malinois

Haaveissa olisi malinois osittain seurakoiraksi osittain harrastuskoiraksi.
asun "puoliksi" maalla ja on tota siipikarjaa ja parilammasta.
Satun kysäseen että paljonko aktivointia malinois tarvitsee?
en ole niin hirveän kiinnostunut tuosta paimentamisesta, mutta voisi vahtimistakin kokeilla >koiran ja itseni iloksi.:P
miten koira voi kouluttaa vahtimiseen vai tuleeko se luonnostaan?
liikkuisin koiran kanssa päivisin 1½ tuntia ja sitten viikonloppuisin koiran kanssa koirapuistoon ja metsään, kun lumet tulevat voisi sitä harrastaa vetämistä.
ja sitten pientä agilityä koirapuistossa kun on kerta kokemusta.

onko tässä tarpeeksi aktivointia koiralle?
5764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos vähänkin yllytät belgianpaimenkoiraa vahtimaan, niin takuulla on ikävät seuraukset edessä. Päinvastoin belgianpaimenkoira on totutettava vieraisiin pennusta saakka.

Belgianpaimenkoira on niin aktiivinen kuin satojen lampaiden katrasta paimentavan ja vahtivan koiran tuleekin olla.

Äänestä

Malikka, ainakaan uros, ei ole koirapuistokoira.
Aktivointia ei voi tarjota liikaa, ja jokin harrastus on melkeinpä pakollinen.
Mitä koirasi tarvitsisi vahtia? Harkitse vielä.

Äänestä
  • oletko harkinnut suojelukoulutusta?

    Äänestä

  • :OOOOOOOOOOO kirjoitti:

    oletko harkinnut suojelukoulutusta?

    en ole varma , en vielä uskaltanut laittaa tuohon viestiin mutta voisi sen käydäkkin läpi.
    naapurostossa asuu pari koiraa joten sosiaalistaminen ei ole ogelma.
    olin aikaisemminkin miettynyt tuota suojelukoulutusta ja sitten ehk.ä rauniotakin, koirista on kokemusta mutta ei belggareista pikemminkin collieista ja metsästyskoirista.

    sopisiko tämä?

    Äänestä

  • Mulla käyttömalikka. Se on maailman sosiaalisin ja ystävällisin elukka kaikkia ihmisisä ja myös koiria kohtaan. Koirapuistoissa ja kentillä olen käynyt usein. Koskaan ei ole tarvinnut koiran käytöstä hävetä. Se on uskomatoman kuuliainen ja kaikissa tilanteissa helposti hallittavissa. Edellinen koira oli sakemanni. Sen kanssa ei viitsinyt koirapuistoissa käydä. Sen hermot eivät kestäneet yhtään mitään. Malikka on aivan toista maata. Mutta olen myös kertonut sille, miten tässä maailmassa eletään. Helposti oppi kaiken. Käyttömali on fiksuutensa vuoksi kaikista helpoin koirarotu oikeamieliselle ja asioista perillä olevalle ihmiselle. Hysteerisille pönttöpäille Malikka ei sovi. Se on älykkään ja sivistyneen ihmisen koirarotu. Mutta kusipäät eivät pärjää yhdenkään koiran kanssa koskaan eikä missään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhuuonkotäälläketää kirjoitti:

Haaveissa olisi malinois osittain seurakoiraksi osittain harrastuskoiraksi.
asun "puoliksi" maalla ja on tota siipikarjaa ja parilammasta.
Satun kysäseen että paljonko aktivointia malinois tarvitsee?
en ole niin hirveän kiinnostunut tuosta paimentamisesta, mutta voisi vahtimistakin kokeilla >koiran ja itseni iloksi.:P
miten koira voi kouluttaa vahtimiseen vai tuleeko se luonnostaan?
liikkuisin koiran kanssa päivisin 1½ tuntia ja sitten viikonloppuisin koiran kanssa koirapuistoon ja metsään, kun lumet tulevat voisi sitä harrastaa vetämistä.
ja sitten pientä agilityä koirapuistossa kun on kerta kokemusta.

onko tässä tarpeeksi aktivointia koiralle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu