaikkia aineita voi sillä testata, mutta huomattavasti parempi mittari kuin yhden opettajan tekemä arviointi). Englannin opettajan mielestä minun yo-aineeni ei ollut kummoinen (muut osiot menivät kuitenkin hyvin) että M olisi pitänyt tulla kirjoituksista: lopputulos oli L. Muutenkin kirjoitin 8 ainetta, ja lopputulos oli (hyvin vähällä lukemisella) 4L ja 4E. Ei ikinä uskoisi, jos vertaisi todistukseen, missä komeilee melkeinpä pelkkiä kaseja.
Ja kuinka kävikään sen tyypin, jonka pitkän matikan lopputodistusnumero oli 10? Hän kirjoitti lopulta matikasta M:n, kun minä (ka 7) sain E:n.- keskiarvo 7.7
Olen nyt ysillä ja en ymmärrä miten lukioon tarvittava lukuaineiden keskiarvo lasketaan. Laskenko kaikki lukuaineista saamani numerot vai laskenko vain 9.luokan päättötodistuksen numerot.
- lololololololol4g53g
keskiarvo 7.7 kirjoitti:
Olen nyt ysillä ja en ymmärrä miten lukioon tarvittava lukuaineiden keskiarvo lasketaan. Laskenko kaikki lukuaineista saamani numerot vai laskenko vain 9.luokan päättötodistuksen numerot.
9.lk päättötodistuksen numerot. päättötodistuksen numeroihin vaikuttavat koko yläasteen numerot vähän aineesta riippuen.
- Ysillä oleva tyyppi
Aineesta riippuu itsellä. Biologiassa jouduin kirjoittamaan hirveän pinon muistiinpanoja jotka opettelin ulkoa kokeeseen ja muutenkin käytin koko aikani siihen lukemiseen ja 9 tuli! Enkussa opettelen parin kappaleen sanat edellisiltana ja 10 tullee... Riippuu siis tosi paljon.
Keskiarvo oli kasilla 7,6 ja sain nostettua sen puolessa vuodessa 8.4 (luin kokeisiin ku hullu). Olen tyytyväinen, koska jos jatkan nostoa lukiossaki nii pitäis hyvin mennä! Itellä ei auta yhtään vaikka kuuntelen tunnilla. Olen aina opiskellut kaiken ns. itsenäisesti koska tunneilta ei jää päähän mitään :(- Jaagoo
Mielestäni lukioon mentäessä ei tarvitse olla hyvää keskiarvoa, tai lukiossa muutenkaan. On suhteellista tietysti, mikä se hyvä sitten oikein on. Oma keskiarvoni oli lukioon mentäessä noin 7.8 ja moni ihmetteli, että mitä ihmettä mä teen lukiossa! "Et sä pysy kärryillä tolla keskiarvolla", monet sanoivat. No haluan kuitenkin kysyä, että mitä helvettiä mä olisin tehnyt jossain ammattikoulussa jos ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään ala ja toisena näillä kädentaidoilla ei siellä juurikaan olisi hääviä ollut ja tiedän, että on monia ihmisiä kenellä on tullut tämä ratkaisevana tekiänä lukion ja ammattikoulun välisessä pohdiskelussa. Tottakai lukio sivistää ja itse menin sinne ihan sen takia, koska ei ollut mitään sopivampaa.
No lukiota takana nyt lähes kolme vuotta ja kuukauden päästä pyörähtää käyntiin kirjoitukset. HUHHUH! Menipäs se aika nopeasti ja voin kertoa nyt kun keskiarvoista on kovasti spekuloitu, että oma keskiarvoni on pysynyt lähes samana, ellei ehkä noussutkin kasiin! On kyllä ollut niitä hajoittavia hentkiä, esimerkiksi ekalla luokalla keskiarvo tippui johonkin seiskan pintaan, mutta kun lukion alkujärkytyksestä selvittin ja homma rupesi rutinoitumaan ja kokeisiin lukemisen osasi arvoioida itselleen sopivasti niin ihan mukavasti tämä opiskelu sujui. Viime syksynä kävin koittamassa terveystietoa ja historiaa tuloksena kaksi M-kirjainta. Eli sellainen perushyvä,vai mitä? Haluan vain kertoa,ettei se keskiarvo oikeesti ole sellainen asia, mistä pitäisi kovasti stressata. Itse olen ajatellut että sen verran pysyy mukana ja lukee juuri sen verran, että saa kohtalaisia numeroita lukiossa niin kirjoitukset menevät suhtkoht kiivalla kuukauden lukutalkoilla tosi kivasti. Itse olen tyytyväinen tähän ja katsotaan miten kuukauden päästä käy! Ja ne ketkä oikesti haluavat lukioon, vaikka keskiarvo ei ole häävi niin olen siitä elävä esimerkki, että pienellä potkulla perseeseen peruskoulun jälkeen ja kevyellä tsempillä avoimin mielin kohti lukiota niin ei varmasti ole ongelmaa sen läpäisyssä! Mikä lohduttavinta, että sieltä pääsee kuitenkin aina pois. :) - lukioooo
Jaagoo kirjoitti:
Mielestäni lukioon mentäessä ei tarvitse olla hyvää keskiarvoa, tai lukiossa muutenkaan. On suhteellista tietysti, mikä se hyvä sitten oikein on. Oma keskiarvoni oli lukioon mentäessä noin 7.8 ja moni ihmetteli, että mitä ihmettä mä teen lukiossa! "Et sä pysy kärryillä tolla keskiarvolla", monet sanoivat. No haluan kuitenkin kysyä, että mitä helvettiä mä olisin tehnyt jossain ammattikoulussa jos ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään ala ja toisena näillä kädentaidoilla ei siellä juurikaan olisi hääviä ollut ja tiedän, että on monia ihmisiä kenellä on tullut tämä ratkaisevana tekiänä lukion ja ammattikoulun välisessä pohdiskelussa. Tottakai lukio sivistää ja itse menin sinne ihan sen takia, koska ei ollut mitään sopivampaa.
No lukiota takana nyt lähes kolme vuotta ja kuukauden päästä pyörähtää käyntiin kirjoitukset. HUHHUH! Menipäs se aika nopeasti ja voin kertoa nyt kun keskiarvoista on kovasti spekuloitu, että oma keskiarvoni on pysynyt lähes samana, ellei ehkä noussutkin kasiin! On kyllä ollut niitä hajoittavia hentkiä, esimerkiksi ekalla luokalla keskiarvo tippui johonkin seiskan pintaan, mutta kun lukion alkujärkytyksestä selvittin ja homma rupesi rutinoitumaan ja kokeisiin lukemisen osasi arvoioida itselleen sopivasti niin ihan mukavasti tämä opiskelu sujui. Viime syksynä kävin koittamassa terveystietoa ja historiaa tuloksena kaksi M-kirjainta. Eli sellainen perushyvä,vai mitä? Haluan vain kertoa,ettei se keskiarvo oikeesti ole sellainen asia, mistä pitäisi kovasti stressata. Itse olen ajatellut että sen verran pysyy mukana ja lukee juuri sen verran, että saa kohtalaisia numeroita lukiossa niin kirjoitukset menevät suhtkoht kiivalla kuukauden lukutalkoilla tosi kivasti. Itse olen tyytyväinen tähän ja katsotaan miten kuukauden päästä käy! Ja ne ketkä oikesti haluavat lukioon, vaikka keskiarvo ei ole häävi niin olen siitä elävä esimerkki, että pienellä potkulla perseeseen peruskoulun jälkeen ja kevyellä tsempillä avoimin mielin kohti lukiota niin ei varmasti ole ongelmaa sen läpäisyssä! Mikä lohduttavinta, että sieltä pääsee kuitenkin aina pois. :)Mulla oli nousi keskiarvo tasaisesti yläasteen aikana 9,46... asti. Lukiossa esim. matskun numero yläasteen 8:sta tippui 6:seen ja maantieto 10:stä 7:aan. Lukiossa ei oo kovin väliä kirjoittaako kaikista aineista todella hyvät numerot. Kannattaa panostaa niihin, jotka aikoo kirjottaa ja jotka on itestä mielenkiintoisia. Ei se haittaa, jos fyssasta tulee joku 6, jos ei aio muutenkaan sitä jatkaa.
- Plääh......
lukioooo kirjoitti:
Mulla oli nousi keskiarvo tasaisesti yläasteen aikana 9,46... asti. Lukiossa esim. matskun numero yläasteen 8:sta tippui 6:seen ja maantieto 10:stä 7:aan. Lukiossa ei oo kovin väliä kirjoittaako kaikista aineista todella hyvät numerot. Kannattaa panostaa niihin, jotka aikoo kirjottaa ja jotka on itestä mielenkiintoisia. Ei se haittaa, jos fyssasta tulee joku 6, jos ei aio muutenkaan sitä jatkaa.
Ihan ymmälläni luen teidän keskiarvoja, itselläni on näet 6,4 ja en usko pääseväni edes ammattikouluun... Olispa edes 7.0 keskiarvo
- asiamiekkonen
Jaagoo kirjoitti:
Mielestäni lukioon mentäessä ei tarvitse olla hyvää keskiarvoa, tai lukiossa muutenkaan. On suhteellista tietysti, mikä se hyvä sitten oikein on. Oma keskiarvoni oli lukioon mentäessä noin 7.8 ja moni ihmetteli, että mitä ihmettä mä teen lukiossa! "Et sä pysy kärryillä tolla keskiarvolla", monet sanoivat. No haluan kuitenkin kysyä, että mitä helvettiä mä olisin tehnyt jossain ammattikoulussa jos ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään ala ja toisena näillä kädentaidoilla ei siellä juurikaan olisi hääviä ollut ja tiedän, että on monia ihmisiä kenellä on tullut tämä ratkaisevana tekiänä lukion ja ammattikoulun välisessä pohdiskelussa. Tottakai lukio sivistää ja itse menin sinne ihan sen takia, koska ei ollut mitään sopivampaa.
No lukiota takana nyt lähes kolme vuotta ja kuukauden päästä pyörähtää käyntiin kirjoitukset. HUHHUH! Menipäs se aika nopeasti ja voin kertoa nyt kun keskiarvoista on kovasti spekuloitu, että oma keskiarvoni on pysynyt lähes samana, ellei ehkä noussutkin kasiin! On kyllä ollut niitä hajoittavia hentkiä, esimerkiksi ekalla luokalla keskiarvo tippui johonkin seiskan pintaan, mutta kun lukion alkujärkytyksestä selvittin ja homma rupesi rutinoitumaan ja kokeisiin lukemisen osasi arvoioida itselleen sopivasti niin ihan mukavasti tämä opiskelu sujui. Viime syksynä kävin koittamassa terveystietoa ja historiaa tuloksena kaksi M-kirjainta. Eli sellainen perushyvä,vai mitä? Haluan vain kertoa,ettei se keskiarvo oikeesti ole sellainen asia, mistä pitäisi kovasti stressata. Itse olen ajatellut että sen verran pysyy mukana ja lukee juuri sen verran, että saa kohtalaisia numeroita lukiossa niin kirjoitukset menevät suhtkoht kiivalla kuukauden lukutalkoilla tosi kivasti. Itse olen tyytyväinen tähän ja katsotaan miten kuukauden päästä käy! Ja ne ketkä oikesti haluavat lukioon, vaikka keskiarvo ei ole häävi niin olen siitä elävä esimerkki, että pienellä potkulla perseeseen peruskoulun jälkeen ja kevyellä tsempillä avoimin mielin kohti lukiota niin ei varmasti ole ongelmaa sen läpäisyssä! Mikä lohduttavinta, että sieltä pääsee kuitenkin aina pois. :)hyvää asiaa
- On
hyvä on suurempi tai yhtä suuri kuin 9
normaali 8,5 - 8,9
huono pienempi kuin 8,5- Kyllä on
Tuo on minunkin mielestäni hyvä luokittelu.
- poppako
Kyllä on kirjoitti:
Tuo on minunkin mielestäni hyvä luokittelu.
Kahdeksannella luokalla.
Oma keskiarvo 8,2 yläasteella tällä hetkellä, joka mielestäni melko hyvä.
Koulun eteen en tee yhtään mitään, rehellisesti sanoen olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt läksyt kotona kolmesti, aina tunnin alussa kerkeää nekin tekemään.
Paras numero on matikasta (matikka luokalla) 10 ja huonoin ruotsista (pitkä ruotsi) 6, muissa aineissa sitten sitä kasia suurin osa.
Kokeisiinkaan en lue, jos yritän lukea niin luen vain tekstiä läpi ja unohdan heti mitä siinä sanottiin...
Tunneilla usein (kyllä toki jotain kuuntelen, tuntiaktiivisuus kuitenkin huono todistusten mukaan) pelaan vaan ristinollaa kavereitteni kanssa enkä kuuntele opetusta.
Panostan kouluun saman verran (ehkä vähemmänkin) kuin jotkut joiden keskiarvo on siinä 6-7, yleistietämyksellä olen pärjännyt (sillä mitä saa kun toljottaa dokumentteja telkkarista...)
Olen ajatellut että sitten lukiossa alan lukemaan ja loistamaan, toki siihen joku pohja tarvittaisiin peruskoulusta, että tietää ne perusasiat. - keskiarvo 8,2
Kyllä on kirjoitti:
Tuo on minunkin mielestäni hyvä luokittelu.
No huh, huh... Huono keskiarvo pienempi kuin 8,5! Mielestäni yli 8 keskiarvo lukiossa on hyvä ja yli 8,5 keskiarvo jo erinomainen!
- yliopisto-opiskelija
Ei se lukion todistuksen keskiarvo ole välttämättä kuitenkaan niin tärkeä. Lukio on kuitenkin vain välivaihe opiskeluissa. Sen jälkeen, kun saatte jostain lukion jälkeen opiskelupaikan, niin kukaan ei enää sen jälkeen kysele lukioarvosanojen tai ylioppilasarvosanojen perään.
Itselläni ei ollut mitenkään kovin hyvät arvosanat lukion päättötodistuksessa tai ylioppilaskirjoituksissa. Lukion päättötodistuksen keskiarvo oli minulla varmaan jotain 7-8 välillä ja ylioppilaskirjoituksista sain pääasiassa B:tä ja C:tä. Pääsin kuitenkin yliopistoon haluamaani alaa opiskelemaan, kun onnistuin pääsykokeessa. Pääsykokeisiin kannattaa panostaa, sitä kautta on mahdollisuus päästä opiskelemaan, vaikka olisi munannut totaalisesti lukion päättötodistuksen suhteen tai kirjoituksissa. - jarkko_m
Tulin hyvään kaupunkilukioon 9,8 lukuaineiden keskiarvolla, ja nyt kakkosvuonna se on "vain" 8,6. Syy: en koe suurimman osan aineista olevan hyödyllisiä tulevaisuuttani ja tulevaa yhteishakua ajatellen. Sen lisäksi (tulevaisuuttani ajatellen hyödyllinen) harrastus vienyt suurimman osan vapaa-ajastani, tietysti koulun kustannuksella.
Toki itsetunto vähän kärsi alussa ka:n pudotuksen seurauksena, koska olin tottunut olemaan luokan menestyvin oppilas. - Koulun abiko
Valitan, en jaksanut lukea kaikkiea viestejä läpi. Toivoisin kuitenkin, että oma viestini huomoitaisiin :D
Itse näen asian niin, että he, jotka ovat jaksaneet panostaa ala- ja yläasteella tai edes yläasteella kunnolla, hallitsevat erittäin hyvin oman oppimistekniikkansa lukioon tulleessa. Käytännössä tämä voi siis tarkoittaa sitä, että henkilö joka tietää miten parhaiten oppii voi selvitä hyvinkin helpolla. Samalla henkiö joka vasta lukiossa alkaa panostamaan, saattaa tehdä hyvinkin paljon töitä, eikä siltikään saavuta parhaimpia arvosanoja.
Tämä teoria ainakin selittäisi oman osaamiseni tason. Aloitin vasta lukiossa, tai oikeastaan ykkösen keväällä kunnolla panostamaan koulunkäyntiin. K.a. on nytten siinä 8-8.3 ja tarkoitus olisi korottaa 8.5. Tunnen lukuisia tapauksia, jotka eivät enään lukiossa jaksa jostain kumman syystä opiskella yhtä vakavasti kuin yläasteella, mutta kuitenkin omaavat 8-9 keskiarvon. Selitys "Toiset oppii paremmin kuin toiset" on aina ärsyttäny mua ihan hirveesti ja siksi oonki pyrkiny ettiin jonkin vaihtoehtoisen selityksen ja siksi tää oppimistekniikka -teoria on oikeesti hyvä! Siinä tavallaan aikaisemmin opiskelleet saavat koottua edelleenkin satoa hyvin tehdystä työstä, kun meillä, jotka vasta nytten tekevät hommia, joutuu panostamaan ihan erilailla.
Joten semmoset ihmiset, jotka sanovat omaavansa 9 keskiarvon tekemättä mitään joko OIKEASTI kusettavat, tulevat todellakin pikkukylästä, jossa arvosteluasteikko ei ole täysin realistinen, tai sitten ovat olleet hikareita joskus ala- ja yläasteella :) Yleisnerojakun emme kaikki voi olla :) Toivottavasti tämä edes jonkun henkilön päivää piristi :)
p.s. 8.3 on oikeasti hyvä keskiarvo :P Siinä joutuu OIKEASTi jo useampi numero olemaan kiitettävä ;) Jes!- asgfds
Kun tajuaa sen, että numeroilla ei ole mitään merkitystä, niin ottaa lukion rennosti (toki opiskelee tunneilla, jottei ihan pää tyhjänä lähtis Tylypahkasta ulos). Vain ja ainoastaan yo-kokeilla on merkitystä, jos hakee yliopistoon.
- bro123
cmon sain päättötodistukseen 9,5 keskiarvon, vaikken tehnyt läksyjä juuri lainkaan ja kokeisiin luin kerran tai kaksi alueen. Olen myös pääkaupunkiseudulta. Pitää vain olla hereillä tunneilla
- ei aina
"tulevat todellakin pikkukylästä, jossa arvosteluasteikko ei ole täysin realistinen"
No tämä on pikkukylä ja täällä on lukiossa kovempi arvosteluasteikko kuin ylioppilaskirjoituksissa. Opettajat ja lukion rehtori ovat itse sanoneet niin ja kyllä sen itsekin huomasin.
Että ei ainakaan kaikissa pikkukylissä arvostella mitenkään löysin rantein.
Yli 8 keskiarvo on omasta mielestäni ihan hyvä keskiarvo. - ....................
asgfds kirjoitti:
Kun tajuaa sen, että numeroilla ei ole mitään merkitystä, niin ottaa lukion rennosti (toki opiskelee tunneilla, jottei ihan pää tyhjänä lähtis Tylypahkasta ulos). Vain ja ainoastaan yo-kokeilla on merkitystä, jos hakee yliopistoon.
"Vain ja ainoastaan yo-kokeilla on merkitystä, jos hakee yliopistoon. "
Ja pääsykokeilla. Pääsykokeet menevät vielä yo-kirjoitustenkin edelle merkityksessä yliopistoihin haettaessa. Jos on yo-kirjoitukset menneet penkin alle, niin voi päästä sisään, jos onnistuu pääsykokeessa. - hjnb
.................... kirjoitti:
"Vain ja ainoastaan yo-kokeilla on merkitystä, jos hakee yliopistoon. "
Ja pääsykokeilla. Pääsykokeet menevät vielä yo-kirjoitustenkin edelle merkityksessä yliopistoihin haettaessa. Jos on yo-kirjoitukset menneet penkin alle, niin voi päästä sisään, jos onnistuu pääsykokeessa.ja jonkin verran keskiarvolla.. en ite ois päässy yliopistoo mutta ku keskiarvo oli 9.1 ja yo:sta tuli monta e:tä ja l:ää niin pääsi vaikka pääsykoe meni perseelleen
- -.-'
hjnb kirjoitti:
ja jonkin verran keskiarvolla.. en ite ois päässy yliopistoo mutta ku keskiarvo oli 9.1 ja yo:sta tuli monta e:tä ja l:ää niin pääsi vaikka pääsykoe meni perseelleen
Ööö ei siitä keskiarvosta ollu vaan sun kirjotustuloksista, pöllö. Mitenköhän ees pääsit sinne, jos noin typerä olet.........
- koulu o helppoo
on 8.3 tosi hyvä!! itelläni nyt ysin päättötodistuksessa keskiarvo 8.4. oon ihan sika tyytyväinen ja ylpee itestäni!! (:
- jiiiiiiiiii
chillaa vaa lukios 6.0 ka ja jota pitäs viel uusii, mut ei sii mittää tää on vaa elämää :)
- ........
Sanoisin että tuo 8.3 on melko perus. Itsellä on 8.8, ja koulussani useammilla on paljonkin parempi. En ole koskaan ollut mikään hiku, kun kuuntelee tunneilla ja lukee koealueen kerran/pari menestyy jo ihan hyvin. Itsellä tavoitteena ka 9
- ES
Tuo 8.3 ka on hyvä. Toki se riippuu omasta mielipiteestä. Itselläni ka on 9.4 ja se on mielestäni loistava.
9 tai yli = Todella hyvä
8-9 = Hyvä
7-8 = yleinen, ei mikään kovin hyvä
7 tai alle = Heikko
Alle 6 = Todella p**** - seppohjh
8,3 hyvä? ghohohoho alle 9,5 keskiarvo on erittäin huono
- mäkgalis
8 on aina ollu hyvä nii mitä vittuu sie ny pädet siinä ja se on monelle hyvä koska ne on panostanu ja tehny parhaasa :)
- 9 luokan aloittava
Ootsä hullu vai vaan mielisairas voi huhhuh mitä ihmisiä tässä maailmassa elää... lievästi tuohtunut itellä 9.88 ka enkä todellakaan usko että 8.3 on huono se on mielestäni loistava
- jorgus
Mitäs te provoatte taas pikkuiset? Toiset on lahjakkaita ja saa tuloksia todella vähällä työllä. Monesti myös ikä tuo itsevarmuutta ja toisenlaisen näkökulman joka myös antaa eväitä kouluun. Ite en ymmärtänyt matikasta mitään yläasteella, mutta aikuislukiossa kolmekymppisenä olen saanut pitkästä matikasta 9-10 ja kemian keskiarvo myös kymppi. Fysiikka 9. Mulle siis ikä toi itseluottamusta. Älkää kuunnelko toisten provoja, harva omaa ÄO:n joka on alle oman kengännumeron. Asian voi myös ilmaista näin: jokainen voi pärjätä!
- kouluakoulua
Elämässä on muutakin kuin koulu... Tai ainakin pitäisi olla.
- 4fs2
Koulun jälkeen tule työ ja siitä riippuu pidätkö työstäsi ja siitä saamastasi palkkiosta.
- iotrefgiopogj789yhp7
Minulla oli päättötodistuksessa keskiarvo 8.42, ja mielestäni se oli huono, mutta olin tähdännyt 9.0, mutta vika vuos ei menny putkeen, niin siks jäi huono maku suuhun.
- Noniinnoononnoonniii
Kaikki yli 7.5 keskarit on hyviä, ellei siten satu katsomaan tätä maailmaa vahvojen nörttilasien lävitse- jotka ehkä hieman hämärtävät sitä normaalia maailman katselmusta-...
- Bob2345
7.5 keskiarvo täällä, neljästä matikan kurssista vitonen ja muutamasta kurssista saanut nelosen tai kutosen pelkällä vonkaamisella. Harvemmin olen lukenut kokeisiin tai sanakokeisiin.
Meinasin että tentin ne muutamat kutoset pois sieltä niin ehkä se vähän nousee, mutta mitään en ole minkään eteen tehnyt. Että 7.5 on sellanen numero jota varten ei ainakaan tarvi yrittää. Jaa. Itse ajattelen jotain siihen suuntaan että 7,0 yli menevät ovat perusasetus, 8,0 ja yli menevät hyviä. Omaani en ole pitkiin aikoihin laskenut, sen jälkeen kun sain selville ettei se yliopistoon pyrittäessä meinaa mitähän.
- kajd1!
Siis mun lukuaineitten ka on vähä yli 8,5 ja oon niska limassa ja väsyneenä tehnyt sen eteen työtä!!!!! Niin koulu muka helppoa!! Valehdelkaa vielä!! Olin viime vuonna tajuttoman uupunut keväällä-11
- Opiskelija123
Alle ysin ka on huono.
- riohgvers
no usein lahjakkaimmat ja älykkäimmät ovat usein myös hieman laiskoja eikä panosta lukiossa juuri mihinkään jos ei ole tietoa vielä mihin hakee sen jälkeen.. lukion keskiarvolla ei ole mitään merkitystä kun on jatko opinnoissa
- työmuurahainen
Kaiken päätät sinä itse. Tässä oman keskiarvoni kehitys ala-asteelta lukion loppuun
3. luokan lopussa: n. 8, en panostanut tuolloin hirveästi kouluun.
6. luokan lopussa: 6.9, tuli kiusaamista ja motivaatio romahti.
7. luokan lopussa: 8.9, tämä oli ns. "tsemppivuoteni", kaikki aineet nousivat roimasti.
9. luokan lopussa: 9.2, tähän mennessä olin omaksunut hiukan pigon asenteen.
lukion 1. vuosi: 9.2, vähän lisää töitä ja esim. matematiikan arvosanat nousivat huimasti.
lukion loppu: 9.5, vaati paljon töitä, mutta riitti yliopistoon hyvin.
ylioppilastodistus: E, kun olin panostanut kouluun jo aiemmin, oli helppoa kirjoittaa Eximia.
Toisin sanoen. Ei tarvitse olla huippuälykäs yltääkseen 9 keskiarvoon kunhan on valmis tekemään hieman töitä. Koulu mittaa useita ominaisuuksia, joista älykkyys on vain yksi. Tunnollisuus palkitaan koulussa hyvin. Umpilaiska ei saa hyviä arvosanoja vaikka olisi kuinka skarppi päästään. Jokainen lapsinerokin on tehnyt työtä pärjätäkseen. Ehkä ne sanat pitää lukea vain kerran, mutta sekin vaatii työntekoa.
Työnteko on kannattavaa ja siksi sitä ei tule halveksia. Tunnollisuudesta voitaisiin piirtää samanlainen kellokäyrä kuin lahjakkuudestakin ja sen kellokäyrän merkitys olisi samaa luokkaa.
Alle 10 keskiarvo on huono jos haluaa olla PERFEKTIONISTI! Yli 10 riittää mihin tahansa. - Keskiarvoni on 9.8
Kaikki on suhteellista. Jokaisella on eri tapa oppia ja tulokset erilaisia. Jollekin se 7 ruotsista on elämän paras numero ja toiselle 9 pilaa päivän. Kaikilla on erilaisia tavoitteita ja näin. Mutta muistakaa se, että suomalaisten oppimistulokset on yleisesti aika huippuluokkaa. Eikä kaikkien tarvitse olla hyviä koulussa, vaan jotkut on lahjakkaita esim. musikaalisesti tai sosiaalisesti. Eikä ne lukionkaan arvosanat loppujenlopuksi määrää elämän kulkua tai laatua. Oma äitini on 5 L:llä lastentarhassa töissä. Löytäkää ihmiset hyvät ne omat vahvuudet ja älkää jättäkö kynttilöitä vakan alle. Ei ole sekään mukavaa jos kaikki on samanlaisia täydellisiä lahjakkaita 10 oppilaita.
- iugyk
Lukion päättötodistuksen keskiarvo keväällä tulee olemaan vähän yli 9,7, mutta ei koulu kyllä kovin paljon kiinnosta. Humanistiset epätieteet ei kiinnosta yhtään, mutta esimerkiksi historiasta tuli yleistiedolla ja pikkulukemisella 10. Luonnontieteitä taas ei tarvii lukee ollenkaan, jos ymmärtää (kaikki matikan kurssit kymppejä lukematta). Läksyjä teen silloin kun jaksan eli harvoin.
- älytön
Just...näitä riittää! Mitään en ole tehnyt, en juuri koulussakaan käynyt - keskiarvo hipoo lähellä kymppiä. Arvaa, uskooko kukaan?
- @älytön samaa mieltä
älytön kirjoitti:
Just...näitä riittää! Mitään en ole tehnyt, en juuri koulussakaan käynyt - keskiarvo hipoo lähellä kymppiä. Arvaa, uskooko kukaan?
Älä muuten vitussa olen itekki kyllästynyt
- puhun totta
Liian moni täällä valehtelee.
- iugyk
Liian moni täällä on kateellisia.
- Pois keskiarvot
Keskiarvon laskeminen on aivan turhaa touhua, eikä se edes kerro paljoa koulumenestyksestä. Keskiarvon sijaan pitää painottaa tärkeitä kouluaineita, eli niitä, joita uskoo tarvittevansa tulevaisuuden opiskelupaikan hakemises. Äidinkieli on tietenki ensisijasen tärkeä aine, ja äikän kursseista pitää pyrkiä saamaan vähintää nyt kaseja. Ykski mun luokkakaveri oli keskiarvon laskemisen jälkeen ylpeä ekasta jaksotodistuksestaan. Sitäpä sai silti kattoa halveksittavasti, kun psykologiasta oli kymppi ja äikästä sillä oli kuutone. Toivottavasti jokanen osaa kattoa järjellisemmin omia arvosanojaan.
Omasta todistuksestanikaa en oo laskenu kertaakaa keskiarvoja. Mulla on yks seiska, kolme kasia ja loput ysejä ja kymppejä. Nyt kakkosella ja toisen jakson jälkeen kaikkien kurssien keskiarvo olis varmaan välillä 9,0-9,3. Ja tää keskustelu sai tuntemaan itteni huonoksi, kun näin monella on yli ysin keskiarvo. Mulla on silti melko varmasti luokkani paras todistus, ja toiseksi eniten kursseja suoritettavana koko Kauhavan lukios.- turhaako?
Tuo kuulostaa hieman ristiriitaiselta, koska olet selvästi miettinyt omia arvosanojasi. Keskiarvon avulla voi kehittää omaa itsetuntemustaan, edellyttäen että sen tekee oikein. Jos laskee erikseen keskiarvot matemaattis-luonnontieteellisistä aineista, kielistä, liikunnasta, reaali-lukuaineista (kuten historia ja maantieto) sekä taito- ja taideaineista, saa kuvan omista heikkouksista ja vahvuuksista. Tämä tietenkin toimii vain jos on nähnyt vaivaa kyseisten aineiden eteen. Kenenkään ei pitäisi laskea mukaan sellaisia aineita joihin ei ole jaksanut panostaa. Toisaalta ihminen yleensä panostaa asioihin joissa hän on hyvä, joten laiskuus jonkin aineen suhteen voi myös kertoa jotain. Täytyy tietenkin huomioida myös opettajat ja muut tekijät, mutta sen voi tehdä vaikka painottamalla eri aineita eri tavoin.
Olen kanssasi samaa mieltä että äidinkieltä kannattaa osata hyvin.
Akateemisessa maailmassa äidinkielen merkitystä ei pidä väheksyä. Uskottava viestintä on pitkälti kielellä leikittelyä (kieli on tässä nyt perinteistä laajempi käsite, elekielikin on kieltä).
Keskiarvolla kerskuminen on tyhmää, koska ylimielisyys johtaa yleensä negatiivisiin seurauksiin, niin itselle kuin muille. Ihminen joka pitää itseään muita parempana ei näe omia virheitään realistisesti eikä myöskään opi niistä. Muut taas pahoittavat mielensä kys. henkilön koppavan käytöksen takia.
Jos olet saavuttanut päälle 9 keskiarvon kovalla työnteolla, kannustan sinua jatkamaan samaan malliin. Jos keskiarvo on yli 9, sitä ei pidä hävetä vaikka jollakulla olisi täysi 10. Jos taas kuulut siihen 1% joukkoon, jolle koulu on helppoa kuin lannan lapiointi, etkä ole juurikaan nähnyt vaivaa asian eteen, kannustan sinua työskentelemään ahkerasti. Lahjakkaasta ihmisestä ei ole mitään hyötyä jos hän laiskuuttaan laiminlyö potentiaalinsa.
- hklhugjkl
Heh. Itselläni oli peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo 7,2, pääsin nippanappa kaupungin huonoimpaan lukioon. Lukion todistuksen keskiarvo olikin sitten jo 8,0, mutta kirjoitin vaikuttavat kaksi A:ta, C:n, M:n ja yhden E:n lisäksi. Kaikesta huolimatta pääsin yliopistoon ja nyt keskiarvoni on vahvaa keskitasoa. Monet, jotka pärjäsivät lukiossa mennen tullen paremmin kuin minä päätyivät matalempiin koulutusasteisiin. Keskiarvo ei siis mittaa ihmisen menestymistä pitkällä tähtäimellä ollenkaan. Eikä edes älykkyyttä. Tärkeintä, että tuntee omat vahvuutensa ja pelaa sen mukaan.
- eaw
Äidinkieli on periaatteessa todella hyödyllistä, mutta lukion äidinkieli yleensä ei. Esseekirjoitukset, puheviestintä ja osittain myös kirjallisuus tietenkin ovat tärkeitä osata, mutta tekstitaito on aivan järkyttävän hyödytöntä paskaa. Ei kukaan hyödy mitään siitä, että osaa luetella yksityiskohtaisesti kaikki hienolta kuulostavat termit, joita tekstiin liittyy. Kuka tahansa lukutaitoinen osaa havaita tekstin tavoitteen ilman äidinkielen kurssejakin, mutta kenenkään ei oikeassa elämässä ikinä tarvitse luetella, mistä kaikista olemattomista pikkuasioista se muodostuu. Mielettömän turhaa on myös esimerkiksi runon tulkinta. Kielenhuolto sen sijaan on yksi tärkeimmistä asioista, mitä äidinkielessä opetetaan, mutta ainakin meillä sitä oli vain yhdessä kurssissa ihan pikkuisen. Peruskoulun äidinkieli on paljon hyödyllisempää, jos ei huomioida kielioppia (sanaluokat ja muut turhuudet).
- abiturienttimoi
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että tekstitaito on täysin hyödytöntä. Esseen kirjoitus kertoo paljon enemmän äidinkielen taidostasi. Tekstitaitojen opiskelu äidinkielen kursseilla on jotain niin turhaa, mitä ei ikinä tarvitse osata oikeassa elämässä. Niin ja ylihuomenna mulla olis tekstitaidon YO-koe.
- paska pää
LOlLOl
Mäo on ulkomalainen ja asun suomessa vain kaksi vuotta ja en osaaaaaa suomea ja mun mielestä suomen koulu on niiiin helppo mun keski arvo oli 8_9
LOoOol ja en ole nii tyytyväinen mut oikeasti sanoin niin suora suomalaiset ovat tosi laiskoja :D mut ei kaikki yleinsä- leo bäck
jep olen suomalinen mutta oikeasti mulle sama mieli kun paska pää suomalaiset ovat laiskoja _______
- 14+16
Mulla oli peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo 8,6 ja lukion 8,8. Koskaan en kokeisiin oikeastaan ole lukenut, enkä muutenkaan panostanut opiskeluun, kuin tunnilla kuunteluun ja muistiinpanojen kirjoittamiseen - niin asiat on painuneet mieleen. Toiset oppii helpommin ja voi sillä olla jotain tekemistä älykkyydenkin kanssa, vaikkei aina :)
Yo-kirjoituksiin panostin lukemiseen vähän enemmän ja kirjoitin pitkästä matikasta, englannista, äidinkielestä ja biologiasta L:n, kemiasta ja fysiikasta E.
Mun mielestä on hyvä keskiarvo, jos se on yli 9. 8-8,5 tasolle pääsee hyvin vähällä vaivalla. - gergergergergerg
No esim. edellisen kirjoittajan yo-arvosanoista voi jo sanoa, että hän on poikkeuksellisen lahjakas ihminen jolla jää asiat hyvin mieleen jne. Mutta yleensä ottaen 8 keskiarvo ei tule ihan pienellä vaivalla (riippuu tietenkin myös lukiosta sillä toisissa lukioissa saa hyviä numeroita paljon helpommin kuin toisissa.). Se mikä on hyvä keskiarvo riippuu ihan ihmisestä. Kaikille ei asiat jää mieleen ja joku aine voi tuntua todella vaikealta. Tällöin vaikka 6 voi olla hyvä keskiarvo! Toinen taas on tottunut saamaan hyiä numeroita ja kun kokeesta sitten tuleekin 8 niin maailma on vähällä kaatua! Hänelle 10 on hyvä keskiarvo. Mutta jos nyt pitää joku yleinen kriteeri olla niin 8 on varmasti hyvä keskiarvo, koska sillä saa esim. amk:hon haettaessa täydet opintomenestyspisteet ja onhan arvosana 8 sanallisestikin ilmoitettuna "hyvä".
- adfasdffg
Lukion keskiarvo 6,7. YO-kirjoituksissa C, M, M, M, E.
Alkoi koulu kiinnostaa vasta kolmosella. - 12345123123
Minulla myös 6.7 lukion KA. En tehnyt lukiossa ja peruskoulussa mitään, maximipoissaolot jokaiselle kurssille. Hylsyt kelpasi todistukseen, kunhan ei etenemisesteitä tullut. Ihmiset ovat kyllä kutsuneet minua tyhmäksi elämän varrella ja pakko myöntää, että ei ne ihan väärässä ole olleet. Minkäs sille mahtaa? Ihmetyttää kyllä eräiden ihmisten avoin tuominta toisen älykkyyden suhteen. Nykyään käytän omia vahvuuksia hyödyksi ja keskityn niiden kehittämiseen. Sosiaaliset taidot, lukeminen ja kirjottaminen eivät niitä ole, vaikka nautin kyllä lukemisesta ja uusien asioiden oppimisesta silti.
KA taisi mennä jotenkin näin:
5lk 8.4
6lk 8.3
7lk 7.9
8lk 7.7
9lk 7.7 - näinköhänn
Minun mielestäni te jotka saatte melkein kymppejä keskiarvoksi niin teillä kokeet varmaan ovat tosi helppoja. Siis se riippuu opettajasta onko helppo vai vaikea koe. Itse olen 9 luokalla. 7 luokalla matikasta sain kokeista noin kasia kokoajan, mutta sitten 8-9 luokalla tuli toinen matikanluokka ja opettaja. Voin sanoa että hänen kokeensa ovat paaljon helpompia. Yleensä niistä kokeista saan jotain melkein kymppiä tai kympin. Teidän kokeen kysymykset varmaan tehdään kappaleen lopussa olevista tehtävistä. Te pääsette helpolla toisin kun minä. ka joulutodistuksessa 8.4 lukuaineista.
- C'moon
Mitä väliä? Ei yli ysin keskiarvon omaava ihminen ole yhtään sen parempi ihminen kuin vaikkapa ihminen, jolla on kasin keskiarvo. Tänne tyypit tulee kehumaan ysi puolen keskiarvosta ja kuinka kasin keskiarvo on ihan surkea, menkää itteenne. Siis tietenkin tosi hyvä, jos joku saa kaikista kokeista kymppejä ja pärjää lukiossa erinomaisesti. Oisin ainakin itestä ylpeä, jos tälläinen olisin. Toiset on parempia toisissa aineissa kuin toiset, ja ei tällä tavoin voi mitään arvioida. Jollain saattaa olla taide aineet kymppejä, ja tiede aineet menee huonommin. Ja taas toisinpäin. Meitä ihmisiä on niin erilaisia. Tiedän kokemuksesta, että todellakin jollain voi olla ysin keskiarvo, kuvis, liikunta ja käsityö erinomaisia. Ja vapaa aikaakin jää vielä. Tiedän myös että jos tunneilla on ahkera ja viittaa, ei se tee ihmisestä nörttiä. Mutta ei myöskään parempaa ihmistä. Kateellisia tietenkin löytyy aina, jotka jaksavat valittaa viittaajille ja monen sivun esseen kirjoittajille. Tiedän myös että seiska puolen keskiarvon omistava ihminen ei ole yhtään huonompi kuin ysin keskiarvon omaava ihminen. Me ollaan kuitenkin kaikki samanarvoisia, eiks ni?
- reettaliina
Toki 8,3 on nhyvä keskiarvo mutta selainen joka kokee että olisi pysytnyt parempaan niin pitää huonona.
- kirjoituksista m
Ei noilla kurssien numeroilla ja ka:lla oo oikeestaan mitään väliä... Sillä on väliä mitä kirjotat aineista
- 9.16 nyt ja
9.46 tulee 9. luokan lukuaineiden keskiarvoksi keväällä. Vähintään.
Jos peruskoulun keskiarvo on alle 8.5 mielestäni ei pitäisi päästää mihinkään jatko-opiskeluun eikä töihin. Kymppiluokalle vaan. - KK
Itselläni peruskoulun päättötodistuksen numero oli jotaki 8.09. Mut se johtu vaan siitä ku mulla oli Historia, Matikka, Biologia ja Kemia 10. Muut aineet olikin sitten jotaki 7-8 luokkaa ja mahtuhan sinne yksi 5 alkavaki :\. En ollut kooskaan mikään himo opiskelia mutta jos asia oli kiinnostava niin opiskelin paljonkin.
Yleisesti kyllä itse haluan sanoa että tommoset "joo keskiarvoni oli 9.8 enkä lukenut koskaan kokeisiin ja enkä ikinä tehnyt läksyjä" on suurimmaksi osaksi paskapuhetta.
Jos semmoset puheet on totta niin heillä on joko valokuvamuisti tai heitä vaan oikeesti kiinnostaa se asia. Se näkyy minunkin numeroissani Historiaan mun ei koskaan tarvinnut lukea paljoo koska kuuntelin ahkerasti tunnilla ja pienenä tykkäsin katsoa aiheisiin liittyviä elokuvia jossa isä selosti vieressä:) Matikassa mulla ei ollut koskaan mitään ongelmii olin siinä synnyinlahjakas mut kyllä mun piti silti lukea vähän asioiden muistamisen virkistämiseksi. Kemia ja Biologia olivat taas mun lempiaineeni ja olin niissä tajuttoman hyvä koska olin kiinnostunut niistä asioista. Kielissä olin paska. Enkku oli 7 en ollut siinä hirveen hyvä vaikka katselinkin paljon elokuvia ja pelasin niin eine enkun sanat vaan kovin hyvin jääneet päähän. Mut loppujen lopuksi se johtu siitä että en osannut kovin hyvin sitä kielioppia. Ruotsi oli 5 tähän on turha kommentoida mitään. Äidinkieli oli myös joku 7.
Että pää asiassa hyvä koulumenestykseen on 4 syytä joko sulla on tosi hyvä muisti, olet kiinnostunut aiheesta paljon, luet paljon tai sitten olet älykäs. Tämä älykkyys näkyy nimenomaan siinä että osaako soveltaa oppimaansa asiaa. - aasseerr
Kuulun tähän porukkaan, joka saa päälle ysin keskiarvoa pienellä lukemisella/tunnilla kuuntelulla. Voin paljastaa oman kokemukseni mukaan, että hyvä keskiarvo vain kertoo kuinka hyvä opiskelija on, se ei kerro älykkyydestä yhtään mitään. Muisti on kaiken avain tässä. Itse omaan lapsuuden lukuharrastuksen takia erittäin hyvän lukumuistin. Saan monista lukuaineista kymppiä vain sen takia. Ihan sama vaikka en tajuaisi asiasta hölkäsen pöläystäkään. Monilla muillakin "pärjääjillä" se on vain tuosta muistista kiinni. Keskiarvo kertoo vain siis kuinka paljon lukee ja näkee vaivaa, tai kuinka paljon omaa sitä muistia. Älykkyydellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, vaikka monet hyvän keskiarvon saaneet tähän harhaluuloon uskovatkin. Itsekin tiedän monia henkilöitä, jotka peittoaisivat minut niissä aineissa, joissa koulussa pärjään, jos asiaa ruvettaisiin katsomaan muuten kuin kokeiden avulla. Matematiikka lienee aineista ainut, jossa pitää olla sitä taitoa pärjätäkseen.
- ei täydellinen
Joo! itse käyn ekaa vuotta lukiossa ja numeroita on tullut, 5-10. Historia,yhteiskuntaoppi,biologia ja englanti (sekä tietysti liikunta,musiikki,kuvis..) ovat helppoja aineita minulle. Koska niistä pidän ja tykkään. ka on tällä hetkellä 7.5 tienoilla juuri kahden vitosen avulla. Biologia on ollut ylä-asteelta asti aina 9, ja lukiossa 7-9 riippuen kurssista. En ymmärrä miten jotkut eivät lue kokeisiin, koska itse luen hulluna (tai ainakin yritän) mutta mitään ei tunnu jäävän päähän. Tunneillakin yritän kuunnella, ja huom yritän. Opettaja vaikuttaa minulle aika paljon onko kurssi kiinnostava ja hyvä, vaiko sitten ihan täyttä p****. Jotkin pärjäävät, jotkin ei. minulle 7.5 ka on hyvä ja tähtään 2. vuonna 8.5 .. Tsemppiä kaikille lukiolaisille! elkää stressatko, vaan olkaa huolellisia.
- kvaak
Minusta 8 keski-arvo on hyvä, koska kahdeksikko numerona on HYVÄ. Ja siitä ylöspäin vain paranee, itselläni on 7.7 mihin kyllä en ole kauhean tyytyväinen..
- lukiolainen222
Jos keskiarvo menee alle ysin, niin joku opiskelussasi mättää. Ei ole välttämättä tyhmyydestä kiinni. Itselläni oli parissa jaksossa 38 tuntia viikossa ja keskiarvo putosi 8,9:iin. Onneksi se nousi siitä :)
- Inflaatio iskenyt
Täytyy sanoa, että ajan kuluessa inflaatio näyttää iskeneen lukiokeskiarvoihin. Meillä koulun paras sai aikoinaan keskiarvokseen pikkuisen päälle ysin, muilla keskiarvo jäi alle ysin.
Noin huonosta keskiarvostaan huolimatta kaveri väitteli 24-vuotiaana teoreettisesta fysiikasta tohtoriksi. Tehkääpä 9,8- ja 9,9-keskiarvolaiset sama perässä.
- Juupajaajoo
Huono: alle 7 ( paperit yhtä tyhjän kanssa)
Tyydyttävä: 7-8
Hyvä: 8,0 - 8,5
Kiitettävä: 8,5 - 9,0
Erinomainen: 9,0 - 10,0 - wdjdada
Iteläni oli yläasteen päättötokarissa ka 8,8, harmitti erityisesti muutama aine, joista tuli 8 koska niiden opettajat sanoi, ettei he anna 10 kenellekkään. Erityisesti ketutti englannin kohdalla, siitä tuli 9, kun olen englanninkielinen ja olen sen vierelle yrittänyt suomea opetella. No just joo.
- tällaistatänään
En muista yläasteen ka:tani, mutta katselin tässä yksi päivä jaksotodistuksiani ja päättötodistustani sieltä, kun kaivoin laatikostojani. Olin koulukiusattu ja lintsasin kamalasti. Olin jotain 170 tuntia poissa seiskalla. Numerot olivat silti ihan ok. Oli siellä 5 liikunnan kurssista, jolla en ollut pahemmin läsnä ja pari seiskaa, mutta muuten 8-10. Mulla on tämä edellä keskustelussa mainittu hyvä muisti. En tosin ollut tunneilla kuuntelemassa, mutta luin edellisenä iltana vähän kokeeseen. Olisi varmasti mennyt paremmin kaikki toisenlaisessa ympäristössä. Minkäs teet. Matikka, kielet, sillon kiinnostaneet lukuaineet menivät 9-10 numeroilla.
Lukioaikaan tuli ryypättyä lähes joka vklp. Muistia on tullut siis tuhottua. Masennuin ja oli syömishäiriötä ja sosiaalisia ongelmia kiusaamistaustan takia. Olin kakkosesta eteenpäin lähinnä yksin ja tuntui, että kaikki vain puhuivat pahaa selän takana tms. Jonkun verran lintsasin jälleen, mm. kokonaisen jakson ensimmäisenä vuotena. Sen takia kävin neljässä vuodessa. Kakkosvuoden kuluessa ja kolmosella ja nelosella aloin kuitenkin saada jostain kunnianhimoa, kun huomasin, että sainkin aika vähällä lukemisella hyviä numeroita muistini ansioista. En tosiaan minäkään aina edes tajunnut mistä puhuin, mutta vastaustekniikka ratkaisee. Tuloksena 9,0 ka ja 3 ällää, yks eximia ja 2 magnaa. Nykyään en muista enää juuri mitään, vaikka kirjoittamisesta on vain 2 vuotta. En nähnyt vaivaa enkä sisäistänyt asioita kunnolla pysyvään muistiini. Olisin voinut pystyä parempaan ja hakea suoraan yliopistoon jne.
Vaan näin ei käynyt. Olin edelleen masentunut ja elämässäni on ollut niin paljon muuta murhetta ja tapahtumaa, etten ole kyennyt keskittymään täysin kouluun. Se on ollut siinä sellainen pakollinen suoritettava.
Psykologin testeissäkin olen ollut. Muuten äo:ni on keskivertoa selvästi korkeampi, mutta sosiaalinen puoli on keskivertoa huomattavasti alempi. Eli yhteistulos oli jotain 111. Saan paniikkihäiriöitä, välttelen sosiaalisia tilanteita ja en halua käydä edes kaupassa.
AMK:hon menin viime syksynä, koska pääsin heittämällä sisään. Krapulassa menin pääsykokeisiin ja siinä oksennusta pidätellessäni onnistuin jotain raapustamaan siihen koepaperiin. Pisteet 83, alin hyväksytty 59.
Yliopistoon en ole mennyt, koska en tiedä mitä olisin mennyt lukemaan. Ei paljon siis motivaatiota päntätä niitä kirjoja. Tai muutenkaan, kun väsyttää ihan elämä ylipäänsä.
Arvosanat AMK:ssa ovat pääasiassa vitosia. Teen hommia puuskittain ja pärjään, mutta esim. esitelmät ovat haastavia ja osa arvosanoista on nelosia.
Tulevaisuus? No en omalla kohdallani mene ennustamaan mitään. Ei auta tuo koulumenestys, kun sosiaaliset taidot ja itsetunto puuttuvat. Masennus ei ota parantuakseen jatkuvista muista elämääni liittyvistä vastoinkäymisistä johtuen ja monesti on mielessä, että voikun tämän kaiken saisi vain luovuttaa nappia painamalla. - pikkutonttu933
Minusta on tosi huvittavaa, tosin kunnioitettavaakin miten ihmiset on saaneet yli kasin keskiarvon "helpolla" päättötodistukseen. Itselläni lukion päättötodistuksessa komeili ka. 7.3 ja kirjoituksista MCCC... Minusta lukio oli kaikenkaikkiaan ihan kamalaa aikaa, jouduin vaihtamaan aikuislukioon sillä en yksinkertaisesti olis pystynyt kahlaamaan kaikkia kursseja läpi. Yöt meni valvoessa ja stressatessa ja koeviikot sekä äidinkielen kirjaesitelmät oli yhtä painajaista. Vasta viimeisenä vuonna aloin saamaan 10 ja 9 joka kurssista, jopa minun inhokista matikasta, kun tajusin että ihteäni vartenhan minä opiskelen =D.
- fransiskaaniveli
Keskiarvo 10 ja en lue yhtään. Joka päivä röökit ja helvetinmoiset bileet. Oho oho olen jo ylilääkäri huppista keikkaa :O
- hheehheh
yläasteella keskiarvo 8,7. lukion eka jakson jälkeen 6,8.
ei kyllä jaksa kiinnostakkaa - Järki ei päähän upon
PK:oon päätin 9,1 KA:lla (lukuaineet 9,2) ja yläasteella tuli tehtyy töitä aina viikko ennen koetta aika hel-ve-tisti, no lukuaineet kaikki 9-10 ja kielet kaikki 8 eli ihan ok meni. Nyt lukiossa 1. jakso menny ja 2. jakso menossa, 1 jakson kokeista matikka 9 ja kemia 10, muita en tiiä vielä mut ilmeisesti suht hyvin menee :D Jos kiinnostus loppuu nii amis kutsuu, mut ei oo koskaan loppunu ja tule loppumaan. Lyhyesti sanottuna oon hel-ve-tin tyhmä, mut kovalla työllä tulee tulosta. KAIKKI ON LOPPUJEN LOPUKS ITESTÄ KIINNI! :)
- rrewerwewre
Joo jossain 8.5 paikkeilla pyörii, sama kuin yläasteella. On lukio kyllä nyt varsinkin tässä kakkosen syksyllä alkanut kyllästyttämään, mutta kyllä sitä jaksaa kuitenkin painaa läpi kun on pakko, ja kai tämä tilanne tästä helpottuu kunhan tämä kurssi on menty ja kahlattu taas pari rasittavaa kurssia lävitse (ruotsi ja matematiikka).
Kaikille opiskelusta stressiä ottaville suosittelen lukemaan kunnolla ennen kokeita ja vetämään kännit koeviikon päätteeksi, niin minä tein usein jo ykköselläkin. Kunnon kännit jotenkin rentouttavat ja antavat hyvän alun uudelle jaksolle. - mitääh!?
jotkut täällä sanoo että on pärjännyt koulussa hyvin vaikka ei ole lukenut kokeisiin. en ymmärrä miten se on mahdollista!!! Ite oon nyt kasilla ja en vois kuvitellakaan pärjääväni jos en lukisi kokeisiin.
- No jaa
Tänne nyt kirjoitellaan vähän mitä sattuu. Ei kannata uskoa ihan kaikkea.
- Turhaantunut
Minäkin kuulun taas näihin yli 9,5 keskiarvon omaaviin (tosin olen vasta 9. luokalla), vaikka läksyjä en tee ja kokeisiin luen oikeasti tunnin. Seiskalla en lukenut ollenkaan.
_Se on ihan mahdollista._
Itse tiedän oman vahvuuteni olevan vahva kuulo- sekä näkömuisti. (jos en ole tunnilla kuulemassa niin usein opin asian paljon huonommin) Sen lisäksi äitini, joka on toiminut myös opettajana, opetti mulle kokeenlukemistekniikat jo ala-asteella. Tällä hetkellä selviän kaikista läksyjen tekemättömyydestä pelkästään sillä, että eivät opettajat sellaisia tarkistele ainakaan meidän koulussa yli ysin oppilailta. En silti mollaa mitenkään kasin keskiarvon oppilaita, koska tiedän, että moni näkee paljon enemmän vaivaa koulun eteen kuin minä. Mulla vain on todella hyvät lähtökohdat jo sieltä eskarista ja ykköseltä lähtien.
Itse pyrin tästä eteenpäin Ressuun juuri tämän hikeksi mollaamisen takia. Haluan viimeinkin paikan olla 'normaali' ja saada ihmiset tuntemaan mut muilla perusteilla kuin melkein ka 10:n tyttönä. Siellä kun muutkin menevät samoilla numeroilla eikä kukaan hämmästele aina niitä ja tuomitse No-life-ernuksi. Sen lisäksi haluan saada pidettyä numeroni kohdillaan ja uskon sellaisessa ympäristössä sen mahdolliseksi.
Toisen keskiarvosta on vähän hankala sanoa, onko se hyvä vai huono, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Itsellänikin näkyy jo vaihtelua pelkästään aineissa. 9:n saaminen fysiikasta on itselleni huono kun taas ruotsista 9 olisi monen päivän juhlimisen aihe. Jos saat 7 kokeesta, johon tiedät panostaneesi paljon ja josta yleisesti saat kutosta, se on hyvä numero. Jos taas saat normaalisti kasia ja saat 7:n niin se on huono, niin simppeliä. Toki on totta, että niin lukioon kuin ammattikouluun hakiessa numerot takaavat sen, että pääset sinne minne haluat. Kaikki ovat varmasti jossain jutussa todella taitavia ja päteviä.
Tästä tulikin nyt tällainen romaani, koska mua ärsyttää, kun ihmiset luokittelee toisiaan numeroiden perusteella. Tiedät itse, mihin pystyt ja mikä on hyvä. Sillä sipuli. ENSINNÄKIN ei tartte lukea kaikkea, mutta on mun mielestä asiaa, että jos jaksatte......
Olen ysillä ja KA on 9.6 enkä lue paljoa kokeisiin, ehkä jos vähän vaikeampi aine nii kyl,mut muuten en jaksa. OIKEESTI, en nyt puhu paskaa.....vaik moni varmaa niin luulee.
Ihmiset on erilaisia ja oppii eri tavoilla, mä nyt seuraan tunnilla ja teen läksyt. Ei se tarkota et kui sul on yli ysin KA et luet 5h kokeisiin, jotkut voi panostaa koko jakson ajan eikä vast viimesenä viikkona lue 5h päivässä.
Ja sen että ihmiset oppii eri tavoilla voit huomata luokassasi. Esim. meijän luokas on yks jonne joka vetää vaa ES:ää ja MF:ää tunneil (tosin se on vaikeentunu ku koko koulus kiellettii energiajuomat sen takii) ja se ei seuraa tunneil, mut se lukee kokeisii ja sit saa sellast 6-8. Sit on pari tyyppii jotka lukee viikon ennen koetta ja saa 8-10, sellane joka tekee koko koe alueest tivistelmän vihkoonsa ja pärjää kans hyvin, osa sellasii jotka on mukana tunneil mut ei ehkä uskalla viitata ja saa kans jtn 7-9, sit oon mä: seuraan tunnil, viittaan, teen läksyt ja kokeeseen en lue paljoo, vikan iltan alle tunnin, joskus enämmä joskus vähemmä ja sit saan 9-10. KAIKKI noist panostaa jotenki jopa se jonne, ehkä se johtuu siit et ne tiedostaa miks ne opiskelee, ITSENSÄ VUOKSI. Mut sit on pari pellee jotka luulee olevansa hauskoja, mut ei panosta koulunkäyntiin eikä sit pärjääkkään niin hyvin, just ja just pääsee läpi, mut niille se riittää.
Mä en mielellään puhu mun keskiarvost, koska sit kaikki luulee et oon hikke, mut en oo. Joskus voi olla hyvä että ei kerro KA:taan, sillä se voi herättää ennakkoluuloja. Esim riparil, piti kertoo ittestään ja en kertonu keskiarvooni ja olin kaikkien mielest iha jees-tyyppi. Nyt mun isoset jotka on lukios on mun kavereit, vaik niil KA jotai 6-7-luokkaa. Oltaisko me kavereita ilman riparia, ku mun keskiarvo yli ysin? En usko.
Ja se et sanot toista huonoks ku sul on paljo parempi keskiarvo? voi vittu kasvakaa aikuisiks. Te ette voi tietää toisten taustoja. Mitä jos sillä jonka KA on alle 7 on perheessä tapahtunu jtn, vaikka lemmikki, sisarus tai vanhempi sairastunu pahasti tai jopa kuollu. Ja sit sä tuut siihe ylimielisenä nauramaa "Vittu oot tyhmä mä oon sua 10 kertaa viisaampi ku mul on sua parempi KA" ni mieti miltä sistä toisesta tuntuu, just menettäny äitinsä. Sillo pieniki juttu voi tehä nii helevekkulisti tuhoa mm. itsetunnolle ja vaikka mille muulle. Mut on tietenki niitä joita ei oikeesti kiinnosta. Niitten pitäiski saada vähä kritiikkii ja ruveta funtsii tulevaisuutta, mut älä sano mitään pahaa ennen kuin tunnet jonku edes jotenki.
Sit on viel niitä älykköjä jotka puolestaan haukkuu ja syrjii hyvin koulussa menestyviä. Sekin on perseestä. Se mitä paperilla lukee sun koulumenestyksestä ei kerro susta mitään ihmisenä. Älkää antako ennakkoluulojen sokaista teitä, älkää uskoko kaikkea, älkääkä antako muitten loukata teitä. Kuka vaan voi olla hauska tai menestyvä, mut kaikki ei todellakaan ole viisaita.
Miettikää vahvuuksianne ja heikkouksianne, miettikää tulevaisuuttanne, sitä mitä haluatte tehdä ja mitä ette ja jakakaa kokemuksianne. Ei mulla muuta, tuli vähä pitkä mut tsemppiä kaikille jotka opiskelevat älkääkä mollatko toisianne ;)- Hemuli1992
Vanha viesti mut väliäkö?!....
Ite yläasteella oli keskiarvo koko ajan siinä 9.7-9.9 välillä eikä hirveesti täytyny tehä työtä ja sit ku menin lukioon niin ekan kurssin numerot oli kutosta ja seiskaa mut sitten lukion päättärin keskiarvo oli taasen 9.1 piti vaan nostaa työmäärää ihan ronskisti :) ja kyllä voin siis sanoo et lukio vaati sitä työtä,työtä ja TYÖTÄ vaikkei pyrkiskään kun seiskaan/kasiin ja kirjoitukset ratkasee...jAA mun mielestä hyvä ka on yli 7.5 lukiossa ;) - röllöllöö
Omasta mielesäni se 7,5 on jo ihan hyvä keskiarvo. Taidan olla niitä harvoja, joilla keskiarvo on noussut ylä-asteelta lukiossa. 7,58-> 7,64
Alle 7 keskiarvo on huono ja pitäis pitää se numero sitä ylempänä. Kasin keskiarvo on hyvä ja mulle se alin, koska opin helposti ja näi eli en anna numeroide mennä alle kasin. Ysi on hyvä numero, mun tavote. Musta menee hyvin, jos saat keskiarvoks 8-9 (: Huomasin täällä kommentteja että jos haluaa ysejä saa kokoajan lukea. Ei nyt ihan näinkään, ite alotan normi kasiluokan kokeisiin lukemisen n. 2 päivää ennen. Luen kerran koealueen (koska tykkään lukea) & vihkon läpi, edellisiltana kertaan vielä tärkeimmät ja luen vihkoa. 8-9 tulee. Kaikki on kiinni motivaatiosta. Jos tuijotat kirjaa ja ajattelet kesälomaa samalla, ei auta. Pitää keskittyä ja toistella lukemaansa. Tunnilla teen tehtävät mutten kauheesti kuuntele.
Joidenkin pitää lukea hirveesti että saa sen kasin, mutta ne yritää ja saa sen kasin. Olkaa ylpeitä jos pääsette tavoitteeseenne! Älkää olko kateellisia jos uut sa parempia, kuhan ite saatte sen minkä eteen ootte tehny töitä.- böö1
Sitä mä oon aina ihmetellyt, kun kaverit sanovat että "mulla on 10 keskiarvo ja mä en tee koskaan läksyjä" yms. kattelen himassa vaan telkkaria ja harrastan jotakin.. ei se voi olla totta. Ne ei vaan kehtaa myötää, että lukevat aamusta iltaan tai jotain. Missään tapauksessa kaikki eivät voi olla niin lahjakkaita, että osaavat kaiken jo valmiiksi. Pöty puhetta.
Itselläni 9. luokan päättärissä oli 7,6 keskiarvo, jota pidin ihan hyvänä, parempikin tietty olisi voinnut olla. Nyt lukiossa (kakkosella) keskiarvo 6.1. joka minusta on huono. Pyrin nostamaan sitä kokoajan, vaikkei sill mitään väliä. YO-kokeet merkitsevät eniten, kun oon hakemassa yliopistoon..
Lukiossa itse pidän alle 7 keskiarvoja huonoina ja yli 7 keskiarvoja hyvinä. - lukioh
Peruskoulun päättötodistus se 8.3
Lukion 3 ensimmäisen kurssin jälkeen ka 8.2
olen ihan tyytyväinen- lukioh
3 ensimmäisen jakson* -_-
- julpuu
Mun mielestä kasilla alkava keskiarvo on keskiverto ja ysiä hipova hyvä. Omalla kohdalla en kuitenkaan tahtoisi keskiarvoni olevan esim. "vain" 8.5, sillä se on tällä hetkellä 9.5 ja vuosi sitten se oli vielä 9.75, joten.. Tiedän kuitenkin lukioon mennessäni olevani pahassa pulassa, sillä koulussamme on tähän asti menty huonoimpien mukaan helpotetuilla kokeilla ja tuntirauhan ollessa olematon ym opiskelumotivaationi on laskenut, eikä tälläisenä riitä todellakaan lukioon..(myös läksyt aika vieras käsite)
- juurikinnäin
Valehtelevat, jotka väittävät, etteivät näe vaivaa opiskelun eteen ja lukion keskiarvo on silti yli 9.
Oma keskiarvoni oli peruskoulun päättötodistuksessa 9.47 ja lukion päättötodistuksessa 9.65 (lukuaineet 9.93). Myönnän, että kyllä opiskelin, aivan hirveän paljon. Kannattiko, ehkä ei, mutta minkäs sitä kunnianhimolle mahtaa. Kun yhden aineen saa korotettua kymppiin, kohta täytyy saada toinenkin, ja sitä rataa. Lopulta olin korottanut kaikkien aineiden numerot niin korkeiksi kuin ne olivat minulle henkilökohtaisesti mahdollisia, eli englanti ja musiikki ysejä, liikunta ja kuvis kaseja ja kaikki loput kolmetoista ainetta kymppejä. Maailmanloppu olisi ollut, jos esimerkiksi matematiikan numero olisi pudonnut "vain" ysiin.
Ja tekikö lukion keskiarvoni minusta paremman tai arvokkaamman ihmisen? Ei paskan vertaa. - riuttala76
Riippuu vähän minne on menossa lukion jälkeen. Itse halusin Tampereen teknilliseen korkeakouluun ja luonnontieteet ja etenkin tietotekniikka kiinnostivat
sit kun vielä tekniikkalukiota kävin niin tekniikkaaineet nosti keskiarvon noin yhdeksään. Ei musta diplomi-insinööriä tullut vaan ei kaduta varsinkin kun taas pitkästä aikaa katsoin elokuvan Good will hunting. - Fatums
Kappas, täällähän on satutuokio meneillään.
- yks vaan
Itse olen sitä mieltä että jos keskiarvo on yli 8, niin se on hyvä.
Oma keskiarvoni oli peruskoulun päättötodistuksessa 7,8 ja nyt lukiossa n. 7,5. Itse en ole pahemmin vaivaa nähnyt muihin aineisiin kuin (lyhyeen) matikkaan, jonka keskiarvo onkin nyt 9. Jos kaikkiin aineisiin panostaisin yhtä paljon kuin matikkaan, niin varmasti keskiarvo olisi korkeampi. Mutta ei vain kiinnosta. - 5+3
Ei muakaan lukio aikoina koulu jaksanu kiinnostaa, silti 9.5 keskiarvolla sieltä lähdin ja L:n paperit....
Ja mielestäni hyvä keskiarvo on siinä 8 kieppeillä ja siitä ylös ja huono sitten 7 alas. - sadzz
Oma ysiluokan päättötodiksen keskiarvo oli n.8.5, nykyään lukiossa keskiarvo on n.8.6, noussut kymmenyksellä!
Itse ainakin olen todella tyytyväinen yli 8 keskiarvoon. En ihan hirveästi lue kokeisiin, vaikka kyllä pitäisi. Luen aineesta (kiinnostuksesta) riippuen tunnin tai pari. Se näkyy myös arvosanoissa, kiinnostavissa aineissa (Biologia, Kemia jne) arvosana on 10, mutta esim ruotsissa se on 6, koska ruotsin opiskelu ei vain yhtään nappaa. =( - nakkilaatikko
varmaan keskimääräisen lukiolaisen keskiarvo on siinä enemmän tai vähemmän 7,5 hujakoilla
ainakin pitäisi olla, muuten opettajat eivät osaa asiaansa (normaalijakauma)
joten sillä perusteella tuosta alas huono ja sitä enemmän on hyvä
mutta eiköhän tämä ole aika suhteellista. jos matti pääsi lukioon yläasteelta rimaa hipoen 7 keskiarvolla ja lukiossa hänellä on tuo sama keskiarvo (eli keskiarvoa heikompi) on hänen keskiarvonsa kuitenkin erittäin hyvä jos verrataan lähtöasetelmaan. ehkä 8,3 keskiarvon saaneella kaverillasi oli yläasteella 9 keskiarvo? onhan se silloin aika huono.
muutenkin keskiarvon katsominen on erittäin harhaanjohtavaa
itse kävin eka vuonna yhden kurssin venäjää ja sain siitä kympin
se lasketaan keskiarvoon yhtenä aineena, siinä missä pitkän matikan 9 (13 kurssia)
toisaalta aineista jotka ei kiinnostanut voi olla erittäin huonoja arvosanoja (tasooni nähden) kuten ruotsin 7
joten mistä ka. kertoo? antaahan se osviittaa opintojen sujumisesta mutta hyvin epämääräisellä tasolla - abi2012!!
Peruskoulun päättötodistus 8,75 ka ja lukion puolestaan 8,85. Erittäin tyytyväinen olen molempiin keskiarvoihin :) LLLEM-paperit kirjoitin viime keväänä.
- jepjep7
Peruskoulun päättötodistuksen ka oli n. 8,3 tekemättä yhtään mitään. Käytännössä en lukenut kertaakaan kokeisiin taikka seurannut mitenkään aktiivisesti tunneilla. Helppoa kun sen osaa.
- Sitä vain luullaan
Mutta älä suinkaan luule, että opiskelu sujuu jatkossakin samalla tavalla ja samoilla tuloksilla. Olet hölmö, mikäli sinulla on edes tuonsuuntaisia kuvitelmia.
- 4545454
Tämä kannattaa jokaisen muistaa: EI SE TIETO SIELLÄ PÄÄSSÄ VALMIINA OLE, se on jokaisen sinne itse jotenkin siirrettävä. Toisilla se vain onnistuu helpommin, toisilla se taas vie tovin pidempään.
Itse selvisin yläasteelta nelisen vuotta sitten 9,8 lukuaineiden keskiarvolla, enkä voi todellakaan sanoa tehneeni töitä lähes yhtään. Toki tein hommia, ei sitä voi kiistää, mutta kyllä opin mielestäni nopeammin kuin valtaosa muista.
Lukiossa jatkoin samalla työmäärällä, keskiarvo vähän reipas 9. - Mitäs tässä
Peruskoulun päättötodistuksessa k.a oli 8,5 ja nyt lukiossa (alhaisesta motivaatiosta, liikaa pakotusta opiskeluun -> protestina)
Luulin, ett'ä lukio tulisi olemaan helppoa mutta yllätys yllätys. On se aika vaikeeta.
k.a tällä hetkellä on n. 7,4, jonka yritän nostaa ABI vuotena yli 7,5. Oon nyt kasannu motivaatiota ja koulukin on mukavampaa kun on vain vahvoja aineita jäljellä.
En tee paljoa (ikinä) läksyjä, luen kokeisiin korkeintaan kaksi tuntia enkä seuraa tunneilla. Naatin elämästä, näin vois sanoa.
Itseäni harmittaa kyllä nämä kutoset (psykologia, filosofia, kemia, terveystieto - jokaista yksi kurssi ruotsi 5, ei mene päähän)
Vinkkinä kaikille jotka menee lukioon -> kirjoita muistiinpanot ja tee läksyt, tietoja ei osaa soveltaa kokeessa jos ei tee läksyjä, selviää vähemmällä lukemisella. Tulevaisuudessa jatko-opiskelupaikkaan pääsyssä tärkein on pääsykoe. Hyvät paperit plussana. 7-8k.a on hyvä ja yli 7,5 on OPO:n mielestä jo hyvä, jos tsemppaa pääsykokeeseen :)
Historian kirjoitin, (pistettä vailla M : - 12+12
Ka lukioon mennessä 8 ja kun pääsin lukiosta niin alta 7.
Ei mua oikein se keskiarvo kiinnostanut ja tähtäsin vain hyviin yo arvosanoihin, koska ne merkitsevät. Asetin myös tavoitteeksi pelkän läpipääsyn aineista kuten historia, uskonto, yh jne. Keskityin pitkään matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan. Kirjoitin A äidinkielestä, C englannista, E fysiikasta, E kemiasta ja E pitkästä matikasta. - Yläkoululainen
Itse pääsin seiskalta ja keskiarvoni on 8.9. Se on aina ollut tuota luokkaa. Lukuaineiden keskiarvoni on 9.5, ja ilman taideaineita olisin paljon onnellisempi.
En oo ikinä tehnyt hirveesti töitä kokeiden eteen, ja yleensä tulee 10 -8½. Taideaineet on toinen asia, mutta lukuaineet ovat vaan mulle helppoja matikkaa lukuunottamatta. Vanhemmat ihmettelee, kuinka voin saada vähällä lukemisella kiitettäviä - he saivat itse koulussa kutosia vaikka olisivat kuinka lukeneet. Samoin suurin osa serkuistani saa seiskoja ja kutosia.
Minusta on silti epäreilua, että älykkyys ei ole mennyt tasan. Eräs kaverini aloittaa lukemaan ajoissa ja tunnollisesti ja yrittää todellakin parhaansa, mutta saa silti seiskoja ja kutosia. Hän on kyllä taideaineissa hyvä, mutta lukuaineet ei häneltä suju. Sitten minulla on toinen kaveri, jonka on hyvä kaikessa. Hän kyllä tekee töitä sen eteen ja hänellä on harrastuneisuutta lähes kaikkeen, ja hänelle koulu on hyvin tärkeä. Molemmilta kannoilta hieman harmittaa itseäänkin - miksi ensimmäinen kaverini saa huonoja numeroita, vaikka lukisi hyvin, vaikka minä saan lähes lukematta kiitettäviä. Entä miten toisella kaverillani riittää aika, osaaminen ja mielenkiinto kouluun ja kaikkiin aineisiin, miksi häntä lellitään, miksi hän saa aina kaiken kiitoksen, stipendit ja voittaa jokaisen kisan, oli kyse käsityökilpailusta, piirrustuskilpailusta tai jonkun taideaineen osaamisesta. Molemmat ovat mukavia ihmisiä, mutta en saa vain kateutta pois, saatikka sympatiaa ja empatiaa. Lisäksi minulla on syylinen olo, pitäisi kai alkaa panostamaan kouluun enemmän, ehkä saisin nostettua numeroita lisää ja ehkä minutkin jonakin päivänä palkittaisiin. Oln yrittänyt auttaa ensimmäistä kaveriani koulunkäynnissä, mutta en vain pysty... Monet muut kiittelevät kuinka saivat hissasta ysin mun selitysten avulla tai kuinka enkunnumero nousi, kun hieman ennen koetta avitin, ja olen iloinen toki siitä... (:- NÄIN SE MENEE
KA. 6.5=huono. 7=ok. 7.5=hyvä. 8=tosihyvä. 8.5>hikari.
- petyin keskiarvooni.
mulla on 7.3 keskiarvo!! :( Mulla on mun mielestä tosi huono. Ei mitään muuta, kuin panostamaan taas sitten uudelleen ja paremmin kun koulunpenkille taas päästään :) uusi yritys on vain joskus valittavissa, ja se kannattaa käyttää viisaasti.
- tyytyväinen
9-10 todella hyvä
8-9 HYVÄ
7-8 hyvä
6-7okei
4-6 huono
Itellä keskiarvo 8.5 ja pidän sitä hyvänä :)- /7777
En itse koko lukioaikanani jaksanut laskea omaa keskarvoani tietäen, ettei sillä ole mitään merkitystä jatko-opintopaikan kannalta. Varmaan se jotain 9:n luokkaa oli, kun numeroita tuli aina 8-10:n väliltä. Yo-kirjoituksista LLLEEEE, joten ihan tyytyväinen kai sitä on oltava.
- jani165
9.9-10 erittäin hyvä
9.7-9.8 hyvä
9.5-9.6 okei
9.3-9.5 ei huono - lue 7 pv ennen koe
Itselläni 9,1 ka yläkoulussa. Jos kiitettävää keskiarvoa itselleen vaatii, täytyy harrastukset jättää väliin koeviikkoina. Jos koealueen lukee 2 kertaa läpi, niin ei se vain yksinkertaisesti riitä saamaan yli 7 arvosanaa. Tässä viestiketjussa suurin osa lauseista ei pidä paikkaansa.
- lukutoukkaa
riippuu niin paljon ihmisestä. ite en jätä harrastuksia koeviikolla väliin ja luen koealueen yleensä kerran läpi kokonaan kertaan selaten kirjan nopeesti läpi. saan reaaliaineista yleensä 9 (peruskoulussa 10) teen kyllä aina läksyt ja saatan lukea kappaleita jakson aikana. jotkut kaverini selviävät vielä vähemmällä lukemisella, jotkut lukevan enemmän.
- LLLLLEE
Keskiarvoilla ei tee vittuakaan. Opettajat antavat niitä naaman perusteella ja "hyvätasoisessa" koulussa on hankalampi saada kymppejä kuin "huonotasoisessa". Varsinkin joku äikässä tms. aineissa arvostelu on täysin mielivaltaista ja riippuu opettajasta. YO-kokeet on ainoat lukioarvosanat, joita voi edes harkita vertailevansa eri kouluissa tai eri opettajien kanssa opiskelevien kanssa.
Itellä lukiossa päättötodistuksen keskiarvo kai joku about seiska, kirjoitin kuitenkin LLLLLEE (pitkä matikka, äikkä, fysiikka, kemia, ruotsi, enkku, saksa). Ylppäriaineista tosin sain suht hyviä arvosanoja jo lukion aikanakin, keskiarvoa laski lähinnä just jotkut filsat, psykat, ussat tms. missä ois vaan pitänyt opetella jotain termistöä tms. ulkoa eikä jaksanut. - syvällinen analyysi
9,5-10,0: Todellisuudentajun menettänyt, ei osaa priorisoida asioita. Kukaan ei voi aidosti olla kiinnostunut kaikista aineista.
9,0-9,5: Joko todella ahkera tai todella lahjakas. Osaa kuitenkin laittaa asiat tärkeisjärjestykseen ja saattaa jopa aidosti olla kiinnostunut opetettavista asioista.
8,5-9,5: Tavallista parempi. Joko lahjakas tai ahkera. - o.p.iskelija
Minä kuuntelen tunneilla, teen läksyt joka päivä ja kertaan vielä kotonakin tunneilla käydyt asiat useimmiten. Joskus jos joku vaikealta tuntunut tehtävä on jäänyt koulussa vaivaamaan, selvitän sen sitten kotona vaikka yötämyöten. Kokeisiin luen tietysti kaikki kappaleet, koulussa tehdyt muistiinpanot ja teen kotona vielä omat muistiinpanot. Kokeista tuleekin 9 vielä varsin helposti. Kaverit ovat luulleet että keskiarvoni on vähintään 9 ja he ovat yllättyneet kun olen sanonut sen olevan "vaan" 8,3. Keskiarvo ei kerro yhtään mitään.
Minusta hyvä oppilas on oikeasti kiinnostunut koulunkäynnistä, asenne on kohdillaan ja on ylipäätänsä valmis tekemään töitä sen hyvän numeron eteen. Ja hyvä numero on hyvä silloin kun oppilas on itse tyytyväinen siihen. - Lukiolainen
Asteikolla 4-10 arvosana 7 on puoliväli. Yleisesti ottaen voidaan siis todeta että kurssien keskiarvo ei ole puolivälin huonommalla puolen. Aivan eri asia miten sen itse katsoo. Jokaisella on omat tavoitteensa lukio-arvosanojen kanssa, ja omaa keskiarvoa kannattaisi verrata niihin muiden koulumenestyksen sijaan. Jokainen voi olla lahjakas, mutta ei kaikessa!
Keskiarvona 8,3 on reippaasti hyvän puolella, sillä ylioppilaslautakunta on pyrkinyt ylläpitämään ns. yleistä jakaumaa, jossa kurssien keskiarvo olisi 7 ja normi 1. (Keskijakauma 6 - 8.) - KouluOnHelppoa
Itselläni on 9,8 keskiarvo enkä ole lukenut kokeisiin juuri vilkaisemista enempää. Olen siis seiska luokalla. Mielestäni alle 8 keskiarvo on huono ja yli 8,5 keskiarvo hyvä.
- kantapäänkauttaoppija
Yläasteella opiskelu on huomattavasti helpompaa kuin lukiossa. Ei vaadi kummoista lahjakkuutta pärjätä, tosin motivaatio auttaa jokapäiväisessä läksyjen tekemisessä. Itselläni yläasteella varmaan tärkein motivaattori oli juurikin se "haluan joka kokeesta kympin" ja lisäksi oli se halu miellyttää opettajia/vanhempia. Itse oppiminen oli toissijaista, en syvällisellä tasolla ymmärtänyt opiskelun varsinaista tarkoitusta silloin nuorempana. Otin kaiken valmiiksi annettuna, en ollut pohdiskelevaa tyyppiä eikä minulla ollut omia mielipiteitä juuri mistään.
Lukiossa asiat vaikeutui huomattavasti varsinkin matemaattisissa aineissa, luin matikat ja fysiikat pitkänä ja sinnittelin kurssit loppuun asti vaikka numerot laskivat kuin lehmänhäntä. Kuvittelin että jos opiskelu on vaikeaa niin olen opiskelijana epäkelpo ja epäonnistunut, enkä tehnyt töitä oppimisen eteen. Ei ollut enää mitään "motivaattoria", kun kursseista ei irronnutkaan ysejä ja kymppejä.
Siksi varsinkin nuo matikankurssit (joissa uusi tieto kumuloituu vanhan tiedon päälle) olivat erityisen kamalia, minua hävetti istua luokassa, pyrin piilottamaan osaamattomuuteni ja vähättelemään asian merkitystä hokemalla, "että on ihan normaalia epäonnistua kun en ole matemaattisesti lahjakasta tyyppiä". Fysiikan kursseista selvisin (näennäisesti) hyvin opettelemalla ulkoa esimerkkilaskuja ja määritelmiä. En varsinaisesti oppinut mitään, ja tämä kostautui vasta ylioppilaskirjoituksissa. Kemiat jätin kokonaan parin kurssin jälkeen kun sekin oli "niin kamalan vaikeaa".
Kielien opiskelu oli mielekästä ja olin valmis tekemään paljon työtä arvosanojen eteen, koska se oli palkitsevaa ja kohtalaisen mukavaakin puuhaa. Vaivannäkö ei yleensä ole ongelma jos motivaatio on kohdillaan. :)
POINTTINI ON: Lukion numerokeskiarvo ei vielä kerro kaikkea osaamisesta, yksittäisistä kursseista on helppo napsia hyviä arvosanoja vaikka nyt ulkoaopettelemalla. Vasta ylioppilaskirjoitukset testaavat laajojen kokonaisuuksien hallintaa ja siten syvempää osaamista ja oppimista.
Korostan vielä, ettei opiskelu omalla kohdallani ole koskaan tapahtunut helposti ja "ilman mitään vaivannäköä". Opiskelen hitaasti, ja käytin paljon aikaa läksyjen ym. tekemiseen lukiossakin eli olin siinä mielessä vähän hikipinkotyyppiä (vaikken enää kuulunut opiskelijoiden parhaimmistoon).
Ka. yläasteella oli 9,5 ja lukiossa 9,0. Kirjoitukset meni mafy-aineiden osalta päin helvettiä.- rakrpopkdok
Melkein väittäisin, ettei se lukiomenestys/menestymättömyys kerro juuri mitään lahjakkuudesta, vaan se on miltein täysin kiinni motivaatiosta. Toki jos tyyliin lukematta saa huippuarvosanoja tai vaihtoehtoisesti ns. hikuttamallakaan ei meinaa tulla kun huonoja arvosanoja, niin noissa tapauksissa se on asia erikseen.
Lukiossakaan ei sinänsä mitään ylivaikeaa opiskella. Jos aihe kiinnostaa ja/tai on tarpeeksi itsekuria lukemiseen, niin silläkin jo saa hyviä arvosanoja niin kursseilta kun kirjoituksistakin.
Mulla se menee ja on aina mennyt niin, että olen joko todella hyvä tai todella huono jossain. Ne asiat jotka kiinnostaa, niin menestyn todella hyvin, jos en osaa jotain kiinnostavaa niin panen itseni osaamaan vaikka väkisin. Jos taas ei kiinnosta, niin mulla ei itsekuri riitä ottamaan itteä niskasta kiinni, vaan luovutan samoin tein, "mulla on muutakin mielekkäämpää tekemistä.
- Paaaada
Mun keskiarvo oli 7.2 sanokaa kommentteja että onko hyvä, keskivertane, heikko, huono itteni mielestä aika heikko että pitäs kyllä parantaa ja haluisin että se nousis johonki 7.4-7.7
- semmostavaanettä
Omassa lukiossassani tuntuu, että 8,5 on huono keskiarvo ja tuntuu, että kaikki on jotain neroja ja saa kokeista aina kiitettäviä tai enemmän. Ite yritän lukee joka kokeeseen ihan hulluna, mutta en saa edes 8,5 keskiarvoa. Yläasteen päättötodistuksessa keskiarvoni oli 9,7 enkä pysty vieläkään hyväksymään sitä, että en vaan pysty lukiossa niin hyvään. Luulen, että minulla voisi olla mahdollisuus saada parempiakin arvosanoja, jos olisi aikaa lukea mutta kun ei vaan ole aikaa lukea ja tehdä läheskään kaikkia läksyjä, esimerkiksi silloin, jos on samana päivänä matikan, fysiikan ja kemian tunti en ehdi millään tekemään kaikkia läksyjä. Olisi varmaan pitänyt käydä 3,5 vuoteen niin olisi jotain elämääkin ja pysyisi paremmin opiskelutahdissa mukana. Ihmiset ovat erilaisia oppijoita ja joillakin asioiden tajuaminen vie kauemmin. Kaverien kanssa juteltua tuntuu, että yritän paljon enemmän kuin muut, mutta saan silti huonompia arvosanoja. Lisäksi kaverini tajuavat oppitunneilla asiat heti, itse siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa tehdä tehtäviä olen ihan pihalla. Lisäksi en muista aikaisempien kurssien asioita, kun tuntuu, että muilla nekin kyllä pysyvät päässä. Eli siis omasta itsestäni tuntuu, että hieman alla 8,5 keskiarvoni on huono, vaikka oikeasti se taitaa olla suurimmassa osassa lukioita oikein hyvä.
- Arvosanasta
Arvosana on aina hyvä, kun sen on itse ansainnut. Jotkut saavat, niin hullulta kuin se kuulostaa, parempia arvosanoja "suhteilla".
- Haluan_tietää
Kerropa nyt minullekin, miten hyvä arvosana saadaan suhteilla. Osaan sitten ryhtyä tarvittaviin toimiin.
- Hikke
Mun mielestä seiskalla alkavat ja sitä alempana on huono ja sit 8-10 on hyvä
- Anonyymi
hei! haluan sanoa että ihmiset ovat erilaisia, jollain asiat tulevat luonnostaan ja jollain ei. mutta kaikkien pitää tehdä töitä sen eteen saavuttavansa jotakin. en usko että joku ei lukenut yhtään ja saa 10. itseni keskiarvo oli 9.5 ja tein kyllä töitä. 5% tulee viisaudesta ja loput 95% tulee ahkeruudesta!!!!!
- Anonyymi
olen aivan sanaa mieltä!
- Anonyymi
Mun Keski arvo on 9,8
- Anonyymi
minusta yli 9 keskiarvo on hyvä. vaikka aina sanotaan että 8 on hyvä keskiarvo niin sillä ei pääse hyvään lukioon. itse sain peruskoulunpäättötodistukseen keskiarvoks 9,6 ja se on hyvä. olen opiskellut aineet hyvin ja se palkitaan. en pitäisi esim. 8,4 keskiarvolla päässeitä parempina oppillaina. yli 9,5 keskiarvo on tosi hyvä. vaikka esim . 8,3 on ihan ok niin ei sillä pärjää elämässä.
- Anonyymi
Miksi kukaan ei voi huomioida sitä, että sairaudellisista syistä voi olla oppimisvaikeuksia!? Vielä sairauksista joista et pääse ikinä eroon!?
PS: itse päätät mikä KA on hyvä. - Anonyymi
no meikän keskiarvo on 6.6 eikä sekää ny nii paska oo
- Anonyymi
Mäkin on ollu aina 7.3-7.5 ka:lla varustettu oppilas mutta syykin on selva ADHD ja se että 18-19 musta Tuli ikaluokan parhaimpia puolimarathonilla Kun aloitin treena tavoitteeliisesri 13-14 vuotiaana Kun koulu EI enaa kiinnostunut
- Anonyymi
No se riippuu ihmisestä yllättävänkin paljon mikä on hyvä keskiarvo. Mutta siitä olen kyllä eri mieltä, että viisaus 5 % ja vaivannäkö 95 %. Itse näen paljon vaivaa koulun eteen (niin kuin oikeasti paljon) ja keskiarvo oli 9,2. Olen siihen tyytyväinen, pääsin siihen lukioon mihin hain. Itse lukiessani kokeisiin päivät pitkät suunnittelemallani aikatalulla luokallani oli toinen oppilas, joka luki joidenkin aineiden kokeisiin vasta käytävällä juuri ennen koetta. Loppuihin ei lukenut lainkaan. Ja hänen keskiarvo 9,9... Fiksu hän on mutta ei näe vaivaa. Alkoi kyllä itkemään "huonoa" todistusta. Pääsi hänkin kuitenkin haluamaansa lukioon.
- Anonyymi
Musta tuntuu että kaikilla täälä on helppoa käydä koulua omasta mielestä Keski arvo on ihan hyvä 8,7 eikö sillä tarvi lejuu että osaa enkkua koska kaikki ei osaa esim minä mä toivon että kaikilla menee hyvin Koulussa ja saavat riittävästi apua koulussa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097102Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992