Epipen armeija?

?

Hei olen aloittamassa asepalveluksen heinäkuussa. Minulla on lääkärin määrämä epipen piikki rajuihin allergisiin kohtauksiin ns. hätätapaus lääkkeenä. En ole saanut eläessäni kuin 2 rajua kohtausta joista molemmista olen selvinnyt ilman kyseistä piikkiä, mutta koskaanhan ei tiedä miten seuraavalla kerralla käy. Olen allerginen eri siitepölyille ja syön päivittäin myös aerius tabletteja.

Lääkäri sanoi minullle että piikki on otettava huomioon asepalveluksessa mutta ei voinut antaa lausuntoa kun ei ollut omalääkärini. Nyt omalääkärini selvittelee miten piikki vaikuttaa asepalvelukseeni ja ilmoittaa minulle ensi viikolla kun tietää. Haluaisin kuitenkin jo saada vähän tietoa etukäteen siitä mitä on odotettavissa.

ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA ARMEIJA EPIPEN YHTÄLÖSTÄ? Onko tiedossa luultavimmin kevyempi asepalvelus vai kenties vapautus? Vaikken toistaiseksi ole piikkiä tarvinnutkaan haluaisin silti kantaa sitä mukanani niinkuin lääkäri on reseptissään määrännyt. Mutta en voi pitää sitä taskussani sillä vahingossa lauetessaan piikki voi pysäyttää verenkierron raajasta tai aiheuttaa jopa sydänkohtauksen. Entä jos joku tupakavereistani päättää typeryyksissään leikkiä sillä ja vahingossa tapattaa itsensä tai jonkun muun? piikkiä ei myöskään voi pitää pakkasessa pitempiä aikoja ettei lääkeaine pääse jäätymään.

1

2370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • intti on pop

      Epipen on Adrealiinia ei muuta.Itse käytän ja pidän mukana,kun allerginen ampiaisille.Pyydät vain intistä sen ettei tartte itse ostella eli pari aina mukana joka paikassa.Tuosta ei saa vapautusta.Ei tartte kavereille näytellä ja saa siihen laitettua itse kestävämmän suojuksen alumiini putkesta jollasen tein vaelluksille itse.Ei hajoa eikä muutenkaan se laukea itsekseen ei ole ikinä enkä ole kuullutkaan ja sitäpaitsi ei se aiheuta mitään pummppu kohtausta.Itse isken aina sen kun menossa vanhaksi ja pitäisi heittää pois niin testaan miltä tuntuu ja hyvin saa kiksejä:=)Puhdas adrealiin ei tapa ketään ellei ole jotai pahempaa vikaa pumpussa.
      Talvella et joudu olemaan jos tuon sanot laittavat kesän ajaksi inttiin se kun ei ole nykyisin yhtä pitkä kuin ennen 11k....vahinko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe