Olenpa ajatellut tuota lausetta, tämä vuosikymmen vie meistä melko monia, ja olenkin ajatellut että pitäisi osata luopua pikkuhiljaa monista asioista kuten tavaroista ym, mutta ennenkaikkea on mieltäni askarrutanut, pitäisiköhän aloittaa jo nyt, vai antaako olla koko asia.
Nyt kysynkin oletteko te järjestäneet jo asiat lopulliseen kuntoon että voi täältä poistua levollisin mielin milloin vaan, tämä kaikki tuli mieleeni kun tunnen tai tunsin ihmisen joka juuri ehti saada asiat kuntoon, kun aika jätti hänet, hän luopui eläissään kaikesta. Aikoinaan hän sanoi minulle, että hän on niin paljon maksanut veroja että kun hänestä aika jättää, niin perillisiä ei enään veroteta hänen jälkeensä.
Tämä aihe ei ole mikään helppo, kun on luopumisesta kyse, mutta ajankohtaiseksi se tulee meille jokaiselle, kuinka kukin on ajatellut omat asiansa hoitaa,,,,, vai onko hoidettu jo,,,,, tai antaa olla hoitamatta,,,,,, setviköön jälkipolvi,,,,,, entäs ne joilla ei ole jälkeläisiä, mitenkä asiat on hoidettu ,,,,vai onko?
Vai eletäänkö kuin viimeistä päivä, että antaa mennä vaan ! Höllätään nyöreistä ja nautitaan kaikesta mitä rahalla saa.
Nyt kysynkin oletteko te järjestäneet jo asiat lopulliseen kuntoon että voi täältä poistua levollisin mielin milloin vaan, tämä kaikki tuli mieleeni kun tunnen tai tunsin ihmisen joka juuri ehti saada asiat kuntoon, kun aika jätti hänet, hän luopui eläissään kaikesta. Aikoinaan hän sanoi minulle, että hän on niin paljon maksanut veroja että kun hänestä aika jättää, niin perillisiä ei enään veroteta hänen jälkeensä.
Tämä aihe ei ole mikään helppo, kun on luopumisesta kyse, mutta ajankohtaiseksi se tulee meille jokaiselle, kuinka kukin on ajatellut omat asiansa hoitaa,,,,, vai onko hoidettu jo,,,,, tai antaa olla hoitamatta,,,,,, setviköön jälkipolvi,,,,,, entäs ne joilla ei ole jälkeläisiä, mitenkä asiat on hoidettu ,,,,vai onko?
Vai eletäänkö kuin viimeistä päivä, että antaa mennä vaan ! Höllätään nyöreistä ja nautitaan kaikesta mitä rahalla saa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
monestakin asiasta ikää myöten. En oikein ymmärtänyt ajattelitko tavaroista luopumista? Eläähän täytyy ja koti on se turvapaikka niin kauan kuin kotonaan kykenee asumaan.
Vielä en tunne tarvetta kodistani luopua, ja jos tarkoitit perintöveroa jälkipolvelle, eikö se lieventynyt hiljattain, vai oliko se lahjoitusten suhteen.Täytyy myöntää, etten ole mitään uusia suunnitelmia laatinut, eri asia on jos myyn kesäpaikkani. Muuten elelen normaalisti, kulutan sen minkä tarvitsen, suon itselleni joitakin matkoja, tarjoan lapsilleni äitienpäivä risteilyn ym. Olen apuna, jos ovat pulassa nyt eläessäni, muuten jälkeeni menee jako lain puitteissa.
En ole ottanut huolta siitä, kun ei nyt ole ollut mitään hälyyttävää terveydentilassani. Eikäpä se muuta käytäntöä, vaikka minusta aika jättäisi koska tahansa.
Nyt näin keväällä ostin uudet matot kotiini ja iloitsen kovasti, kun koti on kuin uusi. Vaihdoin väriskaalaa, joten jouduin uusimaan matot, verhot ja tyynyt. Rahallisesti en konkurssiin mennyt ja tuloskin on positiivinen. Saan uutta virettä kevääseen ja samalla mielenikin virkistyi. Suosittelen. Kohtuudella ajattelen luopumista, nuo vanhat matot ja verhot voin pistää kiertoon, mutta Kuitenkin elän joka päivä täysillä - ei sitä loppuaan nyt liiallisesti kannata painottaa: hyvä kun pitää terveydestään huolta ja kulutuksen kohtuudessa - eihän sitä kaikkea voi ennakoida etukäteen. Ainahan tässä elämässä on ollut vaiheita, jolloin on pitänyt luopua erilaisista asioista ja jopa ihmissuhteista.
Ei ikinä.Porskuttelen täysillä loppuun asti.Olen luopunut jo rakkaimmastani,pojastani Hän teki mitä teki.
Painosta yritän luopua,mutta en tietyn kaavanmukaan vaan vapaaehtoisesti.
Kukahan tulisi tilalleni?olen siis korvaamaton,mitä omaishoitsun elämämän tulee.
Luovun pienestä eläkkeestäni,kuukausittain kulutuksen ammottavaan kitaan,syöksen ne vähäiset pennoseni,jotka olen hiellä ja verellä ansainnut,että työllistän ja jatkan tätä hyvinvointia.
Omaishoitaja on kuin ajopuu,ei koskaan tiedä,mitä seuraavalla rannalla,siis seuraavana päivänä ohjelmassa.
luopumista tapahtuu viimeistään senjälkeen kun täyttää nämä ikäihmisille annetut vuodet, jotka olemme saaneet täyttää,,,,, nämä 70 v.
Jo aiemmin on hyväksyttävä kaikenmoinen pikkuhiljaa tapahtuva luopuminen, on luovuttava työelämästä, on luovuttava lapsista, (jotka lentää pois kotipesästä), on luovuttava terveydestä, jaksamisesta, puolisosta jne. ja viimeisenä mainitsen, on luovuttava kaikesta siitä mitä olemme parhaina vuosina haalineet kokoon, jota lähinnä tarkoitin, kun avasin tämän ketjun.
On ihmisiä jotka haluaa määrätä omasta omaisuudestaan, jo elin aikanaan, ja sitten ne jotka jättää perillisille taistelutantereen, olen kuullut että siskoksista on tullut ikuisia vihamiehiä perinnönjaosta.
Luopumine kuuluu elämään, kun ollaan saatu jotain kokoon niin, pitäisi osata luopua kivuttomasti ja mikä tärkeintä,,,, järkevästi,,,, testamentin laadinta on, monille hyvä valinta, varsinkin jos on useampi lapsi !
Me vanhat ihmiset emme enää tarvitse elämäämme suuria omaisuuksia, joten vallan mainiosti voisimme antaa osan lapsillemme jo hyvissä ajoin, kun voimme määrätä milloin ja miten.
Onko se luopuminen sitten vaikeaa, tuntuuko että elämässään on käntänyt viimeisen lehden?? Sitähän se on.
Luopumisen ymmärrän noin kuin kirjoitit. Se kuuluu tähän elämän vaiheeseen. Silti monet sanovat elävänsä seesteisintä vaihetta elämässään. En ymmärrä että silti tarvitsisi luopua elämänhalusta ja huomisen suunnitelmista. Toki on piristävää uudistaa kotiaan ja vaikka matkustaa, jos on varoja ja terveyttä.
Toiset joutuvat luopumaan enemmästä kuin toiset, mutta on hyvä iloita siitä mitä hyvää on vielä jäljellä. Se nouseekin arvoonsa. Vaikeinta olisi luopua niin paljon omatoimisuudesta, että kotinsa joutuisi jättämään. Siis jospa terveenä kuolla saisi.
Sen verran olen itse eteenpäin katsonut, että omaisuuttani olen lahjoittanut lapsilleni tasapuolisesti. Lahjaverohan on sama kuin perintövero. Jäljelle jää sellaista perittävää, joka on helppo jakaa tasan.
Jokainen meistä lähtee monta kertaa elämänsä aikana.Jättää taakseen.Asioita.Ihmisiä. Toisinaan ne myös jäävät, koska aika ja elämä kuljettaa meitä eri tahtiin eteenpäin.
Lähteminen, luopuminen ja jättäminen ovat vaikeita taitoja. Myös uuteen tuleminen on joskus hyvin vaikeaa.
Siksi siihen ryhtyminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta tarvitaan tässä maailmassa.
Lähtemisessä ja luopumisessa on otettava riski, että se voi olla lopullista.
Aika ei ratkaise. Ihminen ratkaisee.
Nautitaan elämästä, kun meillä on vielä voimia ja elämän halua!
Vai eletäänkö kuin viimeistä päivä, että antaa mennä vaan ! Höllätään nyöreistä ja nautitaan kaikesta mitä rahalla saa.
Kun olisikin tajunnut höllätä jo aikaa sitten.
Nyt ei viitsi enää paljon matkustellakaan, olen reissunnut paljon, se on rasittavaa, nykyisin matkoissa on parasta kotiin paluu.
Nytkin olen koko kevään miettinyt lähtöä johonkin kauas, mikäpä estäisi, ei vain saa aikaiseksi lähteä.
En tietääkseni ole dementoitumassa ja kuntokaan ei vielä ole huono.
Olen vain mielestäni nähnyt jo tarpeeksi, se innostus mitä nuorempna tunsi on kadonnut.
Just kuuli radiost vähä aik sitt,et on irvokast ihannoid sitä nuaruude huuma ittessäs enä täll ijäl. Kyll ne vuade meihin kaikkihi oma jälkes ova jättänny. Mää ole ymmärtänn se luapumise semmoseks hiljaksi kaike entise muuttumise toisen kaltaseks. Enä en niin kauhiast "tarvit" mittä,ja ole siit onnelline,ettän ole ymmärtänn viäl toistaseks, ett pikkuhilja täsä kaikest täyty luappu,mukula ova löytän oman paikkas täsä yhteiskunnas ja tuleva toime ittekses,seuraav polv kasva kova faartti,ei ne enä tart päällpäsmäri, niinko enne. Mää kato,ettän ole se osa omalt kohdaltan täyttänn. Kenellekkä en ol kovast jaellu mittä etukättehe.Sanon olen kyll kaikill,et jos muu jälkken taplet kesknäs,nii mää kummittelen jokattel ko nii tekevä. Suuri suunnitelmi en ol omall kohdallen tehny,nauti jokasest päiväst, ko herä. Toine o paremp ,toine huanomp näitte vaivojen kanss. Se tosiasi kumminki o, ett kaikest täyty meijän tääll luappu,viimeks siit petipaikastakki,mittä ei mukkaha kenellekkä laitett.
ei minulta mitään puutu, se ei ehkä huomenna pidä paikkaansa. Minä nuori sielu, joka ei ikäänsä tiedä.
Vaikken se "jumaluskovainen" olekaan, niin raamatun "ehdot" voisin täyttää.Psalmeissako sanotaan, viheriäisille niityille minä vien sinut lepäämään jne, ja että katsokaa taivaan lintuja ja kedon kukkia, eivät ne huomisesta huolta kanna.
Silti olen tällainen vähäpätöinen uskovainen, joka elontiensä mutkia näin taapertelee, uppiniskaisena, lempeänäkin, mutta ehdottomana. On saanut armon huomata mutkat yllättävän suoriksikin.
Tänään on tänään, huomisesta en tiedä.
Niin, Monica, kirjoituksistasi voisin lukea, että sinäkin muuttolintu, itsestäsi olet päässyt selville...olet se oma itsesi, jollaisia vihdoin osaamme olla...vai osaammeko. Minä en niin näitä pohdi, tunnen vain.
Levollisin mielin...ehkä...jos minun levoton sieluni sen minulle suo, olen valmis lähtemään. "Kaikki" olen ennättänyt, mitä elämääni olen tarvinnut. Ja mikä on suuri lahja, on absurdi huumori elämän eri tilanteissa.
Perinnöistä puhuitte...mitä maallisella on merkitystä, enhän ymmärrä, kun itselläni ei koskaan ole ollut omaisuutta ja perintöjä kuin henkisessä mielessä.
Muutama muuistoesine perinnöksi jätettäväksi, kuten se venäläisen vangin minulle tekemä puinen rasia, josta jo moneenkin kertaan puhuneena taas ihan hellin mielin kerron.
Ja niin kiitollinen osaan olla näistä muutamista oikeista ystävistäni, jotka tässä elämäni loppuvaiheessa ovat kohdalleni osuneet, muiden kulttuurien ihmiset. Itse niin muukalaiseksi itseni tunteneena, olen kohdannut viimein tuttavuutta, ehdotonta ystävyyttä, jossa tunteet kohdataan niin kuin ne ovat.
"Onko ihmisellä oikeus kärsiä vaikka hänellä on kaikki hyvin". (Carl Johan De Geer)
Mietiskelin tuota viisautta kun kirjoitan tähän aloitukseen.
Pittääkö ihimisen kantaa huolta niistä tavaroista mitä jää jälkeen, tuostaki taulusta minkä toissaviikolla ostin kirpparilta, näkymä Porvoosta, öljyvärityö, hinta 12e.
Olen sitä mieltä että jos tarvitsen taulun ripustettavaksi tyhjään naulaan, tai tarvitsen auton entisen huonon tilalle, ostan enkä kärsi omantunnontuskia.
Monica olet monien hyvien aloitusten tekijä.
Sinulle ja kaikille 70v plus ihmisille "Hyvää pääiäistä". T jjoutava
ajattelen, että minulle itselleni on monessa pikkutavarassa valtavasti tunnearvoa. Jotenkin suren sitä, antavatko lapseni mitään arvoa niille vai viskaavatko pois. En ole materialisti, mutta tämmöstä suren, vaikka ymmärrän, että heille ei ole voinut syntyä samanlaista tunnetta johonkin tavaraani kuin minulle. Myös suren hyvien huonekalujen puolesta, minne ne mahtavat joutua, kun minä en enää niitä itse tarvitse.
Lienee viisainta nauttia niistä nyt itse, muut tehkööt sitten mitä haluavat esineilleni, kun minä en enää niitä tarvitse.
Monista asioista ja vaatteista olen jo luopunut, enkä osta enää uutta kovin helpolla. Aikansa kaikella!