Gamma gt:n normalisoituminen

Eli kuinkas kauan terveellä ihmisellä gamma gt:n normalisoituminen kestää. Arvoja ei ole tutkittu aiemmin, mutta osaisiko kukaan kertoa näiden tuntomerkkien perusteella: ilman alkoholia kaksi viikkoa, kaksi viikkoa sitten humalassa (n. 20 annosta illassa), yhden päivän viikossa säännöllisesti juonut, normaalipainoinen, ei koskaan pahoja krapuloita (olen kuullut että kohonneista arvoista seuraisi kovemmat krapulat). Eli huomenna olisi verikoe. Pääsenköhän ajokorttitestissä läpi? Lisään vielä tähän että en ole rattijuoppo enkä ole aiheuttanut juomisellani vaaraa muille kuin itselleni.
11164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Normalisoitumin on ylksilöllistä mutta 2 vk - 1 kk. Pääsääntöisesti täysin terveellä 2 vk.

Sulla voi olla arvioiden käytöstä, tuo rankempi juominen 20 ann. olla hieman koholla, ehkä 70-90,
mikä ei ola (vielä) mitenkään vaarallista, pieni varoitusmerkki kuitenkin. Nuorena elimistö
palautuu nopeammin. Itsellä kun takavuosina ryyppäsin viikkoja oli gt pahimmillaan 300,
eikä silti lekuri vielä ollut huolissaan, kehotti vain lopettamaan "putket", mikä ihme kyllä
onnistuikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humalassa höhlä kirjoitti:

Eli kuinkas kauan terveellä ihmisellä gamma gt:n normalisoituminen kestää. Arvoja ei ole tutkittu aiemmin, mutta osaisiko kukaan kertoa näiden tuntomerkkien perusteella: ilman alkoholia kaksi viikkoa, kaksi viikkoa sitten humalassa (n. 20 annosta illassa), yhden päivän viikossa säännöllisesti juonut, normaalipainoinen, ei koskaan pahoja krapuloita (olen kuullut että kohonneista arvoista seuraisi kovemmat krapulat). Eli huomenna olisi verikoe. Pääsenköhän ajokorttitestissä läpi? Lisään vielä tähän että en ole rattijuoppo enkä ole aiheuttanut juomisellani vaaraa muille kuin itselleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu