puntit ahtaajilla. 2viikoa sitten oli kova uho päällä,nyt kun paiskataan lopputiliä kouraan,uho loppui.Olis kannattanut muistaa,kellä rahaa,sillä valtaa.Ei auta pullikointi,kenkää tuli monelle.
tutiseeko
pärjätkää
15380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sinäkin fiksu ihminen varmaan tajusit että mitä varten pullikoitiin ??
no eihän sitä tuolleinen toimistorotta voi ymmärtää...
PS. irtisanomiset oli päätetty jo ennen joulukuuta.
Oliko nimetkin selvillä ennen joulua ?
sitä että TV:ssä näyttäytyneet saisivat kenkää niin olet väärässä,
TV:ssä olleet henkilöt ovat tehokkaimpia ahtaajia mitä suomesta löytyy.
Tuskin edes Stevecon johto niin tyhmää porukkaa on että antaisivat pelkän TV kuvan perusteella kenkää ja laskisivat työtehot alas.
Anteeksi mutta taidat olla hölmöläinen
Olin hetero ja niistä ajoista minulle jäi hyviä muistoja.
Kuinka hetero olet ? Eli toisella kotimaisella Hur hetero är du ?
En sanonut,että tehokkaat irtisanottaisiin,mutta sitä kysyin tapahtuiko
listassa sittenkin jotain muutoksia.
Itse olen automiehiä,joten satamassa liikutaan hyvinkin paljon.
8 kuukautta täyttä palkkaa ja sitten pari vuotta vähän vähempää palkkaa joka on hyvä kuitenkin. Alkoi ns kissanpäivät siis jos monoa tulee:)
...ja kolmen vuoden päästä ne kissanpäivät vasta alkaakin sulla. Vaimos saattaa kyllästyä naamaas jo aiemminkin, joten mirriä haettava muualta. ;)
Kunhan kasvat aikuiseksi niin huomaat itse mitä kateus teettää.
40 vuoden työura takana ja nyt putkessa. Koita vaan kasvaa itse. Edelleenkin sitä mieltä.Kellä rahaa,sillä valtaa.
Stevecolla ei ole rahaa, sen on pakko pistää porukka pihalle.
Selvähän se on kun työt on menossa kovaa vauhtia Kiinaan.
Peperiteollisuus han sen osoitti. Ei ainakaan helpottanut
tämäkään ratkaisu irtisanomisia mm. satamaassa.
ihan selvä, että noin siinä käy :)))))))))))
Luulen, että sille lihavalle joka hyppi siihen auton etupellille lykätään ekana loppatili kouraan.
Muistaisi nyt paksu seuraavassa työpaikassa jos sellainen löytyy käyttäytyä hieman hillitymmin.
ehkäpä tämä lihava sitten antaa ensi kerralla ihan nätisti pomojen ajaa ylitse
työnteolla ja bemarin konepellillä ei ole mitään yhteistä.
no tietysti onhan se työntekoa se konepellin oikominenkin.
Se "lihava" kaveri siinä konepellillä on kyllä huomattavasti hoikempi kuin sinä.. Talvitakki hämää tyhmää..
Mitäs nyt tehää kun työt loppuu? 100 on aikapaljon. Uusiatyötekijoitä ei käsittääkseni
saa ottaa tilalle useapiin kuukausiin. Joten eiköhä syyt ole jossain muualla.