Lukupiiri

Etsimme lukevia, innokkaita ihmisiä


LUKUPIIRIIN


joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa
pääkirjaston tiloissa.


Koska lukupiirissämme on jo muutama osallistuja, emme kaipaa suurta ihmismassaa,
vaan muutaman innokkaan, joka
haluaa sitoutua mukaan toimintaan ja on valmis kerran kuussa tulemaan paikalle.

Valitsemme joka kerta kirjailijan, jonka tuotannosta seuraavalla kerralla vapaasti keskustelemme.
Vaihdamme ideoita, ajatuksia emmekä
laadi sen suurempia sääntöjä.

Lukupiirissä ei ole varsinaista vetäjää, vaan
koko homma toimii hyvin väljästi ja omalla painollaan.

Mikäli kiinnostuit, lähetä mailia osoitteeseen
[email protected]
ja saat seuraavan kokoontumisajan.
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kai lukupiiriläiset ovat huomanneet, että kirjaston kahvilassa Hjalmarissa on vähintään kerran kuussa kirjallinen tapahtuma? Huhtikuussa raumalainen Esko Helenius esittelee uuden kirjansa pelaamisesta. Päivä on 8.4. eli torstai.
Seuraavalla viikolla tiistaina eli 13 pnä klo 17.30 neljä kirjailijaa esittelee ja lukee omia tekstejään. Tarjolla on runoa ja novellia ja romaanikatkelmia. Tarjolla on mahdollisuus myös kysyä ja kommentoida tekstejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naimi novelli kirjoitti:

Etsimme lukevia, innokkaita ihmisiä


LUKUPIIRIIN


joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa
pääkirjaston tiloissa.


Koska lukupiirissämme on jo muutama osallistuja, emme kaipaa suurta ihmismassaa,
vaan muutaman innokkaan, joka
haluaa sitoutua mukaan toimintaan ja on valmis kerran kuussa tulemaan paikalle.

Valitsemme joka kerta kirjailijan, jonka tuotannosta seuraavalla kerralla vapaasti keskustelemme.
Vaihdamme ideoita, ajatuksia emmekä
laadi sen suurempia sääntöjä.

Lukupiirissä ei ole varsinaista vetäjää, vaan
koko homma toimii hyvin väljästi ja omalla painollaan.

Mikäli kiinnostuit, lähetä mailia osoitteeseen
[email protected]
ja saat seuraavan kokoontumisajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu