Putkistoeristys

Teemme pintaremonttia 60-luvun omakotitalossa. Meillä on vesikeskuslämmitys. Purimme vanhoja pintoja pois ja yhdestä kohti paljastui iso kuilu jossa kulkee kaikki talon putket. Sen jälkeen havaitsimme että lattioiden alla kulkee putket kohti tuota kuilua.

No, ajattelimme että uusitaan vastaantulevat putketkin remontin yhteydessä, koska kaikki on 60-luvulta, ja rupesimme jo perkaamaan yläkerran käyttövesi ja viemäriputkia, koska tuolta putkikuilusta löytyi sulut yläkerralle.

Siinä vaiheessa, kun kaikki lattiat oli purettu ja kaikki yläkerran käyttövesi ja viemäriputket purettu pois putkikuilulle saakka niin tuli mieleen että millähän on eristetty.

Googlettelin ja satuin Asbesti-sivuille. Tuntomerkit täsmäsivät meidän eristykseen.

Mites tästä eteenpäin kun mikäli nuo ovat asbestia, ja olemme jo purkaneet kaiken putkikuilun ympäriltä. Putkikuilua varten kutsutaan putkimies, kun siellä menee putkea ihan järjettömästi??
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On melko varmasti Egyptin savea jossa on terveys vaikutuksia se on kyllä asbestin näköistä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asbestia kirjoitti:

Teemme pintaremonttia 60-luvun omakotitalossa. Meillä on vesikeskuslämmitys. Purimme vanhoja pintoja pois ja yhdestä kohti paljastui iso kuilu jossa kulkee kaikki talon putket. Sen jälkeen havaitsimme että lattioiden alla kulkee putket kohti tuota kuilua.

No, ajattelimme että uusitaan vastaantulevat putketkin remontin yhteydessä, koska kaikki on 60-luvulta, ja rupesimme jo perkaamaan yläkerran käyttövesi ja viemäriputkia, koska tuolta putkikuilusta löytyi sulut yläkerralle.

Siinä vaiheessa, kun kaikki lattiat oli purettu ja kaikki yläkerran käyttövesi ja viemäriputket purettu pois putkikuilulle saakka niin tuli mieleen että millähän on eristetty.

Googlettelin ja satuin Asbesti-sivuille. Tuntomerkit täsmäsivät meidän eristykseen.

Mites tästä eteenpäin kun mikäli nuo ovat asbestia, ja olemme jo purkaneet kaiken putkikuilun ympäriltä. Putkikuilua varten kutsutaan putkimies, kun siellä menee putkea ihan järjettömästi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu