Kun luin, mitä Teuvan helluntaiseurakunta sanoo homoseksuaalisuudesta. Järkytyin.
http://www.teuvan-helluntai.seurakunta.net/?sid=10&tid=1459
Ensimmäisenä tuli mieleeni, että ilmiselvästi tämän jutun kirjoittaja on hetero. Hän ei itse ole koskaan henkilökohtaisesti kokenut sitä, että millainen on olla homo ja minkälaisia tunteita tuntee. Eli toisinsanoen hän perustaa koko juttunsa omiin olettamuksiin ja joihinkin tilastoihin mitkä käyvät toteen myös suurimmalla isolla osalla heteroista.
Jos asiaa nyt lähdetään käsittelemään niin, että homous olisi syntiä, ei se ole homon oma valinta ollut, että on joutunut lapsuudessaan kokemaan kovia ja näin tullut homoksi. Naurettavaltahan tuo kuulostaa. No kuitenkin, silloinhan homo ei itse ole päättänyt olla homo, joten miten Jumala voisi muka rankaista ihmistä joka on ''sairastunut'' ja tullut homoksi. Tähän en ole vielä järkevää selitystä heiltä löytänyt.
Ja se, milloin itse tajusin että en tee mitään väärää oli, kun tajusin, että miksi Jumala muka antaisi ihmisten tulla homoseksuaaliksi ja laittaisi heidät helvettiin niin, että ihmisellä itsellään ei ole ollut vaikutusvaltaa, koska ei ole voinut ''parantua'' homoudesta vaikka kuinka yrittää.
Muutenkin jos Jumala ei hyväksyisi meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme, vaan sellaisena miksi meidät on muutettu tai pakotettu olisi se aika kohtuutota. Kyllä Jumallallakin on ''maalaisjärki'' näissä asioissa.
Nämä nyt oli minun mietteitä eikä mitään faktaa mutta mitä mieltä te olette tästä? Kaikki täällä tuntuu syöttävän vaan raamatusta noita tekstejä, eikä yhtään ajattele niiden taustoja tai mitä niiden jälkeen sanotaan. Ja toisaalta on raamattua turhaa ottaa kirjaimellisesti, koska tuskin mikään lahko tai seurakunta noudattaa muutenkaan näitä kaikkia kirjaimellisesti. Joskus tuntuu että helluntaiseurakunnissakin raamatusta tavallaan valitaan aina ne itselle sopivimmat opit ja käskyt. Niinhän minäkin tavallaan teen, mutta en toru muita jos joku kohta mikä itselleni sopii ei toimi heidän kohdallaan.
Ärsyttää
4
541
Vastaukset
- tasavertainen homo
Juttu sai minut myös järkyttymään, suorastaan säälin sitä ihmistä joka on suoltanut tuollaista sontaa sisältään! Ei siis mitään totuuden pohjaa noissa tarinoissa, tuulesta temmattua hevonpaskaa!
Nämä niin hyvät ja synnittömät heterothan meidät homoseksuaalit alulle pistää, eli jos pitää syitä ryhtyä homouteen etsimään niin kyllä se siellä heteron siemenessä itää.- osui ja upposi :-(
Niih, no itselläni on kyllä lapsuudessa taas kokemusta hyväksi käytöstä. Ja itse asiassa myös koulukiusaamisesta. Nykyisin olen kyllä aivan mielettömän sosiaalinen ja ulospäinsuuntaunut, mutta ihan selkeästi tunnen vetoa miehiin enkä naisiin.
Muistaakseni Freud selittää tätä sillä, että lapsuudessa oman sukupuolen kanssa kontaktit ovat jääneet vähemmälle, minkä seurauksena sitten niitä hakee nyt aikuisiässä.
Ei varmaan tuo kirjoitus pidä kaikkien kohdalla paikkaansa, mutta kyllä siinä saattaa joidenkin kohdalla olla aika kovakin totuuden jyvä.
- nanouk
empä olen elämässäni ollut tämän terveempi ja onnellisempi kuin nyt kun olen tullut kaapista ja olen suhteessa naisen kanssa.minulle on aivan sama, johtuuko homouteni mahdollisesti lapsuudenaikaisesta hyväksikäytöstä,alkoholistiperheen turvattomuudesta ja naisia kohtaan näkemästäni väkivallasta vai kenties suurista pettymyksistä miessuhteissani.asia ei ole oleellinen ollenkaan enkä ymmärrä miksi muidenkaan, tässä tapauksessa uskovien, pitäisi vatvoa homouden alkuperää.
rakastuin ihmiseen, en naiseen tai mieheen.en todellakaan ymmärrä mitä negatiivista siinä on!maailma on täynnä väkivaltaa,petoksia ja kaikenlaista hyväksikäyttöä.mun mielestä niistä pitäisi olla paljon enemmän huolissaan kuin kahden samaa sukupuolta olevan suhteista! - Robilove
Vikaa lausetta tuolta muokkaamalla:
Apu kipuihin ei tule kieltämällä, vaan hyväksymällä.
Mutta jokatapauksessa, vaikka homoaktivisti olenkin, minua miellytti tekstissä sen pehmeys, sillä yleensä sanotaan vain, että homous on sairaus ja siitä pitää parantua. Tällä ihmisellä oli sentään (valheellinen tosin) peruste mihin uskoa, ei vain sokeaa uskonnonkiihkoa. Kyseinen henkilö on tietysti väärässä, mutta ei aja asiaansa yhtä jyrkästi kuin uskonnolliset yleensä.
Näen siis edessäni kehitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1904325Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133755Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma453270Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252590- 1972419
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem222359Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351586- 1021369
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1451280Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja261260