Epäjumalankuva

Tunsin säälivien, itkuisten katseiden katsovan minua, kuin huoraa, epäonnistunutta.
"Epäjumalankuva."
Rumuudessaan kaunis, syntisyydessään viaton.
Tämä epäjumalankuva istuu portailla ja polttelee savuketta. Veli ajaa autolla pihaan, uskovainen veli, jolla pauhaa musiikki.

"Moi!"

Epäjumalankuva menee sisälle ja nousee portaat ylös, jossa uskovaiset vanhemmat katsovat internetin välityksellä lätkämatsia. Niin. Televisiota ei tietenkään ole, syntiähän se.

"Mites sä oot värjänny taas hiuksia ja hirveet meikit, kyllä minä olen isän kanssa rukoillut sinulle parannuksen armoa!"

Jep. Epäjumalankuva vaihtaa vaatteet ja laskeutuu portaat alas, menee syömään.

"Mä ainaskin haluun naisen, jolla ei oo meikkii." veli sanoo.

Äiti tulee alas ja jatkaa veljen lausetta; "Se on kuule pahempaa kuin oman lapsen kuolema, kun lapsi kieltää uskon."

Epäjumalankuva pyörittelee lusikkaa kahvikupissa ja katsoo lautasta. Niin.

Epäjumalankuva tarttuu lehteen ja jatkaa lukemista.

"Se on se synti. Ei saa ajatella järjellä näitä asioita, muuten käy noin miten sinulle on käynyt."

Epäjumalankuva menee ulos ja laittaa oven kiinni.

Ehkä olen onnellisempi, kun minua ei syyllistetä.