No niin, hei kaikki!
Aletaanko vaikka tänne keräilemään kaikkien tulevana marraskuuna lapsensa saavien kuulumiset.
Nyt ollaan vasta aivan alkumetreillä, itsellä la 11.11.2010, mutta tästähän se toivottavasti mukavasti lähtee etenemään, vaikka toki keskenmenon riski on vielä korkea.
Tulkaahan kaikki marrasmamit 2010 mukaan jakamaan elämän iloja ja suruja!:)
t. Nimim. Vadelma83
Aletaanko vaikka tänne keräilemään kaikkien tulevana marraskuuna lapsensa saavien kuulumiset.
Nyt ollaan vasta aivan alkumetreillä, itsellä la 11.11.2010, mutta tästähän se toivottavasti mukavasti lähtee etenemään, vaikka toki keskenmenon riski on vielä korkea.
Tulkaahan kaikki marrasmamit 2010 mukaan jakamaan elämän iloja ja suruja!:)
t. Nimim. Vadelma83
Vastaukset 41
Vanhimmat
Olenkin odotellut milloin marrasmammat ilmoittautuu, eli teen sen itsekkin nyt pikaisesti kun on kiire opinahjoon. Meillä olisi laskettuaika joskus 18.11.2010 mutta saa sitten neuvolassa/lääkärissä tarkennusta, parin viikon päästä on ensimmäiset käynnit. Aurinkoista päivää kaikille.
heipähei..:)
itse odotan esikoista ja la olisi 11.11 myös,mutta parin vko päästä on eka neuvola ja saa tietää sitten paremmin..oi tätä ihanuutta koska olemme toivoneet lasta jo jokusen:;)
kaikkea ihanaa odotusta teille ja päivitellään tietoja:)
Heipä hei!
Meillä on laskettu aika siinä 19.11-21.11, mulla kun kierto ei ole ollut kovin säännöllinen niin vähän vaikea sitä näin laskea. Mutta aikanaan sitten sekin varmistuu milloin se on! :) Olen rv6. Ja meille tämä "kukkanen" on ensimmäinen ja ollaankin jo reilu yritetty lasta. Ensi viikolla meillä on ensimmäinen neuvola aika. Odotan sitä innolla, niinkuin miehenikin! :)
Miten te muut olette voineet? Minulla on ollut reilu viikon todella kuvottava olo koko ajan mutta eilen aloitin syömään Bevitabs:ia, joten liekö se auttanu vai mitä, mutta tänään ei oo ollu niin voimakasta kuvotusta, ihan pientä. Ja viime viikon olin myös todella väsyny aamusta iltaan, mutta nyt väsymys on myös helpottanu vähän.
Ja kahvin juonnin jouduin lopettaa kun pelkkä ajatuskin kahvista saa etomaan.. Mutta innolla odotan tätä raskaus aikaa!! :)
Näköjään jäi sana kirjoittamatta edelliseen.. Eli ollaankin jo reilu vuosi yritetty lasta! :)
öklöttävää oloa parisen viikkoa/ rintoja on arastellut aika paljon, ovat olleet lähes kosketusherkät.
Odotamme perheeseemme toista lasta, esikoinen nyt 3 vuotta.
kävin tänään ekassa varhaisultrassa nyt menossa 7 5 ja laskettuaika 11.11.2010
tuntui aika uskomattomalta kun pieni sydän löi siellä
Täällä kanssa la 11.11.2010. ensimmäinen neuvola tänään:) ja kolmatta täällä odotellaan:)
Ajattelin, sitten uskaltaa kirjoittaa tänne.
Meidän stoori: Itse olen 39v ja mieheni 35v. Lasta olemme yrittäneet 7 pitkää vuotta. Lapsettomuushoitoja käyneet monta, monta ja siitä saldona yksi KU ja yksi KM.Kohdunulkoisessa jouduin leikkauspöydälle ja oikea johdin leikattiin pois.
Elokuussa-09 päätimme että nyt riittää hoidot. Henkisesti ovat niin raskaita , että tuntui että pää ei kestä.
Nyt sitten elämä teki tepposen kun viime viikon maanantain lähdin töistä kesken kotiin kun olin niin pohjattoman väsynyt ja pahoinvoiva ja ajattelin, että noro-virus on iskenyt kun töissä on sitä ollut liikkeellä. No, sairastin "noroa" sitten ti-ke ja keskiviikkon päivällä ajattelin, että teenpä testin kun yksi oli kaapisssa ja voin sitten sen negan nähdä ja sitten siitä alkaa kuukautiset..
No, niin tuumasta toimeen jätin tikun vessaan ja menin keittiöön..meni pari minuuttia ja menin katsomaan tulosta..Siis MITÄ? kaksi viivaa...ääneen sanoin, että älkää nyt viitsikö eihän tää voi olla totta kun olen ollut 100% varma , että luomuna EN IKINÄ tule raskaaksi mutta siinä se oli. Piti sitten lähteä hakemaan apteekista uutta testiä. ostin clearbluen digitaalisen ja niin siitä luki että Raskaana ! Olihan se uskottava.
Että näin meillä...
Nyt menossa rv5+5 eli alussa ollaan ja kaikki on mahdollista. Alkuraskauden ultraan menen varmaan tuossa rv7 koska kohdunulkoinen on mahdollisuus uusiutua peräti 20% kun yhden kerran on sen saanut.
En oikein vielä osaa/uskalla tästä hehkuttaa vaikka kaikki klassiset oireet on päällä: suunnaton väsymys, etovaolo 24/7, rinnat räjähtää, paleltaa jne..jne..name it , I got it :)
Mutta enivei..siis laskettu aika olisi 29.11.2010.
ja olen ristinyt tämän pienen tekonimeksi: Noro :)
Onnea kovasti teille!!! Varmasti tuntuu epätodelliselta.. Mekin mieheni kanssa yritettiin lasta reilu vuosi ja viimeset pari kk minä jo olin "heittäny hanskat tiskiin" lapsen suhteen.. Liekö se sitten auttanu, että sitten yllätten tulkin raskaaksi!! Siitä on nyt 2vk kun testin tein ja vielkään ei oikein tahdo uskoa tätä todeksi vaikka lähes koko ajan on etova olo, väsymys ja paleltaa.. :) Ja meillä tämä tekonimi on Kukka! :)
Taisin liian aikaisin tänne kirjoitella. Ei taida meille vauvaa tulla:(
Oireet hävisivät , eilen illalla ei enää väsyttänyt ja tänä aamuna ei ole pahaaoloa, ei mitään.
alavatsaa ja selkää juilii ilkeesti joten :(...ja jotenkin vain aavistan pahimman.
Tätä sitten taisi olla tässä.
Hei, mun oli pakko kirjoittaa sulle.. Sä kirjoitit että olit tehnyt kaksi positiivista testiä ja näytti plussaa. Kyllähän sä raskaana olet! Ymmärrän kyllä, että sua varmasti pelottaa kun sulla on kurjia kokemuksia takana.. ): Ja kyllähän noi oireet aaltoilee ja muuttuu.. Mullakin toi väsymys muuttu, olin rv4 ihan silmät ristissä aamusta iltaan ja kas kummaa, niin seuraavalla viikolla väsymys helpotti! On toki väsymystä, mutta ei niin raskasta enää.. Ja rinnat ei tunnu enää niin aralta kuin aikasemmin. Mullakin itseasiassa tuli ihan samat fiilikset kuin sulla, että näinköhän tässä enää raskaana on.. Mutta uskottava se on. Milloin sulla on neuvola? Mulla on eka neuvola ens torstaina. Tsemppiä sulle ja yritä ottaa rauhallisesti!!!
Oireet on pikkuhiljaa palaneet tämän päivän aikana eli panikoin taas mutta ymmärrettävää kun kaikkea on tapahtnut. Rinnat on kosketusarat, väsyttää ei kuitenkaan niin hirveesti kuin alkuviikosta jne..mutta kuitenkin..
Testejä olen tehnyt kolme. Yksi liuska , toinen digitaalinen ja toinen viikkonäytöllinen digitaalinen joka näytti viime viikon keskiviikkona 2-3 eli viikkoja 4-5 joten juu, niiden mukaan olen raskaana:)
En ole vielä edes neuvolaa tilannut kun menen ensi-lauantaina ultraan yksityiselle silloin jo pitäisi näkyä onko siellä mitään ja missä on , elossa jne.. rv6 5 olisi silloin sitten JOS kaikki ok niin soitan neuvolaan seuraavana maanataina.
Mä olen NIIN skeptinen koko raskauden kanssa. Suojelen itseäni pettymykseltä kun ajattelen, että kesken tämänkin kuitenkin menee mutta mielessä ajatus jos sittenkin...
Päivä kerrallaan..ja kiitos kun vastasit*hali*
Meillä miehen kanssa kun ei oikein mene hirveen hyvin tällä hetkellä enkä voi hänelle mitään asiasta puhua tai siis voin mutta en halua. En kerro että pelottaa en mitään. Ollaan aika hiljaa kun nähdään. Pitkä stoori . Tämänkin asia saa mielen maahan :( ja stressin korkeelle kun on niin monta asiaa joita miettii mutta kyllä se joku päivä helpottaa, pakkohan se on. Kaikkein vaikeinta on epäselvyys missä tahansa asiassa.
Kyllä mä ymmärrän sua, että olet noin skeptinen kun ajattelee kuin kauan olette jo yrittänyt lasta.. ja mitä kaikkea olettekaan kokenut tuon aikana.
Ja minusta tuo on ihan hyvä, että menet päivän kerrallaan. Niin minäkin teen. Mulla taitaa raskaus olla aika samanaikainen kun sinun. Kyllä mullakin välillä käy mielessä, että meneeköhän kesken, onko kohdunulkoinen, tuulimuna.. Mutta sitten otan itseäni niskasta kiinni ja ajattelen, että tällä hetkellä tietääkseni kaikki on hyvin ja nautin tästä ajasta , sillä tämähän on niin lyhyt aika loppujen lopuksi. Ja jos jotain ikävän yllättävää sattuu, niin sitten suren.
Ja olen erittäin pahoillani, että teillä miehesi kanssa ei nyt tällä hetkellä mene hyvin. En tiedä teidän taustoja, mutta tuli vaan mieleen sellainen, että kun stressihän ei ole nyt hyväksi sinulle, niin mitäs jos koittais saada mieheesi kontaktia. Jos tuntuu, että puhuminen on vaikeaa, niin yksi hyvä keino on kirjoittaa! :) Mekin ollaan joskus mieheni kanssa tehty niin jos jostain syystä ei oo pystytty puhumaan. Ja se on meillä ollu tosi hyvä konsti! Siinä tulee toiselle ilmaistua itseään niin juuri kun haluaa. Kun mulla ainakin on se paha tapa, että jos on jotain patoutumia sisällä ja sitten kun ne "sylkäsee" ulos, niin huh, huh.. enpä ihan noin tarkoittanu asiaa esittäväni.. ;)
Toivon että saatte asianne kuntoon! :) *hali!*
Hei,
Miten olisi jo kirjoitettaisiin ihan privaatisti? Kun en täällä kaiken kansan nähden viitsi asioita selvittää ja muutenkin voitaisiin kirjoitella miten meidän raskaus edistyy:)
Jos haluat voin laittaa tänne mun sähköpostin?
Joo. kyllä se mulle passaa mainiosti! :) Mulla ei oikein mieheni lisäksi ole kuin yksi nais ystävä kenen kanssa jakaa tätä raskauden aikaa ja sekin tuntuu olevan niin kiireinen, että aika vähiin jää yhteyden pito hänen kanssaan. Että olisihan se ihan piristävää jakaa ajatuksia jne toisen naisen kanssa.. :)
eli tässä tulee sitten : [email protected]
Kirjoittele niin päästään jutun alkuun :)
Moro! Mä laitan sulle huomenna sähkistä tulee kun tuo mieskin on töissä, niin pääsen paremmin paneutuu.. :) Mutta mä laitan sulle mun sähköpostista lyhyen viestin, niin pääset jo aloittaa kirjoittelua jos haluat! :)
alkumetreillä itsekkin ollaan ja paljon toivon että kaikki menee hyvin !
tät lasta on kyllä odotettu ja hän on enemmän kuin tervetullut ! :)
marraskuussa oisi todennäköisesti aika syntymälle (:
Innolla odotetaan ja rukoilen että kaikki menee hyvin.
Onne kaikille ! :)
Laskettu aika ois kai 6.11 eli ihan alussa kans ollaan. :) tällä viikolla eka neuvola :)
Laskettuaika 4.11., tänään oli eka neuvola (rv 9 5). Sydänääniäkin saatiin kuunnella, mitkä kuului todella hyvin (yleensä kuuluvat kaiketi 10 viikosta eteenpäin).. Ihan epätodellinen olo! Sitten kun ei edes voi puhua kaikille asiasta, koska ei miehen kanssa haluta vielä julkistaa asiaa kun on vielä niin alussa.. Mut ihanaa silti :) Kaksi kuukautta pillereiden lopetuksesta meni, että tulin raskaaksi, mikä hieman yllätti, itse pelkäsin että voinko edes saada lapsia.. Tiedä mistä se pelkokin tullut :)
Minulla eka neuvola 12.4., sitä odotellessa:)
Mulla on kans ens ma eka neuvola(oon tän viestiketjun toka vastaaja). Jännityksellä odotellaan... oon kyllä ihan pihalla mitä siellä ekassa neuvolassa tehdään ja pitääkö esim. olla pissaamatta monta tuntua ennen sitä, en muistanut kysyä kun soitin.
Ois kiva tietää missäpäin kaikki marrasmammat asuu? Itse asustan Vantaalla mutta alunperin olen Pohjois-Karjalasta.
Mulla oli tänään eka neuvola käynti. Mulla meni siellä 1,5h, huh huh! Mutta kyllä täyttä asiaa koko ajan. Ja mun piti olla pissaamatta vähintään 3h. Ja mitattiin verenpaine ja verensokeri ja paino. Tehtiin mulle neuvola kortti. Ja neuvolan täti laski mun raskauden olevan nyt 7rv 4. Ja kahden vk päästä on eka ultra! :) Kaikin puolin oli kyllä todella mukava käynti! :)
Minä asun Savossa.
Ensimmäisellä neuvolakerralla käydään läpi mm. oma terveydentilasi, miehesi terveys, totta kai raskausasioita, lippulappusia annetaan kotiin luettavaksi ja sen sellaista mukavaa:)
Tosiaan tässä oltais jo viikolla 7 tai 8 ja koska ikää on vajaa viikkoa vaille 18 niin onhan tämä mullistava ja iso asia tietysti. Kaikkein hassuinta koko tilanteessa on se, ettei minun koskaan pitänyt olla biologisesti mahdollisuutta kokemaan äitiyttä, joten on tässä aika paljon sulattelemista tässä onkin. Mutta näin ollaan miehekkeen kanssa päätetty, että annetaan sen vahvatahtoisen ihmisen tulla, joka pillereistä ja endometrioosista huolimatta päätti tännee tupsahtaa.
On niin epätodellinen olo.
Eipäs anneta marrasmamien hiipua unholaan. Kävin maanantaina ekassa neuvolassa, paljon asiaa mutta ei niin uutta kun luettu piti aikalailla kutinsa, ainut et turhaan pidättelin 4h pissiä kun siellä ei otettukaan sitä bakteeriviljelyä vaan meen sit erikseen terveyskeskukseen jonne sain lähetteen...siellä myös sit veret imetään...iik. Sokerirasitukseenkin jossain vaihees joutuu. Tein sellasen liuskatestin et ei esim. proteiinia virtsassa(kaikki ok). Ja hemoglobiini 140, kuulemma pitkälle pärjään sillä ja vasta puolessavälissä uudelleen katsotaan. Verenpaine koholla ja sain mittarin kotiin, kotona oli suht. normaali. Hirmu mukava neuvolan täti :)
Kävin myös neuvolan lääkärillä...limakalvot ja kohtu ok, lisäksi kuului sydänäänet joita pyysin kuuntelemaan vaikkeivat olisi sitä muuten tehneet kun vasta yhdeksäs viikko. Ihana lääkäri kun alkoi nauramaan kun kuului sydänäänet ja itse olin coolina(meni roolit päinvastoin) :D Alussa olin tosi vaivaantunut kun en pahemmin alapäätäni koskaan lääkärillekkään näytellyt mutta onneksi jutusteltiin ensin paljon niin pystyi asennoitumaan oikein. Saa luvan tottua sellaseen.
Nyt sit hyvillä mielillä odottelemaan kutsua ultraan, neuvolasta ainakin sanoivat et postissa tulee kutsu naistenklinikalta. Sikiöseulontaan en halua. Onko muuten tietoa milloin ns. tavan ultra tehdään? Kun eikös ton seulonnan takia tehdä jo ajoissa mut jos ei siihen mee niin millos sit.
Hyviä vointeja kaikille odotukseen.
Heippa kaikille,
Uskaltauduinpa minäkin nyt sitten tähän joukkoon viimeinkin. Raskaus on nyt yhdeksännellä viikolla ja eka neuvolakäynti takana. Esikoista odotellaan. Laskettuaika on n. 22.11. neuvolan mukaan, itse sain vähän eripäivän laskuissani mutta ultrassahan sen sitten näkee kumpi oli oikeassa :-) Se olisi noin kolmen viikon päästä... Mulla mitattiin vain verenpaine neuvolassa, mites teillä muilla jo on verikokeet ja virtsanäyteet otettu? Mulla noi otetaan vasta samana päivänä kuin on se eka ultra, eli 12 viikolla. Mulla meni viikot 4-6 lähes täysin oireettomasti, ehkä vähän rinnat olivat arkoina. Mutta viikolla 6 alkoi pahoinvointi, joka on hieman pahentunut viikko viikolta. Sinänsä se on aika rauhoittavaa, koska onhan se tavallaan merkki siitä, että raskashormonit jyllää :-) hassua olla iloinen pahoinvoinnista.
Täällä kanssa yksi:)
LA 29.11
Eka ultra oli 14.4 ja 29pv ois np-ultraa varten verikoe..
Pahoinvointia on 24/7(oksentanu en ole) ruokaa pitää vetää pieniä määriä tasaisin väliajoin,vessassa saa ravata koko ajan,ja itku ja raivarit tulee ihan pienistä asioista..
Vieläkään en usko että tuolla mitään elämää on vaikka kuva siitä todisteena:)
Täälä myöskin yksi marrasmasu :) laskettu aika 8.11 ja rv 11 5. Oireita on ollu yhtä sun toista mut alkanu helpottaa. Väsy on suuri, mut sen kummemmilta pahoinvoinneilta on selvitty. Mitä ny jotku ruoat aiheuttaa öklön olon, mut muuten ollu kyl hyvä. Pientä masennusta oli alussa kun sain tietää. Itketti melkeen 24/7 mut nyt ku on ympärillä ihmisiä, jotka on nii innoissaan pienokaisesta olo on kohentunu ja ku pitkän työttömyys jakson jälkeen pääsin töihin mieliki on parantunu :) 28.4 ois ensimmäinen varhaisultra ja sitä kovaa jännitetään niinku täs alus jokasta neuvolakäyntiä :D masu on kasvanu kovaa vauhtia ja uusia vaatteitaki pitääs jostai hommata. Kellää ois mitää hyvää linkkiä tai ideaa mistä sais hommattua mammavaatteeta??? Vauvaa odotetaan jo kovasti molemmat, mutta täytyy ny viel malttaa ja antaa sen kasvaa :D Onnea odotukseen kaikille kanssatovereille!!!
Hei taas.
Huomenna alkaa 14. raskausviikko. Viime viikolla olivat np-ultra, lääkäri ja glukoosikoe. Kaikki nämä menivät ihan mukavasti, niskaturvotuslukema oli normaali jne.
Pahoinvointia ei juurikaan enää, kivaa.
rv 12 pyörähti tänään käyntiin ja ens maanantaina ensimmäinen ultra :) oli kyllä aika shokki kun ensimmäisellä kokeilulla tärppäsi raskaus..oli pakko se 4 testiä tehdä ennen kuin uskoin :) pahimmat pahoinvoinnitkin ovat jo jääneet taakse.ja laskettu aika on 30.11.saapi nähdä tuleeko aikaisemmin vai siirtyykö joulukuulle..
täällä kanssa esikoista odotellaan ja laskettu aika myös 11.11 niinkuin näyttää olevan monella muullakin mammalla :)) iloista odotusta kaikille !
Mennään viikolla 10 2 ja tasan viikon päästä on ensimmäinen ultraääni ja jännittää aika paljon. Pahoinvointi on vihdoin ollut loppumassa, mutta väsyttää armottomasti ja kaikki epäterveellinen maistuu enemmän, kuin ehkä pitäisi. Olen aina ollut hormonihirviö ja tää huutaminen ja riehuminen syö iltojamme miehen kanssa.
Muita kiukkuisia odottajia?
tääl kans kiukutteluu ja hermojen kiristelyy... :/ mies tuntuu olevan aika kovilla ku ei oikee taho ymmärtää tätä oloa alkuunkaa.. vaikeaa sitö on toiselle mennä selittämäänkää..
väsymys ja pahoinvoinnit on jääny mut tää hermojen kiristely on kyl jotai aiva käsittämätöntä.
ei oo ollu taasen mitään kiukkuja eikä muutakaan hermohommia.tosin nyt pitäis ehkä koputtaa puuta kun sai ton sanuttua.koittakaa jaksaa!
Täällä mennään rv12 4. Laskettu aika 21.11. Jatkuva etova olo on alkanut helpottaa. Väsymystä jatkuu.. nännit kosketus arat. Ja viime viikolla minusta alkoi "kuoriutumaan" hormooni hirviö!! Ihan pikku jutuissa naksahtaa päässä.. ei kivaa. Mutta onneksi mieheni ymmärtää mua, ja ollaankin paljon puhuttu asiasta. Olen ihan hänen sylissään itkenyt ja pahoitellut että jos käytäydyn pahasti.. Ja minusta tuo helpottaa oloani kun purkaa itseään kunnolla toiselle. Eilen oli np-ultra ja kaikki oli hyvin!!! Saimme ekan kuvankin mukaan!! Tuossahan jääkaapin ovessa tuo meidän rakkauden hedelmä pötköttää!!! :)
Täällä myös esikoista odotellaan.Nyt viikkoja 14 4.Laskettu aika myös 21.11
Meilläkin ensimmäinen ultrakuva jääkaapin ovessa :)
Pahoinvointi on tällä viikolla aika hyvin jo helpannut.Vatsassa inhottavasti nipistelee kun nousee nopeasti ylös tai venyttelee,inhottavaa,eiköhän se siitä.
Kuins muilla marrasmameilla menee? Mulla rv17 2. Aika on hujahtanut tosi nopiaa!!! Vointi on ollu aika hyvä jo viimeset muutaman viikkoa. Hormoonitkin on tasoittunu, ei oo tullu enää "skitso kohtauksia" :). Ja etova olosta on vaan muistot jääny. Nännit edelleen arat ja kun koiran kanssa lenkkeilen niin jos reipasta tahtia haluan mennä niin silloin alkaa hengästyttää ja muutenki tuntuu pahalta. Mutta sitten vaan hidastan tahtia. Ja alavatsa kipuilua, n. munasarjan kohdilla tuntuvaa on välillä. Joko oikealla tai vasemmalla. Ja äkki liikkeissä, esim. aivastaessa sattuu alavatsaan. Ja paino on alkanu viimeisten 3 vk:n aikana nousee, on tullu 2,5kg lisä painoa. Onko muilla miten viel paino lähtenyt nousemaan? Tuntuu että vaatteet alkaa kutistuu päällä.. :) Ja rakenne ultra on 3 vk päästä!!! Innolla odotamme mieheni kanssa!!! :)
Tämä ketju on hiipunut ja jäänyt unholaan, minne lie marrasmammat jääneet, vieläkö kesälaitumilla :) miten on odotus kaikilla mennyt?
Hyvin on mennyt :-) Masu kasvanut kivasti, nyt on rv 27 menossa. Aika helppo raskaus ollut tähän saakka. Pahoinvointia oli viikoilla 6-12 ja rinnat kipeinä, mutta tuon jälkeen olo on ollut todella hyvä :-). Ehkä pientä herkistymistä huomattavavissa, eli tippa tullut helposti linssiin kun katsoo jotain telkku ohjelmaa.
Rakenneultran perusteella kaikki on myös masuasukilla kunnossa ja sikiö vastasi täysin raskausviikkoja kooltaan. Sukupuolikin selvisi siinä ultrassa. Painoa mulle on kertynyt n. 6 kiloa tähän mennessä. Täytyypi vain toivoa, että viimeiset 3 kk menee yhtä mukavasti.
Mulla kans ollut tosi hyvä olla koko raskauden ajan, tänään 26rv täynnä. Rakenneultrassa laskettu aika siirtyi hieman eteenpäin (23.11) mutta sielläkin sanoivat että tulee sitten kun on valmis tulemaan. Ja joo, herkistymistä todellakin on kans, yritän laulaa masuasukille niin ei onnistu ilman itkua, eli voi vaan itkuvirsiä laulella :D hirveästi tekis mieli paijailla vauvaa, harmi vaan että meikäläisen kohtu malliltaan sellainen että vauva kasvaa selkään ja ylöspäin, en siis saa mahti kessiä paijailla...tosin sf-mitta oli ylärajalla. Painoa tullut melkein 10kg lisää...kyllä sitä hommaa riittää sit myöhemmin kun pudottelen painoa, ennestäänkin oli jo ylipainoa. Iskias vaivat oli pahempia ennen raskautta ja sen alussa (vaivannut jo vuoden ennen raskautta)...aika kumma että vaiva mennyt parempaan vaikka olin ihan varma et menis huonompaan...no kävelen kyllä nykyisin joka päivä (jo neljän kuukauden ajan säännöllisesti). Toinen sokerirasitus tälläviikolla :) sinne menossa jopa ihan hyvällä mielellä, piikkikammo aikalailla kadonnut tässä odotusaikana. Hempat vielä ihan hyvät ja toivottavasti ei laskisikaan liian alas. Ladyvita mamaa olen syönyt nyt parisen viikkoa. Ainoa negatiivinen asia voisi olla että väsyttää aikalailla kokoajan, johtunee siitä että valvon myöhään mutten malta aamulla nukkua kauaa vaikka esim. viikonloppuna siihen olisi mahdollisuus. Ja nyt lievä flunssa. Rakenneultran mukaan poika olisi tulossa, kaikkilla oli tunne tytöstä mutta sieltä tulee sit mikä on tullakseen :)
Tyhmä kysymys...osaakohan synnyttää ilman mitään synnytysvalmennusta? ei huvittaisi yhtään mennä mihinkään noihin ryhmähommeleihin. No onhan sitä osattu jo aikojen alusta saakka eli eiköhän se luonnistu.
Mitäs muuta....