Ajatukseni ovat olleet poissa hänestä jonkin aikaa ja elämä sujuu taas kuten ennenkin. Unissa on alkanut tapahtua kummia. Viime yönä olimme samoissa bileissä, mikä on täysin mahdotonta, mutta oltiin kuitenkin. Oltiin pöydän ääressä ja hän istui vieressäni, mutta takanani (käänsin selkäni). Olin samalla asenteella kuin nytkin, että ei enää hirveästi kiinnosta. Lopulta olimme tosi lähekkäin ja hän piti kiinni minusta. Yhtäkkiä hän sanoi lähtevänsä ja mulle tuli pieni paniikki. Hän sanoi menevänsä bussilla, mutta ei huolinut mua saattamaan.
Siihen se päättyi, olin unessa vähän pettynyt.
Samantapaisia on tapahtunut unissa viime aikoina useamman kertaa. Ehkä ns. pitkät jäähyväiset. Onhan tämä aikansa ottanut.
Siihen se päättyi, olin unessa vähän pettynyt.
Samantapaisia on tapahtunut unissa viime aikoina useamman kertaa. Ehkä ns. pitkät jäähyväiset. Onhan tämä aikansa ottanut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et haluaiskaan luopua hänestä!
Oliko peti aamulla märkä joko hikiä tai kusta?
kaiken tietää, kumpaa sinulla oli kun noin osasit valkata aineet.