Hakulomakeapua?

Lähetin äsken hakemukseni yliopistohaku.fi hakijapalvelun kautta. Nyt mietityttää, kun hakukohteissani piti käyttää vähän priorisointia.
Pyrin ensisijaisesti Tampereen yliopistoon, mutta samalla kokeella haen myös Joensuun yliopistoon. Lähetetyssä lomakkeessa Joensuu kuitenkin näytti olevan ennen Tamperetta.
Laitoin kohteet kuitenkin aivan oikeaan ja haluamaani järjestykseen aiemmissa vaiheissa, joten oletan, että kohteet oli järjestetty vain aakkosten mukaan? Ei sen mukaan, missä järjestyksessä hakee mihinkin yliopistoon (yliopiston sisäiset priorisoinnit olivatkin sitten ihan oikeassa järjestyksessä esim. Jyväskylän kohdalla)?
4227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Priorisoinnissa hakemani kaksi tiedekuntaa olivat aakkosjärjestyksessä tiedekunnan mukaan, ei yliopiston mukaan, eivät hakemukseni mukaisessa järjestyksessä. Koska haet käsittääkseni samaan tiedekuntaan kaikissa yliopistoissasi, voi olla, että sinun tapauksessa priorisointi on tehty yliopiston mukaan.

Äänestä

Kyse ei ole aakkos järjestyksestä vaan tavasta jakaa oppilaita sen mukaan mihin heillä on parhaiten mahdollisuudet pyrkiä ja tavoittaa opin paikka .
Miten järjestelmä toimii kun vielä et ole antanut haku tutkintoa sitä en tiedä järjestelmän toimivuudesta ?
Voit kokeilla vaikka kokeilemalla http://www.opintohallitus.fi sivustolla tekemällä uuden hakemuksen onko Opintohallituksen sivustolla sama koulu järjestys .

Äänestä
  • Omalla "listallani" hakulomakkeessani ihmettelen siis mainitsemaasi "sen mukaan mihin heillä on parhaiten mahdollisuudet pyrkiä ja tavoittaa opin paikka". Minulla on sijaintijärjestyksessä toiseen kohteeseen tarvittavat väyläopinnot, mutta ekaan tiedekuntaan haen "lukiopohjalta".

    Mihin siis tuo jakotapa perustuu? Onko kyseessä työllistymismahdollisuudet alalla vai esim. isompi luokkakoko aloittajilla?

    Äänestä

priorisoinnit on monesti yo:n sisäisiä, eivät välisiä. sä voit päästä molempiin yliopistoihin, joista saat sitten valita kumpaan menet. nyt ne on vaan aakkosjärjestyksessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hjälpamig kirjoitti:

Lähetin äsken hakemukseni yliopistohaku.fi hakijapalvelun kautta. Nyt mietityttää, kun hakukohteissani piti käyttää vähän priorisointia.
Pyrin ensisijaisesti Tampereen yliopistoon, mutta samalla kokeella haen myös Joensuun yliopistoon. Lähetetyssä lomakkeessa Joensuu kuitenkin näytti olevan ennen Tamperetta.
Laitoin kohteet kuitenkin aivan oikeaan ja haluamaani järjestykseen aiemmissa vaiheissa, joten oletan, että kohteet oli järjestetty vain aakkosten mukaan? Ei sen mukaan, missä järjestyksessä hakee mihinkin yliopistoon (yliopiston sisäiset priorisoinnit olivatkin sitten ihan oikeassa järjestyksessä esim. Jyväskylän kohdalla)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu