Täällä äidillä tulee hulluus kohta. Meillä on tossa tommonen juuri vuoden täyttänyt tenava, varsinainen villikko. Kuka se osaisi neuvoa miten noin pienen kanssa kuria pidetään ja miksi ihmeessä sitä huomiota pitää saada joka ikinen sekunti ja miksi se ruokapöydässä temppuilu alkaa välittömästi kun lautanen ilmestyy pöydälle. Ihan sama mitä siinä lautasella on kunnolla ei voi olla vaan alkaa a) täysin hallitsematon huutoparku tai b) lelun kanssa pelleily että äiti saisi edes jotain suuhun kun huomio on sekunneittain muualla. Paitsi jos saa syödä omin käsin, se sujuu hienosti ja malikkaasti tosin pienen määrän jälkeen menee siitäkin mielenkiinto ja alkaa parku tai pelleily.
Eihän tässä muuten mutta olen lapsen kanssa kotona todella paljon kaksin kun isä tekee yrittäjänä huikean pitkiä päiviä töissä ja vetoaa sitten kotona ollessaan ettei jaksa tehdä mitään kun on niin rankka työ niin että tämä lapsen kanssa touhuaminen on aamusta iltaan (ja öisin) maanantaista sunnuntaihin ihan täysin minun harteilla. No onhan se mummola paikka jonne lapsi menee välillä kun äidin on pakko pystyä tekemään esim. suursiivous tai hoidettava asioita kaupungissa.. Mutta että alkaa olla niksit käytetty ja väsymys ja masennus painaa päälle tilanteiden kanssa.
Kotona ollessa muksu roikkuu kokoajan lahkeessa, ihan kirjaimellisesti. Ei leiki kun aina pari minuuttia kerrallaan itsekseen mutta senkin jos äiti pysyy samassa paikassa esim. tiskaamassa niin jaloksissa saattaa pieniä hetkiä leikkiä tai paukutella kattilaa tai tyhjentää alimmat keittiön laatikot jotka äiti sitten saa siivota toki.. mutta jos äiti meneekin olkkariin niin huutoparkuna perässä lahkeeseen itkemään.. tai mihin menenkin mitä yritän tehdäkin. Välillä leikin ja luen ja loruttelen lapsen kanssa ihan vaan että ei jäis huomiotta mutta ei se tunnu auttavan eikä riittävän lapselle. Rutiinit on jnejne en ymmärrä mistä tämä kuukausia samanlaisena pysynyt tilanne johtuu. Mitä teen väärin kun lapsi menee vaan mahdottomammaksi kokoajan. Ja osaa kaiken herjan teon, lasiovien paukutus leluilla takkauunin luukut on ihanat paukuttaa ja leivin uunin tuhkaluukut.. eli paikat joita ei oikein voi eliminoida. Tietää että äiti ei tykkää ja oikeen koittaakin onneaan naurun remakan kanssa.
Alan olla puhkipoikki, mitä tässä on tehtävissä? Tuntuu että poitsu on oikein riiviö jo tuossa iässä, onhan se tiedetty jo synnytyslaitoksella että tempperamenttia ja kaikkimullehetinyt-persoonaa piisaa mutta vaikka lapsen tahtoon ei oo taivuttu vieläkään juuri missään (lelut ei kuulu ruokapöytään, ruoka ei tule sekunnissa vaan minuuteissa jne..) niin miksi lapsi vaan meuhkaa ja tekee kolttosia ja koittaa vanhempien hermoja oikeen tosissaan? Ja miten sitä voi lähteä muuttamaan? Odotan jo kauhulla tulevia vuosia, pelkään että tuosta tulee oikeen kulmakunnan kauhukakara. Vaahteramäen Eemeliäkin villimpi..
Aiemmin vielä oli pojassa vieraskoreutta, kylässä osasi käyttäytyä kuin mallilapsi ja mm. söi todella kiltisti ja hienosti ja isoja määriä kylässä ollessa. Vaan ei enää sitäkään. Kylässä ei huvita enää edes käydä kun siellä yleensä on lasiesineitä hyllyissä taaperon korkeudella on dvd-soittimet taulutelkkarit kissan ruuat joten pitäis alkaa eliminoida koko kämpän kamat ennenkun sinne tuommosen villikon voi päästää irti. Koska nehän saa kyytiä meidän nassikalta. Alusta asti lapsi on tietyllä järjestelmällisyydellä poistettu tilanteista Ei-sanan kera jämäkästi ja luovuttamatta koskaan mutta miksi se ei auta. Kurinpito silti pettää jatkuvasti eikä lapsi opi mitään asiaa tai kohdetta johon ei ole lupa koskea eikä mennä.
Onko tämä normaalia tässä iässä ja kenties ohi menevää? Mielellään kitken lapsestani tällaisen villiyden hyvissä ajoin pois mutta olinko silti myöhässä vaikka tätä osasin odottaa jo synnytyslaitoksella. Isompia sisaruksia lapsella ei ole emmekä vanhempinakaan ole extremeduudsoneita joilta lapsi olisi voinut vaikutteet saada.. en siis vaan käsitä vuosikkaamme huimaa menoa. Suvussa on nähty kyllä alle kaksivuotias joka sujuvasti oma-aloitteisesti heitti mm. volttia sohvalta äitinsä (ja muiden äitien!) kauhuksi liekö siis jossain geeneissä jotain adhd:tä?
Eihän tässä muuten mutta olen lapsen kanssa kotona todella paljon kaksin kun isä tekee yrittäjänä huikean pitkiä päiviä töissä ja vetoaa sitten kotona ollessaan ettei jaksa tehdä mitään kun on niin rankka työ niin että tämä lapsen kanssa touhuaminen on aamusta iltaan (ja öisin) maanantaista sunnuntaihin ihan täysin minun harteilla. No onhan se mummola paikka jonne lapsi menee välillä kun äidin on pakko pystyä tekemään esim. suursiivous tai hoidettava asioita kaupungissa.. Mutta että alkaa olla niksit käytetty ja väsymys ja masennus painaa päälle tilanteiden kanssa.
Kotona ollessa muksu roikkuu kokoajan lahkeessa, ihan kirjaimellisesti. Ei leiki kun aina pari minuuttia kerrallaan itsekseen mutta senkin jos äiti pysyy samassa paikassa esim. tiskaamassa niin jaloksissa saattaa pieniä hetkiä leikkiä tai paukutella kattilaa tai tyhjentää alimmat keittiön laatikot jotka äiti sitten saa siivota toki.. mutta jos äiti meneekin olkkariin niin huutoparkuna perässä lahkeeseen itkemään.. tai mihin menenkin mitä yritän tehdäkin. Välillä leikin ja luen ja loruttelen lapsen kanssa ihan vaan että ei jäis huomiotta mutta ei se tunnu auttavan eikä riittävän lapselle. Rutiinit on jnejne en ymmärrä mistä tämä kuukausia samanlaisena pysynyt tilanne johtuu. Mitä teen väärin kun lapsi menee vaan mahdottomammaksi kokoajan. Ja osaa kaiken herjan teon, lasiovien paukutus leluilla takkauunin luukut on ihanat paukuttaa ja leivin uunin tuhkaluukut.. eli paikat joita ei oikein voi eliminoida. Tietää että äiti ei tykkää ja oikeen koittaakin onneaan naurun remakan kanssa.
Alan olla puhkipoikki, mitä tässä on tehtävissä? Tuntuu että poitsu on oikein riiviö jo tuossa iässä, onhan se tiedetty jo synnytyslaitoksella että tempperamenttia ja kaikkimullehetinyt-persoonaa piisaa mutta vaikka lapsen tahtoon ei oo taivuttu vieläkään juuri missään (lelut ei kuulu ruokapöytään, ruoka ei tule sekunnissa vaan minuuteissa jne..) niin miksi lapsi vaan meuhkaa ja tekee kolttosia ja koittaa vanhempien hermoja oikeen tosissaan? Ja miten sitä voi lähteä muuttamaan? Odotan jo kauhulla tulevia vuosia, pelkään että tuosta tulee oikeen kulmakunnan kauhukakara. Vaahteramäen Eemeliäkin villimpi..
Aiemmin vielä oli pojassa vieraskoreutta, kylässä osasi käyttäytyä kuin mallilapsi ja mm. söi todella kiltisti ja hienosti ja isoja määriä kylässä ollessa. Vaan ei enää sitäkään. Kylässä ei huvita enää edes käydä kun siellä yleensä on lasiesineitä hyllyissä taaperon korkeudella on dvd-soittimet taulutelkkarit kissan ruuat joten pitäis alkaa eliminoida koko kämpän kamat ennenkun sinne tuommosen villikon voi päästää irti. Koska nehän saa kyytiä meidän nassikalta. Alusta asti lapsi on tietyllä järjestelmällisyydellä poistettu tilanteista Ei-sanan kera jämäkästi ja luovuttamatta koskaan mutta miksi se ei auta. Kurinpito silti pettää jatkuvasti eikä lapsi opi mitään asiaa tai kohdetta johon ei ole lupa koskea eikä mennä.
Onko tämä normaalia tässä iässä ja kenties ohi menevää? Mielellään kitken lapsestani tällaisen villiyden hyvissä ajoin pois mutta olinko silti myöhässä vaikka tätä osasin odottaa jo synnytyslaitoksella. Isompia sisaruksia lapsella ei ole emmekä vanhempinakaan ole extremeduudsoneita joilta lapsi olisi voinut vaikutteet saada.. en siis vaan käsitä vuosikkaamme huimaa menoa. Suvussa on nähty kyllä alle kaksivuotias joka sujuvasti oma-aloitteisesti heitti mm. volttia sohvalta äitinsä (ja muiden äitien!) kauhuksi liekö siis jossain geeneissä jotain adhd:tä?
Vastaukset 18
Vanhimmat
hyvin tutulta 1-vuotiaan toiminnalta :-). Itsellä vajaa 1v tyttö ja ruokailu aina tuollaista ja nyt joku "syli-huomio-vaihe päälle" kun äiti ei saa tehtyä mitään kun aina pitää sylissä kantaa ja näyttää paikkoja (ei siis kelpaa kuitenkaan sylissä istuminen ;-)) ja tosi villi tapaus! Itse odotan vielä toista, joten tekemistä piisaa :-) Ei 1-vuotiaalta voi odottaa, että tottelee aina, kuulemma vasta 2-vuotiaalta voi ruveta jo vähän vaatimaan eli ei auta mikään...joskus vauva osottaaa mieltään jos joutuu olemaan erossa vanhemmistaan, onko teidän lapsi kotihoidossa vai päiväkodissa?
Olen vielä hoitovapaalla muksun kanssa kotona. Toisaalta hirvittää tällanen villikko hoitoon laittakaan, toisaalta sehän vois tehdä muksulle vaan hyvää osais ehkä "arvostaa" aikaa äidin kanssa kun joutuu välillä vaikka muutamaks tunniks eroon.. Onkohan ehkä vähän liikaakin äidin kanssa. Kun vielä on aina mukana kylässä kaupassa avoimissa päiväkerhoissa jnejne. Ei me neljän seinän sisällä jatkuvasti olla mutta onkohan tää vähän silti liiankin lyömäton kaksikko äiti ja poika, kun se isäkin on niin vähän kotona ja lapsen kanssa ehtii touhuta tosi vähän..
ei lapset osaa "arvostaa" aikaaäidin kanssa jos viet sen hoitoon...siitä se riemu vasta repeekin,alpset yleensä osoittaa mieltänsä jos kokevat ettäovat laiminlyötyjä...kuulostaa ihan normaalilta,lapsihan on herranjumala vasta yksi vuotias...koettelee kyllä hermoja mutta minkästeet...
sitä se pienen lapsen kanssa on ja kyllä se siitä kun alkaa kasvamaan ja ymmärtämään....
ei se ole mikään muotitauti adhd-lapsi, kyllä meidänkin nyt kolemvuotias on välillä villimpi ja ja kyllä niitä kaikkia lapsia saa kieltää monesti menemästä kippoihin ja vetämästä dvd-soittimia alas..tuntuu vähän että teet kärpäsestä härkäsen..lapsi on ihan normaali ja ennemmin olisin huolissani jos lapsesi vain istua tapittaisi lattialla...älä turhia stressaa äläkä kammoksu vierailla käyntiä, koska jos ette ikinä käy missään, miten lapsi osaisi alkaa käytäytymään niissä paikoissa??
ja tuo syöminen, pistä lapselle lusikka käteen, vaatteet pois ja lautanen viereen!!antaa pienen syödä itse, sitten käsillä tai lusikalla, ei pieni sotku ole vaarallista ja välillähän voit vähän avitella omalla lsuikalla sitä syömsitä..siitähän se oppii :)
Otahan herne nenästä ja lue tekstini uudelleen. Tai no selvennetään samantien ettet ymmärrä väärin. "Arvostaa" on siksi "hipsuissa" koska todellakin tajuan mitä tuon ikäinen nyt osaa "arvostaa". Ja hoitoon laittaminenko sitten on "laiminlyöntiä". Tuonikäisiä on jo päiväkodissa voi herttinen nehän on laiminlyötyjä! Herranjumala niin on yksivuotias ja olinkin vailla neuvoja joko tätä pitää alkaa kitkeä lapsesta pois vai annetaanko vaan mellastaa, en ole faktatietona väittänyt tai edes tosissani epäillyt että vuosikkaani on nyt varmasti adhd:ta sairastava lapsi tai että se ylipäätään on joku hemmetin muotijuttu vaikka niin on useilla tapana vitsailla jos joku on vähänkin yltiösosiaalinen tai muuten lahjakas touhuaja. Emmekä ole neljän seinän sisällä todellakaan mutta sehän lukikin siinä jo kuten siitä syömisestäkin että vaikka osaa suuhun mätön niin pelleilyksi menee.. Voi teitä silmillehyppijät. Aika tiukkapipoja sitä löytyykin mualimasta :D Kiitos tämä oli suorastaan hauskaa!
Tsemppiä vaan äidille! Onneksi tilannne todennäköisesti alkaa rauhoittumaan ajan kanssa, tulee vähän pitkäjänteisyyttä ja mielikuvitusta ja lapsi alkaa eri tavalla leikkimään. Muistan hämärästi näin käyneen isompien lapsien kanssa, jotka nyt ovat jo ihan hyvin käyttäytyviä koululaisia. Kyllä se sun johdonmukaisuus ja jatkuva EI-sanan käyttö vielä palkitaan!
Meilläkin on pienin 1v 3kk ikäinen tyttö. Ei ollenkaan villeimmästä päästä, mutta aivan järkyttävä kiipeilemään ja nyt on alkanut tulemaan omaa tahtoa jo kovasti. Itse on tyttö pistellyt ruuat poskeen 1v. alkaen, auttaa ei yleensä saa. (Ja sen kyllä näkee :) ) Ja tuntuu, että 75% suustani päästämistä sanoista on ei- tai älä-sanoja. Yritän kyllä kiertää välillä tilanteen niin, että vois sanoa asian ilman kieltämistä.
Jos mahdollista, vie lapsi joskus mummolaan ihan vaan siksi, että saat hetken hengähtää. Meillä mies on illat pääasiassa kotona ja sitten pääsen viettämään omaa aikaa, mitä kyllä huomaan tosiaan kaipaavani!
Kuulostaa kovin tutulta viidentoista vuoden takaa. Esikoiseni oli vilkas ja voimakastahtoinen lapsi. Epäilin mitä lie MBD:a yms. Normaali on ollut. Eroahdistus (juuri tuossa /-1vuotiaana) oli vahva ja housupuntissa roikuttiin. Uhmaikä oli vahva ja kaikki oli "EI!" ja "Mää itte!" jne. Murrosikä on vahva ja äiti ei tiedä mitään jne. Minulla on myös neljä muuta lasta. Kolme vähän rauhallisempaa ja toinen esikoisen kaltainen villikko, hän on nyt 3v ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.
Lapsesi kuulostaa siis täysin normaalilta voimakastahtoiselta lapselta. Koska hän on esikoinen, mieleesi tulee helposti outoja ajatuksia että onko outo jne. Mutta tuttavapiirissäni on paljon lapsia ja monta juuri tuollaista ihanaa pikku villikkoa.
Lapsesi koittelee sinua nyt, koska hänellä on eroahdistus. Helpota ahdistusta olemalla paljon lapsesi kanssa. Se onnistuu, koska lapsi on esikoinen ja olet kotona. Ei kannata turhaan viedä lasta hoitoon eroahdistuksen aikana. Hae voimaa itsellesi esim perhekerhosta. Siellä näet muita äitejä ja huomaat että muilla on samanlaisia ongelmia. Vertaistuki auttaa. Tosin jos äidillä on jo enemmän lapsia, hän ei ehkä edes huomaa että hänen 1-vuotiaansa on vilkas. Sellaiseen tottuu ja arki vaan rullaa vilkkaankin lapsen kanssa.
Kannattaa myös hakea itselle voimaa tuovia harrastuksia ja viedä lapsi siksi aikaa hoitoon. Mene vaikka jumpalle, pilatekseen, uimaan. Säännöllisesti! Itse käyn vähintään kaksi kertaa viikossa liikkumassa yksin. Voit myös katsella jotain kivaa harrastusta yhdessä lapsesi kanssa: muskaria, äiti-lapsi-jumppaa tms.
Kokemuksesta voin kertoa, että vaikka nyt aika matelee, muutaman vuoden päästä toteat että nopeastihan aika onkin mennyt. Eroahdistus helpottaa pian ja puntissaroikkuminen vähenee. Sitten tulee kyllä uhma ja vaatii taas äidin hermoja. Mutta sekin menee ohi!
Lopuksi vielä pari hyväksi havaitsemaani vinkkiä lapsen mahdollisimman rauhalliseen mielialaan: 1) Kosketus! Halaa, sylittele silittele lasta mahdollisimman paljon. Varsinkin jos hän alkaa roikkua puntissa tai kiukutella. Ns. häiriökäyttäytyminen voi johtua tunneakun vajeesta. Täytä siis tunneakku mahdollisimman usein!
2) katsekontakti. Katso lasta kun puhut hänen kanssaan. Keskeytä muka-tärkeät kotityöt tai koneilu (kröhöm:) ja katso lasta kun hän tulee luoksesi.
3) Jakamaton aika. No sehän on teillä kunnossa kun muita lapsia ei ole, meidän perheessä jo vähän haasteellisempaa.
4) Rajat. 1-vuotiaalle sanotaa ei ja ohjataa pois tilanteesta. Muuta kuria ei voi vielä olla. Meillä esim 3 vuotiaalta otetaan rangaistukseksi lelu jäähylle jos vaikka mottaa pikkuveljeä.
Mutta siis ihan normaalilta lapselta pikkuisesi kuulostaa! Muista että monet monet äidit tuskailevat (tai ovat tilanteesta huolimatta tuskailematta :) samojen asioiden kanssa. En minäkään nykyisin mene kuin lapsiperheisiin kylään 3- ja 1- vuotiaitteni kanssa. Ihan turha mennä just niiden kaikenmaailman lasilintujen keskelle juoksemaan poikien perässä. Esim erilaisille kutsuille (kynttilä, koriste-esine jne) menen yksin ja isä tai mummu hoitaa silloin poikia. Mutta onneksi minulla on ihania kyläpaikkoja, muita isoja perheitä, joissa ei ole alahyllyillä lasikippoja! Mutta monesta joutuu luopumaan lasten takia. Se on fakta!
Muistetaan siis että elämä on nyt tämmöistä, ei enää semmoista kuin ennen lapsia. Nyt elämme lasten ehdoilla! Asenne ratkaisee paljon! Hyvää kevättä sinulle ja ihanalle lapsellesi!
Kuulostaa TÄYSIN normaalilta 1-vuotiaan käytökseltä!!!
Vinkkejä:
- Anna lapsen syödä itse, vaikka sitten sormilla. Pidä kunnon ruokavälit, jotta lapsella on nälkä ruoalla. Jos menee pelleilyksi, älä tuputa ruokaa lapselle vaan tarjoa sitä vasta seuraavalla aterialla. Aikuinen päättää, mitä on ruoaksi, lapsi, paljonko syö. Päästä kylläinen lapsi pöydästä pois, jotta ei jää ruoalla leikkimään.
- Ota lasta mahdollisuuksien mukaan auttamaan omiin hommiisi, vaikka ne kestäisivätkin sitten kauemmin, mutta lapsi saa samalla huomiota eikä kerkeä hakkaamaan niitä lasiovia tms., kun saa olla siivouksessa/tiskissä/pyykin lajittelussa/ruoanlaitossa/pöydän kattamisessa apuna ja tuntea itsensä tärkeäksi. Aloita vaikka ihan pienistä jutuista: anna lapsen valita lusikat laatikosta ja tuoda ne pöytään, pölyjä pyyhkiessä lapselle oma rätti käteen ja niin edelleen. On itsellesi mukavampi, kun teette yhdessä, kuin olo että tuo lapsi häiritsee minua koko ajan enkä saa näitä juttuja tehtyä.
- Pyydä miestäsi tekemään ajankäytön arvovalinnat uusiksi! Tarvitset myös omaa aikaa, muuten tulet tosiaankin hulluksi. Jo yksikin sovittu harrastusilta viikossa auttaa kummasti.
- Lepää päiväuniaika tai tee silloin jotain, mistä itse tykkäät, älä hoida silloin kotitöitä!
- Ulkoilkaa tarpeeksi, jolloin energiaa purkautuu puistossa eikä vain sisällä, jossa on paljon kiellettyjä asioita.
- Kun menette kylään, pyydä emäntää/isäntää siivoamaan rakkaimmat koriste-esineet valmiiksi vähän korkeammalle. Ottakaa omia leluja mukaan, jos kyläpaikassa ei ole leluja.
- Pidä jotain hienompaa lelua/salaisuuslaatikkoa sellaisten hetkien varalle piilossa, jolloin sinun täytyy hetki keskittyä omiin juttuihisi, mutta muista ottaa se takaisin kaappiin, ettei uutuudenviehätys tästä kapineesta väljähdy.
:)
Kiitos näistä tässä tulikin aika hyviä vinkkejä!
Olet tehnyt lapsestasi stressaantuneen ja aggressiivisen. 1-vuotaalle ei tarvitse kertaakaan sanoa ei-sanaa. Se vain lisää lapsen aggressiota. Mitäs jos itse menisit johonkin ihastuttavaan uuteen paikkaa, ja joku kulkisi perässäsi vihaisena vahtimassa ja kieltämästä sinua koskemasta joka paikkaan. Tuon ikäisen lapsen kanssa elämä on sitä, että sinä nostat rikkoutuvat tavarat kotona ylös, tyhjennät alakaapit muutamiksi kuukausiksi ja kylässä seuraat lapsen perässä ja viet huomion rikkimenevistä tavaroista rikkoutumattomiin tavaroihin.
Lapsi ei tarvitse kurinpitoa eikä alistamista. Mitä enemmän rajoitat lapsesi luontaista halua tutkia hänelle uutta maailmaa, sen varmemmin hän haraa vastaan ja muuttuu aggressiiviseksi. Kannattaa käydä vaikka kirjastosta lainaamassa kirjoja, joissa kerrotaan tuon ikäisen lapsen elämästä ja ajatusmaailmasta. Lapsessa ei ole mitään vikaa tai epänormaalia, mutta sinulla äitinä on vielä opiskeltavaa.
Me ollaan peitetty stereoiden lasiovi viltillä, kun nyt 1v. paukutti sitä kaksin käsin=)
" 1-vuotaalle ei tarvitse kertaakaan sanoa ei-sanaa. "
ja ah tätä vapaata kasvatusta... Kyllä 1-vuotiaalle voi ja pitää sanoa ei (ja samalla ottaa lapsi pois tilanteesta), jos tekee jotain kiellettyä (tai jopa vaarallista). Esimerkiksi töpseleiden sorkkiminen (vaikka niissä olisi suojat) on hyvä kieltää ihan turvallisuussyistä heti alusta pitäen.
"vihaisena vahtimassa ja kieltämästä sinua koskemasta joka paikkaan.."
ei meillä ainakaan 1v. olla vihaisia, mutta kyllä meillä lapsi jo tietää mitä "ei" tarkoittaa. Meillä saa tutkia paikkoja ja läheskään kaikki ei ole kiellettyä, mutta on asioita, jotka on kiellettyä.
Pitää muistaa että rakkaus on myös rajojen asettamista.
meillä myös samanlaiset kuviot, myös itse olen pääsääntöisesti lapsen kanssa ja hän haluaisi olla joka sekunti äidin kanssa ja valittaa jos on vähänkään tylsää.
yleensä leikin ja puuhaan hänen kanssaan mutta sitten jos minun on tehtävä jokin työ niin olen nykyisin ottanut lapsen mukaan siihen hommaan esim. pyykin laitto: hän ottaa koneesta, ravistelee, heiluttelee, repii alas narulta jne. mutta osallistuu ja se on jotain leikistä poikkeavaa.
ja pölyjen tai lattian pyyhinnässä annan hänelle oman puhtaan märän rätin ja näytän että pyyhi lattiaa... toinen innoissaan pyyhkii ja välillä touhuaa sen rätin kanssa että saan itse touhuttua omat hommani.
tai sitten annan hänelle esim. meikkikorin jossa turvallisia meikkejä (huulikiiltotuubi, luomiväri, hiuslenkuroita jne.) ja hän saa kaivella niitä ja ihmetellä, siinä menee jokin tovi. sitten kori pois ja taas joskus voi ottaa uudelleen niin on taas uutta katseltavaa.
tuon ikäisellä lapsella tuntuu olevan niin helposti tylsää, touhua riittää muttei uusia tekemisen kohteita. eikä vielä osaa niin täysin keksiä itse leikkejä.
Meillä kun tuo pikkuriiviö on semmonen että jos sen ottaa mukaan esim. pölyn pyyhintään niin se imeskelee sitä liinaa jonka sille antaa että pyyhi sinäkin niiku äitikin :) Tokihan se oli ihan puhdasta kangasta tilkku, sellanen puuvillakangaspala joka oli vaan vedellä kasteltu että vaikka söiskin koko liinan mutta äkkiä se siihenkin kyllästyi ja eikö taas alkanu lahkeessa roikkuminen ja marina.. Pyykkiä se osaa myös vetää narulta alas mutta niillä on kyllä sitten kiva pyyhkiä lattiaa ja suuhun menee nekin. Hampailla alkaa repiä ja imeskellä niitä. Joskus harvoin heittää pyykkikoriin johon äitikin niitä heittää. Meillä on kokeiltu kaikki hiuslenkurat, suklaamunalelut (tiukasti valvotusti!) keittiön pienet esineet kaikki, purnukat kihvelit ja kahvelit ja härpäkkeet jo ihan iltapuuroillessa. Silleen meillä syödään muuten ei mene lusikallistakaan. Alkaa vaan ideat olla vähissä vähän joka asian suhteen poika sen kun vaan tintterehtaa ja mikä ihanin uusi ilmiö on äidin pureminen huomiota hakiessa.
Jos leikin oikeen asetun istumaan lattialle että nyt poika leikitään niin hetken leikkii äidin kanssa nauraa ja viihtyy ja touhuaa itsekin mutta sitten taas alkaa marina ja syliin änkeäminen ja pois ja syliin ja pois ja syliin ja kun äiti kyllästyy niin puree kun äiti ei enää jaksaisi painia tai nostaa syliin.
Aargh! :D Kyllä osaa olla veijari! Oli sitä nyt jo mummolassakin hoidossa ollessaan jossa tähän asti on osannut olla jotakuinkin vieraskorea.
Kuulostaa tutulta. Haluan vain lohduttaa että todennäköisesti menee pian ohi tuo vaihe.
Meillä poika on nyt 1v 8kk ja arki on mukavaa. Tietysti edelleenkin on välillä känkkäränkkää, varsinkin väsyneenä, mutta harvoin enää noita ripustautumiskohtauksia. Muistan kuitenkin tuon ajan ja tiedän että ottaa varmasti koville. Itse yritin mahdollisuuksien mukaan antaa paljon huomiota tuolloin, ajattelin että saisi "hellyyskiintiön" täyteen jossain vaiheessa. Uskon myös että hampaitten tulo teki niin kipeää että pisti äkäiseksi. Tuo kaiken pureminen varmaan johtuu siitä. Myös syöminen oli meilläkin hankalaa tuossa vaiheessa.
Jossain vaiheessa oli sitten ihana huomata, että hei laitoin pyykit narulle ja poika leikki sillä aikaa omia leikkejä. Nykyään meillä on tosi reipas poika. Täytyy vain yrittää jaksaa olla kärsivällinen ja uskoa että helpottaa aikanaan.
Mun poika hyppii ikkunalaudoilla,hakkaa lasiovia,hyppää syöttötuolissa seisomaan ja siitä pöydälle,kiipeää wc-pytyltä altaaseen,aukoo partsin ovet,ulko-ovet,osaa lukita wc:n oven.Jne jne. Öisin heräilee yhä. Hän on 1,5v. Joskus jaksaa keskittyä vähän aikaa johonkin leikkiin, lastenohjelmia ei katso,ainoastaan mainoskatkoja. Käymme paljon ulkona, leikkipuistossa on hyvä purkaa energiaa.Yritän ehtiä leikkiä hänen kanssaan mahd.paljon. Yritän ottaa hänet mukaan kaikkiin askareisiin, ruokien tekemisestä tiskamiseen. Kun pesen pyykkiä,hän saa laittaa(avustuksellani)pesuaineen palloon ja pallon koneeseen ja napsauttaa koneen päälle.Imuroimme yhdessä. Hän saa painaa hissin nappulaa ja avata hissin oven. Hän kantaa roskiksen valmiiksi rappuun odottamaan. Joskus on hankalaa,kun tiskatessa saattaa tietty astiat lentää ja pitää katsoa ettei tipu tuolilta eikä hörppää tiskivettä. Ruokia tehdessä on kans aika työlästä kun on niin paljon varottavaa. Mutta hän on niin iloinen kun kehun häntä,kun osaa niin paljon asioita!
Hän saa pestä hampaani ja kammata hiukseni:) Haluaa myös monesti syöttää mua. Mutta on tosiaan niin villi, ettei istu edes kylvyssä. Ei koskaan kävele, juoksee vain.Ja jos pääsee ylöspäin, niin sinne kiipeää...
Yritän jaksaa kieltää tuhannesti hakkaamasta esim ovia.Yritän keksiä muuta tekemistä,kiinnittää huomion johonkin muualle. Joskus väsyttää ja hermot kiristyy.On helpompi olla ulkona, tai yritän pyytää kylään muita lapsiperheitä. En pysty käymään kylässä hänen kanssaan,samoista syistä kuin ap kirjoitti. Saati että menisimme kahvilaan tms.:) Menen hänen ehdoillaan nyt,ja paikkoihin joissa hän viihtyy. Yritän ehtiä tehdä kaikki ruoat,kauppareissut vaunujen kanssa ja joskus tekee tiukkaa ehtiä itse edes syödä. Tällä hetkellä nukuttamiseen menee päivästä jopa 4h, 2h nukuttamista pv.unille ja yöunille......muuton jälkeen meni tällaiseksi nukkumaan meno, toivon että edes tuo helpottaisi. Olisi niin luksusta kun veisi pojan vain sänkyyn ja nukahtaisi....mut ei, parin tunnin taistelut.Joskus joudun lähtemään pukkelemaan vaunuja että nukahtaisi. Siinä menee ainoa oma ruokatauko. Häntä ei voi tuoda sisään kun nukahtaa vaunuun,herää välittömästi.
Onneksi teillä on mummola, johon viedä lapsi joskus. Mulla ei ole ketään, olen ihan kokonaan yksin hänen kanssaan, aina.
...syömisestä, annan hänen syödä itse. Olen poistanut keittiöstä maton ja usein syö vaippasillaan. Syötän siinä häntä samlla. Yritän olla stressaamata jos ei syö, ajatella etä noh, seuraavalla ruoalla onkin sitten kova nälkä! Tänä aamuna esim kun puuro ei taaskaan maistunut, niin sanoin että selvä, syödäämpä sitten suklaavaukasta. Ja se maistui hyvin:) Joku voisi sanoa että just,nyt se ei syö enä koskaan puuroa vaan tappelee niin kauan että saa suklaavanukasta. Mut ei näin ole käynyt, oon tehnyt tän ennenkin. Ei kai sitä puuronkaan syöntiä ole mihinkään lakiin kirjoitettu? (itse voisin luopua siitä kokonaan, mutta pojan täytyy saada kaurapuurosta kuitu, meillä paljon allergioita ja kuitua ei mutoin paljoa saa,siksi syötän puuroa).
Joku kirjoitti, että "jos et saa omaa aikaa,harrastuksia jne. tulet hulluksi". Mä sit kai olen tullut hulluksi. Mulla ei ole omaa aikaa koskaan, enkä pysty harrastamaan mitään. Hammaslääkäriin olen menossa huomenna, viimeksi kun kävin, se oli mulle luksusta. Maata yksin siinä tuolissa, tekemättä mitään.
Mun mielestä kans 1 vuotiaan kohdalla ei edes kannata käyttää sanaa kurinpito.....eikä ole tullut mielenkään yrittää "kitkeä villeyttä pois". Antaa lapsen olla lapsi, pitää yrittää itse kitkeä itsestään jotain piirteitä pois, aikuisten.
tuollainen oli meidänkin poika noin 1v. nyt 4 v ja kaikki ihan "ok" tällä hetkellä. meillä alkoi kaikki helpottumaan noin 3 vuoden iässä. välillä vähän vielä tulee kiukkuilua mutta ei paljoa. mutta tosi tosi seurallinen on meidän poika yhä. eli ei hän kauaa edes 4v yksi leiki. tarhassa jo on ja kovasti rakastaa siellä leikkiä, hän on ainoa lapsi eikä naapurissakaan lapsia, joten me sitten äiti ja isi ollaan "kamut" kotona.
lohdutan nyt silti, koita jaksaa, siinä menee vielä vähän aikaa että on aika kaaosmaista, aika menee kuitenkin HURJAN äkkiä, olin ihan paniikissa itsekin silloin, nyt on jo kovin leppoisaa ja mukavaa kun on 4 v.
tuli vielä mieleen, että jospa hänelle vaikka puhkeaa hampaita ja ne ovat kipeät ja siksi keskittyminen on hankalaa, siksi puree eikä syö.
onhan se hyvä että lapsella on temperamenttia, eipähän jää jalkoihin isompana ja pärjää sitten työelämän oravanpyörässäkin...
mitäs jos raivarin tullessa, otattekin vaikka jonkin kirjan ja lapsi sylissä sitten siihen keskitytte. itse näyttelen lapselle kuvia ja kerron uusia sanoja kun hän on niistä niin kovin kiinnostunut.
semmoinen rauhoittumishetki.
nykyisin kun ruokailu on meillä vähän hankaloittunut, niin sanon lapselle (1v 1kk) että mennään syömään ja ota joku tavara mukaan. hän itse valitsee jotain ja sitten tulee ihan mielissään syömään. siinä sitten yhdessä katsotaan sitä tavaraa ja syödään.