Hiuskarvan varassa.

Tunnen totaallisesti olevani hiuskarvan varassa.
Menetän varmaan vielä järkeni.
Taistelen jatkuvasti itseäni vastaan.
"olen täysi paska". "enkä ole".
"en osaa edes puhua ihmiselle" "ei ne huomaa että jännitän.

On SAIRAAN LAMAUTTAVAA analysoida itseään jatkuvasti,syyttää milloin mistäkin,vihata peilikuvaansa vaikka siihen ei ole realistista syytä. Arvatkaa vain miten vihaan itseäni kun olen nameilla ruokkinut oloani.
Lihonnut muutaman kilon. Naama kukkii stressistä.

Vituttaa,kun saan taistella itseni kanssa.
Tajuan mitä minun pitäisi tehdä,mutta sairauteni estää sen.
En osaa edes sanoa onko vuosien aikana tilanne mennyt paskempaan vai parempaan suuntaan.

Aloitin sertralin kuurin puolivuotta sitten,se on poistanut kyllä paniikkihäiriön. Mutta ahdistaa ja masentaa aivan sairaasti silti.

Tekisi mieli taas turruttaa itsensä rauhoittavilla.

Mutta en halua niihin koukkuun.

Pelottaa aivan sairaasti. voitanko tätä taistelua.

Ei,itsetuhoisuus fyysisessä mielessä ei ole heiniäni.

Harjoitan jatkuvaa henkistä väkivaltaa kokoajan.

Käyn töissä mutta lamaannun sielläkin. kun huomaan etten ole samaa kuin muut.
en ole "normaali". Vihaan kahvihetkiä kun pitäisi muka jaksaa jauhaa paskaa,analysoin silloinkin jatkuvasti.
puhunko oikein,huomaavatko he että hermostun.

Vaikka mitä vitun väliä sillä on.

huomaatteko.


olen täysin ulapalla.
Jopa niin paljon että masennuksen tilalle iskee viha.

Ja mitä kohtaan,itseäni? saatanallinen oravanpyörä.

Tuntuu ihan turhalta kirjoittaa tännekin.
olen kuitenkin yksin tämän kanssa.
Yksin saan taistella loppuun asti.
Onneksi löydän aina jotakin miksi jatkaa.

Hankin koirankin. pakko ulkoilla ainakin.
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisitko kiinnostunut psykoterapiasta?

Fiksut työnantajat myös tukevat sitä.

Äänestä

Osittain samoja piirteitä löydän itsestäni välillä. Raskasta. n ole keksinyt parannuskonstia, odotan vaan että kohtaus mene ohi. Viimeistään seuraavana aamuna se on poissa. Mä en myöskään halua rauhoittavia napostella.

Äänestä

KYLLÄ voitat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jooo0000 kirjoitti:

Tunnen totaallisesti olevani hiuskarvan varassa.
Menetän varmaan vielä järkeni.
Taistelen jatkuvasti itseäni vastaan.
"olen täysi paska". "enkä ole".
"en osaa edes puhua ihmiselle" "ei ne huomaa että jännitän.

On SAIRAAN LAMAUTTAVAA analysoida itseään jatkuvasti,syyttää milloin mistäkin,vihata peilikuvaansa vaikka siihen ei ole realistista syytä. Arvatkaa vain miten vihaan itseäni kun olen nameilla ruokkinut oloani.
Lihonnut muutaman kilon. Naama kukkii stressistä.

Vituttaa,kun saan taistella itseni kanssa.
Tajuan mitä minun pitäisi tehdä,mutta sairauteni estää sen.
En osaa edes sanoa onko vuosien aikana tilanne mennyt paskempaan vai parempaan suuntaan.

Aloitin sertralin kuurin puolivuotta sitten,se on poistanut kyllä paniikkihäiriön. Mutta ahdistaa ja masentaa aivan sairaasti silti.

Tekisi mieli taas turruttaa itsensä rauhoittavilla.

Mutta en halua niihin koukkuun.

Pelottaa aivan sairaasti. voitanko tätä taistelua.

Ei,itsetuhoisuus fyysisessä mielessä ei ole heiniäni.

Harjoitan jatkuvaa henkistä väkivaltaa kokoajan.

Käyn töissä mutta lamaannun sielläkin. kun huomaan etten ole samaa kuin muut.
en ole "normaali". Vihaan kahvihetkiä kun pitäisi muka jaksaa jauhaa paskaa,analysoin silloinkin jatkuvasti.
puhunko oikein,huomaavatko he että hermostun.

Vaikka mitä vitun väliä sillä on.

huomaatteko.


olen täysin ulapalla.
Jopa niin paljon että masennuksen tilalle iskee viha.

Ja mitä kohtaan,itseäni? saatanallinen oravanpyörä.

Tuntuu ihan turhalta kirjoittaa tännekin.
olen kuitenkin yksin tämän kanssa.
Yksin saan taistella loppuun asti.
Onneksi löydän aina jotakin miksi jatkaa.

Hankin koirankin. pakko ulkoilla ainakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu