Täällä kirjoitellaan että kian arvo putoaa nopeasti, eihän se pidä paikkaansa, sillä mitä kalliimpi auto sen enemmän ja nopeammin autosi arvo putoaa. Ja takuista kirjoitellaan samanlaista soopaa, johan luulisi järjenkin sanovan, jotta normaalija kulutusosia ei minkään auton takuu korvaa. Nykyiset kiat olleet niitä kaikkein varmimpia vikojen suhteen, eipä ole tarvinnut vierailla korjaamoilla. Ainut vierailu takuuhuollot, joista niistäkin naristaan aivan turhaa, jos ei kerta ole kellä vara niitä maksaa ja pitää auto aina priimakunnossa, niin semmoisten ei toinna haaveilla edes uusista autoista. Ja huoltojen hinnatkin ovat ihan järkevällä tasolla, sillä eipä kovinmoni niitä pysty itse tekemään.
Arvo
todistettava
49663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
mikä on takuuhuolto? Autoon tehdään yleensä määräaikaishuollot, ja tarvittaessa takuukorjauksia kun ilmenee vika minkä korjaaminen kuuluu takuun myöntäjälle, tai siitä asiakkaalle vastaavalle taholle. Oli merkki mikä tahansa, määräaikaishuoltojen hinnoissa on reilusti ilmaa, ihan esimerkkinä voisi laskea että öljyt ja suodatin maksaa tarvikeliikkeessä max. 50 €, ja kohtuu veloitus puolen tunnin työsä olisi enintään 30€, niin kyllä merkkiliikkeen 150 - 200€ lähes pelkästä öljynvaihdosta ja ilmanpaineiden ja pissapojan tarkastuksesta on törkeä hinta, eikä ainoastaan Kian huollossa vaan kaikilla muillakin. Ei tyhmä se joka pyytää, vaan se joka maksaa.
tarjoomassa KIAasi vaihdossa johonkin muuhun merkkiin. :(
Koitappas niin saat noin 10-11 tonnii hinnan 2008 malliselle EX SW autolle. Mun mielestä se on aikamoinen hinnan romahdus.
Se mitä kauppiaat pyytää niistä on ihan toinen juttu. Siellä ne on kuukaudesta toiseen kaupattavana noilla pyynneillä.
Minulla 2008 1,6crd ex sw 57th ajettu.Tarjottiin 15th deltassa uuteen.
Täällä varmaan joku LX perusmallin omistava kirjoittelee.Osto silloin oli 18th,minulla 24th.
On kuulemma pula 2007-2008 diesel farkuista.
Pitänee täysin paikkansa. Pro Ceed 1.6 crd vm. 08 ja mittarissa 40 000 niin hyvittävät max 11 000. Äläkä taas aloita väittämään ihan mitä sattuu kuten teet jokaisessa Kiaan liittyvässä keskustelussa. Kirjoitustaidottomuutesi on hyvä tuntomerkki. Aikaisemmin kun keskusteltiin samasta asiasta jäi meille kaikille hyvin epäselväksi mikä liike oli tarjonnut sinulle mainitsemaasi summaa. Olet kova poika provosoimaan ja kirjoittelemaan eri merkkien palstoille ihan mitä sattuu. Tarinat ja autojen merkit sekä hinnat vain hieman muuttuvat. Lopeta nyt hyvän sään aikana tuo sekoilu ja palaa kittaamaan olutta.
Kertaakaan en oo korjoitellu muille autopalstoille.
Harhoja kuvittelet.
Mitähän se sanoo sinusta............palstalta palstalle !!
Ja mitähän kirijotusvirheet ja panovirheet liityvät aiheeseen ??????????
Varmaan oma juttunsa.On junttien auto ja heillä on rahaa.Vaikea myydä käytettynä.
Mielestäni ei kuitenkaan kannata yleistää Kiaa merkkinä.Kia pitää arvonsa,siinä missä muutkin.
Kumma juttu kun kaikki tunnusmerkit kyllä täsmäävät. Kyllä luen aika ajoin Audi- palstaa Kia- palstan ohessa kun sattumoisin löytyy kumpaakin merkkiä. Kirjoitustaidottomuus on merkki pienestä älykkyysosamäärästäsi sen vuoksi se liittyy aiheeseen. Ei kukaan voi ottaa tosissaan keskenkasvuista kirjoitustaidotonta jantteria joka yrittää kirjoittaa mukamas asiaa.
Mikä on 1,25 crdi? Pro Ceed ei ole junttien auto, Ceed on ulkonäkönsä puolesta maalaisten auto.
51v ja
en oo muille palstoille kirjoitellut..........piste.
Ja muutaman autonkin sivussa omistanut.
Öitä..
Älykkyysosamäärästä voidaan mieltä,jos toistakin.
I rest my case!
luetun ymmärtämisessä.
Edellisessä sanottiin johonkin muuhun merkkiin ja sinä tollo heti huutamaan et Deltassa uuteen KIAan, ja se mallimerkintä EX SW tarkottaa sitä paremmin varustettua Farkkua jos et satu tietään, ja sen hinta oli noin 22 tponnii ostettaessa kaikilla kilkkeillä.. Et käy koulus loppuun ja tuu sit kommentoimaan.
Deltassa saattaa olla pulaa mutta ei ne minneen liku noilla hinnoilla paitti entisille KIA kuskeille vaihdossa tuoreempaan. Noilla hyvityshinnoilla on pulaa ihan mistä vaan.
sanoit että SW farkuista on pulaa. No teltalla näkyy olevan 46 kpl erilaisia "köytettyjä" kaupan joten ei se pulalle tunnu. Samoten Nörttiautossa on 67 kpl kaupan...
Minä käsitän pulalla sitä ku sota-aikana oli esim levästä. Et ei oo leipää ei oo..
www.thehun.com
In your face!
I love your mom!
Ne käyvät kaupaksi.Katetta ei tartte paljoa ottaa,kun ei oo mitään riskiä.
Tehdastakuu on ja riittää 5-10% kate.
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/3134926
"kaikilla klikeillä"Siinäpä asiantuntijan mielipide.1,6crdi EX SW.
Auto 20690:-
Talvirentaat 1000:-
Ilmastointi 950:-
Mattopaketti 250:-
Toim kulut 600:-
Vetokoukku 750:
Yht:24240:-........ei ihan faktaa,mutta aika lähellä.
Ilman metalliväriä ja vakionopeus juttuja.
Mikä on 22th kaikilla klikeillä?
http://www.nettiauto.com/listAdvSearchFindAgent.php?id=48209334&posted_by=D&id_make=230&tb=tmp_find_agent&PN[0]=adv_search&PL[0]=advSearch.php?qs=Y?id=48209334@tb=tmp_find_agent&id_model=3684
Käsittääkseni kaikki suomen Deltat luvuissa.Laske siitä.
yleensä auttaa myös sinunlaistasi asiantuntijaa, Ai niin sullahan on joku vaihtorousku aina tarjolla. Jotkuu ostaa käteisellä, saaden halvennusta. Eikä ihan kaikki haluu vetokoukkuu,, Vetämiseen on isommat autot tallissa ( 3000 kg vetopaino). Talvirenkaatkin saa muualta paremmalla hinnalla 799 tarkasti Deltassa :) samoten mattopaketti tonhintaluokan autoon ostetaan Honkkarista
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/?id_car_type=4&id_fuel_type=2
Nettiauto ehdottaa 36 kpl :)
Ja muissakin nettipalveluissa on Ceed Diesel Farkkuja senlisäks
Pulaa taitaa olla ymmärryksessä ja Netinkäytön osaamisessa.
Farkku KIA Ceedii Nettiautossa..
Muissa pikkusen lisää kas kaikki Suomessa olevat autoliikkeet kun jostainsyystä ei mainosta Nettiautossa.
http://www.nettiauto.com/kia/ceed/?id_car_type=4
= 65
Vihdoinkin Nettiautosta löyty se mistä on pulaa
Ceed farkku Diesel Neliveto..
Ei oo yhtään myyrä.. eli oikeesti on pulaa. Jos sellaisen omistat niin saat Tziljoonan myyressäsi..
Toinen saattaisi olla hybnriidi tai sit jos haluut just jonkun erikoisen väristä hakee niin voip olla et Lapin koillismaalla tai Joensuussa ei löydy..
...diesel farkuista 2007-2008 pula.Esim:haku pohjoispohjanmaalta antoi vaan yhden lx mallin.
Ja koko suomen teltoissakin hyvin vähän tarjottavaa.Siksi hyvityshinnatkin ovat ihan kohtuulliset.
Aika harva ostaa yksityiseltä,saati sitten joltain toiselta takuuasoiden vuoksi.
Ja deltan tilanteen tietäen.Heillä on kova paine saada myytyä uusia ja uusissa kate 20-30%.
Alennuksista:Kia Motors määrää hinnan.Turha kuvitellla saavansa alennuksia muuten,kuin vaitoautohinnoittelussa/välirahassa.
on TAKUUSTA ei autoista. No siks sulla on pula päällä ny mää ymmärrän. Oisit heti sanonu et KIA ostettuna DELTAsta on eri KIA kun ostettuna muualta tai yksityiseltä. Kyllä mulle on kerrottu et yksityiseltä ostettuna se takuu siirtyy ja samaa sanoi myös MaanAutossa et takuu sirrtyy. No sähän tierät asiat Pohjanmalla paremmin.
olla myös rahasta
,,,vaikka ois satoja autoja muilla myynnissä,se ei vaikuta DEltaan yhtään mitään.
Delta osaa myös myydä Kian.Siinäkin yks syy parempiin vaihtohintoihin.
Kyllä huomaa MILLaista porukkaa palstalla.KIrjoittelee,vaikka ei tiedä kiasta yhtään mitään.
Hei se jolla oli pulaa KIOista
Eli josko vaivaudut kattoon
http://www.delta.fi/Etusivu/Vaihtoautot/Vaihtoautohaku/tabid/207/Default.aspx
Delta pulelta niin 19 Diisseli farkkuu ja 46 kaikenkaikkiaa farkkuu Ceedejä kaupan..
Kirkonkylistä ja väreistä en viittinny ottaa liatoja.,.
mut kyl niitä on kaupan ja noilla ninnoilla myös pysyy
olikin et KIAsta ei hyvitetä juuri mitään vaihdossa muihin merkkeihin EI KIAan. Ois aika erikoista jos Delta hyvittäis huonommin ku muut jotka edelleen tarjoo 10-11 tonnii noista vaihdossa ja vähän sillä naamanilmeellä et onks ihan pakko ottaa..
on edelleen myynnis Ei ota katetta ei, niinkauan ku ei mee kaupaks.
Tarjosin pari kuukautta sitten 50 tuhatta ajettua vuoden 2008 1.6 crdi ex sw:tä vaihdossa noin 30 tuhannen käytettyyn autoon. Olisivat hyvittäneet Kia 17200 euroa. Eikä ollu teltta-auto.
hyvittää muihin merkkeihin vaihdossa. Omien kokemusten mukaan KIAan vaihdossa saa ihan hyvin, mutta koitappa vaihtaa johonkin saman luoka toiseen merkkiin
Sinun pitäisi todistaa täysijärkisyytesi kirjoittamalla joskus oikein ja asiaa mutta se taitaa olla mahdotonta. Huttua sinä kyllä osaat kirjoittaa. Aivokääpiö mikä aivokääpiö!
autojen vaihto arvot laskee koettu on monesti.Kiasta saa hyvin kun vaihtaa 2v välein auton.Auton arvo laskee siitä merkistä riippumatta kun se ajaa autoliikeen ovesta ulos..Kia on vaihtoauto siinnä missä muutkin!halukkuus vaihtoon on suurikin autoliikkeillä, ei kukaan sano varmaan ei hyvälle.Kyselty on.
Provisiopalkkainen kilpailija,............pelkää Kian nousua.
Oli pitkään myynnissä ensiksi varkaudessa sitten joensuussa sama 2008 1,6 crdi farkku Kia ajettu 84 tkm pyynti oli 13 800. Hyvillä varusteilla. Olin kiinnostunut mutta kun siirtivat sen varkaudesta pois niin en viittinyt mennä katsomaan sitä. Kaupaksi se meni siitä lopuksi
Toki auton arvo laskee kun se ajetaan autoliikkeestä mutta kyse on siitä kuinka nopeasti ja kuinka paljon. Kerro minulle nyt missä liikkeessä Kiasta tarjotaan noita mainitsemisia summia, koska menen ehdottomasti sinne. Muiden merkkien liikkeissä Kiasta ei todellakaan tarjota vaihdossa hyvin se on fakta jos jokin on fakta. Prosentuaalisesti Kian vaihtoarvo laskee useimpia merkkejä nopeammin. Useammassa tapauksessa n. 50% kahden vuoden aikana. Voisitko joskus kirjoittaa faktaa? Taitaa olla sula mahdottomuus kun sinulla ei ole mitään tietoa tämän päivän maailman menosta. Ei tuollaisin vajukin kanssa viitsi edes keskustella kun et suostu tunnustamaan tosiasioita vaan jankkaat ja jankkaat samaa kakkaa päivästä toiseen. HANKI ELÄMÄ, KIITOS!
mitä se kellekkään kuuluu jos mielipiteensä sanoo .Siihen KUN sanan vapausOIKEUS SUOMESSA!tuolla yläpuolella joku??syytteli jotain kirjoittelijaa jostain kirjottelusta.Toinen että en ole kirjoitellut?!
MISTÄ SE TIETÄÄ MINNE KUKIN IHMINEN KIRJOTTAA??..potkut tommosille toisten kirjoitusten urkkijoille!!!!!!!!!!varmaan jokainen aikuinen kirjottaa aidosti kokemansa ei pilaile ja oo provo.
Mutta aiheeseen taas:
arvo jokaisen auton arvo laskee kun ajat ulos autoliikkestä niin on aina käynyt ja tulee käymään.Vaihda auto 2v-3v välein säilyy arvo.
on mahdollista, että arvo säilyy 2-3vuotta vanhassa.
Ei ole tullut vastaan vielä yhtään sen ikäistä jolla olisi samahinta kuin ostettaessa,jos muuta
väität puhut p...aa,
Kia kohdalla epäilen hinnan jo puolittuneen siinä vaiheessa.
kahdenkympin auton arvo voi pudota kolmeakymppiä vai?
Puhu ennemmin prosenteista.
Sen verran kun viitsii katsoa maksoi auto mitä tahansa niin kolmen - neljän vuoden kultua
hinta on puolittunut! sadantonnin>50 ja kahdenkympin >10
että 2007 ostettu 2.0 Tdi DSG farkku skoda maksoi 38 000€ lisävarusteinene. Vuonna 2009 70 tkm ajettuna siitä sai 24 000€. Mutta aina uutena autojen hinta tulee nopeasti alas. Mutta vaihdoin kuitenkin uuteen, kun oli tilaisuus.
Katoppas 2009 KIA pyynnit.. 19-20 tonnii..
No yksityiset saa hyvitystä 10-11 tonnii joten jos joku pöljä ostais ilman vaihturi niin ois kate kohillaan.
paskaa kyl siitä saa 18-19 jos vaijhtaa uuteen KIAan, Jos mihin niin vähän vähempi.
Sinulla ei ole kaikki kaminat tulilla! Vintilläsi tuntuisi olevan niin paljon tyhjää, että suosittelen vuokralaisen ottamista.
Mikäs tossa ei pitäny paikkaansa .
Se et pyynnit on tota luokkaa vai et muka saisit muualla (Ei teltassa) enempi kun 11 tonnii vaihossa..
Käyppä koittamassa jos satut omistaan Ceed farkun ja kerro kokemuksiasi, Meillä muilla niitä riittää vaitettavasti.
saa yli ykstoista .. voi saada vaikka parikymppii ku menee Turunsuuntaan ja vaihtaa sen 60-70 tonnin peliin (no siin ehkä on parikymppii ylihintaa, mutta elämä on :)
Ihan normaalisti on ainakin omasta mielestäni autoni arvo säilynyt, alla 2008 Kia Ceed SW EX bensa koneella. Nyt on autonvaihto pohdinnat päällä ja tarkoitus olisi vaihtaa 20-25 tonnia hintaluokan autoon. Kolmesta eri merkistä olen pyytänyt tarjouksen ja vaihtohyvitykset Ceedistä ollut 13-15,5 tonnin välillä. Aika samaa luokkaa arvonlasku kuin edellisessä "kansanautossa" joka vaihtui ceed:iin kahden vuoden ajelun jälkeen.
verrattuna vaikka muihin suosittuihin autoihin.Tasapäin golfin,octavian ja corollan kanssa.Sen sijaan focus,astra ja megane on siinä suhteessa hieman jäljessä.
tarjouksii saa. kertokaa ny ihmeessä se kirkonkylä jonne asti pitää ajella. Ei meilläpäin ainaskaan Isolla Kirkolla
Pirkanmaalta ainakin, kysessä siis vaihto uuteen. Käytettyyn vaihdettaessa varmaan hyvitys olisikin pienempi.
NääsWilleen koittaan onnea..
Kiitos vinkistä.