estrogeenin myötä? Asiat, jotka ennen tuottivat onnen tunteita, eivät tunnu enää samoilta. Kaiken edessä on ikään kuin harso. Edes puutarhan hoitaminen, joka ennen oli intohimo, ei saa sekään kuin laimean innostuksen tunteen esille. Jotenkin kaikki väsyttää ja masentaa. Pitäisi jaksaa vielä niin paljon ja voimat ovat yhtä äkkiä lopussa.
Asiasta kolmanteen, lohdutti lukea, että vaihdevuosissaan voimakkaasti hikoilevat ovat kuulemma terveempiä sydämeltään.
Asiasta kolmanteen, lohdutti lukea, että vaihdevuosissaan voimakkaasti hikoilevat ovat kuulemma terveempiä sydämeltään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Odotin kauhulla sitä päivää kun 50 tuli täyteen. Olen vähän höpsö ilman alkoholiakin, niin tanssin tuolilla tyttäreni nähden, että nyt tämä päivä on ohi ja aloitan uuden elämän. Kohtukin oli juuri poistettu vuosien anemioiden ja vuotojen vuoksi. Innolla hoidin minäkin pihaplänttiäni, johon tein kukkapenkkejä. Puutarhanhoito oli myös minun sydäntä lähellä. Pikkuhiljaa, mutta pian 50 v. päivän jälkeen alkoi outoja oireita - kuumotti, suututti ym. Vaihdevuodethan ne tulivat. Kyllä minä tiesin sen, mutta en jotenkin osannut odottaa, että ne minulle tulee nyt. Aloitin estrogeenilaastarihoidon, auttaa fyysisiin oireisiin. 2 v. sitten se alkoi ja tuntuu nyt, että viimeinenkin hyvä mieli on poissa. Kukkapenkit kasvaa rikkaruohoa, niinkuin sielunikin. Joskus jaksan toivoa paremmasta mielialasta, mutta joskus kaikki tuntuu, että parempi kun kuolisin pois. Kaikenlaista kremppaa alkanut olla. Aloitin 3:n vuoden psykoterapian vielä "järjissäni", koska halusin etsiä itseäni ym. En tiedä mikä tässä on syytä ja seurausta. Luulen, että minulla ei ole vielä mennyt "jakeluun" se, että olen näin vanha eli en ole hyväksynyt sitä itselleni. Lapset eivät tunnu lapsiltani, koko mennyt elämä ei tunnu minun elämältäni, peilistä katsoo joku lihonut vieras nainen. Kyllä jaksan vielä uskoa, että saan elämän takaisin, mutta kyllä se koetuksella on. En nyt oikein saa "puettua asioita sanoiksi" mitä ajattelen, mutta halusin vaan kirjoittaa, että on täällä ainakin yksi, jolta on onnellisuus kadonnut ja joka on aina vaan niin kauhean väsynyt ja alakuloinen. Hyvää pääsiäistä!
Minulla kestäny tämmöstä olotilaa vähän yli neljävuotta,toivois tämän jo loppuvan.
Samoja tuntemuksia, jotenkin ajattelen välillä, että miksen kuollut syöpään. Joku nuorempi olisi saanut pelastua, pienten lasten äiti vaikka. Minun elämäni näiden vaihdevuosioireiden kanssa ei ole elämisen arvoista. Töitä, hikoilua ärsyyntyneisyyttä, väsymystä. Kotiin, kauppaan nukkumaan.
Saunassakaan ei saa enää sitä ihanaa oloa, mikä ennen oli itsestäänselvyys.
Jos olisi rohkea, lopettaisi tämän.
Hyvää pääsiäistä kuitenkin minäkin toivotan. Saahan ainakin nukkua tarpeeksi.
Jospa saisi kylppärin viimein siivottua...
Minäkin olin tänään, niin ilkeä miehelleni, vaikka hänellä on syntymäpäivä. Mulla on viime aikoina tullut näitä noita-akkapäiviä aika tiuhaan. Niinä päivinä olen väsynyt heti aamusta, vaikka olisin nukkunut ja kaikki sapettaa, eikä mikään ole sinä päivänä hyvin. En oikein ymmärrä itseäni, mutta täältä luettuani teidän juttujanne, niin ymmärrän, että samassa veneessä ollaan. Olen 55 täyttänyt ja vv-hulluus on tänä vuonna alkanut vallata päätäni. Mahtaakohan viedä lopuksi kokonaan, niin ettei hyviä päiviä enää tulekkaan..? Auttaisko hormoonit? Hikoilukin on lisääntynyt huomattavasti viimeisten menkkojen jälkeen alkuvuodesta.
ja hyvää Pääsiäistä teillekin. Luulin jo, että olen ainoa onneton. Yritetään kaivaa jotakin pientä lohduttavaa jostakin, vaikka vain pieni tomaatin siemen. Pannaan se multaan ja odotetaan josko pikkuruinen vihreä itu nousisi pintaan.
Kyllä siitä hitusen saa apua elämäänsä, kun tosiaankin huomaa, ettei ole yksin vaivojensa kanssa. Tämä palsta on mullekkin hyvä henkireikä ja voi huomata, ettei ole luonnonoikku, vaikka mies jo hulluksikin on maininnut. Ei kait miehiltä voi vaatiakaan ymmärrystä, heillä on vain oma tukevasti maassa oleva näkemyksensä. Vv-kiukkupurkaukseni jälkeen hän on nukkunut jo neljättä pv toisessa huoneessa. Itse olisin taas jo aika hyvällä mielellä, mutta toinen pitää vissiin mykkistä parisen viikkoa..
tuntemukset!
Täällä eräs antoi täydellisen kuvauksen elämästäni: "Lapset eivät tunnu lapsiltani, koko mennyt elämä ei tunnu minun elämältäni, peilistä katsoo joku vieras lihonut nainen."
Olen 54 ja muutaman vuoden tätä kriisistä oloa on ollut. Mutta nyt on alkanut tuntua, että jotain uuttakin on tulossa elämääni, kun olen alkanut kiinnostua kaikesta sellaisesta "huuhaasta", mikä ei ennen kuulunut elämääni ollenkaan.
Tämä koko materiaalinen maailma ympärilläni on muuttunut yhdentekeväksi, kodin siivous ja "hienous" jne, mutta henkinen hyvinvointi ja kehitys on alkanut aueta ihan uudella tavalla.
Luulen että se kuuluu tähän ikään. Henkimaailman asiat alkoivat kiinnostaa ja löysin sieltä uudenlaista voimaa elämääni.
Kun itse olin voimissani, niin en halunnut minkään korkeamman voiman sekaantuvan elämääni. Nyt kun omat voimat on loppu, otan senkin avun suuresti kiitollisena vastaan. Olen alkanut kuunnella kuudetta aistiani ja sen kautta elämään onnellisemmin.
Jokaisella tietenkin on omat uskomuksensa ja oma tiensä kuljettavana, mutta noin yleisesti ajatellen uskon, että tämmöinen vähän "henkisempi" ote elämään voisi auttaa muitakin tässä iässä. Jos käy kuten minulle, että seksikin menettää merkityksensä. Ennen minulle seksi ja naiseus oli semmoinen "elämänvoima", mutta nyt se kaikki tuntuu vaan rasittavalta. Ei jaksa, ei kiinnosta.
Minä olen nyt kohta 49-vuotias ja muistaakseni elämäni muuttui tylsäksi 43-vuotiaana kun alkoi tulla vaihdevuosioireita ja kun munasarjat sitten poistettiin 45-vuotiaana ilo alkoi pikkuhiljaa kadota elämästä.
Ei osaa nauttia vapaapäivistä, työstä - ei mistään. Joskus mutta ihan liian harvoin on ns. normaaleja päiviä jolloin mm viikonloppuna osaa nauttia siitä, että aamulla ei tarvi nousta töihin. Jotenkin sitä kahlaa vain läpi kaikki päivät ja elämä tavallaan lipuu hukkaan.
Ennen tykkäsin sisustella kotia ja vaihtaa tavaroiden paikkaa. Nyt en jaksanut sisustaa edes pääsiäistä kotiini.
Kaikki elämässäni on nykyään "aivan sama"
Tuntuvat ihan meikäläisen tarinoilta. Minunkin elämä oli todellisesta syväluisussa enkä tullut oikein enää kenenkään kanssa toimeen. Perhe oli säikkynä, kuten myös työtoverit, että koska taas räjähtää... Todella kovat syyllisyyden tunnot ja itsetuhoajatukset olivat ihan jokapäiväisiä. Estrogeeni-korvaushoito oli todella suuri pettymys, ei juurikaan mitään apua noihin kiukkupuuskiin. Avun sain vasta SSRI-lääkkeestä (Sepram). VV-vuosilla tuntuu olevan selvästi jotain tekoa myös serotoniinin kanssa. Nyt olen selvästi iloisempi, toiveikkaampi. Jaksan tehdä kodin perustöitä, hoitaa työkuviot hermostumatta jne. Ihan selkeä parannus tullut olotilaan, jotenkin aurinko vähän paistaa jo risukasaan. Kannattaa kokeilla, jos tuntuu että luhistuu masennuksen alhoon. Juuri tätä varten noita lääkkeitä on keksitty.
Lisäapua olen saanut enkelikorteista, tarot-korteista ym. henkisyydestä, jota täälläkin ehdotettiin. Erittäin hyvin toiminut sekin. Rahanperässä juokseminen ei todellakaan helpota tätä olotilaa.
kauan aikaa on kiinnostanut se tuo edellämainittu asia.Soitin yhdelle tutuille,hän on ns.selvännäkijä.Hän sano et mun energiakanavat tukossa.On yrittäny niitä aukoa,menee pitemmän aikaa hoitamisessa.kun on olleet kauan tukossa.
Hei. Olen 48-vuotias ja esivaihdevuosioireet voimakkaita, joihin olen saanut Estrogel-geeliä ja Lugesteronia. Laitan geeliä vain vähän, 20 mikroa, kun muuten turvottaa hirveästi. Se on tuonut avun jatkuvaan lihassärkyyn ja parantanut yöunia ja aluksi mielialaakin. Mutta nyt on ollut jo pidemmän aikaa sellaista apeaa alakuloista masentunutta oloa. En jaksa nähdä ystäviä, en innostu mistään, illat vain makaan sohvassa ja katson telkkua. Edes kävelylenkin jälkeen ei tule hyvää iloista oloa, kuten ennen. PMS-oireet ovat järkyttävän pahat n. 10 päivää ja kuukautisten aikanakin olo on masentunut. Kuukaudesta on ehkä 2-5 päivää normaaleja kierron keskivaiheilla. Haluan vain käpertyä omaan sisimpääni ja olla rauhassa. Mikään ei tunnu miltään. Tämä on pelottavaa. Tajuan tämän kuuluvan vaihdevuosioireisiin, mutta siihen ei tunnu apua tulevan mistään. Syön jo Remeronia ja Lyricaa yöksi.
Hei!
Remeron tekee elämästä todellakin tasapaksua, mikään ei tunnu miltään. Se on sen tarkoituskin.